Talven ihmemaa

Hou hou hou! Terveiset Valle d'Aostan Gressoney-la-Trinitéstä, jossa ollaan viihdytty jo viisi päivää. Joulupukki kävi, saunaan päästiin ja lumesta on nautittu. Pari ekaa laskupäivää oli mahtavia, aurinko paistoi ja väkeä oli rinteissä vähän.

Tschavalin kylä iltavalaistuksessa meidän keittiön ikkunasta katsottuna.
Rinteet on vieressä ja tarvittavat palvelut samaten. Ei pöllömpää.

Aatonaattona huipulla ei tuullut

Jouluaatosta alkaen taivas on ollut pilvessä ja pari viimeistä päivää on todellakin ollut lunta tulvillaan. Nyt sitä on ehkä kaks metriä täällä laakson pohjallakin ("pohja" = 1800 m korkeudessa). Ja tästä vähintään metri viime päivien peruja, joten nyt on hissit seis ja koko tienoo hiljentynyt selkeämpää päivää odottamaan. Näin sitä kai joulunpyhät pitäiskin viettää?

Patu lumensyönnin ennätystä yrittämässä

Peittelyvuorossa Pinsku

Joka tapauksessa, paikka on hieno ja Monterosa Skin rinteet mainiot. Huomenna vielä mäkeen - aurinkoa ja todnäk puuteria luvassa - sitten siirtyminen pykälän verran itään Dolomiiteille Uutta Vuotta vastaanottamaan. Life is good!

 ps. Hermo menee näiden päivitysten kanssa - hotellin wlan ei ulotu huoneeseen saakka ja on hiiiidas. Eikä Bloggerin applikaation käyttö iPhonella ole mitenkään näppärää. Sorry.

Kuivauskaappi

Väittävät, että kuivauskaappi on suomalainen keksintö, eikä muualla sen päälle niin ymmärretä. Pyyhkeellä kuivaavat, nuo reppanat.

No, täällä kuivauskaappeja kuitenkin näkee usein. Ei meillä kotona, tosin, mutta eipä nähnyt Suomen-kodissakaan. Sen sijaan noin kaikissa huoneistohotelleissa, agriturismoissa ja residensseissä joissa ollaan tämän 1,5 Italian-vuoden aikana majoituttu, on kuivauskaapit olleet paikallaan. Pari todistusaineistoa: 

Ensimmäinen on tämänjouluisesta Residence Walsertalista ja jälkimmäinen syysloman Camera & Caffe Cennistä. Että ovatpahan jotain fiksua adaptoineet, italialaisetkin.

Vielä kun ne sais vaihtamaan noi ankeat joka hotellin lakana-vilttisysteemit pussilakanoihin ja kunnon peittoihin. Ehkä ens vuosikymmenellä sit?

On ilmoja pidellyt

Eilisessä Hesarissa hehkutettiin joulukuista auringonpaiste-ennätystä:15 tuntia päivänpaistetta 18. päivään mennessä. Hyvä homma! Muistan elävästi kaverini espanjalaisen vaimon ahdistuksen ensimmäisen Suomen-talvensa jälkeen: "Miten kukaan voi elää ilman auringonvaloa??" No ei voikaan, siksi joka tunnista, jopa minuutista, pitää iloita. Ja sehän me suomalaiset osataan.

Kelit on olleet kohdillaan täälläkin. Samalla ajanjaksolla aurinko on paistanut ehkä 150 tuntia, koko valoisan ajan. Niinpä, hemmoteltuja ovat, nuo italialaiset. Aamuisin on saanut herätä - silloin kun on saanut herätä valoisan aikaan - tähän näkyyn:

No huomenta vaan sullekin!

  

Kääntöpuolena poutasäässä on ollut viileys. Auton ikkunoita on skrabailtu aamuisin ja (mulle) untuvatakki on ollut tarpeen. Päivälämpötilat ovat pyörineet 10 asteen tuntumassa, mutta italialaiseen tapaan myös talviaurinko lämmittää, eli auringossa on kyllä kivuttu reilusti isompiin lukemiin. On tämä joka tapauksessa ollut huomattavasti mukavampaa kuin viimevuotinen vesisade.

Sitten 18. päivän, taivas on verhoutunut pilveen ja (täälläkin) odotettavissa on musta joulu (kuinkas muutenkaan):

Sadetta luvassa

Mut sepä ei paljon meitä rasita! Alpit kutsuvat, joulu saa tulla :)

Ja jo huomisesta lähtien me pohjoisen pallonpuoliskon asukkaat kuljetaan taas kohti valoa. Mainiota! Jaksaa, jaksaa!

Mikä on toisin

Kummasti sitä tulee summattua kulunutta vuotta näiden joulukuun viimeisten päivien myötä. Tänään pohdin sitä, miten moni asia onkaan vuodessa muuttunut. Moni asia toki ei: Pisassa elellään edelleen, merimies suhaa yhä päivittäin La Speziaan, lapset käyvät samaa koulua, spanieli jaksaa iloita joka jumalan päivästä ja meikäläisen pitäisi taas istua jumittaa kotona tietokoneen ääressä tutkimusta tehden. Liikuntaa harrastan aina vaan liian vähän, paitsi jokapaikkaan kävelyä joka toisinaan alkaa jo tökkiä, autoa en täällä aja edelleenkään, päivät täyttyvät tohinasta vaikken oikeissa töissä käykään ja Suomen koti kumisee vieläkin tyhjyyttään aiheuttaen vain rahanmenoa.

Mikä sitten on toisin?

Ehkä ollaan nyt vahvemmin juurruttu tänne. Kotiuduttu, vaikka väittäisin että siinä ei kauaa mennyt muutenkaan. Myös meillä aikuisilla on tätä nykyä sosiaalista elämää, lapsilla suorastaan ruuhkaksi asti. Vai miltä kuulostaa tämä päivä: aamulla Pinsku heräsi kaverinsa Emman (13 v) luota yökylästä, josta tulivat suoraan koululle, iltapäivällä early dismissalin jälkeen Patun kaveri Francesco tuli meille, josta tosin jatkettiin aika lailla suoraan takas keskustaan luistelemaan Mr Thomasin ja reilun kymmenen muun koulukaverin kanssa. Francescon lähdettyä joulunviettoon Sarzanaan ja äitinsä heitettyä meidät takaisin kotiin, soi ovikello ja Edoardo T. tuli leikkimään Patun kanssa (ja "hoitoon" kun vanhempansa olivat asuntoasioita hoitamassa). Sitten olikin illallisen aika, jonka kuluessa löin lukkoon Edoardo G:n huomisen (yö)kyläilyn, aamupäivästä lapset ovat menossa Nicolòn ja Matilden luokse leikkimään. Perjantaina meneekin sitten varmaan puoleenpäivään noiden yökukkujien kanssa ja iltapäivällä ois suunnitteilla ainakin Dominikin tapaamista, Pinsku vaatinee ehkä kaveriksi Lauran. Meikäläisen projektijohtajan tausta ei muuten oo yhtään hullumpi tätä tapaamisten palapeliä organisoidessa.

Westminster International School on ice.

Eikä tässä itsekään voi enää yksinäisyyttään valitella. Ensimmäisen vuoden pärjäsin oikein mainiosti lämpimillä, mutta kieltämättä vähän pinnallisilla tuttavuuksilla. Nyt välejä on tullut syvennettyä useammankin (ihanan) ihmisen kanssa. Olemme esimerkiksi ottaneet filippiiniläisen Tessin ja brittiläisen Julien kanssa tavaksi lounastaa kerran kuussa ja vaihtaa kuulumisia, joista muuten ei ole meinannut pysyä kärryillä sen jälkeen kun Julien poika Jacob keväällä vaihtoi paikalliseen kouluun. Viime perjantaina seuraamme liittyi myös Julien mies Gareth, joka oli sattumoisin vapaalla ja lounasseuraa vailla. Lauantaina taas mentiin koko perhe Patun puolalaisen luokkakaverin Dominikin luokse syömään (erittäin hyvin) - ja meni muuten myöhään. Oktawia ja Tomaz ne vasta mukavia ihmisiä onkin. Huomenna taas Edoardo G:n äiti Patrizia jää pojan meille tuodessaan kahville, että ehditään pitkästä aikaa jutella kunnolla (Guccilla on taas piisannut joulukiireitä ja siksi Patriziaa ei ole paljon viime aikoina näkynyt). Muutenhan meidän äitien juorukerho kokoontuu edelleen päivittäin puistossa koulun jälkeen. Paljon on ehditty maailmaa parantaa ja kulttuurivaihtoa harrastaa!

Ei voi valittaa, hyvin on asiat. Ainoa mikä vähän kaihertaa on kaiken tämän väliaikaisuus, tietoisuus siitä että ihan kohta pitää alkaa pakata kotia pakettiin ja ystävyyssuhteita satunnaisten tapaamisten varaan. Onneksi on Facebook, se kyllä näyttää toimivan ainakin meikäläisen kohdalla. Se tarjoaa riittävästi tietoa pitääkseen ihmiset mielessä, ja vaatii riittävän vähän vaivannäköä jakaakseen itse kuulumisensa. Mutta on tässä kyläilykutsujakin heitelty puolin ja toisin - jatkossa ei paljon tarvi miettiä minne ylimääräinen raha laitetaan. Lentolippuihin.

Sellainenkin juttu on tätä nykyä mainio, että englanninkielinen illanvietto onnistuu koko perheeltä. Helpottaa kummasti noita kansainvälisiä ihmissuhteita, kun ei tarvi olla koko ajan tulkkaamassa. Hienosti puhuvat molemmat lapset nykyään, vaikka virheitä toki edelleen tekevätkin. Patu totesi eilen, että: "joskus iltaisin mulle ei tule mieleen kuin englanninkielisiä sanoja". Yhä useammin tuleekin eteen hetkiä, jolloin lapsilla ei kerta kaikkiaan ole suomenkielistä vastinetta jollekin täällä oppimalleen termille. Ja monesti aloittavat lauseensa vahingossa englanniksi, kun vaikka omalla porukalla ruokapöydässä istutaan. Aika hyvin ovat kielelle altistuneet.

Itse olen vaan suunnattoman onnellinen ja kiitollinen tästä kansainvälisestä elämästämme. Tämä on mun juttu, kerta kaikkiaan. Ei ole enää aarrekarttakaan hukassa, kun on huomannut istuvansa suoraan aarteen päällä. Dolce è la vita. (Ja lähes kolme viikkoa lomaa edessäpäin, hyvähän silloin on olla :)

Olipa kerran...

... kärhämä koululla, joka päättyi siihen, että rehtori lupasi pyörtää äkillisen päätöksensä erottaa Patun opettaja Mr Thomas.

Rehtori satuili. Ei ottanut yhteyttä, eikä vastannut opettajan yhteydenottopyyntöihin. Vanhempien nähden heitti sovinnolle tulleen Mr Thomasin huoneestaan ulos ja kieltäytyi keskustelemasta päätöksestään. Ilmoitti myöhemmin meilitse opettavansa luokkaa hiihtolomaan asti, ja että uusi opettaja saapuu Australiasta 17.2. Full stop.

Viime viikot ovatkin olleet koululla suurta draamaa. Yksi 2./3.-luokan oppilas päätti vaihtaa koulua heti, muutama on päättänyt seurata tilannetta vielä kevätlukukauden ajan. Jonkun arvion mukaan jopa 15 oppilasta jättäisi koulun tämän lukuvuoden jälkeen, osa tosin muista syistä kuin tästä jupakasta. Yksi opettajakin saattaa vaihtaa maisemaa. Me vanhemmat kirjoitimme rehtorille kirjeen, jossa paheksuimme tapahtunutta monisanaisesti ja vaadimme uutta opettajaa heti kevätlukukauden alkuun. Rehtori vastasi pyrkivänsä tekemään parhaansa ja lähti kuukauden joululomalle kotiseuduilleen Uuteen-Seelantiin.

Hämmentävää kyllä, lapsia muutos ei ole juuri rasittanut. Ja loppujen lopuksi, sehän tässä juuri on tärkeintä. Ei säälimme lähtöpassit saanutta opettajaa kohtaan, harmistuksemme yllättäen tehdystä päätöksestä, mielipiteemme rehtorin sijaistuksesta. Patu jopa totesi, että tykkää Miss Wendystä, koska "se auttaa mua enemmän". Tosin seuraavassa lauseessa ilmoitti kaipaavansa entistä opettajaansa. (Ota näistä nyt sitten selvää.)

Koko saagasta huolimatta vuoden 2013 viimeinen inquiry unit saatiin tänään päätökseensä lasten esitysten myötä. Pinskun luokka oli tehnyt näytelmän Australian aboriginaalien sateenkaarikäärmeestä ja uniajasta - tarinan, joka on mun kolmenkymmenen vuoden kouluhistoriassa jäänyt kuulematta. Lisäksi maalasivat, kirjoittivat ja tutkivat taidehistoriaa. Matematiikkaa painotettiin edelleen paljon, tällä kertaa lähinnä tasogeometriaa ja kulmia, ja kertolaskuja siinä ohessa. Joululoman jälkeen pitää pystyä tekemään 60 kertolaskua neljässä minuutissa, joten haastavaa tulee, jos esmes 8x7 ei kerta kaikkiaan uppoa kaaliin.

Didgeridoo ja töräyksen aiheuttama kikatus

Patun luokallakin oli esiteltävää. Ennen Mr Thomasin lähtöä perehtyivät innolla ympäristöasioihin, pohtivat luonnonvarojen riittävyyttä ja sitä, mitä roskille tapahtuu. Rehtorin johdolla ovat kirineet matematiikassa, jossa on tehty vähennyslaskuja isoilla luvuilla ja desimaaleilla, kertolaskuja ja päättelytehtäviä. Englannissa on harjoiteltu oikeinkirjoitusta, lauseiden muodostusta ja sanajärjestyksiä. Spellingsit eli sanakokeet on edelleen pidetty joka viikko ja Patu on todella petrannut tässä lajissa - tänä syksynä kaikki spellingsit ovat menneet virheettömästi. Samat kertolaskukokeet kuin isommilla odottavat kolmasluokkalaisiakin tammikuussa, joten tiedetäänpähän mitä joululomalla tehdään.

"Et pystyis yhtään pöhkömpää ilmettä ottamaan?" Ja poikahan otti.

Loma alkaa keskiviikkona puoliltapäivin, joten vielä muutama päivä pitäisi pinnistellä. Kaiken tapahtuneen jälkeen pieni breikki tulee todella tarpeeseen. Toivotaan, että kevätkausi saadaan käyntiin mukavammissa merkeissä ja vähän tasaisemmalla sykkeellä. Mutta sitä ennen hölläillään.

Joulupukilla kylässä

"Oispa aina sellanen koulupäivä kuin tänään", huokaisi Patu eilen onnellisena. "Sais vaan leikkiä, luistella ja pääsis kotiin jo kolmelta."

Koululaiset tekivät eilen retken reilun puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan joulupukin kylään Il Villaggio di Babbo Natale. Perillä kävivät moikkaamassa joulupukkia, saivat halutessaan kirjoittaa tälle kirjeen (italiaksi), leikkivät, luistelivat ja lounastivat.

Kuten edeltä käy ilmi, oli päivä Patun mielestä erittäin onnistunut. Italialaisten jouluinen kyhäelmä ei sen sijaan napapiirillä joulupukin pajassa useampaan otteeseen vieraillutta Pinskua vakuuttanut. Pukki oli kuulemma liian nuori ja laiha, sen parta oli liian lyhyt ja kaikki oli jotenkin muovista... No, katsokaa itse:

Feikkipukki

Pukin työ- ja makuuhuone. Kovin on vaaleanpunaista.

"Talvinen" kylä

Onneksi Kieltämättä on vielä vähän matkaa Suomi-versioon. Mutta tähän on tänä(kin) vuonna tyydyttävä. Muutenkin on hassu fiilis, kun ulkona paistaa toista viikkoa aurinko kuin keväällä konsanaan. Lämpötilat pyörivät reilun kymmenen asteen tuntumassa ja plataanit on värikkäitä kuin lokakuussa kotimassa.

Jokiranta hetki ennen auringonlaskua, joka siis tällä hetkellä klo 16:41

Lähipuiston plataanit sunnuntaina

Mutta kyllä se joulu sieltä tulla jolkottaa! Kuuset on näköjään koristeltuna jo monessa kodissa (on salainen ikkunoista kurkkija todennut), jouluseimet pystytetty, ja viimeisetkin jouluvalot ripustettu tällä viikolla. Myös meillä on "koristeltu": lastenhuoneissa on jouluvalot, samoin etupihan kuusessa, ja ulko-oveen on ripustettu tämmöinen veikeä kaveri:

Että tanti auguri vaan sinnekin. Hyvää joulun odotusta!

ps. Meitsi varasi juuri joululahjansa eli lennot Suomeen 23.1.-28.1. Että on niitä hankiakin vissiin näköpiirissä lähiaikoina, tai ainakin liukkautta, tai jotain.

Katsekontakti

Perjantaina juhlistimme itsenäisyyspäivää illallisen merkeissä merimiehen (suomalaisten) kollegoiden kanssa. Jossain vaiheessa keskustelu kääntyi - kuinkas ollakaan - italialaisiin. Paikallisten liikennekulttuurissa on nimittäin yksi erityinen piirre, jonka kaikki me olimme panneet merkille. Katsekontakti.

Koska liikennesääntöjä noudatetaan joustavasti, toisin sanoen tilanteen salliessa niitä rikotaan surutta, on parempi varmistaa kanssaliikkujien aikeet katsekontaktilla. Näin toimitaan esimerkiksi liikenneympyrässä tai risteyksessä, jossa vilkaisun avulla voi saada tai antaa tilaa. Myös jalankulkija voi katseen avulla varmistaa autoilijan pysähtymisen esimerkiksi suojatien eteen. Tien ylihän ei todennäköisesti pääse, jos ei vaan reippaasti astu tielle ja siten pakota autoilijoita pysähtymään.

Italiassa myös torvet soivat ja valot vilkkuvat tarpeen niin vaatiessa. Mutta toisin kuin Suomessa, tätä ei tehdä millään pahalla tyyliin "mitä hittoa siinä hidastelet" vaan enemmänkin ennakkotietona toiselle, että "täältä tullaan, huomasithan minut". Liikenne perustuu jatkuvaan tilanteen lukemiseen, ei pilkuntarkkaan noudatettuihin sääntöihin. Sosiaalisia ollaan myös tien päällä, kommunikoidaan miten parhaiten taidetaan ja tilaa annetaan murisematta. Ihan toimiva systeemi, kun siihen tottuu. Toiset ei totu ikinä, mutta merimies on vankasti sitä mieltä, että täkäläinen kulttuuri on pajon ajavalle huomattavasti miellyttävämpi kuin kotimainen. Tiedä häntä, mutta tuon katsekontaktin olen itsekin ottanut käyttööni aktiivisesti.

Harvinaisen hiljainen italialainen tie.
Huomaa olemattomat pientareet. Siitä huolimatta
tie on etenkin pyöräilijöiden suosiossa.

Katsomisesta puheenollen, Patu kävi lauantaina futismatsissa kaverinsa kanssa. Eikä missä tahansa puulaakiottelussa, vaan Serie A:n pelissä Livorno-AC Milan. Harmillisesti Balotelli tasoitti ottelun lukemiin 2-2 kymmenen minuuttia ennen pelin päättymistä, ja siten jäi livornolaiset voitonjuhlat näkemättä. Tosin Patu oli sitä mieltä muutenkin, että olis kannustanut Milania jos ois uskaltanut - kuulemma ei voinut kun ois voinut joutua hakatuksi... tuskinpa lapset kuitenkaan, mutta näin kaveri oli veljineen herraa valistanut :)

Suosikkipelaajaksi nousi Milanin numero 92 eli Stephan El Shaarawy, joka oli kuulemma taitava (ja nappasi keltaisen kortin aika pikaisesti kentälle tulonsa jälkeen). Aika siisti kokemus pienelle futisfanille! Kelpais kyllä muillekin, nimittäin Serie A:n matsi on edelleen meidän Italian todo-listalla. Eikä ole ainoa kohta siinä luettelossa...

Ensilumilla

Vuorilla on lähes metri lunta, ja Abetone avattiin pari viikkoa etuajassa. Viime viikonloppuna me hullut suomalaiset sitten ajaa karautettiin näihin lumimaisemiin ja kivaa oli!

Lauantaina saatiin nauttia lempeästä säästä ja auringosta

Sunnuntaina taivas olikin sitten pilvessä ja tuuli kovaa. Ei silti paljon menoa haitannut.

Koira ja lapset peuhasivat onnellisina hankien keskellä

Hotelli ja auringonlasku

Ajoitus oli hyvä: rinteet olivat lähes tyhjät, hissiin ei tarvinnut jonottaa, hotelliyön hinta vielä sesongin ulkopuolelta. Mikä parasta, saatiin olla hotellissa lauantain kello yhdestä sunnuntain kello kuuteen asti yhden yön hinnalla. Kannatti siis lähteä, eikä se hiihtäminenkään taas pöllömpää ollut. Alkuviikosta tosin kuljettiin aika kankein jaloin. Mutta kausi on siis korkattu, ennätysaikaisin!

Tulihan sitä tekemistä

Viikko sitten torstaina sain mieluisan sähköpostin:

"You have been admitted the study right at the doctoral programme of Turku School of Economics". Siis tadaa, mun jatko-opiskeluhakemus hyväksyttiin eikä enää tarvi tuskailla tekemisten kanssa. Näillä näkymin pysyn mukavan kiireisenä kevääseen 2018 asti. Hyvä mä!

Ja kyyllä, skumpat on juotu ja sisäänpääsylahja itselle ostettu. Nyt pitäis sitten vaan kääriä hihat...

Vaara!

Hei vaan! Joulupukkitoiminta ja kaikenlainen muu yleishässäkkä on pistäneet blogin pidemmälle tauolle kuin ajattelin, mutta täällä sitä taas ollaan. Jonossa on useampikin postaus, aloitan kuitenkin loogisesti sieltä turhimmasta päästä.

Italialaiset nimittäin elävät vaarallisesti. Täällä sallitaan jopa pesuaineiden irtomyynti, joka Suomessa kiellettiin kemikaalilainsäädännön nojalla. Asia tuli mieleeni tässä eräänä päivänä, kun kävelin italiantunnille yhden tällaisen irtomyyntiputiikin ohi. Piti oikein kurkistaa sisälle katsomaan, miten homma toimii. Maksu automaattiin, pullo esiin, painallus napista, ja voilà! Hinnat vaihtelivat 1,20 € - 1,50 € litralta aineesta riippuen, ja tarjolla oli pyykinpesuainetta, huuhteluainetta, yleispuhdistusainetta, tiskiainetta ja rasvanpoistoainetta.

Vaarallinen automaatti

Voi italialaisparat, kun niiden parasta ei kukaan ajattele. Vai hetkinen, ontuuko nämä Aamulehden keväisessä jutussa mainitut suomalaisen lainvalvojan perustelut teistä?

"Monet pesuaineet ovat vaarallisia kemikaaleja, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi silmä- ja ihoärsytystä. Jos lapsi esimerkiksi juo pesuainetta, on tärkeää tietää aineen koostumus."

"Jos pakkaus vaihtuu välillä, miten jakelija voi varmistaa, että tuote säilyy toisessa pakkauksessa? Lisäksi pitää antaa oleelliset tiedot turvallisesta käytöstä."

Eikö tuotetietoa voi antaa erillisellä lapulla?
"Voi, mutta kuka sen lapun tekee ja kuka tarkistaa, että pullo on puhdas? Siinä on monta kohtaa, jossa vastuutus ei enää toimi."

Eikö riitä, että kuluttaja itse pesee pullon?
"Jos tuote pilaantuu tai informaatioketju katkeaa, kysytään, kuka on vastuussa. Valmistaja vastaa tuotteesta, kun se itse kontrolloi tuotetta ja sen etikettitietoja."

Kuinka monta tapausta on tullut tietoon, että on aiheutunut vaaraa omien pullojen täyttämisestä?
"Tiedossani ei ole yhtään tapausta."

Siis hei oikeesti... Tätä puolta suomalaisessa yhteiskunnassa en kyllä kaipaa yhtään. Ylisäännöstelyä, pilkuntarkkaa lakien tulkitsemista, turhaa huolehtimista ja pirujen maalaamista seinille. Sillä kaiken voisi kyllä ottaa vähän kevyemminkin, ja ehkäpä jopa nauttia elämästä siinä samalla.

Hohhoijaa. No, nautitaan nyt näistä elämän jännittävyyksistä niin kauan kun vielä täällä ollaan. Olen muuten myös ajanut ilman pyöräilykypärää ja kävellyt punaisia päin. Huu.

Kärhämä

Eilisiltapäivästä sukeutui mielenkiintoinen. Mr Thomasin oletettu lähtö ei pohdituttanut ainoastaan meikäläistä, vaan kaikkia 2./3.-luokan vanhempia. Tomerimmat olivat järjestäneet koulun päätyttyä keskustelutilaisuuden, johon tottavie halusin osallistua minäkin.

Kävi ilmi, että koulun (äkkipikainen) rehtori oli antanut opettajalle potkut. Opetuksen taso ei kuulemma vastannut IB-koulun vaatimuksia ja muutenkin Mr Thomas oli niskuroinut rehtorin toiveita vastaan. Hämmentävintä tilanteessa oli se, että sekä lapset että me vanhemmat olimme täysin tyytyväisiä opettajaan. Tuntui kuin olisimme puhuneet kahdesta eri ihmisestä.

Äänekäs ja äärimmäisen tunteikas, yli tunnin mittainen, englannin ja italian sekoituksella käyty keskustelu päätyi lopulta siihen, että rehtori lupautui pyytämään opettajan takaisin. Me vanhemmat sitouduimme tarkkailemaan opetuksen tasoa ja auttamaan lapsiamme kirimään oppituloksissa tarvittaessa. Miss Wendy aikoi esittää toiveensa jatkossa selkeämmin ja tukea Mr Thomasia luokan opettamisessa. Tilanne arvioidaan uudestaan ennen joulua pidettävässä keskustelussa.

Nyt vaan toivotaan, että ope suostuu tulemaan takaisin...

Olipa jännä nähdä italialainen tyyli ratkaista konflikteja. Mamma mia! Tunteita ei tosiaan säästelty, puhetta tykitettiin vauhdilla, kädet viuhtoivat. Näin suomalaisena (sivustakatsojana) tuntui jo välillä siltä, että tilanne ei voi ratketa sitten millään. Vaan niinpä ratkesi. Kun oma mieli oli saatu tyhjennettyä, oli vuoro kuunnella vastapuolta. Todellakin kuunnella, ja pyrkiä rakentavaan ratkaisuun, yhteistyössä. Lopuksi jo naureskeltiin ja lähtiessä annettiin poskisuudelmia. Enkä usko, että kenellekään jäi mitään suurempaa hampaankoloon.

Italialainen temperamentti, check.

Tervetuloa todellisuuteen

Koululaiset katsoivat perjantaina parituntisen dokumentin J. F. Kennedyn murhasta, muistutuksena 50 vuoden takaisista tapahtumista. Pinsku ja muutama muu luokkakaveri kokivat näkemänsä niin voimakkaasti, että alkoivat itkeä. Patu pohti, kuinka luodit ovat voineet osua niin kuin osuivat. Molemmat kävivät tapahtumia läpi kavereiden kanssa ja kyselivät aiheesta pitkin iltaa. Kiinnostus oli kouriintuntuvaa.

Tervetuloa todellisuuteen, lapset.

Meillä ei juuri katsota televisiota. Sanomalehtiä ei pyöri pöydillä ja lehtikioskien lööpitkin ovat italiaksi. Niinpä lapset ovat tähän saakka eläneet uutispimennossa. Aluksi syynä oli nuori ikä, sittemmin asuinmaa. Median ääressä ne kyllä aikaansa viettävät, mutta ihan muiden aiheiden parissa kuin uutisten. Tilanne on kuitenkin muuttumaan päin: viime aikoina koulussa on rohkaistu seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia, ja isoimmista uutisista käydään vilkasta keskustelua päivittäin.

BBC:n sivuilla http://www.bbc.co.uk/newsround/
koululaisten tulisi jatkossa käydä joka päivä.

Patu on ottanut ohjeesta onkeensa heti. Männäpäivinä olemme keskustelleet muun muassa väärälle lentokentälle laskeutuneesta jumbojetistä, Xbox One -pelikonsolin testituloksista ja Filippiineille saapuneesta brittien avustuskuormasta. Pohdinta hoituu vaivattomasti myös kielillä: perjantaina merimies todisti Patun ja kaverinsa Parsan asiantuntevaa, englanninkielistä keskustelua JFK:n murhasta. Ei ihan ois itse pystynyt samaan kahdeksanvuotiaana.

Koulussa on aika reippaasti käsitelty suurempiakin katastrofeja. Esimerkiksi syyskuun 11. päivä katsoivat videon lentokoneen osumisesta WTC:n kaksoistorneihin, kuun alussa Filippiinien myrskytuhoista. Pikkuhiljaa lasten silmät alkavat (valitettavasti) avautua sille, että maailmassa tapahtuu paljon pahaa. Toivottavasti käyvät kuitenkin läpi myös niitä positiivisia uutisia, joita aikuisetkin mielellään lukisivat. Sillä maailma on kuitenkin myös kaunis ja hyvä.

Tällä hetkellä itse en oikein tiedä miten suhtautua aamulla kuulemaani uutiseen siitä, että Patun opettaja Mr Thomas vaihtuisi ykskaks yllättäen. On niin outo juttu, että tän yhden naisen uutistoimituksen lienee syytä palata aiheeseen myöhemmin. Jatkoa seuraa.

Kokeiluja keittiössä

Edelleen jaksan olla ihmeissäni mun piilevistä emännänkyvyistä. Siksi tämä päivitys.

Viimeisen viikon sisällä tehtyjä kokeiluja teemalla "kerta se on ensimmäinenkin":

1. Kurpitsakeitto*. Kurpitsaa on täällä tarjolla paljon, paloina ja kokonaisina. Palasta keiton keittäminen oli helppoa, mutta valitettavasti makuraadin tuomio ei mairitellut. Ei jää vakioruokalistoille, mutta toisinaan voisi kokeilla alkukeittona aikuiselle yleisölle. En sitten tiedä, oisko tuo Valion reseptin mukainen mangotuorejuusto (josta voi täällä vain unelmoida) vaikuttanut makuun jotenkin positiivisesti, tai makeampi ja miedompi chilikastike.

2. Schiacciata-leipä. Kyseessä on toscanalainen, focaccia-tyyppinen suolainen ja öljyllä sivelty leipä, joka maistuu tai-vaal-li-sel-ta. Leipä syödään tuoreena ja täytetään joko prociutto crudolla eli ilmakuivatulla kinkulla, mortadella-makkaralla tai mozzarella-juustolla (tai näiden yhdistelmällä) ja syödään välipalaksi eli merendaksi. Piti kokeilla, josko schiacciataa voisi valmistaa kotonakin, jottei herkusta tarvitsisi luopua kun kotimaahan palataan. No, ei kannata ainakaan tällä italialaisesta blogista nappaamallani ohjeella. Tuli lättänää ja liian suolaista, mutta jännästi kaikki palat silti tekivät kauppansa (ehkä siksi, että leipää tarjottiin tuon yllämainitun kurpitsakeiton kanssa).

3. Marengit. Patulla on sellaisia Oppi&ilo Neronleimaus -tiedekortteja, joissa ehdotettiin tutkimaan mitä tapahtuu munanvalkuaiselle kuumuudessa. Koska aihe kiinnosti muakin, toimimme korttien ohjeen mukaan ja saimme aikaan pellillisen marenkeja. Oikein hyviä, jos marengeista tykkää. Eikä vaikeita lainkaan!

Suut makiaks!

4. Soul Kitchenin ja kaverini Facebookissa hehkuttama mausteinen linssipata, koska syksyllä tarvitaan lämmintä pataruokaa ja pikanttia makua. Toooodellla epäilyttävää lasten ja vähän merimiehenkin mielestä. Tuoretta chiliä ei täkäläisissä kaupoissa tällä hetkellä ollut tarjolla, kardemummaa täältä saa etsimällä etsiä ja Suomesta tuotu on loppu (löysin lopulta kokonaisia palleroita, mitä niille pitäisi tehdä?) ja korianteri ei todellakaan kuulu peruskaupan tuoreyrttivalikoimiin, joten ilman näitä mentiin. Yllätys oli positiivinen. Tullaan tekemään jatkossakin, tosin ei kovin usein kun noilla palkokasveilla näyttäis olevan aika tehokas vaikutus tän perheen ruuansulatuskanaviin.

5. Naan-leipä edellisen padan kaveriksi. Koska olen jumittunut aamiaisessani erääseen tiettyyn Kellogsin mysliin ja maustamattomaan jogurttiin, on "turkkilaista jogurttia" meillä nykyisin aina jääkaapissa. Hiivaa löytyy kuivaversiona (sillä erolla kotimaassa käyttämääni että kuivahiiva-jauhosekotukseen pitää lisätä 2 tl sokeria) ja muutkin valmistusaineet ruokakaapin perussettiä, joten ainakin Valion reseptillä tekemäni leivät oli tosi helppo ja vaivaton pyöräyttää muun ruuanlaiton ohessa.** Jatkoon, ehdottomasti!

Kardemumma- ja kuivahiivaerikoisuuksien lisäksi Italiassa on pari muutakin juttua toisin kuin Suomessa. Ensinnäkin, voipakkausten normikoko on huomattavasti pienempi kuin Suomessa. 125g tai max 250g, joskus näkee jotain ekonomipakkauksia (no okei, säästöpakkauksia) koossa 500g. Lähtökohtaiseseti täkäläisessä voissa ei myöskään ole suolaa, vaikka toki isommissa ruokakaupoissa on tarjolla sellaista suomalaiseen makuun miedosti suolattua, ehkä yhden tai kahden vaihtoehdon verran.

Jauhopussit on täällä järjestään kokoa 1 kg eli jauhoja saa olla joka viikko ostamassa lisää. Eikä puhettakaan erikois- tai puolikarkeista venhäjauhoista. Jauholaadut erotellaan seuraavasti:

• Farina di grano tenero tipo 00 (tai pelkkä "tipo 00") eli leivontajauho (?), se valkoisin jauho.
• Farina di grano tenero tipo 00 eli oisko se sitten puolikarkea vehnäjauho, sopii about kaikkeen.
• Farina di grano tenero tipo 1 ja Farina di grano tenero tipo 2 löytyy myös, sekä Farina integrale di grano tenero eli täysjyvävehnä.
• Farina di grano duro taas on durumvehnää, jota käytetään etenkin pastan ja pizzan valmistukseen. Ja siitäkin on eri versioita: semola, semolato, semola integrale di grano duro...

Vähemmästäkin tällaisen puolikätevän emännän pää menee pyörälle.

Jauhojen ostelun lomassa olen jatkanut treenausta myös jo aiemmin testattujen reseptien suhteen. Viime aikoina on syntynyt muun muassa täytettyjä lettuja (vaikea kuvitella että vielä helmikuussa olin täysi noviisi näiden lettujen/pannukakkujen suhteen, sen verran näppärästi nykyään syntyy), pinaattikeittoa (pakastepinaatista) ja korvapuusteja. Maanantaina tehtiin myös vuoden ensimmäiset, vaan tuskin viimeiset, piparkakut. Joulua odotellessa.

* Sorry, mulla on nyt jäänyt tää listausmoodi päälle.
** En muuten ikinä ole uskonut sanovani näin.

Poliisit

Täkäläisten eri poliisien määrä on hämmentävä. Päivälenkillä näin rupuisen vanhan Pandan auton, jossa luki "Polizia Idraulica". Putkimiespoliisi! Googlailunkaan jälkeen en ihan ymmärrä, miksi nämä vesihuollosta ja yhteisistä vesivaroista vastaavat henkilöt kutsuvat itseään poliiseiksi, mut niinpä vaan kutsuvat.

Todistusaineistoa sivustolta http://www.fiammeblu.it/displayimage.php?pid=36760.

Muita, meikäläiselle tutumpia poliisiorganisaatioita ovat:

1. Puolustuministeriön alainen Arma dei Carabinieri eli karabinieerit, jotka ovat itseasiassa puolustusvoiminen neljäs haara ja toimivat siten myös sotilaspoliiseina. Käytännössä (kai?) rikospoliisi, joka selvitti muun muassa merimiehen taannoisen läppärivarkauden. Ovat ansioituneet myös rauhanturvatehtävissä, ja kuulemma pitävät itseään vähän muita parempina. Huhujen mukaan myös yksi karabinieereiksi valittavien kriteereistä olisi ulkonäkö, etenkin turistien suosimilla alueilla. Ja onhan se univormu aika... miehekäs. Vai mitä sanotte:

Univormusta on muitakin versioita, mut nää trikoot on kyllä jotenkin stylet.
Kuva: http://www.tvtaranto.it/2012/12/07/brillante-operazione-dei-carabinieri-
di-martina-che-in-breve-tempo-individuano-ed-arrestano-due-rapinatori/

2. Sisäministeriön alainen peruspoliisi eli Polizia di Stato eli tutummin pelkkä Polizia. Järjestys- ja liikennepoliisi, vaikkakin Wikipedian mukaan hoitaa samoja asioita kuin Carabinierit. Tiedä sitten miten jakavat hommansa. Tunnistaa vaaleansinisistä autoista, jotka on yleensä jotain Alfa Romeoita. Vaikka on niillä (näköjään) yks Lamborghinikin:

Jälleen kerran lainattu kuva (eihän poliiseja kehtaa kuvailla). Alkuperäinen:
http://www.trekearth.com/gallery/Europe/Italy/Lazio/Rome/Roma/photo783601.htm

3. Talousministeriön alainen Guardia di Finanza eli talouspoliisi. Niillä sitä työsarkaa varmaan riittää. Poliisi on järjestäytynyt armeijamaiseen tapaan, ja autojen lisäksi joukoilla on käytössään myös laivoja, lentokoneita ja helikoptereita. Mission Impossible -fiilikseltä ei voi välttyä:

Dumdumdumdumdumdumdumdum dumdumdumdumdumdumdum
tididii tididii tidididii dada... Kuva:
http://www.pastorevito.it/cartoline-regimentali/guardia-di-finanza/92-guardia-di-finanza.html

4. Oikeusministeriön alainen Polizia penitenziaria eli rangaistuspoliisi. Kuskaavat vankeja vankkureillaan, niitä näkee usein tässä meidän kulmilla (kun on se vankila tuossa kivenheiton päässä, kivasti keskellä kaupunkia).

Paikallinen mustamaija. Kuva: http://www.siracusanews.it/node/41714

5. Maa- ja metsätalousministeriön alainen Corpo Forestale dello Stato eli metsäjoukot, jotka vastaavat maan luonnonvaroista tai lähinnä niiden suojelusta. Vihreät miehet ja naiset.

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt.
Kuva: http://www.dipendentistatali.org/corpo-forestale-dello-stato/

Eikä siinä vielä kaikki! Paikallispoliiseja ovat Polizia Provinciale, jotka vastaavat muun muassa metsästys- ja kalastusasioista sekä Polizia Municipale, jotka kävivät meillä tarkastamassa, että asutaan todellakin tässä osoitteessa, ennen kuin päästiin kaupunkiin kirjoille. Jälkimmäiset päivystävät myös usein tornin nurkilla. Ja jotta homma ei olisi liian yksinkertaista, on näille kaupunkipoliiseille myös muita nimiä. Paikkakunnasta riippuen Polizia Municipale voi olla myös Polizia Locale, Polizia Comunale, Polizia Urbana tai Vigili Urbani. Tosi on.

Ja tämäkin kuva on lainattu:
http://www.flickr.com/photos/del15xaviii_xavo/5693613336/

Jokaisella poliisilla on luonnollisesti oma organisaationsa, oma univormunsa, omat autonsa, omat hätänumeronsa. Tavallaan ymmärrettävää maassa, jossa taistellaan muun muassa mafiaa vastaan*. Ehkä on hyvä, että vartioivat toinen toistaan. Toisaalta vois noita hommia varmaan tehostaakin. Vähintäänkin olisi mukavaa tietää, että hätätilanteessa numero 112 auttaa aina, kuten Suomessa. Täällä numero on varattu karabinieereille, 113 poliisille, palokunnan saa numerosta 115 ja ambulanssin numerosta 118. Onneksi ei ole tarvinnut sekoilla näiden kanssa. Huh.

... ja kaikesta tästä poliisitoiminnasta huolimatta - tai ehkä sen takia -
joku on ollut sitä mieltä että "kytät haisee".

Univormuista tuli vielä mieleen paikalliset merivoimat eli Marina Militare, jotka ovat tehneet merihenkisistä vaatteistaan brändin**. Miten ei oo suomalaisilla tullut mieleen tämmöinen? Siinä sitä olis uusia ansaintakeinoja julkisten menojen taloustalkoihin. Mut onpahan ihastuttavan italialaista! Onneks niillä riittää noita poliisiviranomaisiakin, joten on jatkossakin mistä ammentaa, jos/kun valtion kassan pohja alkaa häämöttää ;).

Siitä vaan shoppailemaan online Marina militaren tuotteita

*Toki mafiapoliisikin on, tosin se on kohtien 1-3 yhteisorganisaatio.
**Tai okei, ovat antaneet vaatefirmalle luvan käyttää tunnuksiaan vaatteissa. Korvausta vastaan toki.

Normipäivä

Tältä näytti Pinskun maanantain koulupäivä:

Tyylikkäänä kouluun, kiitos koulupukujen.

8:30-9:00 News - päiväkirjan kirjoittamista viikonlopun tapahtumista. Koulu alkaa virallisesti 8:45.

9:00-10:30 Italian - italiantunti. Natiivit ja ulkomaalaiset samassa ryhmässä.

10:30-10:40 Tea break - välitunti, jolloin syödään kotoa tuodut terveelliset eväät.

10:40-11:50 Maths - matematiikkaa.

11:50-13:00 Lunch - lounas lähiravintolassa ja välitunti puistossa.

13:00-13:30 Silent reading - lukuhetki (englanniksi, of course).

13:30-14:00 Library/spellings - uusien kirjojen valinta koulun kirjastosta kotilukemiseksi ja viikottainen oikeinkirjoituskoe.

14:00-15:15 Inquiry unit - tutkimusjakson Arts in Time tehtäviä.

15:15-15:45 Prepare for home - läksyjen merkkaus, luokan siivous, sisäkenkien vaihto, laukun pakkaus ym. Koulu päättyy 15:45.

Valitettavasti Pinsku ei eilen päässyt osallistumaan päivään, sillä poti flunssaa kotona. Tänään palasi jo kouluun, mutta Patu jäi vuorostaan huilimaan kotiin. Sellasta se on, syksyllä.

Miesluola

Marraskuun Kuukausiliitteessä nostettiin esille nykymiesten tarve varustella itselleen oma huone, man cave eli miesluola. Merimies on siten ihan trendin huipulla, sillä kellarikerrokseen on pikkuhiljaa syntynyt tämännäköinen kulmaus:

"Luontoaiheiset sisustuselementit on nostettu kekseliäästi
seinälle pehmentämään käsittelemättömän betonin kalseutta"

"Rakkaimmat harrastusvälineet on jätetty tyylikkäästi esiin,
päivittäistä käyttöönottoa helpottamaan"

"Rento oleskelutila jatkuu autotallin puolelle, josta löytyvät eniten tilaa
vievät harrastusvälineet. Siellä on myös mahdollisuus viettää aikaa
mukavasti puuhastellen"

Ihana.

Puolivälissä

Aika rientää. Syyslukukausi on jo yli puolivälin ja reilun kuukauden päästä koittaa joululoma. Oho.

Lukuvuoden ensimmäiset jaksot saatiin päätökseen jo ennen syyslomaa, vaikkakin Pinskun luokka piti inquiry unitin päätösesittelynsä vasta viime perjantaina. Aiheena luokalla oli Learning styles. Lapset perehtyivät erilaisiin oppimistapoihin ja pohtivat niiden toimivuutta omalla ja muiden kohdalla. Luokka jakautui kolmeen ryhmään, joista jokainen kävi opettamassa jotain pienemmilleen. Pinsku ja kumppanit toivat esille erilaisten aistien merkityksen tekemällä "testiradan" kaikkein nuorimmille eli 3-5-vuotiaille. Radalla piti tunnistaa erilaisia ruoka-aineita haistamalla, tunnustelemalla ja maistamalla. Vaikka oli kuulemma tosi kivaa, ei kuitenkaan ihan helppoa. Onnistunut lopputulos vaati muun muassa tarkkaa organisointia ja ohjeistamista, ja hermotkin oli vähällä mennä, kun testaajat eivät malttaneet odottaa vuoroaan ja kurkistelivat silmille sidotun liinan alta.

Oppimisteeman lisäksi Pinskun jakso oli hyvin akateemispainotteinen. Laskettiin paljon, kirjoitettiin paljon, tehtiin kyselytutkimuksia ja etsittiin tietoa, joka koottiin Keynote-esitykseen. Vastapainoksi lukukauden jälkimmäinen jakso keskittyykin sitten taiteisiin. Aiheena on Arts in Time eli taiteet vuosien saatossa. Viime viikolla kävivät katsomassa Andy Warholin taidenäyttelyn, joka parahiksi on täällä Pisassa, ja tällä viikolla teatteriesityksen. Tiedossa on myös kolme käyntiä Museo della Graficaan, grafiikkamuseoon, jossa pääsevät itsekin taiteilemaan. Inquiry unit huipentuu ilmeisesti jonkinlaiseen esitykseen, josta ollaan vielä kovin vaitonaisia. Mutta hauskalta kuulostaa!

Taidetta syntyy myös kotona. Tässä Pinskun näkemys vanhemmistaan Picasson tyyliin.

Patun luokka aloitti tosiaan syksyn teemalla Healthy choices eli pohtivat terveitä ja epäterveellisiä elämäntapoja. Lokakuinen Trenton-retki oli olennainen osa jaksoa. Urheilivat paljon, tekivät hedelmäsalaattia ja Pinskun luokkalaisten ohjauksessa terveellisiä pikkuleipiä, mittasivat verenpaineensa, kuuntelivat hammaslääkärin opastuksen suuhygienian tärkeydestä ja esittivät muulle koululle ohjeensa terveellisten elämäntapojen suhteen. Laskuja oli Patullakin paljon, ja tarinoitakin kirjoitettiin. Lisäksi harjoiteltiin kaunokirjoitusta, mistä Patu tykkäsi kovin. Ne olikin ekat kirjoitusharjoittelut pojan tähänastisessa kouluhistoriassa... ja tietenkin täkäläinen tyyli eroaa kotimaisesta: koukeroista on kuin omina kouluaikoina. No, harjoittelu on silti tehnyt hyvää Patun käsialalle, jota nykyisin voisi jopa luonnehtia sanalla "siistiä". Well done!

Kolmannen luokan matematiikkaa.

Nyt käynnissä olevassa jaksossa laajennetaan näkökulmaa itsestä koko ympäröivään maailmaan. Aiheena on Earth, resources and sustainability eli luonnonvarat ja niiden riittävyys. Tässäkin jaksossa tehdään erilaisia kokeita, tutkitaan muun muassa eri esineiden maatumista ja raudan ruostumista. Kovasti on kiinnostus herännyt esimerkiksi jätteiden lajittelun tärkeyteen ja katse kiinnittynyt kadulle heitettyihin roskiin. Itsekin olen oppinut aimo annoksen uusia sanoja, kun aiemmin ei tuo maatumissanasto englanniksi kovin hyvin hallussa ollut.

Koulu rullaa siis mallikkaasti, kuten tässä vaiheessa lukukautta pitäisikin. Aika on siten kypsä myös puolivuosittaisten kolmikantakeskustelujen eli opettaja-oppilas-vanhempi-keskustelujen, tai 3-way-discussions kuten täällä kutsutaan, käymiselle. Ne pidettiin maanantaina, jolloin kuulin, että molemmat lapset pärjäävät erinomaisesti. Pinskun kanssa pyydettiin lukemaan englanniksi, jotta saadaan kielioppivirheitä karsittua. Ollaan siis jo siinä vaiheessa kielitaitoa, että päästään viilaamaan ilmaisua. Excellent. Patulle annetaan koulussa edelleen mahdollisuus ilmaista itseään joko sanallisesti tai muuten, ja herra on toistaiseksi yhä tarttunut tähän jälkimmäiseen keinoon. Rohkeus on kuitenkin kasvamaan päin, ja niin kirjallinen osaaminen, huolellisuus kuin käyttäytyminenkin ovat petraantuneet huimasti. Suurimpana tavoitteena on edelleen saada ääni kuuluville myös luokkahuoneessa, mutta stressiä ei siitä kuulemma tarvitse ottaa.

Niin hyvin menee, että vois vaikka pistää tanssiksi! Kuten kaverukset viime viikolla tekivätkin:

Menossa kaverisynttäreille sisäleikkipuistoon.

Hyviä uutisia

1. On perjantai.

2. Tänään piti sataa, mutta äskeisellä lenkillä näytti tältä:

3. Tein ihan mahtavan isänpäivälahjalöydön. Edullisesti.

4. Näyttäis siltä, että mulle on tiedossa hyvinkin järkevää tekemistä täällä. Jatko-opintopaikasta ei vielä ole tietoa, mutta siitä viis, lähden työstämään kolmea (!) tieteellistä artikkelia toisen graduohjaajani kanssa pro graduni pohjalta. Tavoitteet on selkeät, aikamoinen määrä työtä edessä. Aivoni sanovat jihuu!

Eikä tässä muutenkaan voi mitenkään murjottaa. Eilen huomasin Facebook-feedini täyttyvän Pekka Hyysalo -aiheisista tykkäyksistä. Tänään oli pakko ottaa selvää, kuka tämä kaveri on. Googlea esiin, videota kehiin ja Sarasvuon eilinen ohjelma TV-kaistalta katseluun. Hyvänen aika mikä sisupussi! RESPECT. Jos Hyysalo aikoo juosta maratonin alle kymmenen vuoden kuluttua neliraajahalvauksesta, on pakko vastata haasteeseen. Täten ilmoitan, että aion juosta maratonin ennen kuin täytän neljäkymmentä. Reilu vuosi aikaa* = lisää järkevää tekemistä (lue: treeniä) täällä ollessa. Erinomaista!

Minidokkari Pekan ensimmäisistä juoksuaskeleista IStv:ssä. Katso ihmeessä.

Suomessa maailmassa pitäisi olla enemmän Pekan kaltaisia ihmisiä. Onni on todellakin asenteesta kiinni. Asioissa on aina valoisakin puoli, tämä taistelija muistutti. Ja hän jos kuka voi sanoa sen auktoriteetilla. Pakkohan se on uskoa.

Inspiroivia ihmisiä ovat myös SuperCellin kaverit, jotka edustavat vahvasti sitä maailmankuvaa, mitä itse haluan olla tukemassa. Paananen ja kumppanit loivat loistavan tuotteen, tekivät hyvän tilin ja tuovat siitä mielihyvin Suomeen yli 260 miljoonaa euroa verotuloina, koska "on meidän vuoromme maksaa takaisin". Niinpä. Lisää tälläistä! Hitsi, tulee ihan sellanen olo että jos maastamme löytyy näin siistejä tyyppejä, sitä tulee lopulta ihan innolla takaisin kotimaahan. Tässä sitä tulevaisuusvisiota, johon minä uskon!

Mutta Pekasta vielä. Käykääpä katsomassa www.fight-back.eu ja www.pekkahyysalo.com. Ja jos on joululahjaideat hakusessa, suosittelen lämpimästi tsekkaamaan osoitteen http://shop.fight-back.eu/.

Koskaan ei pidä luovuttaa! Fight back.

* Herranjestas kun aika rientää. Ihan just juhlin kolmekymppisiä.

Painajaisia

Nukkumisjärjestelyt on tässä(kin) perheessä vaihdelleet tiuhaan vuosien mittaan, vähän kulloisenkin tarpeen mukaan. Viimeiset puoli vuotta lapset nukkuivat samassa huoneessa, Patun toiveesta. Siinä vaiheessa kun homma ei enää toiminut, toisin sanoen illat päättyivät riehumiseen ja nukahtamisajan venymiseen tai vastaavaan, päätettiin palata takaisin oma tupa, oma lupa -tyyppiseen asetelmaan.

Parina ensimmäisenä yönä Patu valitti näkevänsä painajaisia, kun nukkuu yksin. Kolmantena iltana pyysin kaveria kertomaan millaisista unista on kyse. Sanallisesti jumituttiin termiin "pelottavista", mutta kun annoin kynän käteen, alkoi painajaisten kaava hahmottua.

Unien tilanteet vaihtelivat, mutta yhteistä niissä oli se, että Patu oli unessa Pinskun kanssa, oltiin matkalla jonnekin tai jumissa jossakin josta haluttiin päästä pois, tapahtui jotain pahaa, vaikkapa spanielille, ja lasten oli ratkaistava tilanne yksin, ilman aikuisia. Molemmissa piirtämällä kuvatuissa unissa mukana oli maapallo (Patulla on yövalona karttapallo, ehkä siksi), Italia ja Suomi. Pelottavimmat kohtaukset kerrottiin kyynelsilmin.

Tässä unessa lapset on kuussa "pahassa mökissä", eivätkä pääse Italiaan
ennen kuin Suomen kaverit tulevat apuun.

Terapiamuoto taisi olla onnistunut, sillä kolmantena yönä painajaiset eivät enää vaivanneet. Kyökkipsykologi minussa lähti kuitenkin analysoimaan unia ja pohtimaan, mahtavatko niiden tunnetilat johtua tänne muutosta - edelleen? Että tuntuuko Patusta edelleen jollakin tasolla ahdistavalta olla täällä, vieraassa maassa, vieraiden kielten ympäröimänä? Tuntuuko siltä, että kukaan ei kuuntele ja auta, vaan yksin pitää selviytyä? Vaaditaanko pieneltä pojalta liian paljon?

Onneksi yölliset tunnelmat eivät heijastu päiviin. Koulussa menee paremmin kuin koskaan, kavereita riittää, poika on yleensä aamusta iltaan erinomaisella tuulella. Ehkä kuvittelen sittenkin turhia? Ehkä unet liittyvät ylipäänsä kasvamiseen, ikään, vaiheeseen? Tai siihen, että yksin nukkuminen vähän pelottaa? Tai johonkin muuhun?

Jännä juttu miten syyllisyys nostaa päätään ihan pienestäkin vinkistä. Edelleenkään en näköjään itse ole sinut tänne lähtemisen kanssa. Oletan jotenkin yhä, että vain me aikuiset nautimme täällä olosta ja lapset on väkipakolla raahattu mukaan. Sillä niinhän se alun perin oli. Mutta oiskohan sittenkin niin, että kaikki muut on päässeet näistä tunteista jo yli - paitsi minä?

Ehkä sitä pitäis vaan lopettaa kaikenlainen analysointi ja sen sijaan nauttia hetkestä.

Carpe diem.

Hyvät tavat kaunistavat

Italialaisilla on jokseenkin ärsyttävä tapa pysähtyä, jäädä seurustelemaan tahi muuten vaan palloilemaan sisäänkäyntien eteen. Ja jos jonotusta vaaditaan, kannattaa pitää kyynärpäät terävinä. Tilaa saa se, joka sen ottaa, hiljaa vuoroaan odottavat saavat odottaa vuoroaan hiljaa - ja kauan. Muuten kanssaeläjiin suhtaudutaan kuitenkin myönteisesti, hymyjä jaellaan rajoituksetta ja kauniit sanat eivät nekään ole kortilla. Vaikka kyllä ne sitten huitovat ja huutavatkin, jos on tarvetta. Ei toki millään pahalla...

Viime aikoina olen törmännyt ihastuttavan hyvätapaisiin paikallisiin nuoriin. Vai mitä sanotte näistä tilanteista:

1. Kävelen koiran kanssa kapeaakin kapeampaa jalkakäytävää suhteellisen vilkasliikenteisen tien varrella. Vastaan tulee Patun ikäinen poika, jota väistämme ajoradan puolelle. Poika katsoo tiiviisti silmiin ja sanoo kuuluvalla äänellä: Grazie.

2. Vein Pinskun ja koulukaverinsa junalla Luccaan kolmannen kaverin luokse yökylään. Vapaata paikkaa jouduttiin hakemaan useammasta vaunusta, ja jokaikisellä ovenavauksella edelläni kulkeva Emma 13v. varmisti, että ovi pysyy auki myös mulle.

3. Mirabilandiassa Katun-vuoristoradassa ennen meitä lähti tyttöryhmä, joista yksi huomasi vasta viime tipassa, että rillit olivat jääneet päähän. Viitoin, että voin ottaa lasit, ja niin tein. Oma vaunumme lähti ennen kuin edellinen tuli takaisin, joten sijoitin lasit turvallisesti hyllyyn tyttöjen muiden tavaroiden sekaan. Kun ääni käheänä palattiin lähtöpisteelle, olivat nämä tytöt odottamassa, jotta saivat sanottua kiitos - vaikka oma vaununsa oli saapunut jo aikaa sitten.

Kyllä täti-ihmisen mieltä lämmittää noin hyvin käyttäytyvä nuoriso! Piti oikein omalle jälkikasvulle ottaa esimerkiksi toivottavasta käytöksestä. Saman olisin voinut tehdä taannoiselle pakasteruokia ovelta ovelle kauppaavalle herralle, joka kohteliaasti tarjouksesta kieltäydyttyäni sätti käytöstäni monin vaikeasti ymmärrettävin sanoin... joten jäi meikäläisen osalta tuo muuten kukoistava pakasteruokien kotimyynti kasvattamatta. (Tänpäiväiset pölynimurikauppiaat sen sijaan ihan kättelivät kieltäytymiseni päätteeksi, että ei ne kaikki ovelta ovelle myyjätkään pahoja ole).

Niin se vaan on, että hyvät tavat kaunistavat. Ja sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa. Ja jos ei opi, voi pieni rankku auttaa:

Patun kouluvihkossa oli tämmöinen.

Retki itärannikolle

Terveisiä syyslomalta! Lapsilla oli koko viime viikko lomaa, merimiehellä ei, joten alkuviikon päivät täyttyivät kaveritreffeistä ja yökyläilyistä. Loman alkajaisviikonlopuksi saatiin lisäksi Suomi-vieras, jonka kanssa vedettiin mukava vakiosightseeing Firenzessä ja Pisassa.

Italialaiset rakastavat keskiaikaisia kulkueita. Firenzessä nähtiin taas yksi.

Varsinaiset loma-aktiviteetit sijoitettiin viikon loppuun, sillä 1.11. on täällä pyhä ja merimieskin sai siten pitkän viikonloppuvapaan. Tämänkertainen reissu suuntautui Italian niemimaan itäpuolelle Ravennan tuntumaan ja San Marinoon. Linnuntietä matkaa ei ole kuin parisataa kilometriä, mutta tietä pitkin matka-aikaa sai kulumaan kolmisen tuntia. (Tai viisi, kuten paluumatkalla kävi, kun tultiin tarkoituksella pikkuteitä pitkin, mutta navigaattorin kartat eivät ihan olleet ajan tasalla....).

Matkan pääkohde oli huvipuisto Mirabilandia, johon lapset ovat hinkuneet vähintään puoli vuotta. Halloweenin kunniaksi puisto oli auki torstaista sunnuntaihin klo 10-22, ja sulki sen jälkeen porttinsa kevääseen asti. Ajateltiin, että vierailemalla puistossa tähän aikaan vuodesta, vältetään paitsi liiallinen auringonporotus, myös lomailevien italialaisten aiheuttama väentungos. Muuten hyvä suunnitelma, mutta perjantaina suurin osa italialaisistakin oli siis lomalla, eli puisto totaalisen tukossa*. Onneksi pääsylippu (96 €/perhe, ei paha) oli voimassa kaksi perättäistä päivää, joten kun kiirehdittiin puistoon jo torstai-iltapäivänä, saatiin nauttia edes yhdestä jonottomasta päivästä.

Matkalla huvittelemaan, päivä 1.

Mirabilandian vuoristoradat on ihan ässiä. Molemmat ipanat ylittivät vaadittavat 140 cm eli pituutensa puolesta olisivat päässeet ihan kaikkiin laitteisiin. Harmi kyllä puistonvartijat olivat kehittäneet pituussäännön rinnalle ikärajan, jonka mukaan niihin parhaisiin laitteisiin ei päässyt alle 12 vuotiaat edes aikuisen kanssa. Olihan ne aika hurjia, mutta hurjapäitä on meidän lapsetkin. Joten ohjeistettiin Pinsku, joka kolkuttelee yhdennentoista vuosipäivänsä portilla, valehtelemaan iäkseen kaksitoista. Kyseenalaiset keinot, mutta läpi meni. Patun kanssa ei lähdetty edes kokeilemaan, sen verran paljon oli vielä vuosia kurottavana vaadittuun ikärajaan. Ja ois ne pari vauhdikkainta olleet vähän liian extremeä sille anyway. Kuten Euroopan pisin, 1 200 metriä pitkä "käänteinen**" vuoristorata Katun tai nollasta sataan 2,2 sekunnissa kiihdyttävä iSpeed. Sen sijaan pari miedommalla - silti sykettä nostattavalla - vauhdilla varustettua laitetta tuli testattua perinpohjaisesti, kuten maailman korkein, 60 metriin nouseva vesivuoristorata Divertical. Hiiii!

Katun

Onneksi kelit suosivat retkeämme ja aurinko kuivatti nopeasti vuoristoradassa hankitut märät vaatteet. Muuten matkassa oli epäonnea etenkin perjantaina, jolloin kolme laitetta viidestä hajosi kesken pitkään kestäneen jonotuksemme, lounasravintolan tilausautomaatin korttimaksu meni jumiin ja iSpeedin uusinta jäi kokematta 80 minuutin jonon takia. Mutta näistä viis, oli huvipuistokäynti silti nimensä veroinen!

Divertical iltavalaistuksessa

Majapaikaksemme valikoitui parin kilometrin päässä puistosta sijaitseva, uutuuttaan kiiltelevä Bed & Breakfast. Erinomainen valinta, vaikka jouduttiinkin vähän säätämään huoneessa sijaitsevan keittiön (tai "kitchenetten") kanssa. Kas, kun sen käytöstä olisi pitänyt etukäteen varausta tehdessä ilmoittaa... keittiö oli lähes täydellisesti koneistettu, mutta yhtäkään astiaa ei siellä ollut, ei lasia, ei kattilaa. Vähän oli vaikeaa kokkailla, kuten suunniteltu. Onneksi asia kuitenkin järjestyi muutamalla respassakäynnillä ja puhelinsoitolla. Kuulemma huoneissa on keittiöt, koska laki niin sanoo (??), mutta kaikki ei niitä halua huoneistossa käyttää. Jännä juttu, että tuosta keittiön käytön ilmoittamisvelvollisuudesta ei ollut mitään mainintaa niin hotellin omilla kuin Booking.comin sivuillakaan...

Josta tuli mieleen lokakuinen Piemonten-retki, jolloin muuten upeassa lukaalissamme ei toiminut nettiyhteys, vaikka se oli erikseen Booking.comin sivuilla mainittu. Talon omistajan poika kuittasi ongelman "buukkaussaitin virheellisellä tiedolla", mut tavallaan vois olla hyvä ilmoittaa virheistä myös ylläpitäjälle ja korjata ne... voi noita italialaisia. Ei muuten ole turhia ne varaussivustojen käyttäjien kommentit ollenkaan.

No, onneksi kyse oli sen mittaluokan ongelmista, että ne ei juuri reissujen onnistumiseen vaikuttaneet. Sitäpaitsi tällä jälkimmäisellä matka jatkui vielä päiväretken verran kokonaan toiseen valtioon, maailman toiseksi vanhimpaan tasavaltaan San Marinoon. Ohjelmassa oli kohteen yleistä pällistelyä ja lounas, ja tällä kertaa sekä lapset että koirakin tykkäsivät. Merimiehen kanssa oltiin tämä Euroopan kolmanneksi pienin valtio katsastettu jo kymmenen vuotta aikaisemmin, mutta ei se sen hohdetta silti vähentänyt. Kerrassaan hieno paikka!

San Marinon maisemia

San Marinon postimerkit (ja kortit) lähdössä matkaan

Hyvä loma oli taas. Eikä edes kovin syksyinen, kun suurimman osan viikkoa tarkeni t-paidassa ulkonakin. Eilen kyllä vähän pelotti, josko se sadekausi taas pääsee valloilleen, kun vettä tuli kaatamalla kolme neljäsosapäivää. Mutta tänään paistaa taas aurinko, joten ei huolta - vielä :)

* Mikään kotimainen "tungos" ei todellakaan ole mitään täkäläiseen verrattuna. Sen verran vaikuttaa toi 55 miljoonaa kansalaista enemmän.
** Eli sellainen, jossa vaunu kulkee kiskon alapuolella, ja matkustajien jalat roikkuvat ilmassa