Dolcetto o scherzetto?

Halloween on rantautunut kulttuuristaan ylpeään Italiaankin. Tänään kaduilta saattoi bongata niin nuorempaa kuin vanhempaakin hirviötä, kivijalkakauppojen ikkunat ja ovenpielet oli koristeltu teemaan sopivasti, ja ovikellot pirisivät kuin palmusunnuntaina kotimaassa konsanaan. Myös meidän lapset lähtivät dolcetto o scherzettoa kyselemään yhdessä Edoardon ja Lauran kanssa. Karkkia saivat, kepposia (eli suunnittelemiaan vessapaperirullaiskuja) eivät joutuneet tekemään.

Huu! Mukana pelottava mörkökoira.

Myös kotoisella päivällisellä nautiskeltiin Halloween-herkkuja: matoja ja oksennusta, silmämunia, koppakuoriaisia ja matoja sekä irtileikattuja sormia. Namskis! Huomenna sitten vietellään pyhänpäivän pyhää täälläkin. Hyvää Halloweenia ja lämpimiä muistoja!

Kesäinen syysloma

Lokakuun loppu voi Italiassakin olla arvaamaton. Saattaa sataa, olla kylmä tai muuten vaan ankeaa. Tai sitten ei. Tähän ajankohtaan on kuitenkin sijoitettu lasten syysloma, joka on meinannut vähän aiheuttaa harmaita hiuksia meikäläiselle - mitä sellaista tehdä, jota säät eivät voi pilata? Aika optimistisiin lopputuloksiin ollaan päädytty: ekana vuonna matkattiin Roomaan ja Pompeijiin, tokana itärannikolle. Tänä vuonna lähdin kolmisin* lasten kanssa Portugaliin, suurimpana motiivina Pinskun ja Isabellan yhteensaattaminen. Sää oli tässä järjestelyssä todellakin kakkossijalla, tai ehkä jopa kolmosena Lissabonin nähtävyyksien jälkeen. Yllätyttiin kuitenkin positiivisesti.

Lauantaiaamusta torstai-iltaan kestänyt retki oli aurinkoinen, lempeä, kuin hetkellinen paluu kesään. Pisassa syksyn tulon huomasi jo lähtiessä, jos ei paikallisten nilkkureista ja kevyttoppatakeista, niin vähintääkin kylmenneiden öiden virkistämistä aamuista. Lissabonissa kuljettiin vielä shortseissa ja t-paidoissa, vaikka sielläkin kuulemma oli ollut välillä viileämpää. Ohjelmakin meillä oli mitä mainioin: viikonloppu kyläilemässä Sintrassa, maanantaista torstaihin omalla porukalla Lissabonin keskustassa. Ihanaa oli, mahtava paikka, rakkaat ystävät, sopivasti tekemistä. Matkalla lentokentälle lapset toistelivat kilvan, jotta haluavat Lissaboniin vielä uudestaan - samaan hotelliin. Mitäpä sitä hyvää muuttamaan.

Muutama hetki reissultamme:

Tytöt halusivat shoppailemaan heti lauantaina. Bussimatkalla Cascai Shopping -ostoskeskukseen
näimme Estorilin moottoriradan. Ostokset olivat lopulta kevyet, mutta Starbucksiin oli tietenkin päästävä.

Aamuiset maisemat Isabellan partsilta. Ei huono.

Sunnuntaipäivä vietettiin kauniin Sintran mäkisiä katuja tallustellen,
ja Patun toiveesta käytiin myös luonnonhistoriallisessa museossa.

Päivä päättyi Penan palatsiin, Disney-tyyppiseen romantiikan ajan
maailmanperintökohteeseen Sintran kukkuloilla. Upea paikka.

Upeat olivat myös maisemat palatsin terassilta. Eikä palellut.

Maanantaina matkattiin 45 minuuttia Lissaboniin modernissa,
ajallaan kulkeneessa junassa. Liput kolmelta hengeltä noin 5 €.

Ytimeen oli hotellilta parinkymmenen minuutin mittainen
kävelymatka. Koko ajan oli mielenkiintoista nähtävää. Tässä Rua Augustalla.

Seitsemälle kukkulalle rakennetun Lissabonin näkymiä
Rua Augustan riemukaaren päältä tiirailtuna.

Tejo-joen rannassa piti tietenkin kastaa varpaat veteen. On muuten todella leveä joki: Patu
vertasi näkymiä osuvasti Garda-järveen. Taustalla Golden Gaten tyyppinen 60-luvulla
rakennettu, komea 25 de Abril -riippusilta.

Tiistaina vaihdettiin näkymät astetta modernimpiin, Parque das Nacoesiin
eli kansojen puistoon. Taustalla Euroopan pisin, 17,2 km pitkä Vasco da Gama -silta.

Syynä moderniin kohteeseen oli siellä sijaitseva Oceanàrio, akvaario, jonka
parasta antia olivat hauskat saukot. Myös suuri keskusakvaario oli huima.
Patu - akvaarioiden ystävä - oli onnessaan.

Tiistai-ilta päätettiin illalliseen hotellin kattokerroksessa sijaitsevassa hienossa
ravintolassa, jossa Patun mukaan "piti käyttäytyä hyvin". Ja niin ne tekivätkin, hammasahventa ja rapuja syöden, ihanat.

Keskiviikkopäivä vietettiin Belémin kaupunginosassa rannan tuntumassa. Kuvassa
vasemmalla löytöretkien muistomonumentti, taustalla jo aiemmista kuvista tuttu 25.4. silta ja
Cristo Rei -patsas, joka on saanut innoituksensa Rio de Janeiron vastaavasta. Etualalla pari
iloista (ja kuumissaan olevaa) naperoa.

Vaikka hotellimme tarjosi lähes kaiken tarpeellisen (jokapäiväisiin rutiineihin kuuluneen uima-altaan ja saunan mm.), netti toimi huoneistossa vain pätkien.
Tässä nörtit iltapuhteina Instagramia päivittämässä ja pelejä pelailemassa. Hyvin pärjättiin
kyllä ilmankin. Kiva reissu oli, eikä matkaseurastakaan voinut valittaa!

* Koska koira.

Poppakonstit

Koululaisilla oli keskiviikkona uintia, Patulla seuraavana yönä korvasärkyä. Torstaiaamuna tekstittelin tuttuun tapaan omalääkärille ja sain ajan samalle illalle puoli kuudeksi. Päivä meni pojalla särkylääkkeitä popsien, telkkaria katsoen ja parit päiväunet nukkuen. Korvasta valui jotain märkää, oksennuskin tuli. Kuumetta ei ollut.

Lääkärissä annoin niin tarkan tilannekuvauksen kuin kielitaidollani pystyin, kutakuinkin yllä mainitussa laajuudessa. Lääkäri kokeili otsaa, tunnusteli kaulaa (imusolmukkeet oli turvoksissa) ja katsoi korvaa kurkkaamalla siihen paljain silmin. Déjà vu. Huomasi, että korvasta valuu nestettä. Mikäli ymmärsin diagnoosin oikein, oli kyseessä korvakäytävän tulehdus. Neste, joka korvasta valui, oli uinnista jäänyttä vettä ja siihen sekoittunutta vaikkua. Tai jotain. Lääkkeeksi antibioottitipat ja coni di cera per orecchie.

Apteekin kautta kotiin ja hoitotoimenpiteisiin:

Joo-o.

Lääkäri määräsi siis korvakynttilähoitoa, jonka oli määrä poistaa korvakäytävä vaikusta. Niin olen tällä saralla noviisi, etten edes tiennyt kyseisen hoidon suomenkielistä nimeä, vaan löysin sen vasta googlailun jälkeen. Ensimmäinen klikkaamani linkki oli Skepsiksen artikkeli aiheesta, jossa arvattavasti kiistetään kyseisen poppakonstin toimivuus. No, tulipahan tehtyä kun lääkäri määräsi.

Kynttiläkuivattelun jälkeen pistettiin tipat korviin ja aamulla uudestaan. Kynttilähoito uusittiin vielä tänään illalla, jotta poika varmasti lähtisi paranemaan. Ja taas tippoja. Eilen illalla nousi vielä kuumekin, mutta tänään on vältytty sekä siltä että oksennuksilta. Korvaa särkee vieläkin, mutta vähemmän. Nyt pikkusen jännittää aamulla edessä oleva lento Lissaboniin, saa nähdä kuinka riemukas reissu tulee...

Tänään selvisi, että tuota korvakynttilähoitoa määrätään täällä ihan yleisesti. Ruotsalainen kaverini sanoi, ettei hänkään ollut koskaan moisesta kuullut, ennen kuin täällä siihen määräyksen sai. Joten taas - maassa maan tavalla.

Ja mitä korvien tarkistamiseen tulee, kyllä täällä jotkut lääkärit kuulemma myös korvalamppuja käyttää. Näin kertoi mulle merimies, kun muisteli ensimmäistä täkäläistä päivystyskäyntiä. Ehkä toi meidän omalääkäri (jonka syntymävuosi on muuten sama kuin isälläni) on sitten vähän erikoinen tapaus. Erikoinen, mutta mukava. Joka ei puhu englantia.

-- EDIT 25.10.2014 --

Bom dia! Terveiset täältä Lissabonista, tai oikeastaan Sintrasta, jossa vietämme viikonlopun rakkaiden ystävien luona. Lämmintä on, kesäistä on, hyvältä näyttää muutenkin. Lento meni korvapotilaallakin ongelmitta, tuntuu jopa, että paineenvaihtelu sai vuotavan korvan tyhjenemään. Kaikki hyvin!

Alavilla mailla hallan vaara

Nyt ne sitten romahtavat, yölämpötilat. Tähän saakka ollaan vielä öisinkin pysytelty 15 asteen paremmalla puolella, mutta keskiviikoksi povataan 11 asteen minimilämpötilaa, ja torstaina jäädään jo alle kymmenen. Tuuletkin nousevat kuulemma myrskylukemiin.

Johan tässä ollaankin kesästä nautittu. Lauantaina käväistiin taas yhdellä lähiseuturetkellä, kun kävimme viimein katsastamassa Giardino di Boboli eli Palazzo Pittin upean puutarhan Firenzessä. Siinä rinteitä reippaillessa tuli sen verran hiki, että paitakin liimautui selkään kiinni. Asteitakin oli tosin 25.

Vihreää, vettä ja patsaita - Boboli on toscanalainen puutarha aidoimmillaan

4,5 hehtaarin puutarha sijaitsee ihan Firenzen ytimessä...

... mutta sen takapihalla ollaan jo ihan maaseudulla. Uskomaton muutos.

Hikoilu saattoi tosin johtua myös korkeasta ilmankosteudesta, josta olemme myös viime viikkoina päässeet nauttimaan. Oikeastaan koko kesän, heinäkuun sateista lähtien. Mikä tarkoittaa, että tänä vuonna "kesä ei todellakaan kuivannut", eli myös sisätiloissa on ollut harvinaisen kosteaa. Koska lämpöä riittää ulkona edelleen, emme ole vielä laittaneet pattereita päälle, mistä johtuen kosteuden saattaa todella tuntea - ja nähdä. Illalla nukkumaan mennessä tyyny tuntuu kostealta, vaatteiden kuivuminen kestää päiväkausia ja muutamat ulkoseinien vastaiset asunnon nurkat alkavat näyttää tältä...

Pintahometta, joka näyttäisi lähtevän pesemällä pois

Ah, ihanaa! Nyt ymmärrän paremmin, miksi täkäläiset tuulettavat petivaatteitaan päivittäin ja pitävät ikkunoita jatkuvasti auki. Kohta lienee pakko pistää lämmitys päälle, jotta saadaan kosteus hallintaan. Ja kai sitä noiden viilenevien öiden myötä jo kohta voisi muutenkin.

Mutta onhan tässä silti vielä aika paljon matkaa kotimaisiin lukemiin (hrrrr). Ollaankin merimiehen kanssa pohdittu, että onko Suomessa nyt jotenkin poikkeuksellisen kylmää vai ollaanko me tosiaan unohdettu miten nopeasti se talvi kotimaahan tuleekaan? Ei kai nyt lokakuussa vielä kuuluis olla toppatakkikelit? Vai? Sen kyllä tiedän, että on täkäläisittäinkin poikkeuksellista, että edes takkikausi ei ole vielä alkanut. Mut silti. Talvi lokakuussa, kiitos ei.

Erilaista uutisointia

Italialainen media eroaa mielestäni suuresti suomalaisesta (ainakin) yhdessä asiassa: henkilöiden yksityisyydensuojassa. Suomessa asiaa puitiin viime viikolla nyt.fi:ssä jutussa: "Mikseivät poliisi ja media kerro, mikä on rikollisen ihonväri?" liittyen uutiseen ohikulkijoita pahoinpitelevistä nuorisojengeistä. Uutisjuttujen kommentteihin ja keskustelupalstoille kuulemma tulvii viestejä, joissa mediaa epäillään maahanmuuttajien suojelemisesta ja ongelmien peittelystä, ja Nytin juttu pyrki antamaan tähän vastauksen. Hyvän antoikin.

Jos ei lasketa sensaatiolehtiä lukuun, on suomalainen journalismi kieltämättä hyvin hienotunteista verrattuna täkäläiseen. Keskeneräisiä asioita ei puida, vasta tuomitut nimetään, henkilöt häivytetään jutuista taka-alalle, keskitytään asioihin ihmisten sijaan. Toisin on täällä. Onnettomuudet, rikosepäilyt, sairaskohtaukset ja muut negatiivissävytteiset uutiset tuodaan ainakin meidän paikallislehdissä usein esille nimen, laajahkon taustoituksen ja kuvan kera. Verratkaapa:

Helsingin Sanomat 7.10.2014
Nuorisojengi pahoinpitelee nuoria Alppipuistossa, Heurekan luona ja Espoossa

Tapahtumista kerrotaan, mutta nimiä tai muita epäiltyjen yksilöityjä tietoja ei mainita. Uutisen alkulähteenä olleessa Maikkarin jutussa mainitaan muun muassa, että "väkivalta on ollut erittäin rajua ja siihen on liittynyt jonkinlaista peliä" ja että "jengi koostuu kymmenistä noin 13-18-vuotiaista nuorista, joista suurin osa on eri etnisistä ryhmittymistä."

Valitettavaa kyllä, samaa sairasta peliä, jossa "pisteitä saa siitä, jos saa uhrin ensimmäisellä lyönnillä maahan" on pelailtu täälläkin. Keväällä kaupunkia kuohutti kyseisen knockout-gamen tyyliin suoritettu (viattoman) bengalilaisen miehen tappo, josta uutisoitiin seuraavasti:

Il Tirreno 18.4.2014
Pisa, tässä Zakirin murhaaja: paennut Tunisiaan (käännöskukkasesta vastaa signora)

Ja - niin - siinähän sitä uutisessa epäiltyjen nimet, ammatit ja kuvat ja kaikki. Myöskään maahanmuuttajataustan esittelyä ei vältelty. Verrataanpa vielä suomalaiseen henkirikokseen:

Helsingin Sanomat 21.10.2014
Laajasalon surman tunnustanut katuu tekoaan

Jutussa mainitaan epäillyn ikä ja ammatti, mutta nimeä varjellaan. Toki annettujen tietojen  perusteella henkilön nimen voi selvittää suht nopeasti ihan vaan googlailemalla. Silti, journalistin ohjeita on selvästi luettu.

Todistelun vahvistamiseksi otetaan vielä yksi täkäläinen, meikäläistäkin koskettanut esimerkki:

La Nazione 16.10.2012
Tunnettu hammaslääkäri kuoli sydänkohtaukseen, tytär löysi

Jutussa mainittu tytär opiskeli Westminsterissä vielä viime vuoden, ja olen edelleenkin äitinsä (eli kyseisen hammaslääkärin lesken) kanssa tekemisissä. En ole kysynyt, millä mielin olivat jutusta, mutta surulliset tapahtumat kuvattiin kyllä mielestäni vähän turhan yksityiskohtaisesti. Eikä ole ainoa laatuaan, vastaavia selostuksia näkee lehdissä usein. Henkilökohtaiseksi menee. Vaan ehkä sitten voidaan jakaa myötätuntoakin toisin, kun asioista tiedetään. Asioilla on puolensa.

On tää ulkomailla asuminen kyllä silmiä avartavaa. Edelleenkin tulee lähes päivittäin eteen juttuja, jotka pysäyttävät, pistävät miettimään suomalaista tapaamme elää ja ajatella. Laittavat pohtimaan sitä ympäristöä, jossa nuo asenteet, uskomukset ja tavat on meikäläiseen istutettu. Avaavat silmät itsestäänselvyyksien suhteen, auttavat pistämään asiat perspektiiviin. Opastavat ymmärtämään, että oikeaksi koettuja tapoja elää, ajatella ja viestiä on monia, niin monia. Kuka niitä on paremmuusjärjestykseen rankkaamaan?

Uskonasioita

Lukuvuoden eka inquiry unit päättyi viime perjantaina. Koska lapset ovat tätä nykyä samalla luokalla, oli jakson aihekin molemmilla sama: beliefs eli uskonnot ja uskomukset. Ja koska jaksojen teemat toteutetaan Westminsterissä kahden vuoden sykleissä, on Pinsku käynyt saman jakson jo neljännellä, mikä on tietenkin vähän tylsää. Toisaalta ymmärrän koulun ratkaisun, sillä jaksot perustuvat vahvasti tiimityöhön, esitelmiin ja vuorovaikutukseen, mikä tarkoittaa, että oppimisesta jää aika paljon pois, jos vain itsekseen työskentelee. Onneksi aiheeseen oli tänä vuonna otettu hieman toisenlainen kulma kuin aiemmin, joten uuttakin tietämystä kertyi ihan riittävästi.

Kuten nimestä saattaa päätellä, jakson aikana tutustuttiin eri uskontoihin. Yhdestä valitusta piti koostaa esitelmä - Pinsku teki sen kristinuskosta ja Patu juutalaisuudesta. Toisena tehtävänä oli valita pari palvontapaikkaa, kuvata niiden historiaa, arkkitehtuuria, seremonioiden taustoja ja esitellä yhteisön johtajat. Pinsku valitsi tutkittavakseen Lontoon Westminster Abbeyn ja Pariisin Notre Damen, jossa tulikin käytyä keväällä 2013. Patu puolestaan selvitti Temppeliaukion kirkon epätavallista arkkitehtuuria ja Barcelonan Sagrada Familian pitkäikäistä rakennusprojektia - jonka haluaisi nähdä omalla 10-vuotismatkallaan. Aika itsenäisesti tuo tutkimustyö jo sujuu, ja selvästi kiehtoo lapsia. En tiedä, jutellaanko muiden päivällispöydässä koulutehtävistä, mutta meillä ne nousevat vähän väliä esiin ja johtavat usein aika mielenkiintoisiin keskusteluihin. Tästä on varmasti kiittäminen IB-koulun opetusfilosofiaa.

Ekat saikkupäivätkin on jo vietetty. Tässä köhäinen Patu kotitehtäväksi annettua
kertolaskutaulukkoa tekemässä. Huomaa (viimein!) oikea kynäote.

Edellisten lisäksi jaksossa käsiteltiin myös uskontoihin perustuvia juhlapäiviä, hyväntekeväisyysjärjestöjä ja uskomuksiin perustuvia harhaluuloja. Toki ehdittiin myös laskea matematiikkaa, kirjoittaa tarinoita, tehdä oikeinkirjoitustehtäviä ja lukea kirjoja. Liikunnassa vielä ulkoiltiin, tästä viikosta eteenpäin sitten taas uivat ja yleisurheilevat pari seuraaavaa kuukautta. Musiikki ei ole vielä alkanut, mutta harpunsoitto jatkuu tänäkin vuonna. Tiedossa on myös aiemmilta vuosilta tuttuja retkiä: Trentossa käytiin jo, samoin viinitilalla, perinteinen Sveitsin-retki on vuorossa touko-kesäkuussa ja maaliskuussa lapset lähtevät katsomaan Milanon La Scalan Tuhkimo-oopperaa, jonne myös vanhemmat ovat tervetulleita. Hyvän startin tuntuu koulu ja sen yhteisö saaneen tänä vuonna, ja hyvä niin.

Kahden vuoden jälkeen myös Patun sanallinen arkku aukesi, eikä sittemmin ole juuri sulkeutunut. Rehtorikin hyväntahtoisesti tokaisi, että: "no nyt se ei sitten lopeta puhumista" (mikä me merimiehen kanssa arvattiin kyllä). Pinsku on koulun vanhimpana saanut luottohenkilön aseman ja tiettyjä erioikeuksia, muun muassa oman vessan. Hienosti rooliaan kantaa, kiitosta tulee jatkuvasti muiden huomioimisesta ja pienemmistä huolehtimisesta. Toisinaan omanikäisten luokkakavereiden puute vähän harmittaa, mutta kuulemma kesken lukuvuoden ei tarvitse muuttaa Suomeen. Tämän mahdollisuuden annoin viime keväänä, kun kuulimme, että komennus jatkuu ja tiesimme, että Pinskun luokka hajoaa. Neidin sinetöinnillä mennään siis tutulla kaavalla vielä tämä lukuvuosi. Eikä mullakaan ole siihen mitään vastaan sanottavaa, todellakaan!

Tilaa harrastuskalenterissa

Suuret oli suunnitelmat arjen alkaessa harrastusten suhteen. Patulle jotain kuntoa kohottavaa ja Pinskulle ikäistään seuraa, mulle intensiivistä italiaa ja väliin reippaita lenkkejä. Kuinkas sitten kävikään?

Kokeiltu on vähän kaikkea. Ensin Patu ja Dominik kävivät meiltä korttelin päässä sijaitsevan Freccia Azzurran futistreeneissä. Harkat olisivat olleet kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia kerrallaan: keskiviikkoisin ja perjantaisin. Viikonloput sitten pelien merkeissä.

Perjantai-illan futistreenit käytiin vankilan vieressä sijaitsevalla
(vankilan) kentällä.

Kovin jännittyneinä mutta toisiaan tsempaten pojat treeneihin menivät, ja ihan ystävällisen vastaanoton saivat. Valitettavasti valmentajanuorukaiset eivät juuri taitaneet englantia, joten pitkälliset puheenparret selitettiin italiaksi. Tositoimissa pojat pärjäsivät ihan hyvin, mutta ei kuulemma silti ollut heidän juttunsa... myös mua arvelutti vähän viikonloppujen käyttäminen turnausten merkeissä, joten mielelläni ehdotin, josko kokeilisivat jotain yliopiston urheiluseuran CUSin tarjonnasta.

Kerroinkin jo aiemmin, kuinka kävimme tutustumassa CUSin alle 11-vuotiaille suunnattuun toimintaan avoimien ovien päivänä. Futista sielläkin voisi harrastaa, mutta ehkä ei sittenkään, totesi Patu. Ehkä lentopalloa, se tuntui ihan kivalta. Pinsku sen sijaan oli ihan varma, että haluaisi harrastaa yleisurheilua, jota kolme kertaa kävikin kokeilemassa.

Pituushyppytreeneissä

2003 syntyneet ovat CUSin lasten ja nuorten ryhmien välimaastossa: Pinsku ohjattiin isompien yli 12-vuotiaiden ryhmään, ja sitä neiti halusi itsekin. Kolmannella kerralla selvisi kuitenkin, että kentän onnettomasta valaistuksesta johtuen siirtyvät treenit klo 15-16.30 talvikauden ajaksi. Ja sehän ei käy meille, kun koulusta vasta 15:45 pääsevät! Ymmärtäväiset ja mahtavat valmentajat Daniele ja Michele ehdottivat Pinskun siirtymistä talven ajaksi 2003-2005 -syntyneiden ryhmään, joka valaistuksen puutteesta huolimatta aikoi jatkaa harkkojaan klo 17-18 myös talven ajan. Pinsku ei kuitenkaan enää tässä vaiheessa halunnut luopua uusista kavereistaan ja totesi, että jääköön koko harrastus sitten. Niin se myös jäi, mikä toisaalta tuntui helpottavaltakin: puolentoista tunnin treenit kolme kertaa viikossa kaupungin toisella puolella saivat testiviikossa Pinskun (ja vanhemmat) ihan puhki. Treenirytmiin olisi varmaan ajan saatossa tottunut, mutta liika on silti liikaa, ehkä?

Koska urheilun saralla ei tuntunut onnistuvan, päätettiin testata Patun ex-opettajan Mr Thomaksen English Science ja English Theatre -ryhmiä. Nämä kokoontuvat kerran viikossa San Giuliano Termen uuden englanninkielisen koulun tiloissa puolitoista tuntia kerrallaan. Pinsku - synnynnäinen näyttelijä - valitsi teatterin, ja innostui todella. Niinpä sitten suuntaamme ainakin tämän syyskauden ajan aina torstaisin näytelmäharjoituksiin klo 17-18:30. Tässäkin ryhmässä Pinsku on vanhin, mutta mukana on myös vanhoja koulua vaihtaneita kavereita Westminsteristä, joten kokoonpano vaikuttaa lupaavalta. Syksyn mittaan harjoittelevat näytelmän, jonka myös lavastavat ja puvustavat, ja esittävät sen sitten kauden päätteeksi vanhemmille. Kivaa!

Patu ja Dominik kävivät kokeilemassa English Science-ryhmää, mutta eivät aio jatkaa. Huoh. Kuulemma tehtiin ihan samanlaisia juttuja kuin Mr. Thomasin kanssa aiemminkin ("nää on niin nähty"), kokeita ja rakennelmia sekä niiden selityksiä. Ei sitten. No, Patulla on kuitenkin kaverinsa, joten ehkäpä kaveririennot ja perheen keskinäiset urheiluharrastukset riittävät tämänkin vuoden.

Mitä sitten tulee meikäläisen harrastuksiin, tein tänään tärkeän ja vähän vaikealtakin tuntuneen päätöksen. En mene italian intensiivitunneille ainakaan tänä syksynä siksi, että mun aikataulussa ei yksinkertaisesti ole varaa käyttää jatko-opintoihin tarkoitettua aikaa johonkin muuhun. Italian tunnit olisivat ti-pe klo 11-13, mikä katkaisee harmittavasti sekä aamu- että iltapäivän flown. Ei pysty kykenemään. Katsotaan nyt sitten, kuinka mun kielitaito tästä rapautuu. Tarvittaessa pyörretään päätös kevätlukukaudelle, magari.

Ja ne lenkit sitten... no, vois sitä useamminkin juoksemassa käydä. Mutta lenkit nyt ainakin onnistuu ihan ilman mitään kaupungin laidalle liikkumisia tai vakituisia kalenterimerkintöjä, joten niiden suhteen aion palata säännölliseen rytmiin heti huomenna. Sitäpaitsi meillä on myös perussetillä varusteltu kotikuntosali tuolla alakerrassa, eiköhän se riitä lenkkeilyn rinnalle toistaiseksi.

Patu ja alakerran säkki

Harmittaa vaan mun turha harrastusuhoilu, kaikki nähty vaiva lääkärintodistuksineen, sydänkäyrineen ja niiden säätöineen. Toisaalta, onpahan nyt tarvittavat paperit, jos joku mystinen urheiluharrastus lapsille vielä syksyn mittaan löytyisi. Pinskun kanssa mennään aika varmasti kokeilemaan ratsastusta uudelleenkin, siinä voisi olla potentiaalia. Ja kohtahan on talvi ja laskettelulumet. Kyllä se tästä.

Kuin vanha tekijä

Lopuksi on pakko myöntää, että mulla on aika paljon rentoutuneempi olo näiden päätösten jälkeen, kuin syyskuussa tulevaa harrastus- ja työkalenteria tuijottaessani. Vähemmän on ehkä sittenkin enemmän. Ainakin meidän perheessä.

Luonnonhelmassa

Italialaiseen syksyyn (vaikka se vielä niin kesäiseltä vaikuttaakin) kuuluu reipas ulkoilmaelämä. Viime viikolla tämä järjestyi kätevästi koulun puolesta. Ensin lapset matkasivat Pohjois-Italian Trentoon, Sfruzin kylään, kuten kahtena aiempanakin vuonna*. Sieltä palattuaan ja yhden yön kotona toivuttuaan kokoontuivat muksut jälleen yhteen, sunnuntaisen Chestnut Lunchin eli kastanjalounaan merkeissä. Viisi päivää eloa enemmän ulko- kuin sisätiloissa sai aikaan pienen flunssan molemmille, mutta tuotti samalla äärettömän iloisia ja rauhallisenoloisia lapsia. Toisinaan tekee hyvää irrottaa ne ruutujensa äärestä, selvästikin.

Aamuviileät, suoraan puusta poimitut golden delicious -omenat
on kuulemma ihan parhaita. Sen uskon.

Keskiviikkoaamusta lauantai-iltaan kestänyt, mainiosti sujunut, kouluretki sisälsi tänäkin vuonna reippailua luonnossa, omenoiden poimimista, illanviettoja ja struudeleiden leipomista. Lisäksi vierailivat vesivoimalla toimivalla sahalla, kylän keskustassa opiskelemassa alueen historiaa ja teurastajan luona, jossa näkivät muun muassa mm. lehmän sydämen ja puolikkaan possun. Muutama ilmoittautui samantien kasvissyöjäksi, mutta meidän lapset on varmaankin karaistuneet pihapiirin lihakaupan myötä - lähes joka aamu takahuoneen katosta roikkuu jonkun eläimen tuore ruho, josta työntekijät palastelevat myytävää - joten eivät olleet milläänsäkään. Päinvastoin, kertoivat näkemästään kiinnostuneina, ja olivat myös ostaneet tuliaisiksi metsämarjoilla maustettua (erinomaista) salamia sekä mortandelaa, jota ovat tuoneet joka vuosi. Viherpiipertäjä-minääni ilahduttivat myös Melinda-omenasäkilliset, joista on jo leivottu yksi omenapiirakka ja saatu monta hyvää välipalaa.

Viljapelto kuin kotimaassa

Äiti ja poika

Luonnonhelmassa uutta oppimassa

Sfruzin pieni, 300 asukkaan kylä on täkäläiseen tapaan tiivisti rakennettu.

Tänä vuonna säät suosivat retkeilijöitä, sadetta saatiin vain yöaikaan. Myös majapaikan peitot oli uusittu lämpimämpiin, joten nukkumisenkaan kanssa ei ollut ollut ongelmia - paitsi että paikalla oli myös toinen (italialainen) kouluryhmä, joka sai kuulemma metelöidä pitkin yötä ilman, että kukaan siihen puuttui. Totesivat moraalisesti närkästyneet westminsteriläiset.

Kauan ei ehditty kotona homehtua, kun taas mentiin. Myös vanhemmat pääsivät mukaan sunnuntaiselle koulun perinteiselle social lunchille eli Chestnut lunchille Massan vuoristomaisemiin, itse asiassa hyvinkin lähelle mun ja merimiehen lauantaista retkipaikkaa. Yhä ylös kivuttiin, mutkia riitti ja loppupätkän hiekkatieosuudella tuli aika hyvä fiilis siitä, että oltiin matkassa nelivedolla.

Näkymät 974 metriin kohoavalta Monte Brugianan vuorelta kohti Versilian rannikkoa.
Väliin jäävällä kaistaleella on Massan 70 000 asukkaan kaupunki.

Tien päästä löytyi luontoystävän keidas: Monte Brugiana Trekking, jossa hepat käyskentelivät vapaana pitkin pihamaata sulassa sovussa tilan koiran ja kissojen kanssa. Grilli oli kuumana ja viinitarjoilu heti käynnissä.

Aika miehekäs grilli - miehekkäät oli myös grillattavat

Lapset kiisivät jälleen pitkin pihaa, löysivät lähimetsästä puolivalmiin majarakennelman, jota luonnollisesti lähtimät jatkamaan, keräilivät kastanjoita (josta nimi Chestnut lunch) ja kävivät välillä heppoja silittelemässä. Molemmat pääsivät myös ratsaille, ja Pinsku oli onnessaan. Patukin kokeili ratsastusta innoissaan, ensimmäistä kertaa koskaan, mutta totesi lopuksi, että se oli "ihan tylsää, kun siinä vaan istutaan".

Maja metsän keskellä

Ratsaille lähdössä

Ulkona buffet-tyylisesti nautittujen antipastojen jälkeen siirryimme primille ja secondolle sisätiloihin, jossa tunnelma oli kohdillaan ja volyymit kaakossa. Ruokakin oli hyvää, grillimestari oli selkeästi tittelinsä ansainnut. Lounas sinetöitiin kakulla, jota jälleen herkuteltiin terassilla. Lopuksi vielä paahdettiin kastanjoita nuotiolla. Ei pöllömpää. Muutamat kastanjat napattiin vielä kotiinviemisiksi.

Majatalotunnelmaa lounaalla

Patun kastanjasaalis

Niin saatiin mukavasti kulutettua seitsemisen tuntia sunnuntaista, aika lailla samalla porukalla kuin viime sunnuntaina. Seuraavat kokoontumisajot ovatkin sitten ensi lauantaina, vaikkakin koululaiset jatkavat elämyksellisiä kouluretkiään jo torstaina, kun suuntaavat viinitilalle marjanpoimintaan. Hyvin pitävät nämä syysriennot sosiaalisen elämän tasapainossa ja ulkoilumäärät tapissa!


* Vuoden 2012 jännittävät hetket löytyvät täältä ja vuoden 2013 matkakertomus täältä.

Pidennetty kesä

Ilmoista puhuminen on kyllä universaali ilmiö. Mennyt kesä oli epävakaisuudessaan monille italialaisille pettymys ja hämmästelyn aihe. Yksikin kaveri totesi, että tänä vuonna rannat olivat aina poikkeuksellisen täynnä - mikä johtui yksinomaan siitä, että kaikki lähtivät rannoille samoina päivinä, eli silloin kun paistoi. Totesin siihen, että nyt varmaan ymmärrätte, miksi suomalaiset liikkuvat t-paidassa aina, kun lämpötila ylittää 18 astetta. Se nyt on vaan pakko, jos haluaa t-paidassa ylipäänsä liikkua ;)

Toinen kaveri, joka on alkujaan brittiläinen, mutta asunut suurimman osan elämästään Italiassa, sanoi, että isänsä ei ollut uskoa silmiään kun palasi elokuussa Englannin-lomaltaan kotiin. Jatkuvien sateiden vuoksi puutarha kukoisti villinä - vastaavaa ei kuulemma ole tapahtunut kertaakaan niinä 30 vuotena, kun on täällä asunut.

Mutta jos oli heinäkuu hämmentävän epävakainen, oli syyskuu totaalisen toista maata - kuten ennustettiin. Kesäkelit ovat jatkuneet myös lokakuun puolella, eikä loppua ihan lähipäiväinä näy. Tänäänkin herättiin pilvettömään päivään, ja iltapäivällä lämpötila kohosi suomalaisiin hellelukemiin. Päätettiin siksi lähteä merimiehen kanssa pienelle roadtripille Versilian rantamaisemiin, kun lastenkin oli määrä olla vielä iltaan saakka Pohjois-Italiaan suuntautuneella kouluretkellään (josta lisää myöhemmin).

Versilian rannikon kaupungit/kylät sijaitsevat vuorten ja meren välissä.
Tässä kartta Forte dei Marmista.

Retken pääkohteeksi nostimme rikkaiden (ja venäläisten) suosiman Forte dei Marmin. Vaikka lämpöä vielä piisaakin, oli suurin osa rantatuolipaikoista jo suljettu, ja koko pitkä ja leveä ranta vapaana käyskentelyyn. Ja koska vedessä oli vain muutamia uimareita, ei pohjahiekka sakeuttanut näkymiä, vaan kirkas vesi paljasti kaiken pohjaa myöten. Hienot oli maisemat muutenkin, vai mitä sanotte näistä:

Forte dei Marmin rantaa hallitsee pitkä laituri, jonka pääty oli kalastajien miehittämä.

Laiturilta näki pitkälle Viareggioon asti. Muutamaa suppailijaa ja purjehtijaa
lukuun ottamatta merellä oli hiljaista.

Forte dei Marmin pieni keskusta on aivan rannan tuntumassa, ja luksusliikkeiden sävyttämä. Siellä mekin sitten käyskenneltiin Guccin, Pradan ja kumppaneiden ikkunoita ihmetellen kuin suuremmassakin kaupungissa. Lopulta päädyttiin lounaalle kylän keskusaukiolle, eikä ihan yhtä paljon jouduttu pulittamaan kuin taannoisella Portofinon reissulla, mutta riittävästi kuitenkin. Kohderyhmän mukaan hinnoiteltu, kaiketi, sen verran paljon Porscheja ja Maserateja - yksi Lamborghinikin - nähtiin.

Forte dei Marmista palattiin rantaa pitkin aina Torre del Lagoon asti, ja nähtiin matkalla Marina di Pietrasanta, Lido di Camaiore sekä ennestään tuttu Viareggio. Näistä viimeiseksi mainittu on kooltaan suurin ja tarjonnaltaan laajin, Marina di Pietrasanta ja Lido di Camaiore myös täkäläisittäin suosittuja aurinkolomakohteita, eikä yhtään hullumpia. Torre del Lago alkaa olla jo San Rossoren luonnonpuiston alueella, ja on siksi paikoista luonnontilaisin, vaatimattomin. Kaikki silti käymisen arvoisia. Avoauto vois olla aika jees noilla rantabulevardeilla kurvaillessa, mutta mukavasti matka taittui Hondallakin. Eikä ollut liikaa jengiä liikenteessä.

Kyllä näissä merkeissä kelpaa lokakuun päiviä vietellä!

Hammaslääkärissä

Käytin lapset tänä(kin) kesänä hammaslääkärissä Suomen-lomalla. Kyllä meikäläinen systeemi on upea! Aikaa joutuu ehkä hieman odottamaan, mutta täältä käsin joutuu joka tapauksessa ennakoimaan, joten kätevästi ovat hoidot järjestyneet molempina kesinä. Eikä maksa mitään, kun nyt Suomen palvelujen piiriin vielä kuitenkin kuulumme. Vau.

Kuten tiedämme, aikuisten kohdalla tilanne on usein toinen. Itselleni ei onneksi hammasongelmia ole kasaantunut, joten en mitenkään voi puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä. Sen verran olen kuitenkin huhuja kuullut, että viimeiset viisitoista vuotta olen tarvittaessa yksityiselle puolelle suunnannut. Viimeksi ehkä viitisen vuotta sitten. Loppukesästä alkoi pikkuisen tuntua siltä, että tarkistus olisi paikallaan, ehkä paikkauskin. Myös Pinskun tilanne vaati käyntiä hammaslääkärissä, sillä kesällä aloitettu oikomishoito oli saavuttanut tavoitteensa, eli kulmahammas oiennut nätisti riviinsä, ja kuminauhavenytystä varten asetetut nastat siten poiston tarpeessa.

Havainnekuva kuminauhavenytyksestä - kesäkuun lähtötilanne

Me toscanalaiset expatit olemme sikäli onnellisessa asemassa, että saamme tarvittaessa hammaslääkäripalveluja suomeksi. Potilaita ottaa vastaan Italiassa jo 38 vuotta asunut Marja-Leena Peltonen, kunhan vaan jaksaa matkata Firenzeen asti. Mikä mainio syy vierailla kaupungissa! Merimies teki onnistuneen testimatkan kohteeseen jo kesällä, me Pinskun kanssa hypättiin Firenzen-junaan eilen. Hoidon jälkeen olimme päättäneet hieman purkaa kerääntynyttä shoppailupainetta. Siis huvi ja hyöty samalla kertaa :)

Ja hyvinhän se hoito sujui. Paitsi että saimme nastat pois ja mun suu kuntoon, kuulimme hyödyllisiä tietoja Italiasta ja saimme myös Firenzen Suomi-seuran pitkäaikaisen pisalaisjäsenen yhteystiedot. Muutenkin tunsi olevansa ammattilaisten käsissä, eikä laskukaan päätä huimannut: tarkistus, röntgen, puudutus, paikkaus, hammaskiven poisto, Pinskun nastojen poisto ja fluoraus yhteensä 120 €. Kestää reippaasti vertailun edulliseksi tietämääni kotimaiseen Megaklinikkaan. Periaatteessa tuosta olisi kai mahdollista saada Kela-korvauksiakin, mutta en taida jaksaa lähteä selvittämään. Joten tervetuloa vaan Firenzeen, suomalaiset hammasturistit! Suosittelen lämpimästi.

Shoppailemassa hoidon jälkeen

Pidimme kiinni myös suunnitelman jälkimmäisestä osasta, eli pyörähdimme muutaman tunnin kaupungilla lähinnä Pinskun ostoslistaa tyhjentäen. Puudutuksen hälvettyä kävimme vielä kiinalaisessa syömässä, ja sitten tyytyväisinä kotiin. Hyvä keikka oli.