Jawohl!

Westminsterin tämänvuotinen kokoviikon kouluretki suuntautui Itävaltaan, Kitzbüheliin. 2013 ja 2014 olivat Sveitsin Verbierissä, mutta uusi kohdekin oli monille retkeläisille ennestään tuttu, sillä monet perheet ovat siellä viettäneet yhteistä hiihtolomaa jo ties kuinka monen vuoden ajan. Me epäsosiaaliset härmäläiset ei moisiin rientoihin olla lähdetty, joten lapset saivat nyt loppumetreillä kokea Landgut Furtherwirtin erinomaiset fasiliteetit ensi kertaa.

Lähtötunnelmaa rautatieasemalla

Koululaiset matkasivat kohteeseen junalla viimevuotiseen tapaan. Startti maanantaiaamun ruuhka-aikaan arvelutti vähän etukäteen, mutta hyvin löysivät paikkansa junasta ekalle etapille Pisa-Firenze. Seuraava pätkä Firenze-Bologna mentiin tyylikkäällä Frecciargentolla ja Bolognasta eteenpäin kuulemma ykkösluokassa jonnekin Itävallan rajan tuolle puolen. Vielä yksi vaihto paikallisjunaan, ja olivat perillä. Matka-aikaa n. 10h, autolla ois hilpassut alle seitsemässä. No, seikkailu tämäkin ja hyvin meni.

Alppien kevät tuntuu olevan aivan yhtä epävakaista aikaa kuin Suomessa. Aiemmat reissut ovat opettaneet, että vaikka Pisassa olisi lähtiessä ihan kesä jo, kannattaa reissuun varata lämmintä ja vedenpitävää mukaan. Niin tälläkin kertaa. Lämpötilat olivat huidelleet 12 ja 18 välillä, ja vettä tuli kaatamalla monena päivänä. Ei silti kuulemma haitannut. Ehkä valokuvausintoa kuitenkin, sillä koko reissusta on ehkä kuus kuvaa, joista viisi esittää sateista maisemaa bussista kuvattuna. Siksi saatte pärjätä tällä hotellin edustalta otetulla ryhmäkuvalla ja kuvitella loput...

Pieni, mutta tyytyväinen joukko paluumatkalle lähdössä

... sillä tekemisestä ei tälläkään kertaa ollut pulaa. Vähän joutuivat ohjelmasuunnitelmia rukkaamaan kehnon kelin vuoksi, mutta ehtivät silti high ropeseille, geokätköilemään, jousiammuntaan, seinäkiipeilemään ja matkan kohokohtaan: koskenlaskuun. Lisäksi vierailivat paikallisessa kaivoksessa ja kävivät tuliaisostoksilla St. Johannin kaupungissa. Hotellin uima-allas ja biljardipöytä saivat kyytiä joka päivä, valitettavasti lukemat eivät riittäneet saunan ikärajaan. Buffet-aamiainen ja illallinen maittoivat, samoin kuin uni, tiiviiden aktiviteettien jälkeen. Tykkäsivät ja uudestaan pitäis kuulemma päästä. Varmaan paras kohteliaisuus minkä voi saada :)

Snadisti väsyneet paluuhymyt

Paluumatka koitti sunnuntaina, ilman kommelluksia sekin. Väsyneinä, mutta onnellisina palasivat. Hieman oli haastetta saada muksut innolla kouluun maanantaiaamuna, vaan niinpä tsemppasivat, koko viime viikon. Onneksi perjantai oli musikaalipäivä ja viikonloppu pitkä tiistaille osuvan Festa della Repubblican eli tasavallan juhlapäivän = Italian kansallispäivän takia. Eikä tässä enää ole kuin 11,5 koulupäivää jäljellä ennen lomalomalomaaa... jawohl!

Kirkkojen kaupunki

Vajaan 90 000 asukkaan Pisassa on Wikipedian mukaan 60 (roomalaiskatolista) kirkkoa, kun vaikkapa asukasmäärältään yli tuplasti isommassa Turussa kirkkoja on 14 ja siunauskappeleita viisi. Kyllä on kissanpäivät, kirkkorakennusten ystävillä.

Romaanista tyyliä edustava San Zenon kirkko, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1029,
on tänä päivänä ahtaassa paikassa. Punaisen talon asukkaalla on ainakin lyhyt matka messuun.

Lähes 90 % italialaisista on katolisia, mutta vain 40 % tunnustaa harjoittavansa uskontoa ja 30 % käy kirkossa sunnuntaisin. Kukaan paikallisista ystävistäni ei hartaaksi uskovaiseksi tunnustaudu, ja yleisesti ottaen uskonto näkyy elämässä suunnilleen yhtä paljon kuin luterilaisuus Suomessa. Paitsi että pyhät ei täällä sanele kauppojen aukioloaikoja, sunnuntai ja useimmat muut pyhät ovat isommissa kaupungeissa shoppailupäiviä siinä missä muutkin.

Vuonna 1530 aloitettu San Giuseppen kirkko on sisältä aika tyypillinen pieni barokkikirkko.
Välimatkaa edellä mainittuun San Zenon kirkkoon on noin 500 metriä, ja matkalle mahtuu vielä
goottista tyyliä edustava, 1250 aloitettu Santa Caterina d'Alessandrian kirkko.

Mutta ne kirkot, niitä ei voi olla huomaamatta. Jossain vaiheessa suunnittelin, että kävisin kaikki Pisan kirkot läpi. No en ole käynyt. Osittain siitä syystä, että aika moni niistä tuntuu olevan aina kiinni, osittain siksi, että tekemistä on ollut muutenkin riittävästi. Mutta aika usein pääni kirkon avonaisesta ovesta sisään pistän, joten on niitä jokunen nähtykin. Piazza dei Miracolilla sijaitseva Pisan katedraali on tietenkin omaa luokkaansa, mutta ei monessa muussakaan olla rahassa tai yksityiskohdissa säästelty. Joskus sitä on ollut rahaa millä mällätä, ja kauniin määritelmä vähän toista kuin tässä vakilenkkini varren 80-luvun Santa Maria Madre della Chiesassa.

Ei muuten ole kelpuutettu Pisan kirkkolistaan tätä. Kumma juttu.

Kääk

Nonni, nyt on suomalainenkin media tarttunut samaan asiaan, josta aiemmin kirjoitin: italialaisten viinintuottajien rypälepulaan.

Vapunpäiväinen kippis proseccolla

Maku kirjoittaa nimittäin: "Suosittu kuohujuoma uhkaa loppua: Hintaa nostetaan jopa 50 prosenttia?" Suoraa lainausta uutisesta:

Viinintuottaja Bisolin vientijohtaja Roberto Cremonese kertoi The Drinks Business -lehdelle, että proseccosta saattaa tulla vielä pula. Ongelmat maailman suosituimman kuohujuoman valmistamisessa johtuvat siitä, että vuoden 2014 rypälesato jäi paljon odotettua huonommaksi.
– Viime vuonna sato oli todella huono, ja se jäi puoleen tavallisesta joissain paikoissa. On hyvin mahdollista, että siitä (proseccosta) tulee pula ympäri maailmaa, Cremonese kertoo.
– Elokuussa meille selviää, kuinka paha ongelma on, sillä silloin kuulemme, paljonko juomaa on varastoissa. Tällä hetkellä meillä ei ole tiedossa, kuinka paljon heillä sitä on, Cremonese jatkaa.
Mahdolliseen prosecco-pulaan ollaan jo reagoitu Cremonesen mukaan niin, että hintoja nostetaan vähitellen. Myös rypäleviljelijät ovat reagoineet proseccoa koskevaan kohuun nostamalla omia hintojaan.
– Koska proseccolla on niin suuri kysyntä, sitä myydään vähitellen ja tämän vuoksi hintoja nostetaan joissain tapauksissa jopa 50 prosenttia, Cremonese toteaa.

O-ou. Tämä sen lisäksi, että kaakaon hinnan tuplaantumisen myötä myös suklaasta on tulossa ylellisyystuote. Paha homma. Mitenhän tästä oikein selvitään?

No, kuplajuomien osalta sentään naapurimaat voi paikata tilannetta. Toivotaan myös, että tästä kesästä tulee parempi jotta rypäletuotanto virkoaa Italiassakin. Paikalliset viljelijät toivovat nyt vakaata säätä: joko sadetta tai aurinkoa, mutta ei molempia sekaisin. Tänpäiväisen sääennusteen mukaan ei hyvältä näytä: kevät on kriisissä!

Kuvakaappaus Il Meteon etusivulta juuri nyt.

Pahus.

Toscanan sydämessä

Ollaan nyt asuttu Toscanassa lähes kolme vuotta ja edelleen on vaikka mitä näkemättä. Päätettiin merimiehen kanssa korjata tilanne Keski-Toscanan osalta, kun lapset lähtivät kouluretkelle Itävaltaan. Majapaikka varattiin Montepulcianon kupeessa olevasta agriturismosta ja ohjelmaksi suunniteltiin vaelluksia Val di Chianan ja Unescon maailmanperintöluetteloon 2004 liitetyn Val d'Orcian alueella, hyvää ruokaa ja alueen maailmankuuluja Brunello di Montalcinoja sekä paavin 1500-luvulla aateloimia Vino Nobileja, lepoa ja luonnonrauhaa. Onnistuttiin.

Sienan eteläpuolinen Toscana lienee sitä osaa maakunnasta, jota ihmiset yleisimmin Toscanaksi mieltävät. Kumpuilevaa maastoa, vihreitä peltoja, oliivilehtoja, viinitarhoja, sypressejä, myöhemmin kesällä auringonkukkia. Sellaista ympäristöä, jossa lähes jokainen kameranlaukaus onnistuu (paitsi ehkä mulla), sillä kaikki on vaan niin kaunista. Lämmittelyksi pari klassikkonäkymää:

La Focen sypressitie on ikuistettu moneen valokuvaan, korttiin ja maalaukseen

Cappella della Madonna di Vitaleta vähän kaukaa ja ilman zoomia kuvattuna, mutta hätkähdyttävänä silti.

Ei ihme, että alue on myös hyvin suosittu vaeltajien ja pyöräilijöiden keskuudessa. Kyllä näissä maisemissa kelpaa köpötellä. Aluetta halkoo myös muinainen Via Francigena-pyhiinvaellusreitti, josta mekin kymmenen kilometrin pätkä tallattiin. Canterburysta Englannista Ranskan ja Sveitsin halki Roomaan kulkevaa 2000 kilometrin reittiä on kuljettu jo 700-luvulta lähtien, tavoitteena saada synnit anteeksi. Normi-Italiasta poiketen reitti (samoin kuin muut vaellusreitit) on merkitty hyvin ja kulku muutenkin mukavaa, myös meidän uskontokunnattomien mielestä.

On mistä valita.

Paikoitellen oli aika pölyistä, mutta kai pyhiinvaeltajan täytyy vähän kärsiäkin...

Toisilla vaellusreiteillä taivallettiin keskellä peltoja. Tässäkin vähän haastetta heinäallergiaa poteville (lue: merimiehelle). Taustalla Montepulciano.

Näin hyvin varusteltuina lähdettiin valloittamaan Toscanan ainoaa, sammunutta tulivuorta Monte Amiataa. No, ihan kaikkia tykötarpeita ei todellakaan tarvittu, mutta tulipahan testattua merimiehen kesävaelluksen varusteet käytännössä.

Vaellusreittien varrelle saatiin mahtumaan myös parit luonnontermet, joista jo viime kesänä haaveilin. Näistä Bagno Vignoni on huikaiseva kuuma lähde keskellä kylää, mutta sinne ei enää nykyisin pääse kylpemään. Sen sijaan lähistön Parco dei Muliniin ja Monte Amiatan alarinteillä sijaitsevaan Bagni di San Filippoon on vapaa pääsy. Testasin näistä jälkimmäisen, suosittelen!

Bagno Vignoni panoramassa

Bagni di San Filippon vesi on noin 40-asteista, hyvin kalkkipitoista ja hivenen haiskahtavaa. Suosittelen silti kokeilemaan, jos mahdollisuus tulee vastaan. Huikaiseva miljöö.

Pulikoiminen onnistui myös hotellin uima-altaalla, jonka ympärillä pörräsi kanalauma pesueineen, talon isännän beagle ja kiireinen poikasiaan hoivaava leppälintupariskunta. Vesi oli vielä viileähköä, vaikka kelit sattuivatkin osumaan muuten kohdilleen.

Antipastot uima-allasnäkymällä varustetulla terassillamme.

Ja kyllä me ihmistenkin ilmoille ehdittiin, Montepulcianon lisäksi tuli tsekattua Montalcino ja  Perugian puolella Trasimeno-järven rannalla sijaitsevan Castiglione del Lagon vanha kaupunki. Kaikki etruskihenkisiä muurein ympäröityjä kukkulakaupunkeja kapeine kujineen ja upeine näkymineen. Mun suosikiksi nousi Montepulciano, joka on ihan kuin San Miniato tai Volterra, mutta suurempi.

Montepulcianon uloskäynti iltavalaistuksessa. Muurin läpi mennään vielä tänäkin päivänä.

Historian havinaa voi aistia myös Montalcinon 1300-luvulta peräisin olevassa linnoituksessa

Italian neljänneksi suurin Trasimeno-järvi näkyy Castiglione del Lagon portista

Nelipäiväisen reissumme myötä Toscana alkaa jo olla aika hyvin katsastettu, vaikka vielä puuttuukin muun muassa Tirrenianmeren saaret Elbasta alkaen, Orbetello ja muut Maremman ympäristön biitsit ja rannikkokylät. Vaan täytyyhän sitä jotain jättää tulevaisuuteenkin... ja ennen kotiinpaluutakin ehtii toki vielä. Elbasta lisää piakkoin!

Tapahtumarikasta aikaa

Westminster International Schoolin toukokuu on tapahtumarikasta aikaa.

Kuun ensimmäisenä maanantaina koululla järjestettiin kakkumyynti, jonka tienestit ohjattiin hyväntekeväisyyteen. Ideana siis, että vanhemmat leipovat jotain yhdessä lasten kanssa, 4/5/6-luokan lapset myyvät leivonnaiset koulun jälkeen ja vanhemmat ostavat. Ehkä snadisti rasittava kuvio, sillä sen jälkeen kun on kiikuttanut läjän rahaa paikalliseen markettiin ja ostanut leivontatarpeet, pitää vielä varata aikaa leipomiseen (ja eräiden myös lopputuloksen jännittämiseen) ja jaksaa sen jälkeen vielä ostaa kasa herkkuja itselle. Noh, olkoon. Lapset tykkäsivät ja rahaa kertyi, sehän se on pääasia. Meidän Suomi-pullat (piti tulla korvapuusteja, muttei tullut, kröhöm) ja mokkapalat tekivät kauppansa hyvin. Ja sittenhän sitä syötiin kaikenlaista herkkua koko seuraava viikko. Osa vanhemmista oli muuten käynyt konditorian kautta myyjäispäivän aamuna, fiksut.

Yksittäispakattuja pullia

Tulos

Myöhemmin samalla viikolla koululaiset esittivät oppimistaan ja edistymistään Student Led Conferencessa, joka käytännössä on vanhemman ja lapsen välinen puolituntinen keskustelutilaisuus, jota lapsi johtaa. Omani arvioivat hämmästyttävän taitavasti vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, lisäoppimisen tarvettaan ja kuluneen lukukauden ponnistelujaan. Lopuksi vanhempi kirjoittaa lapselle tsemppauskirjeen, joka ainakin näillä luetaan koko luokalle. Ihan hyvä konsepti.

Viime viikolla oli vuorossa hyväntekeväisyysteeman toinen projekti, vanhojen lelujen ja vaatteiden keräys. Nämä toimitetaan La Spezian kansainvälisten naisten yhdistykseen, joka myöhemmin kesällä myy ne tapahtumassaan ja tilittää saadut varat hyväntekeväisyyteen. Täst mie tykkäsin, osui nimittäin ajankohdaltaan kuin nenä päähän ja saatiin just sopivasti ennen muuttoa vanhat lelut ja pelit kiertoon (vaikka Patulle tekikin tiukkaa luopua omistaan). Ja osa 1 komerosiivouksesta toteutettua.

Tällä viikolla on päästy taas kehittymään kätevänä emäntänä, kun päätettiin taikoa karjalanpiirakoita järjestyksessä toiseen International Cuisine Day'hin eli kansainvälisen keittiön päivään. Vaikka neljäsosakarjalainen olenkin, en kuunaan ole kyseistä perinneherkkua valmistanut. Aikeissa on kyllä ollut jo pitkään, sillä kiikutin jopa paketin ruisjauhoja mukanani helmikuiselta Suomen-reissulta. Ja aikeeksi olisi ehkä saattanut jäädä, ellei tätä tilaisuutta olisi tullut. Tai kahta, sillä pakkohan sitä oli koe-erä tehdä jottei suomalaisen keittiön maine vallan olisi tuhriutunut. Yllättävän helppoa! Mä tosin keitin vaan riisipuuron (risottoriisistä) ja vaivasin taikinan sekä kaulin soikioiksi, Pinsku hoiti täytön ja rypytyksen. Ei näillä nyt mitään perinneruokakisan ykköspalkintoa ois pokannut, mutta kelpas mulle (ja koululaisille).

Namskis

Ens viikon lapset retkeilevätkin sitten Itävallassa (perinteisen Sveitsin-reissun sijaan) ja sitä seuraavalla on tiedossa vielä musikaaliesitys The Rumpus in the Rainforest - metakka sademetsässä - ihan oikeassa teatterissa. Niin siistiä!

Tätä menoa kuukauden toinenkin puolisko hurahtaa hetkessä. Arvatkaa vaan, onko MUN työt edistyneet... (huoh).

Viiniä vierailta mailta

Kaupoissa on tällä hetkellä poikkeuksellisen monipuolinen viinivalikoima. Suuremmissa marketeissa viinihyllyt ovat ihan edustuskelpoiset muutenkin, mutta niissäkin valikoima tuppaa painottumaan oman alueen viineihin. Tästä johtuen Pisassa on tarjolla huippuvalikoima Toscanan viinejä, mutta jo esimerkiksi piemontelaisten osalta supistuu huomattavasti ja ulkomaalaisten kohdalla vielä enemmän. Myös hinnat seuraavat määrää, joten täällä ollessa on muiden eurooppalaisten, saatikka uuden maailman, viinien nauttiminen jäänyt todella vähäiseksi.

Viime kesän kurjuus on kuitenkin johtanut siihen, ettei omalla tuotannolla pystytä hyllyjä täyttämään. Tämän päättelimme merimiehen kanssa alkuun ihan itse, kun poikkeuksellinen valikoima hyppäsi kaupassa silmille. Myöhemmin saimme vahvistuksen asiaan viininviljelijätuttavaltamme. Siispä tarjolla on nyt eritoten ranskalaisia, mutta myös muunmaalaisia viinejä. Sama pätee oliiviöljyihin.

Pimeät pullot todisteina: vasemmalla ranskalainen, oikealla argentiinalainen

Viinien ohella kauppojen valikoima on täällä muutenkin selkeästi monipuolistunut näiden Italian-vuosien aikana. Rahka valtaa yhä enemmän hyllymetrejä, samoin creme fraichea saa jo useampaa eri mallia. Laktoosittomien tuotteiden määrä on lisääntynyt* ja sushi näyttäisi olevan seuraava suuri kulinaristinen kehitysaskel. Esimerkiksi Carrefourissa on avattu iso sushipiste, jossa japanilaiskokit valmistavat herkkuja kaiken kansan silmien alla take away -pakkauksiin. Myös muita sushi-tykötarpeita on tarjolla hyvin. Tex mex -rintama etenee sekin, esimerkiksi tähän meidän lähelle ollaan avaamassa uutta meksikolaisbaaria. Kas, niin ne rajat lopulta aukeavat vahvaa omaa ruokakulttuuria vaalivassa maassakin.

En tietenkään pysty puhumaan naapurimaiden puolesta, mutta mainion Stazzy-bloggarin pohdinta Philadelphia-juuston korvaamisesta mascarponella antaa viitteitä vastaavanlaisesta oman ruokakulttuurin vaalimisesta Ranskanmaalla. Juustojahan Ranskasta löytyy, mutta maailman joka (muuhun) kolkkaan levittäytynyt Philadelphia on pannassa. Koska suosi kotimaista. Italiasta Philadelphiaa saa, mutta asenteet sitä kohtaan ovat toisinaan jyrkät: "Se on ihan roskaa", totesi eräskin viinitilan isäntä täällä vierailleille ystävilleni aiheen noustua esille keskustelussa.

Josta tullaankin siihen, että todellakin italialaiset ovat sitä mieltä, että italiassa tuotetut tuotteet on turvallisimpia/parhaita/ainoita oikeita (maidossa lukee esim. "solo latte italiano", vain italialaista mainoa), ranskalaiset varmaankin samoin. Samaa propagandaa siis joka maassa, ehkä ihan aiheellisestikin. Mutta "on lottovoitto syntyä Suomeen" -henkisille kansalaisille tiedoksi, että italialainen ei TODELLAKAAN ajattele, että suomalainen maito tai tuote on paras. 

Paremman puutteessa toki kelpaa ranskalainen viinikin, näköjään. Hyvä juttu meille avarakatseisille :)

*vrt. Hesarin tänpäiväinen uutinen - onko Suomi vaan "edelläkävijä" laktoosi-intoleranssidiagnoosissa? Vaikuttaako asiaan se, että maito ei ole yhtä olennaissa osassa perinteisessä italialaisessa keittiössä kuin Suomessa, joten ongelmiakaan ei ole ollut ennen kuin nyt, kun muunmaalaiset ruokakulttuurit lisäävät suosiotaan?

Cambio stagione ja colpo d'aria

Tiistaina ystäväni refluksi palasi korventamaan vatsaani monen, monen vuoden tauon jälkeen. Ensin viattomasti tulostaan ilmoitellen, pian jo niin, ettei hetkenkään rauhaa saanut. Kauan sitten määrätyt lääkkeet - tänne kuitenkin mukaan otetut - olivat jo menneet vanhaksi ja lääkekeräykseen toimitettu. Oli siis taas pakko kääntyä tohtorimme Marinan puoleen ja hakea vaivaan lääketieteellistä apua.

Tutuksi tulleeseen tapaan aika järjestyi nopeasti ja käynti sisälsi takeltelevaa italiankielistä ja parilla englanninkielisellä sanalla ryyditettyä keskustelua, ei lainkaan tutkimuksia. Sain samantyyppiset tropit kuin aiemminkin ja käskyn olla yhteyksissä jos vaiva ei niillä tokene. Nyt pari päivää lääkkeitä nappailtuani tuntuu, että paranemisen tiellä ollaan. Huh.

Tommonen setti lääkkeitä yhteishinnalla noin 8 €, valtion tukemana.
Saattaa tulla ikävä italialaista terveydenhuoltoa kotimaahan palattua.

Syy taudin alkuperään tuntui olevan selvä: cambio stagione eli vuodenajan vaihtuminen. Poppakonsteistaan tutun lääkärin sanomana se ei niin hätkähdyttänyt, mutta kun kuulin saman arvion toisen paikallisen lääkäriystäväni suusta sekä vielä kolmannelta tuttavalta, oli pakko uskoa diagnoosilla olevan katetta. Muistaakseni edellinenkin refluksiputkeni alkoi keväällä, että sikäli myös todistusaineistoa löytyy. Syy voi löytyä ruokavaliosta: esimerkiksi tomaatit ovat happamampia näin keväisin, sanoi lääkärini, ja sama pätenee myös muihin tuoreisiin kauden kasviksiin. Kas, kun en tullut itse ajatelleeksi.

Kevät, tuo petollinen ilkimys, näyttää niin viattoman kauniilta.

Italialaisista asiassa ei ole mitään epäselvää. Cambio stagione aiheuttaa sairauksia niin keväisin kuin syksyisin, katsokaa vaikka italialaistuneen suomalaisbloggarin Mavin (englanninkielistä) blogipostausta tai Dany Mitzmanin juttua BBC:n sivuilla. Toinen selkeä syyllinen sairastumisiin on colpo d'aria, kirjaimellisesti ilmaisku, mutta suomalaiselle tutummin kaiketi vilustuminen. Tähän italialaiset osaavat varautua vuodenaikojen vaihtumista paremmin eli esimerkiksi siten, että vaikkapa kevään alkaminen katsotaan kalenterista lämpömittarin sijaan (tästä kirjoitinkin jo aiemmin). Ilmeisesti monille toukokuun alku on sellainen merkkipaalu, ainakin keltaisten UFFin (jotka ei täällä ole UFFin) laatikoiden tämänhetkisestä täyttöasteesta päätellen. Sitä on vissiin vaihdettu talvisesongista kevääseen, jos pussien määrästä voi jotain johtopäätöksiä tehdä (sillä pusseja on myös laatikoiden ympäristöt täynnä). Myös märkä tukka on vakava altistus colpo d'arialle, samoin kuin sateessa kastuminen. Ei meinaa ole tungosta leikkipuistoissa sateisina päivinä.

Kolmas mystinen, Danyn mainitsema italialainen terveysongelma on "la cervicale", jonkintyyppinen niskasärky, jota ainakaan brittilääketiede ei tunne, eikä aiheeseen liittyvää italiankielistä Wikipedia-artikkelia ole käännetty millekään muulle kielelle (sen sijaan sen yläpuolella lukee varoitusteksti, että kyse ei ole lääketieetestä eikä neuvoihin pidä sokeasti luottaa). Märkä tukka voi myös aiheuttaa la cervicalen, joten nyt alan ymmärtää ne huolestuneet katseet satunnaisten aamusuihkujen jälkeisten koiralenkkieni aikana. Paha homma, tuo märkä tukka.

No, jos tämä kevät nyt tästä piakkoin etenee, on varmaan ainakin yksi riskitekijä pelistä pois. Huomiseksi luvattu 27 astetta!!! Italia ti amo (kaikesta huolimatta)!

Ragù bolognese

Viimein pääsin maistamaan aitoa bolognalaista jauhelihakastiketta, jota muu maailma (italialaisten mielestä) virheellisesti spaghetti bolognesena puhuttelee. Ensinnäkin, spaghetti on tähän herkkuun aivan vääränlainen pasta*; tagliatellea sen olla pitää (jonka puutteessa myös jokin muu leveä nauhapasta kuten fettuccine tai pappardelle käy), tai vaihtoehtoisesti lyhyttä putkipastaa tyyppiä penne, rigatoni tai tortellini. Toisekseen, tomaattia käytetään kastikkeessa hyvin maltillisesti maailmalle levinneeseen serkkuunsa verrattuna; sen sijaan porkkana, selleri, pekoni, viini ja monen tunnin haudutusaika ovat alkuperäisen ragù bolognesen keskeiset elementit. Kyse ei siis todellakaan ole mistään purkista pullautetusta pikaruoasta, vaan hartaudella toteutetusta taiteesta... tai siltä se ainakin viime lauantaisella Bolognan-reissulla tuntui. Valitsin paikallisesta trattoriasta Tagliatelle al ragù alla bolognesen, seurakseni kaupunkivisiitille lähtenyt Pinsku Tortellini al ragùn. Molemmat kilahtivat kategoriaan "parasta ragùa, mitä olen koskaan syönyt".

Peukut pystyyn!

Bologna on muutenkin tunnettu keittiöstään, joten kaikkien kulinaristien kannattaa siellä pistäytyä. Muutenkin kaupunki on ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Bolognassa on maailman vanhin, vuonna 1088 perustettu yliopisto, jossa muun muassa Dante, Kopernikus ja Erasmus Rotterdamilainen opiskelivat aikoinaan, ja joka tällä hetkellä sivistää lähes sataatuhatta opiskelijaa. Lisäksi kaupungissa on lähes 40 kilometriä katettuja porttikäytäviä (i portici), lukuisia kirkkoja ja eläväisiä aukioita, erinomaiset shoppailumahdollisuudet ja hyvät junayhteydet niin Milanosta, Firenzestä kuin Roomastakin. Kaikkia edellämainittuja koettiin lauantaisella päiväretkellä.

Näitä riittää! Ei haittaa kesähelteet eikä talvisateet, kuulkaas.

Keskustan Piazza Maggioren laidalla sijaitseva San Petronion basilika on maailman 15. suurin kirkko.

Due torri eli kaksi tornia on keskustan maamerkki. Pienempi torneista on kallellaan kuin pisalainen, suurempaan voi kiivetä ylös - 500 askelmaa ja Näkymät. Ei jaksettu jonottaa, sillä onhan näitä torneja nyt nähty :P

Menneiden aikojen kaupunginmuurista on jäljellä paloja ja portteja siellä täällä. Tämä toivottaa asemalta saapujat tervetulleiksi - tai -menneiksi. Huomaa matkaseuralaiseni vaihtunut asustus. Ostoksia on tehty.

Hieno kaupunki (jonne vierailua odotin kohtuuttoman pitkään, mutta aina on ollut jotain muuta), ja historiallinen keskusta jotenkin tosi kotoisa. Pisassa on paljon samaa kuin Bolognassa, mutta kokoa on noin 300 000 asukasta vähemmän. Jos Bologna sattuu reitille, suosittelen vierailua lämpimästi!

* Pakko myöntää, että olen alkanut ymmärtää tätä italialaisten pastahifistelyä: muodolla tosiaan on väliä. Onneksi Suomestakin saa nykyään pastaa sen kaikissa muodoissaan, tosin täkäläisiin hyllymetreihin lienee vielä matkaa...

Kevään juhlaa

Buon Primo Maggio, hyvää vappua! Kevät on edennyt täällä jo pitkälle, suomalaisittain voisi puhua jo kutakuinkin juhannuskeleistä. Myös vappupicnicin järjestäminen on täällä astetta huolettomampaa, sillä jollei nyt kaatamalla sada, todennäköisesti pihalla tarkenee mainiosti. Picnicit (tai vappulounaat) kuuluvat täälläkin päivän agendaan, ja Giardino Scottoon mekin tänään suunnattiin. Paikalla oli mukavasti väkeä, asteita parisenkymmentä, prosecco kylmää, elämä huoletonta. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää.

Viltti koreana

Alla muutamia muita italialaisen kevään merkkejä luonnosta ja keittiöstä:

Sinisateet ovat ilahduttaneet meitä jo pian kuukauden

Ensimmäiset jasmiinitkin bongattu jo huhtikuussa, myös ruusun aika on nyt

Niittyleinikkejä on pellot pullollaan. Voikukkakausi sen sijaan alkaa olla jo ohi.

Pisan vaakuna Scotto-puistossa on pian kukkeimmillaan

Jokahuhtikuinen Pisa in Fiore -puutarhatapahtuma levittäytyi pitkin keskustan katuja

Kotikadun puutarhaliike elää sekin kiireisintä kauttaan

Mansikat ovat nyt parhaimmillaan

Häkäpavut eli favet ovat myös maukkaimmillaan, täkäläinen vappuherkku muuten

Myös parsakausi on käynnissä, omnom.