Muuttuva maapallo ja pieni epäreiluus

Tiistaina sain tutustua Pinskun luokan edellisen inquiry unitin aikaansaannoksiin. Esittely viivästyi pari viikkoa opettajan sairasloman takia, mutta hyvin lapset vielä muistivat oppimansa. Aiheena oli lähinnä maantiedon saralle laskettava Changing Earth eli muuttuva maapallo, mutta pohtivat myös muun muassa ihmisten toimien vaikutusta ympäristöön ja luonnonkatastrofeihin. Tutuiksi tulivat niin tsunamit, pyörremyrskyt, tulivuorenpurkaukset, tulvat kuin lumivyörytkin.

Maanjäristyksien osalta tutustuivat myös oikeaan toimintatapaan silloin, kun järistys kohdalle sattuu - oleellista tietoa näillä main. Pikkujäristyksiä on jatkuvasti, viimeisin Pisassa sunnuntaina (2,1 magnitudia), näitähän ei edes huomaa. Meidän täällä ollessa on sattunut kaksi isompaa, viime vuoden tammikuussa (4,8) ja kesäkuussa (5,2). Tuhoisin viime vuosien järistys tapahtui 2009 l'Aquilassa (6,2), Keski-Italiassa. Muutenkin maa tuntuu olevan katastrofiherkkää aluetta, ongelmallisia tulvia ja maanvyörymiä on vuosittain ja lumivyörytkin tavallisia. Ei ihme, että jakson aihe kiinnosti lapsia.

Maailmalla sattuu ja tapahtuu

Viides luokka on Pinskulla ollut matematiikkapainotteinen, kun viime vuonna keskittyivät enemmän englantiin ja kirjoittivat paljon. Tavallaan ihan hyvä, että aiheet vuosien mittaan vaihtelevat, mutta toisinaan tuntuu, että painotukset tulevat ihan hasardisti opettajan osaamisalueesta riippuen. Seuraavasta vuodesta ei koskaan tiedä - jos käy hyvä tuuri, on opettaja hyvä, jos ei, niin ei. En tiedä johtuuko pienestä koulusta vai rehtorin temperamentista, mutta mielestäni vaihtuvuus on opettajakunnassa ollut aika suurta. Eipä silti, hyviä nämä meidän lasten opettajat ovat olleet kaikki, onneksi.

Sellaistakin asiaa olen tässä ehtinyt aprikoida, että kuinkahan vaikeaa lasten on ymmärtää jatkossa suomenkielistä opetusta, kun ovat sisäistäneet monet termit pelkästään englanniksi, perpendicularit (kohtisuorat) ja muut. Osittain tästä syystä ja myös siksi, että kielen oppiminen edistyy nyt vauhdilla, olisi ehkä viisainta jatkaa Suomessakin kansainvälisessä koulussa, tai ainakin kielipainotteista opetusta. Sitäpaitsi, ainakin Pinja haluaa käydä kansainvälistä koulua jatkossakin. Joten paluumietintöihin on nyt tullut yksi tekijä lisää - pitänee asettua sellaiseen paikkaan, josta englanninkielinen koulu löytyy. Vaikka TIS(s)iin (hihi)*.

Kulmatermistöä englanniksi

Vaan toistaiseksi ei moisia murehdita, käydään tämä lukuvuosi loppuun ja mietitään sitten. Taitaa nimittäin käydä niin, että ollaan täällä vielä ainakin syyslukukausi. Italialaiset projektit... 

Pinskulla on joka tapauksessa kaikki hyvin, ja uusi jakso Peace and Conflict jo kovassa vauhdissa. Tässä kukin oppilaista perehtyy ja esittelee jonkin sodan, Pinskun tapauksessa talvisodan. Saapa nähdä millaisia fiiliksiä jakso herättää, kun tuo edellinenkin jo jossain määrin järisytti turvalliseen elämään tottuneen tyttäremme ajatusmaailmaa. Vaan oppiipahan suhteuttamaan asioita - ne voisivat olla niin paljon huonomminkin.
 

Katsopa vasemman sivun kohta 10 ja oikean kohta 2.
Jälkimmäisen f oli väärin kirjoitettu ja siitä meni piste.
Epistä!

Patulle sen sijaan tuli (hyvin) pieni karvas kokemus koulutaipaleelta maanantaina. Tänä vuonna poika on tehnyt spellingsit erittäin motivoituneena ja ilman yhtäkään virhettä, mutta viimeisimmässä testissä rokotettiin f-kirjaimen väärästä kirjoitusasusta. Aika epäreilua, etenkin kun opettaja ei (kuulemma) ollut maininnut, että näin voidaan tehdä! Kunnon äidin tavoin tiukkasin asiasta opettajalta, ja arvostelussa oli kuulemma tullut virhe. Terveisiä tiikeriäidiltä!

Ja kyllä, valtakunnassa on taas kaikki hyvin.
 
*Kyllä, se on Turussa (!?)

Terve / Salve

Terveys on kuulkaa hieno asia. Olen tässä yskinyt kuukauden päivät lähes Patun tammikuisesta sairastumisesta saakka. Itävallan vuoristoilmasto ja mahdollisesti infrapunasauna lähes jo paransivat yskän, mutta viime viikon loppupuolelta saakka olo on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan. Kun kuume nousi sunnuntai-iltana 38 asteeseen, jouduin toteamaan, että ilmeisesti yskä ei lähde yskimällä vaan on suunnattava jo tutuksi tulleen perhelääkärin luokse.

Ja niin sitä sitten kuunneltiin keuhkot, tarkistettiin kurkku ja määrättiin kasa lääkkeitä antibiooteista alkaen. En ihan tarkkaan tiedä, mikä vaivaa (hemmetin kielipuolisuus!), mutta resepteihin perustuvan googlailun mukaan todennäköisesti tässä keuhkoputkentulehdusta ja poskiontelontulehdusta hoidellaan.

Saatiin jo aiemmin Patulle, jonka yskä ei myöskään ottanut lähteäkseen, hengitysteihin vaikuttavaa aerosolia. Apteekkikäynnin jälkeen oltiin hieman ymmällämme, että mites nää pipetit oikein annostellaan (se kielipuolisuus taas!), kunnes selvisi että lääkkeet vaativat nebulisaattorin eli sumuttimen toimiakseen. Jälleen vaadittiin vähän googlailua, että mikäs laite se semmoinen on ja mistä niitä saa ostaa.

Hankkimamme sumutin lääkkeineen kaikkineen.

No nyt ollaan sitten tältäkin osin viisaampia. Koska meidän perheessä ei luojan kiitos ole kärsitty pahoista allergioista tai astmoista, on tämän puolen asiantuntijuus ymmärrettävästi aika heikolla tolalla. Luulin, että sumuttimia käytetään vaan jossain sairaaloissa tai vastaavissa, mutta ilmeisesti ainakin täälläpäin maailmaa kyseessä on ihan jokaperheen normilaite, joita myydään esimerkiksi apteekeissa ja kodinkoneliikkeissä hintahaitarilla parikymppiä-pari tuhatta. Ja minä kun luulin aerosolia sellaiseksi tavalliseksi nenäsumutteeksi tai vastaavaksi...

Joka tapauksessa, olo lähti kohenemaan saman tien ensimmäisen troppikierroksen jälkeen. Mikä tarkoittaa, että huomisesta alkaen (tänään on se kuumeeton päivä) on kaiketi taas tehtävä töitä opintojen parissa kuin terveet konsanaan, huoh ja jipii*. Pikkasen ollaan aikatauluista jäljessä näiden sairastelujen ja lomailujen ja muiden kiemuroiden vuoksi, mutta eiköhän se tästä taas.

Viimeisenä kuriositeetina kerrottakoon, että myös Italiassa on käytössä tervehdys "terve" eli täkäläisessä muodossaan "salve". Tervehdys on siitä kätevä, että se on virallisempi kuin ciao, käy sekä alku- että lopputervehdykseksi eikä ole lainkaan aikasidonnainen. Täällä paljon käytetyt, suomalaisittain ehkä vähän virallisilta kalskahtavat buongiorno ja buonasera kun saattavat esimerkiksi sähköpostiviestinnässä kuulostaa kököltä sellaisissa tapauksissa, kun vastaanottaja lukee viestin vasta myöhemmin, siis esimerkiksi "Hyvää päivää" aloitetun viestin illalla ennen nukkumaanmenoa. Asiasta kiinnostuneille ja italiankielen taitoisille aiheesta lisää alla olevassa videossa. Tämä Italian kielitoimiston kuunnelmasarja on aika selkokielellä puhuttu ja mun mielestä sangen mielenkiintoinen.

Kuvakaappaus videosta, klikkaa tänne kuullaksesi

Mutta tosiaan, (toivottavasti pian) terveenä on mukava olla. Salve vaan teillekin!

* Määräsin itseni saikulle, muutenhan tässä kotiäitinä ja kotitoimistolla ollessa ei malttais sairastaa lainkaan.

Kaiken kansan kisoja

Putinin olympialaiset sitten päättyivät. Olivat jo toiset täällä seuraamamme, tosin jos mahdollista taisin katsoa näitä kisoja vieläkin vähemmän kuin edellisiä, Lontoon kesäkisoja. Itävallan lomaviikolla tuli kyllä seurattua niin luistelua, curlingia kuin hiihtolajejakin - ja koska siellä televisioitiin samoja lajeja kuin kotimaassa, ei tällä kertaa jääty ihan osattomiksi lätkäkarkeloistakaan. Italiassa taas ei paljon lätkää televisiosta näy, mutta ilmeisesti sen verran kuitenkin, että eräs lasten koulukaverin isä tiesi yhtenä päivänä kertoa, että "Suomihan on jääkiekossa maailman kärkeä"*. Italian opettajani puolestaan hehkutti maamme menestystä murtomaahiihdossa - ihmetellen seuraavassa lausesssa, miten kukaan jaksaa sellaista lajia. Olisittepa nähneet ilmeensä, kun kerroin, että Suomessa kaikki (no, melkein kaikki) joutuvat hiihtämään koulussa (ja perään pari hikistä muistoa omilta kouluajoiltani)...

Oli miten oli, näissä skaboissa Suomi peittosi Italian mitalitilastoissa, joten jatkossakin voi olla ihan ylpeä kotimaansa talvilajiosaamisesta, vaikka niitä täälläkin voisi mielestäni ihan samassa - ja jopa laajemmassa - mittakaavassa harrastaa. Hyvä Suomi!

Viime aikoina täkäläisten mielenkiinto on hajaantunut myös musiikkikisailun suuntaan. Legendaariset San Remon musiikkifestivaalit saatiin päätökseensä lauantaina, ja voittajaksi selviytyi aiemminkin korvamatoja meikäläiselle tarjoillut Arisa. Kauniilla, (mielestäni) ihanan italialaisella kappaleella Controvento eli vastatuuleen.

Tässä on myös Italian tämänvuotinen Euroviisuedustaja, ainakin näin on viime vuosina menetelty: San Remon viimevuotinen voittaja Marco Mengoni laulaa luikautti Euroviisuissa seitsemänneksi. Tosin Arisa on jo joutnut plagiointisyytteiden kohteeksi, joten saapa nähdä millaista draamaa kappaleen tiimoilta vielä koetaan.

San Remon kisoja on järjestetty samalla kaavalla jo vuodesta 1951 alkaen. Ensimmäiset festivaalit tosin pidettiin jo 1931, mutta poliittisten vaikeuksien vuoksi järjestäjien piti ottaa parinkymmenen vuoden aikalisä. San Remon kisat myös toimivat Euroviisujen esikuvana. Nykyimago on vähän väsähtänyt, ja esimerkiksi Hesarin mukaan "monet ohjelmanumerot herättivät pikemminkin myötähäpeää kuin ihastusta", mutta siitä huolimatta festivaalien anti tulee varmasti saamaan runsaasti soittoaikaa radiossa lähikuukausina. Ihan virkistävää, viimevuotiset kipaleet alkaakin olla jo aika kuluneita.

Kai näillä kisahulinoilla nyt sitten pärjäilee aina Euroviisuihin ja Brasilian futiskisoihin asti.

* Tosin samainen isä on aikoinaan seurustellut jonkun turkulaisen (ilmeisesti mallin/missin/kaunottaren) kanssa, joka myöhemmin avioitui jääkiekkoilijan kanssa, eli jonkin verran taustatietoa on saattanut olla ennestään...

Toisenlainen talvi

Jos viime vuonna täällä kokemamme talvi oli poikkeuksellisen sateinen ja pitkä, on tämä vuosi ihan toista maata. Täällä ei nimittäin ole (vielä) ollut talvea, sanovat jopa italialaiset. Toki vettä on toisinaan tullut kriisiksi asti, mutta esimerkiksi nämä hiihtolomamme jälkeiset päivät ovat kaikki lämmenneet pariinkymmeneen asteeseen ja aurinkokin on näyttäytynyt useasti. Etelä-Italiassa lienee vieläkin mukavammat oltavat, sillä paikallisen kaverini mukaan siellä oli viikonloppuna heitelty talviturkkeja ja lähdetty sankoin joukoin rannoille. Helmikuussa siis.

Lämpötila eiliseltä. Ei ihme, että kukatkin kukkii.

Hiihtoloman ajan sen sijaan satoi vettä, kuulemma. Vissiin jostain Saharan suunnasta, kun kaikki autot on taas punertavan hiekkapölyn peitossa: 

Kun sadevesi ei huuhdellut.

Sama kummallinen kelitilanne taitaa tosin olla pitkin Eurooppaa. Merimiehen Facebook-kaveri kommentoi hiihtolomakuvia sanoin: "Eikö Zell am Seen järvi ollut jäässä?!". Eikä Etelä-Suomessakaan juuri hiihdellä tällä viikolla. Samassa veneessä ollaan leveysasteista riippumatta.

Tällä hetkellä täällä odotellaan ukkosta saapuvaksi. Ilma on painostava, tuuleton. Lapset totesivat aamun koulumatkalla, että tuntuu ihan suomalaiselta kesältä. Mikä oikeastaan sopii mulle.

Historiaa, rakennuksia ja uusi opettaja

Hiihtoloma päätti koululaisten inquiry unitit ja eilen aloiteltiin jo uusien tutkimusaiheiden parissa. Kevään mittaan Patun luokka perehtyy historiaan teemalla Big Dig, ja Pinskun luokka keskittyy yhteiskunnalliseen aiheeseen Peace and Conflict. Maaliskuun alkupuolella on tiedossa kouluretki Pompeijiin, joka tukee ainakin tuota historiateemaa hyvin. Samalla reissulla piipahtavat Vesuviuksella, joka puolestaan liippaa läheltä Pinskun edellisen jakson aihetta The Changing Earth, jolloin käsittelivät muun muassa maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia. Jakso on vielä päättämättä, sillä vanhemmille suunnattu päätösesittely inquiry unit presentation siirtyi hiihtoloman jälkeiseen aikaan opettajan sairasloman vuoksi. Palaan tähän ensi viikolla.

Patun luokka sen sijaan piti päätösesittelyn ennen hiihtolomaa kuten pitikin. Aiheena oli Buildings and Structures, eli rakennusten ja muiden rakenteiden vaikutus elinympäristöömme. Jakson aikana Naitan arkkitehti-isä kävi kertomassa rakennusten suunnitteluvaiheista, vierailtiin Pisan tornilla ja tutkittiin sen kallistumista, tutustuttiin eri mittayksiköihin ja mittailtiin matematiikassa, rakennettiin pienoismallit halutusta asumuksesta ja opittiin, että Pisaan keskiajalla rakennetut "tornitalot" olivat osoitus perheiden varallisuudesta - mitä korkeampi torni, sitä vauraampi perhe. Tornitalo oli myös käytännön ratkaisu tilaongelmiin: koska tila kaupungin muurien sisällä alkoi loppua, piti alkaa rakentaa vertikaalisesti eli laajentaa tilaa ylöspäin. Taloihin liittyy muitakin mielenkiintoisia rakentamisen yksityiskohtia, joista minäkään en olisi ollut tietoinen ennen tätä Patun luokan esitystä. Aina voi oppia uutta!

Pisan tornin rakennus- ja kallistumisvaiheita

Tiipiit, iglut, tornitalot ja muut rakennukset.

Päättynyt jakso oli samalla viimeinen, jonka luokka kävi rehtorin opetuksessa. Eilen aloitti uusi opettaja Miss Mignon, joka oli kuulemma "ihan kiva" ja opetti "kaikenlaista". Miss Mignon on opettanut koulussa kolme vuotta sitten ja ainakin rehtori Miss Wendy on vakuuttunut hänen osaamisestaan. No, aika näyttää, mutta ihan hyvältä vaikuttaa.

Australiasta saapunut Miss Mignon lähetti luokalle kirjeen ennen hiihtolomaa kertoen muun muassa: "I will be flying to Pisa from Australia which is my home country.  It is very different to living in Pisa as I have lots of wallabies hopping about in my yard and many colourful birds in the trees.  The Katherine River is behind my house but I cannot swim in it because of the crocodiles." Opettaja on kotoisin pohjoisterritoriosta Krokotiilimiehen kotiseuduilta, jossa takapihalla virtaavassa joessa asustaa krokotiileja ja luonto on muutenkin läsnä, mutta vuodenaikoja on vain kaksi: märkä ja kuiva. Aika erilaista, tosiaankin.

Tämmöisillä eväillä lähdetään siis kohti uuden jakson historiallisia tapahtumia. Eilen kouluun piti jo kiikuttaa jokin ihmiskäden tuote, joka on meidän perheelle merkityksellinen joko historia- tai muista syistä. Oli muuten aika vaikea pyyntö tilanteessa, jossa muuttokuormaan on pakattu vain tarpeellista käyttötavaraa*... ja sitä myötä aloin muutenkin miettiä, että aika vähän sitä ainakaan meidän suvussa on materiaan panostettu. Käytäntö jatkukoon - muistot ja kokemukset saavat jatkossakin viedä roposeni joidenkin äidiltä tyttärelle siirtyvien muinaismuistojen sijaan!

Ja niin - Pinsku se lopulta ratkaisi dilemman ja päätettiin viedä koululle (kopioversio) neljän tuulen lakista. Symboloikoon se perheemme (vienoja) lappilaisia juuria, joista olemme ihan yhtä ylpeitä kuin Miss Mignon omistaan. Eksotiikkaa on monenlaista!

* Jepjep.

Seiskaviikon loma

Tänä vuonna hiihtolomamme sijoittui viikkoa tavallista aikaisemmaksi, en tiedä miksi. Paikallisissa kouluissa ei hiihtolomaa ole, joten täkäläisissäkin rinteissä olisi varmaan ollut ihan hyvin tilaa. Hintoja tutkailtuamme päädyttiin kuitenkin Itävaltaan, jossa samalla rahalla sai huomattavasti modernimpaa majoitusta ja tasokkaampaa fasiliteettia. Ihastuimme maahan kesäisellä käynnillämme, joten ajatus paluusta tuntui kaiken kaikkiaan mukavalta.

Kohteena meillä oli Salzburgin osavaltion Zell am See emmekä paremmin olisi voineet valita:

Postikorttimainen Zell am See Schmittenhöhen rinteestä katsottuna.

Tämä noin 10 000 asukkaan kaupunki sijaitsee Zell-järven rannalla ja vuorten syleilyssä. Kaupungin vieressä kohoaa parituhatmetrinen Schmittenhöhe, jolta puolestaan voi tähyillä viereisen Kaprunin kylän Kitzsteinhornille, joka nousee 3203 metriin ja jossa pääsee laskettelemaan myös kesäisin. Molemmat tuli kokeiltua ja elämän ensimmäinen jäätikkölaskukin tehtyä. Loistavat rinteet, sopivasti väkeä, erinomaiset palvelut, tehokkaat hissit ja hyvät ilmat - paljon enempää ei olisi voinut hiihtolomalta vaatia.

Kitzsteinhornin maisemia

Top of Salzburg - 3029 metrissä.

Kitzsteinhornin ravintolassa suoritettiin energiatankkaus

Schmittenin huipun ravintolan räystäältä taas löytyi aarre

... ja laskupäivän jälkeen oli mukavan väsynyt olo

Pelkkään hiihtoon ei toki tyydytty. Matkassa ollut spanieli varmisti päivittäiset kävelylenkit. Järven rannassa oli kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää myös lintukoiralle.

Oli pojissa pitelemistä

Lasten mielestä parasta oli ehkä kuitenkin hotellilta 15 metrin päässä sijannut uutuuttaan hohtava Hallenbad, johon saimme majoituksen myötä vapaan ja aikarajattoman pääsyn. Uimahalli oli oikea lasten paratiisi; sen takasivat 25 metrin allas, jossa sai kellua kumipatjoilla, hyppiä ponnarilta ja kolmoselta, sukellella ja temppuilla sekä 74 metrin pituinen vesiliukumäki, jossa pystyi ottamaan aikaa. Eikä kokonaisuus mitenkään paha aikuisillekaan ollut: halli oli lämmin ja lapsia pystyi seurailemaan joko lämmitetyiltä kivipenkeiltä, löhötuolista tai allasbaarista. Saunaosastolta puolestaan löytyi valinnanvaraa jokaiseen makuun: suomalainen sauna, ulos pystytetty Kelo(R)-sauna, biosauna, infrapunasauna, turkkilainen sauna, solarium (?!)... joissa itävaltalaiseen tyyliin oltiin miehet ja naiset sekaisin, nakuina - edelleenkään en meinaa tähän tapaan tottua. Mutta siitä huolimatta tuli saunottua huolella ja hartaasti.

Pinsku hyppäämässä

Kuviokelluntaa. Tähän saatiin uppoamaan 2-3h päivässä, joka päivä.

Allasbaarissa tauolla

Saunomista pystyimme jatkamaan myös hotellillamme, jonka jokaiseen huoneistoon kuului oma infrapunasauna. Muutenkin Living Hotel Schönwies oli upea, uusi ja sijainniltaan loistava. Illat kuluivat siellä kotoisasti, vain yhtenä vaivauduimme 200 metrin päähän kylille wieninleikkeiden ja iltashown äärelle... ja olihan sekin mukavaa.

Alkuviikosta Zell am See oli vielä lumen/loskan peitossa,
viikon loppupuolella lunta oli enää vuorilla

Snow nightin hyppyjä ihmettelemässä

Ja jotta lomakokemuksesta saatiin todella yltäkylläinen, lähdettiin vielä perjantaipäiväksi barokkiarkkitehtuuristaan tunnettuun Salzburgiin. Kovin kunnianhimoista ohjelmaa ei päivälle suunniteltu, vaan nautittiin kauniista ilmasta ja Unescon maailmanperintökohteeksi valitun vanhankaupungin kujista umpimähkään seikkaillen. Salzburgin katedraalissa piipahdettiin sisällä, bongattiin Mozartin syntymätalo, shoppailtiin hieman ja päätettiin päivä Café Sacherissa nautitulla aidolla Sacher-kakkuannoksella. Täydellistä!

Mozartin kuulia sai joka paikasta. Ostettiin yhdet per pää, kiitos marsipaanin.

Ja itse mestarin synnyinkoti. Ei vissiin ollut rahasta pulaa.

Nenänkaivuuta tuomiokirkossa...
kukin nautti nähtävyyksistä omalla tavallaan :)

Se. Aito. Kakku.

Oli ihana loma, jonka ainoa huono puoli oli, etten ehtinyt lukea yhtään kirjaa. Eikä sekään ollut huono puoli, sillä Krokotiilin keltaiset silmät odottaa edelleen lukemistaan ja mulla on nämä mahtavat kuvat ja muistot... mä olen kyllä ihan selkeästi lomailuihmisiä :)

Tikusta asiaa

Nyt ei millään irtoa kunnon päivitystä, mutta kolme irrallista uutisentapaista kyllä:

-- 1 --

Carrefourin kylmähyllyyn oli tehty tilaa rahkalle! Sing hallelujah! Tätä on odotettu. Tällä hetkellä tarjolla on kahta merkkiä, joista ensimmäisiä (Danone) testasin ja hyviä oli. Kohta mulla ei siis ole enää mitään syytä kaivata kotimaahan.

-- 2 --

Pienokaiseni sai kutsun (italialaiseen) HPV-rokotteeseen. Ymmärrykseni mukaan kyseessä on sama versio rokotteesta, joka Suomessakin 11-18-vuotiaille (?) tytöille annetaan. Näköjään kuuluu täälläkin rokotusohjelmaan, joten nyt vaan aikaa varailemaan, etenkin kun tytttäreni totesi, että "ennemmin mä kärsin ne piikit kuin sen taudin". Mut tuli tää kyllä vähän yllättäen, onks se muka niin iso jo? Ja edelleen musta on muutenkin yllättävää saada kaikenlaisia kutsuja italialaisten vakitarkastuksiin, rokotuksiin ja niin edelleen. Siis onko näin että terveydenhuoltosysteemi on täällä ihan yhtä kattava kuin Suomessa?!

-- 3 --

Putous kuuluu jälleen meidänkin lauantai-iltaan. Tänä vuonna Armi Toivanen on onnistunut luomaan hahmon, joka lasten mielestä muistuttaa kovasti mua... Siis ainakin "kuule kun en mä voi sulle karkiksi/peliksi/leluksi/jne muuttua", "ai-van" ja tanssimuuvit on kuulemma ihan yks yhteen Ymmi Hinaajan kanssa. Tiedätte siis kenet äänestätte voittoon, eikös*!

Tänään myös Jäbä käväisi meillä:

Ei mulla siis tosiaankaan muuta. Aamulla Itävaltaan, moi!

*Vaikka on se Antskukin kyllä meistä ihaana. Ja merimiehen mielestä Martin Niemi. Jokaiselle jotakin?

Takinkääntäjä

Meidän perheessä koiralenkit toimivat hyvänä äiti-lapsi-aikana. Tulee juteltua kaikenlaista. Eilen illalla mukaani lähti Patu, joka jossain vaiheessa lenkkiä pohti: "Mitä se iskän laivan valmistuminen meihin vaikuttaa, eiks me voitais jäädä tänne Italiaan siitä huolimatta, vaikka se on valmis?" "Iskä vois sitten käydä lentokoneella töissä."

Ihana pieni takinkääntäjäni*. Kyseessä on sama kaveri, joka sanoi tappavansa itsensä, jos joutuu muuttamaan Italiaan, koki ensimmäiset koulupäivät vankilaksi ja löi tonnista vetoa, ettei saa yhtään kaveria täällä**.

Taitaa käydä niin, ettei kotiinpaluusta tule yhtään sen helpompaa. Huoh.

* Tän ois kyllä voinut arvata, sen verran paljon poikani tykkää elää muuttumattomassa maailmassa.
**Tosin aika lailla riskittä, sillä lupasin että jos ei saa yhtään kaveria, saa multa tonnin ekan vuoden jälkeen.

Vaara ohi

Viikonloppuna saatiin muutamia huolestuneita kyselyjä Pisan tulvista ja meidän mahdollisesta evakuoinnista. Olivat täkäläiset uutiset kantautuneet kotimaisiin viestimiin asti: 

"Italia tulvii, vetistä kuin Venetsiassa", totesi Yle ja näytti rakasta kotikaupunkiamme uutislähetyksissään.

"Sateet aiheuttaneet yllätystulvia Ranskassa ja Italiassa", uutisoi puolestaan Helsingin Sanomat.

Ei hätää kuitenkaan, vesi laski Arno-joessa jo perjantain aikana ja uusista sateista huolimatta pinta on pysynyt alhaalla. Jonkin verran huolta esiintyi jokirannan taloissa, joiden ekan kerroksen väkeä kehotettiin siirtymään ylempiin kerroksiin. Myös joen kanssa risteävän kadun varrella asuva Pinskun luokkakaverin perhe oli varmuuden vuoksi tyhjentänyt alimman kerroksen tavaroista. Me ei tehty mitään, sillä asutaan sen verran kaukana (noin puolen kilometrin päässä joesta). Talossa on myös suht. korkea kivijalka ja ainoastaan kellari olisi meillä todennäköisesti vaarassa. Kuten on nähty jo aiemmin.

Perjantaina yhden aikaan joen korkeus oli juuri ohittanut huippunsa.
Huomaa koko matkalle rakennetut puolen metrin korkuiset varalaidat.

Tänäaamuna tilanne oli jo ihan normaali.

Toisin on keskustan ulkopuolella, jossa joenuoma ei ole niin korkea kuin täällä keskustassa. Pellot lainehtivat edelleen ja evakuointeja on jouduttu tekemään.

Vastaavaa tilannetta ei kuulemma ole koettu pitkään aikaan. Joki on tulvinut säännöllisesti vuosien saatossa, mutta edellinen tuhoisampi tulva tapahtui vuonna 1966. Tulviin on osattu varautua ja perjantainakin koko kaupungin koneisto toimi ripeästi tilanteen hallintaan saattamiseksi. Ainoa meidän perheelle koituva haitta oli tällä kertaa ylimääräinen vapaapäivä koulusta ja se, ettei puolen päivän aikaan päästy Carrefouriin kauppaan kun tie oli suljettu autoilta. Muutenkin (kriittisimmän tilanteen ulkopuolella olevan) keskustan alueelle, kuten meille,  pääsi tuolloin vain selvittämällä poliisimiehelle, että asutaan suljetulla alueella, mutta sen "turvallisessa" osassa.

Nyt ei enää kelivaroituksia ole voimassa, vaikka lähipäivien sää näyttääkin edelleen sateiselta. Tosin tälläkään hetkellä ei sada ja eilen päivälenkin aikaan oli jopa aurinkoista, ihan keväistä.

Lähipäivien sää

Jännityksellä odotamme millaiset kelit ensi viikon hiihtolomalla koittaa. Lunta pitäisi vissiin ainakin olla riittävästi, kun vuorilla nämä sateet on luonnollisesti tulleet lumena. Aika näyttää.

Mutta ei siis syytä huoleen meidän osalta!

Yksin kotona

Nyt on tullut eteen raportoinnin arvoinen kulttuuriero. 

Synttäreillä aikuisten valvovan silmän alla

Täkäläisittäin ajatellen meidän perheessä syyllistytään nimittäin jatkuvasti lasten heitteillejättöön. Jätetään surutta nuo pian 9- ja 11-vuotiaat yksin kotiin, kun lähdetään kauppaan, asioille tai vaikka koiran kanssa lenkille. Joskus jätän niille puhelimen, että voivat tarvittaessa soittaa, mutta useimmiten ovat ihan oman onnensa nojassa, lapsiraukat.

Italialaiset eivät näin tee. Alle 14-vuotiaan heitteillejättö on laissa kielletty. Sitä laki ei ilmeisesti määritä, onko rikollista myös jättää lapsi yksin leikkimään tai vaikka autoon odottamaan. Löysin yhden englanninkielisen lähteen - jenkkien Avianon tukikohdan maahanmuutto-oppaan (jonka ajankohtaisuudesta ei ole mitään tietoa) - jonka mukaan näin saattaisi jopa olla. Hupsansaa.

Ilmankos lääkäritäti taannoin kohotteli kulmiaan, kun odotti mua Pinskun koulunhakureissulta saapuvaksi, ja tajusi, että Patu oli odottanut sen "15 minuuttia" (joka kyllä oli lähemmäs tunti) yksin kotona.

Ei ihme, että Pinsku saa toisinaan kummastelevia katseita ja huolestuneita neuvoja, kun käyttää spanielia yksin (lyhyellä) lenkillä.

Olen useampaan otteeseen selittänyt italialisille kavereilleni, että Suomessa on ihan tavallista 7-vuotiaan kulkea yksin kouluun ja takaisin, jopa odottaa tunteja yksin kotona, kunnes vanhemmat tulevat kotiin. 10-vuotiaana saavat jo sairastaakin yksin vaikka koko päivän ja pihalla painelevat ilman valvontaa jo alle kouluikäisinä.

Päätä pudistelevat, nuo paikalliset. Eivät ymmärrä miten lapselle voidaan sälyttää näin suuri vastuu.

Toista vuotta täkäläistä meininkiä katselleena on kyllä pakko myöntää, että ei se Suomen malli tältä osin ihan paras mahdollinen ole. Vaan purematta en kyllä niele italialaistakaan. Ystäväpiirini on nähkääs ollut huolissaan muun muassa koululaisten ulkoilemisesta julkisessa puistossa, Giardino Scottossa, suljetun koulunpihan sijaan. Herranen aika, siellähän on muitakin, ties mitä ongelmatapauksia!

Jotenkin sitä on alkanut ymmärtää paremmin isompiakin kulttuurien yhteentörmäyksiä. Onhan se nyt vähän vaikeaa ymmärtää, että kotimaassa opittu elämäntapa voi jossakin päin maailmaa olla ihan väärin ja rangaistuksen arvoinen. Miten niin? Mitä pahaa meidän tavassa tehdä asiat on? Miten niin teidän on muka parempi?

No, tästä nimenomaisesta en nyt sen suurempaa konfliktia tahi kulttuurishokkia saanut aikaiseksi, lähinnä vaan mielenkiintoisia huomioita. Matkailu todellakin avartaa!