Koulupohdintoja ja eteneviä hommia

Sunnuntaina kävimme katsomassa naapurikuntaan San Giuliano Termeen syksyksi synnytettävää uutta englanninkielistä koulua, The Elisabeth English Academya. Koulun taustalla häärii joukko Westminsterin entisiä opettajia, mukaan lukien Patua opettanut Mr Thomas, muutama vanhempikin. Koulu tulee noudattamaan italialaista oppisuunnitelmaa, mutta kaikki opetus tapahtuu englanniksi. Italiaa opetetaan viisi tuntia viikossa. Koulurakennus on vielä vaiheessa, mutta hyvin kodinomainen siitä tulee. Opetusta tarjotaan eskari-iästä viidenteen luokkaan asti, alkuun tavoiteltava oppilasmäärä liikkuu parissakymmenessä. Mielellään meidän lapsetkin kouluun ottaisivat, mutta todennäköisesti käy silti niin, että nykyisessä opinahjossa jatketaan, ihan tottumussyistä. Plus että mua ei ihan hirveesti huvita autoilla parinkymmenen minuutin päähän, kun nykyisen koulun saavuttaa kävellen kymmenessä.

Kuten olen täällä blogissakin useampaan otteeseen hehkuttanut, on IB-koulun filosofia lähellä omaani. Sekin puoltaa Westminsterissä jatkamista. Patu - tuo muutoksia kaihtava nuorimies - ilmoitti jo, että ei edes harkitse vaihtavansa koulua. Ja tietenkin Pinsku haluaisi vaihtaa, murehtien jo nyt sitä, että hänen toiveitaan ei koskaan oteta huomioon. Argh. Piti sitten tämmöinenkin ongelma vielä kohdata.

Vaikka italialainen alakoulu scuola elementare päättyykin viidenteen luokkaan, löytyy IB-koulujärjestelmästä vielä useamman muun maan käytäntöjä tukeva kuudes luokka. Täkäläiset lapset eivät sinne luonnollisesti jatka, mutta Pinsku ja muut ulkomaalaiset voisivat näin tehdä. Vaan toistaiseksi meillä ei vielä ole tietoa ensi syksyn osalta, onko niitä muita ulkomaalaisia Westminsterissä. Nykyluokka hajoaa tämän vuoden jälkeen, joten on ymmärrettävää että Pinskua vähän mietityttää millainen ensi vuodesta tulee. Asiaa selvitellään kevään mittaan, ja jotenkin uskon, että kaikki vielä järjestyy - elämä kun on yllätyksiä täynnä.

Viimeisin hauska yllätys tuli eteen eilen, kun kävi ilmi, että seuraavan viiden viikon ajan Westminsterissä työskentelee kaksi suomalaista opettajaharjoittelijaa. Tapasin neitokaiset eilen, ja ihanan elämänmyönteisiä, fiksuja tapauksia ovat - ylpeä saa näistä kotimaan toivoista olla! Tämäkin on IB-järjestelmän etu, sillä kansainvälisyys todella näkyy ja tuntuu. Vahvan taustaorganisaation kautta Westminsterin kaltainen pikkukoulukin tuntuu usein kokoaan suuremmalta.

Ote Patun uusimmasta lukukirjasta

Mutta katsotaan nyt, miten tässä lopulta käy. Kesälomaan on aikaa vielä pari kuukautta, joten eiköhän me ennen sitä tiedetä, missä koulussa syksyllä aloitetaan ja millä fiiliksillä. Siihen asti pakerretaan vielä tämän lukuvuoden haasteiden parissa, jotka nekin näyttävät sujuvan hyvin. Eilen Patu siirtyi Oxford Reading Tree -kirjasarjan yhdeksännelle tasolle, mikä on aika hyvin edetty vajaassa kahdessa vuodessa ja nollatasolta lähdettäessä. Patu on siten käytännössä ottanut kiinni luokkatoverinsa, jotka ovat kirjoja jo eskarista asti lukeneet. Ideana Patun luokalla on, että harjoittelevat kirjan kautta ääntämistä lukien kirjan ääneen kotona ja luokassa. Pinskun luokalla taas ovat jo siirtyneet nuorten romaaneihin joita lukevat itsekseen - viimeisimpiä lukukokemuksia neidillä on mm. Anne Frankin päiväkirja. Vaikka neiti suomeksi mielellään (ja nopeasti) lukeekin, sujuu se näköjään vaikeuksitta myös englanniksi. Hyvähyvä! Lisäksi Pinsku ja ystävänsä Isabella ovat niittäneet kunniaa alati vaikeutuvien spellingsien kanssa. Ovat viikosta toiseen ainoita luokallaan, jotka kirjoittavat sanat virheettömästi. Eilenkin olivat kaikki 20 sanaa, joiden joukossa muun muassa mischievous (pahansuopa, ilkeämielinen, vahingollinen), hindrance (este, haitta) ja persuade (suostutella), oikein. Ei ihan yksinkertaisimmassa kielessä esiintyviä sanoja nuo edelliset, muuten. 

Tällä viikolla onkin edessä enää yksi koulupäivä, sillä torstai 1.5. on täälläkin vapaa ja koululaiset armahdetaan myös perjantain osalta. Ihan jees, johan tässä onkin ehtinyt pari päivää huhkia :)

Odottamaton kohtaaminen

Kaunis sää jatkui tänäänkin, ja päätettiin lähteä porukalla pyöräretkelle San Giuliano Termeen, jossa ollaan aiemminkin fillaroitu.

Eväspaikalla. Pyöräilijät olivat tässä vaiheessa palauttamassa kaveria kotiinsa.

Evästauolla Patu - kukas muukaan - bongasi tieltä oudon otuksen. Mystisesti se oli sinne, ilmeisesti läheisestä pikkupurosta, reippaillut. Uhitteli saksillaan autoille, mutta antoi kyllä nätisti nostaa itsensä takaisin jokeen.

Jokirapu autotiellä

Kaikenlaista sitä pyörälenkeillä näkee, mutta jokirapua en kyllä odottanut kohtaavani.

Kaupunkikohteena Torino

Kirjoituksistani on kenties voinut päätellä, että olen erittäin sääorientoitunut ihminen. Kun aurinko paistaa ja lämpöä riittää, on hyvä olla. Ehkä siksi Torinon-matka oli niin onnistunut. Toisaalta, se oli onnistunut myös kaikkien muiden perheenjäsenten mielestä, vaikka eivät niin kelien perään olekaan. Eli ehkä Torino nyt vaan on kertakaikkisen hyvä kaupunkikohde.

Eräs täkäläinen ystäväni luonnehti Torinoa "elegantiksi pohjoisen rouvaksi". Yhdyn mielipiteeseen. Muista italialaisista kaupungeista barokkityylillään eroava Torino on kuin Italian Pariisi: rakennukset valkoisia tavanomaisten keltaisten tai punaisten sijaan, bulevardit leveitä, puistot hyvin hoidettuja ja autoliikenteelle sallitut kadut monikaistaisia. Kaupunkia halkoo Po-joki, ympäröiviä kukkuloita hallitsevat näyttävät kirkot ja linnat, kauempana siintävät Alpit. Maisemallisesti aika hyvät lähtökohdat.

Varrella Po-virran

Torinon miljoonakaupungin rinnalla Pisa tuntuu pikkukylältä. Mittakaavasta huolimatta kaupungin keskeiset nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä toisistaan, kuten Italiassa usein. Kolmessa päivässä ehdimme lasten kanssa neljään museoon sekä pariin muuhun kiinnostavaan kohteeseen, näimme pintaraapaisun kaupungin ostosmahdollisuuksista ja pääsimme muutamaan otteeseeen nauttimaan kuuluja torinolaisia makuja. Torino on maailmanlaajuinen slow foodin keskus, ja hyvät, reilut sekä puhtaat raaka-aineet sen keittiön ytimessä. Suosittelen kaikille kulinaristeille.

Kotimme Torinossa oli kuvassa näkyvässä valkoisessa talossa.

Asunnoksi vuokrasimme Lucan viihtyisän ja erinomaisella paikalla sijaitsevan kaksion. Vuokraisäntä oli ystävällinen ja avulias, kaapit täynnä herkkuja (vapaasti nautittavissa) ja keskusta kävellen saavutettavissa. Koiraystävällinen Valentinon puisto oli alle sadan metrin päässä "kotoa" ja pelkästään siellä olisi voinut viettää vielä yhden ylimääräisen päivän, niin upea se oli. Myös spanieli tykkäsi.

Iltakävelyllä Valentinon puistossa

Saavuimme kaupunkiin tiistaina iltapäivällä, ja jätettyämme tavarat sekä koiran kämpille, suuntasimme autolla Juventuksen stadionille. Torinolainen liikenne oli - no, vilkasta, ja nähtiin matkalla yksi kolari, muutama lähellä-piti-tilanne ja aika monta mielenkiintoista tulkintaa liikennesäännöistä. Merimies ei tästä onneksi ollut moksiskaan. Stadionilla päätettiin skipata alun perin suunniteltu stadionikierros, sillä se kesti yli tunnin, opastus oli vain italiaksi ja sää näytti (vallinneeseen säätyyppiin poikkeuksellisesti) epävakaiselta. Niinpä kierrettiin vain museo, jossa siinäkin oli ihan riittävästi matkapäivälle. Sitäpaitsi lasten mielestä Juventus on "ihan kökkö", ja AC Milan paras.

Torinon kaupunkinäkymää Mole Antonellianasta nähtynä.
Stadion ei todellakaan ole keskustassa, sen tornit
näkyvät kuvan takaosassa keskellä, kaukana, kaukana.

Juventuksen pelipaitojen seassa otteluselostusta kuuntelemassa

Keskiviikkona pysyttelimme keskikaupungilla kiertäen keskeiset ostoskadut sekä maailman toiseksi hienoimmaksi tituleeratun Egyptiläisen museon. Olin odottanut museon näkemistä jo pitkään ja kyllä vain se oli upea, ehdottomasti käymisen arvoinen. Myös lapset pitivät näkemästään.

Pätkä papyruksesta Egyptiläisessä museossa. Pisimmät olivat metrejä pitkiä
ja täynnä hieroglyfejä, kirjaimellisesti.

Yksi museon monista muumioista

Innokkaat museokävijät patsassalissa

Torinon käärinliinan metsästys taas oli tyssätä tietoon, että liina onkin näytillä vain pari kertaa vuosisadassa, mutta onneksi ei lannistuttu vaan piipahdettiin San Lorenzon kirkossa, jossa liinaa säilytettiin ennen sen siirtämistä viereiseen Duomoon. Siellä avulias opashenkilö antoi meille ainakin vartin aikaansa ja kertoi meille koko liinan historian (italiaksi) näyttäen luonnollisen kokoisesta (kuulemma erinomaisesta) valokuvasta keskeiset elementit. Yllättävää kyllä, ymmärrettiin lähes kaikki ja myös se, että ensi vuonna liina olisi taas ihan oikeasti nähtävillä Paavin vieraillessa Torinossa. Ehkä ei kannata ahtautua katsomaan, tarina on kuultu sen verran vaikuttavasti, että mitään olennaista ei kai ole jäänyt kokematta.

Negatiivi käärinliinasta. Tässä (oletetun?) Jeesuksen piirteet erottuvat
paremmin kuin liinassa.

Torstain teemaksi muodostui liikenne. Lähdimme muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Museo dell'Automobileen väliaikaisen kotimme kupeesta jokilaivalla. Mikäs siinä oli puksutellessa, hellesäässä, vaikka lähtö viivästyikin italialaisittain tyypillisesti parillakymmenellä minuutilla aikataulusta.

Jokilaivalla

Automuseo on vasta uusittu, ja nähtävää oli kolmessa kerroksessa. Autojen historia tuli hyvin tutuksi ja kokoelma oli muutenkin vaikuttava. Erinomainen ohjelmanumero etenkin pikkupojille ja niiden isille, huomattiin. Teemaa täydensi lyhyt kävelymatka viereiseen 8 Galleryn ostoskeskukseen, entiseen Fiatin tehtaaseen, jonka katolla on yhä nähtävissä tehtaan testirata. Aikamoinen näky! FIAThan tulee sanoista Fabbrica Italiana Automobili Torino, Torinon italialainen autotehdas, ja yrityksellä on yhä kaupungissa lukuisia tehtaita.

Ferrarin formuloita automuseossa kisojen alkuajoista nykypäivään

Tuuletus testiradalla

8 Gallery puolestaan sijaitsee Lingotossa aivan italialaisen ruuan keskuksen, kauppahallin ja ravintolan yhdistävän Eatalyn vieressä, ja siellähän oli luonnollisesti käytävä lounaalla ja ostoksilla. Erinomaista ruokaa, mahtava paikka. Lingotto on myös Torinon huippumodernin metron pääteasema, ja tokihan meidän oli testattava tämä Siemensin automaattimetro paluumatkalla takaisin kämpille. Hyvin toimi ja siistiä oli. Olikin muuten meikäläisen eka metrokokemus Italiassa, kun ei niitä täällä niin monessa kaupungissa ole, ja Roomassa ei tullut käytettyä.

Myös Eatalyn terassilounaalla saamamme palvelu oli hyvää

Isopäinen ;) tyttö ja metrotunnelinäkymät

Perjantaina lähdimme kotia kohti, mutta Lucan joustavan check-outin ansiosta ehdimme vielä piipahtaa kaupungin maamerkissä Mole Antonellianassa ja sen elokuvamuseossa. Rakennus on pian Italian yhdistymisen jälkeen silloiseen pääkaupunkiin rakennettu entinen synagoga, ja sen sisätilat ovat häikäisevät. Torniin pääsee hissillä ja sieltä avautuvat hienot näkymät yli kaupungin. Harmi kyllä, aamusumu peitti Alpit, mutta hyvältä näytti silti. Myös elokuvamuseo oli hauska, aika nopeasti kierrettävissä.

Mole kohoaa 167,5 metrin korkeuteen

Hissillä kupoliin

Elokuvamuseon eleganssia

Kolme yötä oli oikein passeli aika Torinoon tutustumiseen. Nähtiin paljon, nautittiin olosta eikä stressattu liikaa. Ja vaikka kärkikohteet onkin nyt nähty, jäi koettavaa vielä mahdollisille tulevillekin Torino-reissuille: Risorgimento-museo, alueen monet linnat, Crocettan markkinat... Vaikka tästä kolmepäiväisestäkin tuli jo aika pitkä tarina näin yhden reissun kuvaukseksi. Sorry. Olen vaan vieläkin niin innoissani :)

Mukavaa oli muuten huomata, että lapset alkavat jo olla siinä iässä, että kaupunkimatkailu onnistuu mainiosti. Tai sitten ne on vaan kouliintuneet näiden Italian-vuosien aikana...

Yhtenäinen Italia

Italiassa matkaavat eivät voi välttyä törmäämästä muutamiin mahtimiehiin, kuten Garibaldiin, Mazziniin, Cavouriin ja Vittorie Emanuele toiseen. Näille herroille osoitettuja aukioita, katuja, patsaita ja muita muistomerkkejä löytyy joka kaupungista ja pitäjästä. Yhteisenä nimittäjänä toimii Il Risorgimento, Italian 1800-luvulla tapahtunut yhdistyminen, jossa vaikutti pienessä roolissa myös meidän kotikadullemme nimensä antanut Vincenzo Gioberti.

Mazzinin aukio ja patsas Pisan jokirannassa (tarkkasilmäisille)

Upeasta historiastaan tunnettu Italia ei nimittäin ole pitkään ollut yhtenäinen valtio, jos on sitä todellisuudessa vieläkään. 1800-luvulla nationalismi nosti täälläkin päätään ja lukuisten sotien, liittoutumisten ja uudelleenjärjestäytymisten jälkeen syntyi viimein Italian kuningaskunta vuonna 1861. Ensimmäiseksi kuninkaaksi nimettiin Piemonten, Savoijin ja Sardinian kuningas Vittorio Emanuele II ja pääkaupungiksi Torino. Lopputulokseen vaikuttivat suuresti Italian yhdistäjäksi nimetty sotamies, punapaitojen johtaja Giuseppe Garibaldi, tämän aatetoveri, filosofi Giuseppe Mazzini sekä diplomaattisesti taitava poliitikko Camillo Cavour. Nämä "isänmaan isät" nauttivat edelleenkin suurta kunnioitusta Italiassa, vaikkakin Wikipedian mukaan "Varsinkin Pohjois-Italiassa on nykyään paljon sellaistakin ajattelua, että Cavour olisi voinut jättää Italian yhdistämättä." Yhtenäistymistä juhlitaan viidenkymmenen vuoden välein maaliskuun 17. päivänä. Edelliset, 150-vuotisbileet, olivat 2011.

Vaikka maan politiikka on värikästä edelleen, ei nykytilanne vedä vertoja menneille vuosikymmenille. Torino pysyi pääkaupunkina vajaat kymmenen vuotta, menettäen asemansa ensin vuonna 1865 Firenzelle ja sitten Roomalle, josta tuli pääkaupunki 1871. Tasavallaksi Italia muuttui 1946 toisen maailmansodan vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen. Mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina, toisine suurmiehineen...

Pitkä pääsiäisloma

Hyvää Pääsiäistä! Näin 2. pääsiäispäivänä eli Lunedì dell'Angelona italialaisilla on tapana suunnata picnicille ystäväseurueessa. Tänä vuonna me kuitenkin vietämme rauhaiseloa sisätiloissa oman porukan kesken, sillä sää on epävakainen, vaikkakin lämmin. Picniceistä ja hyvästä seurasta saimme nauttia yllin kyllin maanantaista sunnuntaihin kun rakas ystäväperhe Suomesta tuli visiitille. Vaikka lapset sinnittelivät koulussa maanantaista keskiviikkoon, olemme olleet ihan lomafiiliksissä jo yli viikon - ja oma pääsiäisloma on vielä edessä. Ei paha!

Maanantain Scotto-puiston picnicillä otettiin myös
kärrynpyöräharjoituksia Samin opastuksella

Myös perinteisemmät pyörähdykset tuli taas testattua

Torstaina lapsetkin vapautuivat (päivää etuajassa) täysipäiväiseen lomailuun, kun lähdimme porukalla Sienaan ja yövyimme maaseudulla toscanalaistakin toscanalaisemmassa maisemassa. Sienassa otimme tarkempaan tarkasteluun (toistamiseen) Duomon ja Piazza del Campon, muuten vain nautiskelimme aurinkoisesta päivästä, kaupungin kauniista kaduista ja hyvästä ruuasta.

Duomo taustalla, Basilica Cateriniana edessä.
Kyllä näissä maisemissa kelpasi lounastaa, terassilla.

Tutunnäköiset, suomalaista alkuperää olevat "patsaat" piazza del Campolla

"Rankat" portaat duomolle

Kirja 1400-luvulta Duomon kirjastossa Libreria piccolominissa

Buukkaamamme agriturismon löysimme lopulta vasta ajaessamme sinne omistajien perässä (italialaiset ja niiden opasteet!), mutta etsiminen oli vaivan arvoista - upea paikka, upeat näkymät. Ja spanieli oli intoa täynnä juostessaan vapaana pelloilla fasaanien, kauriiden, lampaiden ja ties minkä muiden ihanien tuoksujen perässä.

Mökkimme maaseudulla

Näkymät mökin terassilta

Vaikka lammasta ei tänä vuonna ollakaan pääsiäispöytään saatu, on juhlatunnelma kyllä ollut muuten kohdillaan. Ja vaikka jouduttiinkin taas heittämään haikeat jäähyväiset ystäville, jatketaan me pääsiäisteemalla vielä tänään ja ensi viikollakin, kun päästään tsekkaamaan käärinliinat ja kaikenlaista muutakin kiinnostavaa Torinon kaupunkilomalla. Oikein jees. Kyllä tämmöinen kunnon kevätbreikki tekee hyvää itse kullekin!

Tänaamuisen munajahdin satoa

3-vuotispäivä

Pitkä aamulenkki ja nakkikakku juhlistivat spanielin 3-vuotispäivää. Sankari oli tapansa mukaan onnensa kukkuloilla.

Virallinen kolmivuotiskuva Arno-joen varrelta Piaggelta.

Herkuttelulupaa odotellessa

Luontopolulla

Eilisellä kotimatkalla "pinjapuistossa" törmättiin toukkajonoon:

Jono vs. Patun jalka

Tarkemmin sanoen, me Pinskun kanssa ei moista edes noteerattu, mutta luonnontutkijana aiemminkin kunnostautunut Patu huomasi tämän kummallisuuden ja huuteli meitä pysähtymään. Luuli ensin käärmeeksi, mutta sitten paljastui että jonossa oli 28 karvaista toukkaa matkalla jonnekin.

Olivat aika hauskoja, Pinsku niitä vähän tökki kepillä ja kun yksi erkani joukosta, alkoi koko jonon päät kääntyillä ja huhuilla kadonnutta kaveria. Kun jono katkesi, lähti ensimmäiseksi jäänyt etsimään uutta reittiä. Eteenpäin matkasivat toisiaan takapuoleen tökkimällä, päättäväisesti etenivät päämääräänsä - mikä sitten lieneekin.

Kotona näytettiin kuva ja selostettiin tarina merimiehelle, joka oli nähnyt aivan samanlaisen jonomuodostelman, samana päivänä. Tänään kerroin asiasta parille kaverille, joista toinen totesi että oli nähnyt saman näyn täällä viime vuonna näihin aikoihin, tehden samat havainnot jonokäyttäytymisestä.

Äsken oli pakko googlailla että mistä tässä nyt oikein on kysymys. Selvisi, että kyseessä on isokulkuekehrääjän toukka, jotka tuhoavat pinjapuita ja ovat myrkyllisiä sekä ihmisille että koirille. Eli kannattaa välttää, jos haluaa allergisilta reaktioilta ja ihoärsytykseltä välttyä. Toukkien tapana on kulkea jonossa, ja kun eräs tutkija pisti kaverit ympyräksi, kiersivät ne kehää viikon verran. Tämä tapahtui 1800-luvulla.

Isokulkuekehrääjää ei tavata Suomessa, mutta tiedättepähän nyt sitten mistä on kyse, jos vastaavanlaiseen ilmiöön Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa tai Keski-Aasiassa vieraillessanne törmäätte. Älkää koskeko.

Opettajasta oppilaaksi

"The product of five and eight is fourty", antoi poikani esimerkin sanan "product" käytöstä eilen. Teimme viikottaisia spellingsejä, joiden yhteydessä aina mietimme sanan suomenkielistä vastinetta ja lausetta, jossa kyseistä sanaa voisi käyttää. Ei riittänyt mun ja merimiehen yhteenlaskettu englannin kielen osaaminen edellä mainitun lauseen muodostamiseen, meille "product" oli lähinnä tuote, mutta 9-vuotiaamme opetti, että kyseistä sanaa käytetään myös kuvaamaan sanaa "tulo" kertolaskussa. Lisäksi opimme, että drowsy tarkoittaa uneliasta. Tämän jälkimmäisen sanan kohdalla omatkin mielikuvat olivat kyllä oikeaan suuntaan kallellaan, mutta ihan nappiin ei olisi osattu ilman poikaa ja sanakirjavarmistusta kääntää.

Synonyymeja ja muutamia adjektiiveja koulun seinältä

Tässä sitä ollaan: koululaiset opettavat vanhempiaan englannin käytössä. Myönnettäköön, että kumpikaan meistä vanhemmista ei täydellistä kieltä puhu, mutta sen verran hyvää kuitenkin, että englanniksi on vuosikausia tehty töitä ja yhtä väitöskirjaakin parhaillaan. Vaan aivan juuri ajavat ohi, nuo naperot.

Seuraavaa kielisiirtoa mietitäänkin jo kuumeisesti. Mitä englannin rinnalle Suomeen palattuamme? Olen ihan varma, että pelkkä englannin osaaminen ei lastemme sukupolvelle tule riittämään, vaan rinnalla pitää hallita myös joku muu, laajalti käytetty kieli. Kiinaa Pinsku aloitteli, mutta ei jatkanut enää kevätkaudella (lähinnä siksi, että kaikki muut kaverit pääsi puistoon siksi aikaa, kun neidin piti vielä jatkaa yksi ylimääräinen tunti koulun jälkeen). Italiaa nyt toki osaavat alkeistasolla, mutta ehkä ranskasta, saksasta tai espanjasta olisi enemmän hyötyä? Onneksi ei tarvi ihan vielä päättää tätä asiaa, kun ainakin jouluun asti mennään nykykielikombolla.

Kielten opiskelun hyötyihin voi myöhemmin elämässä törmätä yllättävissä tilanteissa. Kuten itselleni kävi viime viikolla, kun huomasin että pystyn aivan mainiosti käyttämään tutkimuksen lähdemateriaaleina myös ranskankielistä aineistoa. Kun mainitsin asiasta italian opettajalleni, totesi hän, että varmasti menee myös italiaksi. Näinköhän, mietin, mutta ehkä silti voisin laajentaa hakusanoja myös muihin edes kohtuullisesti osaamiini kieliin.

Vaikka italialaisten englannin kielen taito on mitä on, tulee tilanne luultavasti muuttumaan täälläkin lähivuosina. Kielitunnit alkavat nykyisin jo päiväkoti-iässä ja monet ottavat yksityistunteja päälle. Ongelmana ovat kuulemma toistaiseksi epäpätevät opettajat, mutta ainakin siemen kielten opiskeluun kylvetään jo varhaisessa, otollisessa vaiheessa. Eikä se opiskelu taida olla liian myöhäistä koskaan - viime viikolla kanssani samalla italian opettajalla (tosin ei samoilla tunneilla) kävi 84-vuotias arizonalainen lady. Ei oppi ojaan kaada!