Abetone

Oli tosi nasta viikonloppu Abetonen lumilla. Kaikenlaista sattui ja tapahtui eikä menty ihan suunnitelmien mukaan, mutta monet hyvät naurut saatiin ja muisteltavaa pidemmäksi aikaa:

• Lähtiessä se jo mainitsemani maanjäristys 86 kilometrin päässä Pisasta ja 37 kilometrin päässä Abetonesta. Sittemmin ei ole onneks täristänyt.
• Matkalla pitkä odottelu pikkutien tasoristeyksessä, jossa puomit alhaalla. Oltiin jo melkein luovuttaa, kun viereisestä tunnelista puksutti miniveturi, varmaan jostain korjaushommista tulossa. Ihan absurdia oli kun autojono oli molemmin puolin perjantai-iltaan sopivasti pitkä, ja syynä sellanen säälittävä kirppu. Tuli ihan Kummelin sketsit mieleen, ei voinut kuin nauraa koko hommalle.
• Vuoristotiellä edessä oli yllättävä tietyö ja jouduttiin ajelemaan mutkaista, kapeaa ja ruuhkaista kiertotietä pitkin. Aika jännää oli, etenkin sellasilla kaiteettomilla osuuksilla. Perille kumminkin päästiin, tosin kaikkine säätöineen saatiin tuhrautumaan 80 kilometrin matkaan yli kolme tuntia.
• Lauantaina parit harhautumiset mustaan rinteeseen, kun meillä ei oikein ollut selkoa rinnekartasta. Hyvin kuitenkin meni, ei aiheuttanut ongelmaa edes Patulle.
• Sen parhaan rinteen etsimisen piikkiin meni myös parit offarivedot rinteiden ulkopuolella pehmeässä lumessa. Myöhemmillä kerroilla tosin tarkoituksella, kun lapset varta vasten halusivat.
• Tuolihissin jumittuminen ja useamman kerran epäonnistunut uudelleenkäynnistys. Meni ehkä vartin verran ylimääräistä sillä nousulla, joutu jo miettimään et mitä jos jäädään tähän killumaan.
• Patun vauhdikas hyppy tuolihissistä, kun sen pasmat meni sekaisin edellä nousseen Pinskun sauvan tipahtaessa maahan poistumispaikalla ja mun nostaessa sen mukaan. Onneks ei käynyt mitään, vaikka hissipojan ilme oli kyllä näkemisen arvoinen.
• Virhearviointi hotellin sijainnissa ja päivän vika lasku noin 1,5 km päähän. Enää ei ehditty takas ylös joten käveltiin kamojen kanssa tietä pitkin ylämäkeen koko matka. Just kun oltiin kääntymässä hotellin pihaan, pari meidän kanssa samaan aikaan lähtöpisteeseen tullutta miestä purki autoaan ja kysyi epäuskoisena: "kävelittekö tosiaan ton koko matkan"?! Well, yes. Suomalainen sisu, you know.

No. Tekevälle sattuu. Kelit oli kuitenkin koko viikonlopun ajan loistavat. Muutama miinusaste, aurinko paistoi siniseltä taivaalta, tuuli oli lempeä. Ihana kevättalvi. Abetonen mäet on mahtavia, noin niinku paikalliseksi Vihdin hiihtokeskukseksi, ja samaa mieltä olivat italialaiset jotka kansoittivat rinteitä runsain mitoin. Taidettiin olla ainoat ulkkarit paikalla, ainakaan paljon muuta kuin italiaa ei tuolla kuullut. Sen verran englantia kyllä, että me treffattiin sattumalta Pinskun luokkakaverin perhe ja toisenkin kanssa yritettiin, mutta aikataulut meni tällä kertaa ristiin.

Pää pilvissä, jalat maassa.

Täälläpäin mäet ei ole valaistuja, joten laskuaika alkaa kun aurinko nousee ja loppuu, kun se laskee. Puoli viiden maissa alkavat sammutella hissejä, joten sitten on viimeistään parasta suunnata sukset alamäkeen. Niin tehtiin mekin. Hotellissa oli uima-allasosasto ja kunnon sauna, ja oli aika superia istahtaa sinne meidän vuorolla kuudesta seitsemään, pitkän laskupäivän ja etenkin sen hillittömän kävelyn jälkeen. Pizzojen jälkeen ei tarvinnut paljon nukkumattia odotella.

Suomalainen saunoja suomalaisessa saunassa.

Myös koiralla oli hyvät oltavat. Lenkkeiltiin hotellin vieressä ollutta, metsäpolulle johtavaa pikkutietä pitkin. Olo oli kuin Lapissa: lunta, pakkasta, hiljaisuutta. Vähän oli haikeeta lähteä kotimatkalle jo sunnuntaina aamupäivällä, kun hotellin aikataulut niin vaati, ois voinut pidempäänkin tuolla majailla. Mut hei, vielä on talvea jäljellä!

Bongaa lintukoira.