Vaikeuksia

Ei mene nyt tämä arkipalapelin kasaaminen niin kuin Strömsössä. Merimiehen työt ja lasten koulu rullaavat mallillaan, mutta mun elämä on vakavasti häiriintynyt yrityksistä järjestää lasten harrastuskuviot kuntoon, ja muutamasta muusta yllättävästä pikkuasiasta. Varmasti stressaan turhasta ja teen kärpäsistä härkäsiä, mutta parin viikon vääntämisen jälkeen alkaa jo vähän väsyttää.

Miksi sitten kaikki tämä vaivannäkö, kun aiemminkin on ihan mukavasti mennyt? Syystä että Pinskulla ei siis tosiaan ole ikäisiään kavereita koulussa, ja muutenkin kaksi parasta ystävää muutti pois; toinen Lissaboniin, toinen sentään vaan Piombinoon, mutta on sinnekin 1,5 tunnin matka. Yksinäisyyttä ehkäisemään keksimme harrastukset, ja kun lapsetkin (lue: Pinsku) tuntuivat viimein olevan valmiita italiankieliseen valmennukseen, päädyimme etsimään sopivaa tekemistä Pisan yliopiston pyörittämän urheiluseuran CUSin tarjonnasta.

Ensin haasteena oli tiedonsaanti. Syyskuun mittaan nettisivuja on kuitenkin päivitetty ja mun meilitiedusteluihinkin jopa vastattu. Seuraavaksi säädettiin urheiluharrastuksia varten vaadittua lääkärintodistusta. EKG:t saatiin viimein viime viikon torstaina (puoli koulupäivää siihen meni, mutta kaikki kunnossa!) ja siten pääsimme viimein testaamaan valittuja lajeja. Eikä edes kovin paljon myöhässä, sillä toiminta oli alkanut vasta saman viikon maanantaina.

Jiihaa! Ei vaadittu kuin yksi lääkärissäkäynti, yksi turha sairaalareissu, toinen onnistunut
sairaalareissu (eri sairaalaan) ja vielä todistusten nouto lääkäristä niin oli paperit kunnossa!

Perjantaina marssimme ohjeen mukaisesti paikalliselle urheilukentälle yleisurheilutreeneihin. Paikan päällä meidät kuitenkin ohjattiin odottamaan puoli tuntia, sillä Pinsku haluttiin sijoittaa isompien ryhmään, joka alkaisi vasta puoli kuusi ja kestäisi seitsemään (saamiemme ohjeiden mukaan treenit olisivat olleet klo 17-18)... eikä siinä mitään, ryhmä tuntui just sopivalta neidille ja lajikin nappivalinnalta. Eilen käytiin uudestaan treeneissä ja vaikka korkeushyppy olikin vaikeampaa kuin edelliskerralla treenatut juoksu ja pituushyppy, oli fiilikset edelleen mahtavat. Tätä lisää!

Korkeushyppyä maanantailta

Semmonen homma vaan, että se virallinenkin ilmoittautuminen pitäisi hoitaa nyt sitten asap kuntoon. Sunnuntaina CUS järjesti avoimet ovet esitellen alle 11-vuotiaiden toimintaa. Kävimme paikalla pyörähtämässä, lähinnä pohtien josko Patukin löytäisi oman lajinsa, ja ajattelimme että varmaan ottavat ilmoittautumisia vastaan samalla. Ja pah, kenenkään logiikkaan ei ilmeisesti mahtunut, että juurikin tuollaisissa tapahtumissa saattaisi se into syttyä niin, että ilmoittautumisen voisi tehdä heti. Noh, ystävällisesti kuitenkin neuvoivat tulemaan viikolla uudestaan ja kirjasivat käsin toimiston aukioloajat ja kaikki.

CUS Polidisciplinare eli eri lajeja yhdistelevä harrastusmuoto esitäytyi sunnuntaina

Eilen menin toimistolle riskillä heti sen auetessa klo 15, toivoen että ehtisin hoitaa homman niin, että olisin koululla hakemassa lapsia 15:45 mennessä. Juuei. Olin paikalla parikymmentä minuuttia etuajassa ja jonossa oli 11 ennen mua... ja kun luukku viimein aukesi, meni ensimmäisen asiakkaan käsittelyyn yli kymmenen minuuttia. Eikun tänään uudestaan. Tiistaisin toimisto on auki myös aamupäivisin, ja kun menin sinne heti yhdeksältä, oli edelläni vain viisi ihmistä, ja asioimaan pääsin vaivaisen puolen tunnin odotuksen jälkeen. Mutta.

Jostain syystä vaikuttaa siltä, ettei Pinskua voidakaan ilmoittaa siihen ryhmään, missä on nyt treenannut ja viihtynyt. Eikä mun italiantaito riittänyt ymmärtämään, että miksi. Englantiahan nämä ilmoituksia vastaanottaneet parikymppiset mimmit eivät puhuneet, joten pistän nyt kaiken toivoni paikalliseen kaveriini, jota pyysin asiaa selvittämään... huoh. Toivotaan, että saadaan asia selville pian. Masentavaa, ettei oma kielitaito sittenkään vielä riitä pärjäämiseen täällä. Ja kurjaa, jos Pinsku joutuu vaihtamaan ryhmää, kun on ehtinyt jo löytää kavereitakin.

Patu sen sijaan seilaa valintojen välillä eikä kuulemma "jaksa välttämättä treenata joka kerta". Asenne kohdillaan! Saattaapa olla, että keskitytään tänä vuonna vain esikoisen harrastuksiin ja kehitellään kuopukselle jotain omatoimista liikuntaa siinä ohella. Helpottais myös logistiikkaa, sillä luonnollisesti Patulle kaavaillut futistreenit on samaan aikaan kun Pinskun yleisurheilu, mutta toisella puolella kaupunkia... sanoinko jo, että huoh?!

Jännityksellä odotan, mitä ensi viikko tuo tullessaan, kun mun italiantunnit alkavat ja vievät pari tuntia keskeltä päivää tiistaista perjantaihin. Jotenkin on nyt niin uupunut olo näistä kaikista säädöistä, ja hermostus siitä ettei omat opinnot etene, että saattaa jäädä koko italia sitten kuitenkin väliin. Eikä siinä mitään, olen viime aikoina käyttänyt kieltä niin paljon, että käy ihan oppitunneista. Tosin kuten yltä kävi ilmi, on taidoissa todellakin vielä parantamisen varaa... noh, kattellaan.

Niistä muista ylläreistä vielä. Eilen huomasin, että jauhopussissa liikkuu. Niin liikkui naapuripussissakin, ja muutamassa muussa viljatuotteessa tai pahvirasiassa. Kyseessä on alle millin kokoiset ruskeat ötökät, paljas silmä ei riittänyt tunnistamaan lajia. Ehkä joku huonepunkki, olkipunkki tai homepunkki, mitä näitä nyt on. Eikun laajamittaiseen ruuanhävitykseen ja siivoukseen. Tilanne on nyt vakaa, mutta silmä kovana seurataan, tulevatko takaisin. Seuraavaksi otetaan retki Ikeaan ja hankitaan kuiville ruoka-aineille tiiviisti sulkeutuvat, kannelliset purkit...

Eikä siinä vielä kaikki! Spanieli on saanut anturansa auki ja linkkaa vasenta takatassuaan. Joku haava siellä on, mutta ihan selvää ei ole, mikä. Hoitoa on nyt annettu netistä löytyneiden ohjeiden mukaan ja näyttäisi siltä, että sidekin jopa pysyy (sisätiloissa) kohtuuhyvin paikoillaan. Toivotaan, että saadaan tassu pian kuntoon! Toisaalta, säästyypähän sitä aikaa säätää näitä lasten harrastusjuttuja, kun ei voi pitkiä lenkkejä lenkkeillä...

Reppana

Parempia päiviä odotellessa.