Ränsistyneitä vanhoja taloja

Italiassa rakennuskanta on aika tavalla iäkkäämpää kuin Suomessa. Osa taloista näyttää siltä, kuin ne romahtaisivat hetkellä millä hyvänsä*. Osa taas on korjattu ihan vimpan päälle, ja vanhojen talojen väliin on myös surutta tungettu uusia. Toisinaan erivärisiä. Silti yhdistelmä on jotenkin hämmästyttävän harmoninen, kerrostuneisuus kaunista ja kaupungit tuntuvat kaupungeilta, kun rakentaminen on tiivistä.

Lähellämme sijaitsevan maa- ja metsätaloustieteellisen rakennus oli vielä
tammikuussa tämän näköinen. Nyt jo kovaa vauhtia korjaavat.

Tätä taustaa vasten tuntuu vähän hassulta, että muutama ostajaehdokas on panikoinut meidän 70-luvulla rakennetun Suomen-asunnon kohdalla. Että jos se onkin ihan asuinkelvoton, tai jotain. Asunnosta on kuitenkin pidetty hyvin huolta, kuntoa tutkittu vuosien varrella ja ongelmat hoidettu ennen kuin niistä on tullut isoja, remonttejakin tehty useampia. Mutta silti, sehän on lähes neljäkymmentä vuotta vanha!

80 prosenttia Suomen rakennuskannasta on valmistunut toisen maailmansodan jälkeen, kerrottiin lauantain Hesarin mielipidekirjoituksessa, jossa pohdittiin mitä autioituville taloille pitäisi tehdä. Samanlaista kerrostuneisuutta kuin Italiassa on vain suurimmissa kaupungeissa, tai joissain muissa onnekkaasti säilyneissä pitäjissä. Vanhaan ei ole totuttu, se on mieluummin revitty pois modernimman tieltä.

Toisin on täällä, jossa vanhoja taloja piisaa niin, että ne jopa jaetaan kahteen kategoriaan: vanhoihin (50-80 vuotta sitten rakennettuihin) ja antiikkisiin (vielä vanhempiin). Täällä myös tiedetään, että vanhaa pitää huoltaa ja isojakin korjauksia tulee joskus eteen. Niinpä suunnilleen joka viides tönö on paketissa ja uudistumassa täyttä häkää. Kuten Patun kaverin Edoardon uusvanha koti, jota parhaillaan restauroidaan huippupaikalla aivan keskustan kävelykadun tuntumassa. Ikää vanhuksella on takana joitakin satoja vuosia, mikä kuulemma näkyy uudistuvan asunnon huonekorkeudessa ja tunnelmassa. Tuskin maltan odottaa loppuvuotta, jolloin toivottavasti päästään kurkistamaan millainen tästä 500 neliön lukaalista (jossa on mm. 80 neliön kattoterassi) tulee.

En osaa edes arvata, paljonko kyseisen asunnon hinta on. Sekin ero Italiassa ja Suomessa on, että täällä ihan tavallisenoloisillakin ihmisillä saattaa olla huomattava varallisuus. Toki tiedostan, että meidän piirit koostuvat lähinnä lapsensa yksityiskouluun pistävistä henkilöistä, joten ihan normikansalaisiin ei välttämättä tästä porukasta tehtyjä havaintoja kannata yleistää. Mutta silti. Ei ne mitenkään Wahlrooseiltakaan näytä. Ja kerrottiinhan männäviikolla sekin, että suomalaiset kotitaloudet eivät tosiaan ole erityisen varakkaita; muun muassa italialaiset ovat nettovarallisuudeltaan meitä korkeammalla.

Mutta kyllä täällä varmasti myös kurjissa oloissa asutaan. Yleisiä vaivoja ovat kosteus ja home, jotka johtuvat suuremmasta ilmankosteudesta - ja viileämpinä pidettävistä asunnoista (lämmittäminen kun on kallista). Epämiellyttävästä hajusta pyritään eroon tuulettamalla - sitä täällä tehdään jatkuvasti, oli kesä tai talvi. Paikalliset tuumaavat myös, että sen mikä talvi kastelee, kesä kuivaa. Mikä on kyllä totta.

Yli 75 % italialaisista asuu omistusasunnossa, ja myös kakkosasunnot ovat yleisiä. Asuntojen keskikoko on 100 neliömetriä, kun se Suomessa on alle 80. Italialaiset ovat myös kovin paikallaan pysyvää kansaa: vain noin viidesosa on muuttanut viimeisen kymmenen vuoden aikana, tiesi italiankirjani kertoa. Mikä tarkoittaa, että mamman päivälliselle on helppo pinkaista perheellisenkin, kun kuitenkin todennäköisesti kulman takana asutaan. Ainiaan.

Enkä mäkään ehkä muuttaisi koskaan ikinä milloinkaan minnekään, jos lapsuudenkotini ikkunasta avautuisi vastaavanlainen näkymä, kuin se jonka ikuistin lauantaina kavereiden luona visiitillä käydessämme:

Tältä näyttää Lericin Tellarossa. Mi piace.

Bellissima.

* Huomasin esimerkiksi, että aika rämältä näytti kuvassa oleva talo taannoisessa arkeen paluusta kertovassa päivityksessäni. Oikeastaan vasta kuvasta, ei ole jotenkin sattunut silmään aiemmin tuo rapistuneisuus, vaikka päivittäin talon ohi kuljetaan.