Vika Suomi-"loma" ja pieni haikeus

Kun hiihtolomasta oltiin toivuttu, suuntasin Suomeen "työmatkalle". Samalla kysessä oli tämän Italia-jakson viimeinen Suomi-"loma", sillä näillä näkymin muuttokuorma Suomeen lähtee 3.7. ja me sitten paria viikkoa myöhemmin perässä. Merimies tosin palannee kotimaahan aikaisintaan vuodenvaihteessa, mahdollisesti jopa vasta vuoden 2016 puolella (ei sen ihan näin pitänyt mennä, mutta näyttäis nyt menevän), joten vastaavanlaisia visiittejä saatetaan vielä nähdä, mutta toiseen suuntaan.

Alppien yli ja pohjoiseen

Oli kyllä stressaavin keikka ikinä, mutta kaikki velvollisuudet sujuivat lopulta hyvin. Neljä kuudesta yöstä meni hotelleista, joten tosi turistina matkasin. Positiivisia ylläreitä: bussi- ja junalippuja saa hyvinkin edullisesti netistä etukäteen ostettaessa, esim. Riihimäki-Turku välin pääsin hintaan 9,90 € (!). Kaduilla ei tarvinnut liukastella, ruokakauppojen valikoiman laajuus vaikutti, vaatekauppojen määrä Helsingissä tuntui jopa ylimitoitetulta. Kohtaamani ihmiset olivat mukavia, opasteet kunnossa, kaikki vaan jotenkin toimi. Negatiivisia huomioita: aurinkoa näin ehkä vartin verran, sepelillä oli ikävä kävellä, ravintolahinnat sattui kukkaroon ja joka paikassa (pl. Helsingin ydinkeskusta) oli jotenkin kuollutta.

Siis tässäkö on Suomen vilkkain juna-asema? Perjantaina klo 17?

Näin tulevan paluumuuttajan silmin ollaan kyllä aika plusmiinusnolla-tilanteessa. Samaa kertoi ystäväni Julie, joka piipahti meillä kylässä ennen Suomen-matkaani, ja jonka perhe palasi Englantiin kolmen Italian-vuoden jälkeen elokuussa. Kuulemma tuntuu, kuin Italia olisi ollut pitkä lomamatka vaan, ja että kaikki palasi nopeasti ennalleen paluun jälkeen. Tai ei ihan kaikki, kyllä muutoksen itsessään huomaa, sanoi Julie, ja Italia tuntuu ihan yhtä kotoisalta kuin Englantikin. Mutta silti, kotimaa on aina kotimaa, niin hyvässä kuin pahassa.

Ja vielä kerran: HEL-MUC-PSA

Näitä mietteitä pyörittelin vähän enemmänkin ekalla iltalenkillä Suomesta paluuni jälkeen. Sattumoisin olin liikkeellä juuri iltaruuhkan ja passeggiatan aikaan, jolloin Pisa täyttyi liikenteestä ja ihmisistä. Oi, että rakastan: italian kieltä, ihmisiä puhumassa puhelimeen/toisilleen äänenvoimakkuutta säästämättä, jalkopallokentältä kuuluvia ääniä, vastaleikatun nurmikon tuoksua helmikuussa, shortseissa lenkkeilijöitä (helmikuussa), kauniisti valaistuja akvedukteja ja keskiaikaista kaupunginmuuria, tuttuja koiranulkoiluttajia ja lihakaupan poikia (sekä omistajaa), jotka tervehtivät aina yhtä iloisesti, lonksuvia katulaattoja, ränsistyneitä rappauksia, jouluisia ulkomainoksia (helmikuussa), hymyjä, iloisia ilmeitä, elämää! Jännittää vähän, mihin tämä vaihtuu, miltä sitten tuntuu. Mutta voisi sitä olla hullumminkin, mietin, kun katselin Suomi-keikalla napsittuja kuvia (onnistuin katsokaas ikuistamaan sen ainoaksi jääneen auringonsäteen Suomen-vierailun aikana).

Lempikirkkoni Suomessa

Ja on tässä nyt vielä neljä kuukautta peliaikaa jäljellä! Kaiken lisäksi sitä parasta aikaa, kun kesää kohti mennään. Joten ruikutus* ja haikeus sikseen,  ja carpe diem.

* Tosin tästä KYLLÄ ruikutan: Pisassa laukkua odotellessani (oli muuten taas lähtiessä 12 kg ja takas tullessa 25 kg, että jotain suomalaista sitä taas tuli tuotua) huomasin Lucca Summer Festivalin mainoksen. Tämä huipputason festari järjestetään siis tuossa naapurikaupungissa ja just tänä vuonna siellä olis todellakin ne tähdet, joita haluaisin nähdä!!!! PÖH!

Kelpais vaikka kaikki, mut etenkin toi Robbie Williams ja Lenny Kravitz. Pöh.

Hitsin hyvä hiihtoloma

Kelataanpas hetki taaksepäin ja viikkoon 7, jolloin meillä tänä(kin) vuonna oli hiihtoloma. Intouduin buukkaamaan hotellin Ranskan Chamonix'sta kasatessani joulun alla kuvakoostetta vuodesta 2014, mutta merimies oli sitä mieltä että näkee sen Mont Blancin myös Italian Courmayeurin puolelta, joka kokonaisuutena (rinteiden/hotellien sijainti, ajomatka jne) osoittautui meidän perheelle sopivammaksi. Sinne siis itsemme sijoitimme lauantaista 7.2. lauantaihin 14.2. Ja hyvin sijoitimmekin, oli nimittäin ihan paras paikka ikinä niin rinteiden kuin palvelujenkin puolesta. Kelitkään eivät olisi voineet olla suotuisampia: pelkkää auringonpaistetta aamusta iltaan, paitsi lähtöpäivänä, jolloin alkoi pyryttää niin ettei vuoria edes näkynyt.

Näkymä residenssimme parvekkeelta. Kas, Euroopan
korkein vuorihan se siellä.

Ja Mont Blanc siinä taas, tällä kertaa gondolihissistä nähtynä ja kuvattuna
ainoana edes vähän tuulisena päivänä (su), siitä tuo pöllyävä lumi huipulla.

Rinteillä oli kokoa ja pituutta, kaikki palvelut toimivat moitteettomasti, väkeä oli maltillisesti, paitsi ekana laskupäivänä sunnuntaina jolloin kaikki lähiseudun italialaiset kansoittivat rinteet. Vaan kylläpä noihin mahtui silti. Vaikeusasteita löytyi sinisestä mustaan, ja kaikkia kokeiltiin, pikkuisen myös offareita. Sinnikäs seitsemän vuoden työ alkaa myös tuottaa tulosta, eikä ketään tarvitse enää odotella saatikka paimentaa, päinvastoin, allekirjoittaneella alkaa olla täysi työ pysytellä nuorison perässä. Mielelläni yritän :)

Ja Mont Blanc, panoramassa.

Expertit matkalla mustaan rinteeseen

... ja mamia taas odoteltiin...

Viikon aikana pidettiin yksi välipäivä, jolloin suunnattiin - yllätys yllätys - Mont Blancille. Ihan yhtä korkeuksiin ei päästy kuin Chamonix'n puolelta (3 842 m), eikä liikkumaan Punta Helbronnerin ja Aiguille du Midin välillä, kun rakentavat uutta upeaa hissiä/hissiasemaa ja koko huippu on yhtä työmaata (miettikää, mitkä työolot), mutta oma enkka 3 365 m (merimiehen hienon rannetietokoneen mukaan) saavutettiin silti. Olipahan kuulkaa hienot näkymät lounaspaikalla!

Mont Blanc rautalangasta vääntäen.

Ja livenä Ponte Helbronnerilta kuvattuna. Noi vaijerit on sen uuden hissin.

Todistusaineistoa

Ja muuten sitten nautittiin Courmayeurin myymälöistä (mä ostin mm. uuden kypärän ettei perheen tarvi enää hävetä mun retromallia), ravintoloista, hotellin sauna- ja uima-allasosastosta ja lumesta. Itsehän toki ahersin myös tällä lomalla, n. tunnin päivässä, mutta ei se siitä pilalle mennyt.

Courmayeurissa vallitsi vielä joulutunnelma, mut mikäs siinä.
Kivaltahan noi valot näyttivät.

Pari naperoa onnessaan

Vikan illan päivällinen syötiin vähän paremmassa ravintolassa. Kippis onnistuneelle lomalle!

Lunta!

Vaihtelevaa säätä on pidellyt edelleen, mutta silti piti vähän hieraista silmiä, kun irrotin katseeni ruudusta ja vilkaisin ulos ikkunasta. Tämmöistä näkyä ei aiempina Italian-talvina ole tullutkaan vielä vastaan:

On niin pilvinen taivas, että noi vuoret ei kuvassa oikein erotu. Mut siellä on lunta, on on.

Siis Pisan "vuorilla" (korkein huippu 917 m) on lunta! Ei ihme, että tuntuu vähän vilpoiselta. Lämpötila näyttäisi kuitenkin täällä "laaksossa" olevan reilusti plussan puolella (+5) ja alkuviikolla asteita pitäisi olla taas jo +14 ja auringon helliä.

Päivän uutisten mukaan Volterrassa ja Valdicecinassa on lunta siinä määrin että koulut ovat tänään kiinni (ehhehe, sanois suomalainen, ks. kuva uutisesta), liikenne luonnollisesti takkuaa, Bolognan lentokenttä on kiinni, koululaiset palelevat huonosti lämmitetyissä luokkahuoneissa (14,6 astetta voi kieltämättä vähän vapisuttaa) ja juuri koteihin jaettu Carrefourin puutarhaesite saanee levätä rauhassa, ainakin hetken.

Itse sanoisin että mikäs tässä, hiihtoloma kolkuttelee ovella joten orientaatio talvikeleihin sopii tähän päivään kyllä ihan mainiosti.

Tietenkin

Voi vitsi. Koko tammikuu on näyttänyt suurinpiirtein tältä:

Ja vaikka on ollut aika kylmää (eilen aamulla käytiin jopa miinuksen puolella!), niin aurinko on paistanut koko viimeisen viikonkin, aina eiliseen asti. Ja sitten tänään, kun kauan odotetut Suomi-vieraat saapuvat kyläilemään, näyttää tietenkin tältä:

Ja sama näyttää jatkuvan koko vierailun ajan:

Vieraat täällä: to-su. Tietenkin!

Epistä! Onhan nyt kaikkialla - jopa Italiassa - niin paljon kivemman näköistä poutasäällä kuin jatkuvalla sateella. Pöh.

No, minkäs teet. Tammikuu on kuitenkin ollut hyvä, tänä vuonna ei mitään extreme-sateita tai kovin kylmääkään - paitsi tietty nyt. Mut tammikuu on tietysti tammikuu. Tervetuloa kyläilemään taas esmes maaliskuussa, me säädetään näitä keliolosuhteita siihen asti...

Molempi parempi

Jakaannuimme viikonlopun viettoon: merimies ja lapset lähtivät laskettelemaan (meidän) italialaisten (kavereiden) suosimaan Madonna di Campiglioon Trenton maakuntaan, minä jäin spanielin kanssa pitämään vahtia kotiin. Ihanan aurinkoinen viikonloppu sujui hieman erinäköisissä maisemissa ja tunnelmissa. Kummasta pidät enemmän?

Jylhistä vuorista ja sinisestä taivaasta?

Papereiden täyttämästä työpisteestä ja pienestä ikkunasta tulevasta valonpilkahduksesta?

Puuterilumesta ja punaposkisista lapsista?

Kauppareissusta viikonlopun kohokohtana?

Reippailusta kuusien ja hankien keskellä?

Iltalenkistä, kun kadut ovat hiljenneet?

Rinneravintolan iloisesta tunnelmasta?

Vai yhden hengen illallisesta?

Totta puhuen, hyvä näin. Mulla tekemisen määrä ylittää kaikki mahdollisuudet, vielä kuukauden ajan. Deadline on asetettu helmikuun loppuun, jolloin vierailen seuraavan kerran Suomessa opiskelun ja työn merkeissä. Siihen asti jokainen optimoitu päivä ja viikonloppu on plussaa. Joten molempi parempi, tällä kertaa.

Jäi nyt sit vaan toi Madonna di Campiglio näkemättä. Joutuu ehkä menemään joskus toiste.

Vääräleuat

Järkyttävien Charlie Hebdo-lehden tapahtumien jälkimainingeissa päätin viimein tutustua paikalliseen satiirilehteen Il Vernacoliereen. Tämä kuukausittain ilmestyvä livoronolainen aviisi on suosittu lähinnä Pohjois- ja Keski-Italiassa ja jättänyt jäljen perheemme näkömuistiin taannoisella lööpillään "Il Papa fa la pipì come noi" - paavi pissaa kuten me. Pilkkaa tehdään niin paavista, poliitikoista, mafiasta kuin muistakin ajankohtaisista aiheista; näkemäni numeron perusteella nimenomaan italialaisista, ei niinkään muista uskonnoista tai kansallisuuksista.

Päivän lehdet

Juttujen tulkinnan tekee haasteelliseksi niissä käytetty livornon murre (eipä silti, että ihan kaikki Il Tirrenossakaan meikäiselle avautuisi), mutta kuvat kertovat tässäkin tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa. Lehti on tunnettu pilkastaan pisalaisia kohtaan, sillä Pisa ja Livorno tuppaavat aika usein olemaan tukkanuottasilla. Ja oikeastaan, olen saanut huomata, pisalaiset herättävät muutenkin italialaisissa (=toscanalaisissa?) vähän samanlaisia intohimoja kuin turkulaiset suomalaisissa. Siis aika osuvaa muuttaa Italian Turusta Suomen Turkuun - samanlaisten itseään täynnä olevien, mielestään vähän muita parempien ja paremmannäköisten keskellä asutaan siis jatkossakin. (Paitsi etten ihan allekirjoita noita stereotypioita, kummankaan kaupungin osalta).

Il Vernacoliere taitaa muuten olla yksi niistä harvoista italialaisista medioista,
joka ei ole Berlusconin hallinnassa. Ja sehän näkyy :) Lehdessä ei muuten ole
myöskään yhtään maksettua mainosta, mikä on aika virkistävää nykypäivänä.

Pisan ja Livornon väliseen nahisteluun on hyvä selitys, ja se löytyy historiasta. Pisalaiset muodostivat aikoinaan - 1100-1400-luvulla yhden nyky-Italian alueen vahvimmista meritasavalloista yhdessä Amalfin, Genovan ja Venetsian kanssa. Näiden tasavaltojen vaakunat löytyvät yhä nykyisen Marina Militaren - italian merivoimien - lipusta ja mennyttä mainetta ja kunniaa pidetään yllä muun muassa vuosittaisen Regata delle Rebubbliche Marinare -kisan myötä. Pisa on myös selkeästi identiteetiltään toscanalainen, kun taas Livorno on kansojen, uskontojen ja muualta maasta tulleiden sulatusuuni. Toscanan herttua Ferninand Medici määräsi 1500-luvulla, että Livornoon pitäisi rakentaa uusi satama, kun Pisa oli hankala käskytettävä ja sen satama alkoi rämettyä. Pikkuruiseen kalastajakylään piti saada uusia asukkaita ja niitä haalittiin muun muassa Medicin lupauksella armahtaa kaikki vangit ja rikolliset, jos asettuisivat Livornoon. Kaupungin alkuperä on siten vähän arveluttavassa aineksessa, ja pisalaisethan ottavat tästä tietenkin kaiken irti. Vaikka nykypäivään on tultu pitkä matka, tiedostetaan nämä tapahtumat edelleen hyvin, ja ne näkyvät muun muassa kaupunkien seinäkirjoituksissa vähän siellä sun täällä.

Ei siis ole tosiaan helppoa kunta- ja alueuudistukset täälläkään päin maailmaa, kun tämmöisillä historioilla osasia yhteen sovitellaan. Viimeisimpien tietojeni mukaan (jotka ei toudellakaan taida olla kovin ajankohtaisia, sanoo hän joka kaiken tekemisen keskellä lopettanut myös lehtien luvun) Italian regionet - korkeimmat hallinnolliset alueet - ollaan vähentämässä nykyisistä kahdestakymmenestä kahteentoista vuoteen 2020 mennessä. Tällöin esimerkiksi Toscana sulautuisi yhteen Umbrian ja Viterbon kanssa ja saisi uudeksi nimekseen Regione Appenninica, Apenniinien alue.

Eikä tuossa alueuudistuksessa vielä mitään Livornon ja Pisan kannalta, kuulutaanhan nytkin molemmat Toscanaan. Kinkkisempi juttu onkin mahdollinen maakuntauudistus, jossa nykyiset 101 maakuntaa rukattaisiin uuteen uskoon. Esimerkiksi Toscanassa, jossa tällä hetkellä on 10 maakuntaa (Pisa ja Livorno muiden muassa), pitäisi jatkossa olla jotain kolmen ja viiden väliltä. Ja sekös paikallisia - Il Vernacoliere mukaan lukien - puhututtaa. Tosin tammikuun 2015 numeron pääaiheena näytti olevan mafia, josta siitäkin varmaan löytyy paljon sanottavaa. Yhtään juttua en tällä kertaa löytänyt Pisaan liittyen, mutta täytyy varmaan jo ihan sponsoroinninkin vuoksi (helmikuun numerossa on taatusti jotain Charlie Hebdoa symppaavaa) ostaa lehti vastakin, ehkä niitä vielä tulee eteen.

Ja vielä - en mäkään kyllä haluaisi mennä katsomaan kuuluisaa Livornon kaltevaa tornia.

Synttärisankarin toiveviikonloppu

Höpsistä tässä mitään rauhallisempaa jaksoa eletä, sama vauhdikas tekeminen jatkuu akuuttien käytännönasioiden hoitamisen lomassa. Ei käy aika tylsäksi, mutta meinaa taas tämä bloginpitäminen kärsiä. Nyt äkkiä paluu viime viikonloppuun, ennen kuin on jo seuraava käsillä...

**

Pinskun synttäreitä juhlittiin maanantaina, ja edeltävä viikonloppu vietettiin hyvin pitkälti neidin toivomalla tavalla. Kaavaan kuului buffet-tyyppinen aamiainen lauantaina (jota meillä kutsutaan meriaamiaiseksi ;), shoppailu Campi Bisenzion (Firenzen lähellä) i Gigli -ostoskeskuksessa (ja etenkin sen Hollisterissa), kaiten sushi -lounas samaisessa paikassa (sushista on tullut ihan koko perheen lempiruokaa, Patunkin), parhaan italialaisen kaverin Emman yökylävierailu, yhteinen tyttöjen shoppausretki Pisaan vielä illalla, pitkä kylpy ja yöleffa ja myöhäiset aamu-unet sekä puuhailua kaverin kanssa. Sunnuntaina iltapäivällä lähdettiin viemään Emma kotiinsa Piombinoon (reilun tunnin matkan päähän), ja samalla saatiin kiva road trip etruskirannikolle ja tähän jo antiikin aikana toimineeseen satamakaupunkiin. Piombinossa pikaiset saitsarit ja kahvit, sitten takaisin kotiin ja illalliselle. Vauhtia riitti siis viikonloppunakin.

iGiglissä

Kaiten-sushipaikoissa voi valita mieleisensä liukuhihnalla pyörivistä annoksista.
Tämä kuva on itse asiassa Pisan Asuka-sushista, mutta lauantainen
i Giglin Kikko toimi ihan samalla periaatteella.

Kakkukin tuli nautittua ja koska myös Dominik oli yökylässä,
saatiin melkein kekkerit aikaiseksi

Tauolla Piombinossa. Taustalla näkyvä saari on Elba, jonne Piombinosta pääsee lautalla tunnissa.

Maanantaina otettiin perinteiset onnittelulaulut ja aamiaiset sänkyyn, ja jatkettiin tavallista arkipäivää. Synttäripäivän illalliseksi neiti toivoi makaronilaatikkoa, sitä syötiin. 12 vuotta tuli täyteen leppoisasti, ainakin jos aiempien vuosien kaverisynttärihulabaloohon vertaa. Ikä ja viimevuotisesta pienentynyt kaveripiiri johtivat nyt tähän tilanteeseen, mutta kun isoista juhlista säästyneet rahat päätettiin käyttää kalliimpiin lahjoihin, oli lopputulos kaikille win-win. Viikonloppu oli ihan mahtava myös (eräille nimeltämainitsemattomille) puurtajille: paljon kivaa ohjelmaa, hyvä fiilis ja iloiset ihmiset. Kyllä tällä pohjustuksella on hyvä lähteä kulkemaan kohti seuraavaa etappia, teini-ikää. Onnea vielä kerran Pinskulle, huippupimulle!

Päivänsankari ja osa lahjoista - osa avataan viikon päästä (tästä lisää myöhemmin).

Tyytyväinen typy toiveviikonlopun tunnelmissa

Cucina povera

Olen jo aika moneen otteeseen maininnut, että italialainen keittiö perustuu muutamiin, rakkaudella valittuihin ja laadukkaisiin raaka-aineisiin: pihviä ei tarvitse kuorruttaa kastikkeella, kun se on hyvää ilmankin; pelkkä öljy riittää hyvin pastakastikkeeksi; leipää ei tarvitse voidella kun se on rapeaa ja tuoretta ja niin edelleen. Näillä mennään silloin, kun on varaa valita. Mutta…

Panzanella ja perunamuusi-jauhelihalaatikko. Tähteistä kaikki.

Menneiden – ja miksei nykyistenkin – taloudellisesti niukkojen vuosien aikana italialaiset mammat kehittyivät loistaviksi aterioiden tyhjästä nyhjääjiksi, eli kaivettiin kaapin pohjalta sitä, mitä sattui löytymään ja taiottiin siitä ateria. Ruuaksi kelpasivat niin kuivahtanut leipä kuin lähes mätänevät tomaatit, edellispäivän tähteet ja muut termin “laadukas” ulkopuolelle helposti tipahtavat ainekset. Muutama esimerkki*:

• Pizza – tyypillinen täkäläinen versio sisältää VAIN tomaattia ja mozzarellaa, mutta päällehän voi heitellä mitä vaan sattuu kaapista löytymään
• Minestrone-keitto – vihanneksia, pastaa ja EHKÄ jotain lihaa
• Pasta aglio e olio – valkosipulia ja pastaa, ehkä persiljaa tai jotain muuta yrttiä, päälle tuoretta paremesania (jos on)
• Pasta frittata – tähteeksi jäänyttä pastaa munakkaan sisällä 

Onhan näitä nähty myös muualla; pyttipannut, paellat ja paistettu riisi, mitä näitä nyt on, joten italialainen köyhä keittiö ei sinänsä ole mikään juttu. Mutta syy siihen, miksi kirjoitin tämän kaiken, löytyy toscanalaisesta cucina poveran herkusta nimeltä panzanella. Se on nykyisin trendikästä tarjottavaa myös ravintoloissa ja koostuu seuraavista aineksista:

Vaaditaan

• kuivahtanutta leipää
• pehmenneitä tomaatteja
• (puna)sipulia
• viinietikkaa
• öljyä
• suolaa ja pippuria 

Lisäksi, jos löytyy

• kurkkua
• yrttejä esim. basilikaa
• tonnikalaa, persiljaa, keitettyjä munia, ks. yksi versio reseptistä täältä 

Ohje lyhyesti: pehmennä leipä vesi-viinietikkaseoksessa jonkin aikaa, purista ylimääräiset nesteet pois. Pilko mukaan muut ainekset, mausta, ja buon appetito!

Tätä muuten syötiin meillä tänäänkin. Toimii! Ja kukkaro kiittää!

(Ja näköjään meni reilut 2,5 vuotta kun päästiin resepteihin asti tässä blogissa. )

* Lisää listoja (ja reseptejä!) kertovat muun muassa amerikanitalialainen Vincent Scordo ja Toscanassa asuva Kyle Phillips

Hyvät ja huonot uutiset

Heipparallaa ja jee, paluu normaaliin elämään on tapahtunut! Hetken näyttää vievän toi 40 kohdan todo-listan purku, mutta kyllä se tästä. Aloitetaan menneiden (ja aika lailla myös tulevien) tapahtumien kiriminen lyhyestä uutiskatsauksesta:

Hyviä uutisia

Saatiin viimein meidän Suomen-koti myytyä joulukuussa. Kauan se kesti, mutta ihan hyvään lopputulokseen päästiin. Suosittelen lämpimästi Kotijoukkuetta jos ilmenee tarvetta asunnonvälitykseen: kärsivällisyyttä riittää, kommunikaatio toimii ja muutenkin kaikki eteni hyvässä hengessä. Huh, helpotusta!

Tuleva kotipaikkakunta on Suomen Turku ja muuttoaikataulu joskus heinäkuun puolivälin tietämillä, ehkä. Asuntoa ei vielä ole, mutta onhan tässä vielä aikaa. Ja kiitos miettimästä - ihan hyvillä fiiliksillä ollaan. Jotenkin on tullut sellainen olo, että tämä projekti on nyt nähty. Ihanaa on ollut ja varmasti lähdetään toistekin matkaan, jos sellainen mahdollisuus vielä eteen tulee. Italialla tulee aina olemaan paikka sydämessä, ja kyllähän täältä monta asiaa tulee kaipaamaan. Suomea ei vieläkään ole ikävä, mutta kokonaisuuden kannalta tuntuu, että kesällä on hyvä aika palata. Vaikka merimies tuleekin sitten vähän myöhemmin perässä.

Lapset pääsevät jatkamaan opintietään englanniksi, eli aloittavat elokuussa Turun kansainvälisessä koulussa. Mah-ta-vaa! Veikkaan, että helpottaa paluuta aika tavalla, kun ympärillä säilyy kansainvälinen meininki ja luokalla on ehkä joku muukin ipana, jolla on samanlaisia kokemuksia takana. Eikä se kielitaidon ylläpitokaan mikään huono juttu ole.

... sitten, tasapainon vuoksi muutamia...

Huonoja uutisia

Pinskulle ei tullut ikätovereita kouluun nyt keväällekään. Uusia oppilaita kyllä aloitti, mutta nuorempien luokassa. Tässä onkin yksi iso syy siihen, miksi tuntuu niin hyvältä lähteä takaisin. Urheasti neiti jaksaa, mutta ilman muuta elämä olisi kivempaa jos olisi bestis tai edes tosi hyvä kaveri luokalla. Onneksi niitä pystyy sentään tapaamaan viikonloppuisin, tai edes joskus.

En saanut havittelemaani tutkijakoulupaikkaa, mutta eipä saanut moni muukaan. Tiukassa on pestit, joten eteenpäin jatketaan apurahojen turvin. Onneksi on into ja kiinnostus kohdillaan, muuten vois vähän mietityttää onko tää nyt mitään fiksujen ihmisten hommaa näillä palkkioilla. Mutta toistaiseksi siis kaikki ihan ok!
 
... ja koska kukaan ei halua jäädä kurjalle mielelle, loppuun vielä...

Hyviä uutisia

Meillä on vielä koko kevät ja puoli kesääkin täällä! Suunnitelmia on vaikka minkälaisia: pitää koluta ne loputkin näkemättä jääneet paikat ja nauttia lumesta, auringosta, valosta, lämmöstä, rannoista ja ihan kaikesta. Ja odotetuista vieraista, joita saapuu taas tänne meitä ilahduttamaan. Elämä ei näyttäis olevan yhtään hassumpaa myöskään vuonna 2015!

Täältä tähän.

Empiirinen koe

Ollaan tässä viime viikkoina tehty epätieteellistä koetta siitä, millaiset vaikutukset "jonkun" kyvyttömyydellä arvioida tutkimustyöhön käytettävä aika realistisesti on standardiperheen elämään. Havaintoja tähän mennessä:

• Jossain huomaamattomassa välissä lapset ovat kasvaneet niin isoiksi, että ne suoriutuu monesta arkiaskareesta ihan ilman äidin apua. Esikoiselle ei ole mikään ongelma käydä itsekseen paperikaupassa ostamassa puuttuvia koulutarvikkeita, ja pian 10-vuotias "vauvelikin" osaa tarvittaessa tehdä voileivän, mikäli nälkä yllättää.

Näköjään kuopus osaa nykyään myös lukea iltasatunsa itse *taputtaa puutuneita käsiään*

• Merimies on osoittautunut sangen kelvoksi emännäksi. Viikonloppuna syötiin niin erinomaista kana-feta-parsapiirakkaa, etten ole moista ennen maistanut. Myös ruokalistojen suunnittelu ja kaupassakäynti onnistuu vaivatta (tätä jälkimmäistä on tosin harjoiteltu jo piiiiitkkäään).
• Hereilläoloaikaan saa mukavasti puoli tuntia lisää peliaikaa (lue: työaikaa) jättämällä erillinen aamulenkki väliin ja ottamalla koira mukaan lasten koulutaipaleelle. Tosin tämä puolituntinen saattaa toisinaan tärveltyä siihen, että sitä pistää ajatuksissaan avaimet juuri siihen taskuun, jossa ne eivät todellakaan pysy, ja sitten kotiin tultua palaa takaisin samoja jälkiä avaimia etsimään, pettyy ja jälleen ilahtuu, kun tuloksettoman keikan jälkeen takkia riisuessaan vilkaisee puhelinta (joka on koko reissun ajan ollut siinä erikoisvahvisteisessa kännytaskussa, josta mikään ei tipu ja josta puhelinta ei juuri jaksa kaivella esille liikkellä ollessaan) ja huomaa, että koululta on tunti sitten tullut viesti, että "avaimet on täällä".
• Toisaalta työskentelyaikaa lisää näppärästi myös se, että luopuu pitkien yöunien ylellisyydestä ja tahkoo flown voimin 4-6 tunnin unosilla. Tällä tavoin yhdestä kaskytneljätuntisesta saa helposti taiottua kaksi työpäivää. 
• Ja taas toisaalta, vahvasti iltavirkun puolison hoitamat iltarutiinit saattavat johtaa siihen, että koko perheen unirutiini heittää häränpyllyä. Okei, ehkä lukuisilla viime päivien vapailla on myös osuutensa siihen, että myös esiteinit menevät nukkumaan siinä puoli yhden-yhden kieppeillä, ja nukkuvat kymmeneen-yhteentoista. Paitsi tänä aamuna, jolloin arki raastoi peittojensa alle piiloutuneet perheenjäsenet (myös sen tutkijan) väkisin pystyyn kello seitsemän (haukotus).
• Myös spanieli saattaa stressaantua. Kun tutkimusapulaisen vaativat hommat valvottavat pitkälle yöhön, voi päivällä vähän väsyttää. Normaalista kello 6:20 herätyksestä on tullut ihan mahdoton ajatus, sillä silloinhan koiranunet on vielä ihan kesken!
• Moni ns. normielämään kuuluva homma saattaa jäädä tekemättä: alet kiertämättä, blogi pitämättä. Patu kulkee jo toista päivää vanhan koulupuvun harmaissa housuissa, kun kaikkien uusien sinisten housujen polvet on puhki, eikä kukaan ehdi kauppoihin etsimään uusia, saatikka paikkaamaan vanhoja. Tai no, yritin kyllä, mutta eihän ne pikaisesti tehdyt korjaukset kestäneet edes yhtä päivää. Kengät sentään ehdin lankata tänä aamuna, kun tingin hieman hesarin luvusta (josta on muuten myös tullut tapa).

Onneksemme voimme todeta, että valoa on näkyvissä tunnelin päässä, ja empiirinen koe pian päättymäisillään (kolme viikkoa alkuperäisen deadlinen jälkeen). Sitten odottaakin suhteellisen monta tekemättä jäänyttä tehtävää, joten eiköhän tämäkin viikko saada aika sutjakasti kulutettua. Blogiin ajateltujen aiheiden lista on sekin pitkä, joten pysykää kuulolla, ehkä tästä vielä päästään uuteen nousuun. Olette ajatuksissa, pus!

ps. Pinskulla sentään menee somessa vähän paremmin, nyt aukesi blogin lisäksi myös kaverin kanssa ylläpidettävä vlogi. Digimami diggaa!