torstai 27. elokuuta 2015

Ei näin, Posti!

Italiassa ollessani innostuin verkkokaupasta toden teolla, ja paketteja kuskattiin meille harva se päivä. Nopeaa, kätevää ja kaikin puolin vaivatonta. Ainakin, jos sattui olemaan kotona vastaanottamassa paketteja, ja toisaalta, jos ei, niin yleensä kuskit ottaa rimpauttivat ja kysyivät mihin aikaan sopisi tuoda. Kommervenkkinsä toki koettiin Italiassakin, mutta Suomen Posti sai kyllä tällä viikolla tuskastumisen ihan omiin mittasuhteisiinsa. Kas näin:

Tilasin spanielille ruokaa Zooplussasta, kuten olen tehnyt jo 12 kertaa aiemminkin*. Vähän enemmän, kun samaan toimitusmaksuun meni. Odottelin tyytyväisenä pakettia kotona - tyytyväisenä siksi, ettei tarvitsisi ajella autolla minnekään etsimään juuri sitä koiranruokamerkkiä, jota spanielille kasvattajan suosituksesta tarjoillaan. Ja tyytyväisenä siksi, ettei tarvitsisi sitä 29 kiloa itse kannella, paitsi korkeintaan apumiehenä.

Juuei mennyt ihan näin. Tilauksen tein 19.8. ja tällä viikolla aloin jo odotella pakettia. Kävin tsekkaamassa DHL:n palvelussa, missä se menee ja yllätyin, kun huomasin että paketti oli yritetty toimittaa samana päivänä (25.8.) mutta "vastaanottaja ei ollut kotona". Ja että "yritetään toimittaa uudestaan saman päivän aikana". Ehkä en tosiaan ollut kuljetuksen aikaan kotona, mutta ihan nurkilla kumminkin ja mikä tärkeintä, puhelimella tavoitettavissa, ja loppupäivän (samoin kuin seuraavan) järjestin niin, että kotona oli koko ajan joku. Ei tullut pakettia, tuli pakettikortti. Jonka kuvittelin liittyvän toiseen, huomattavasti pienempään lähetykseen (mainitsinko jo, että tilailen aika paljon verkkokaupoista?). Tänä aamuna lähdin sitten pakettia noutamaan, samalla kun saatoin koululaiset bussipysäkille.

Yllätys olikin suuri, kun postissa tarjottiin sen pikkupaketin sijaan tätä Zooplussan hervotonta lootaa, jota tuskin jaksoin nostaa. Ei ihan hirveesti innostanut raahata sitä kilometrin matkaa kotiin, joten eikun autoa hakemaan ja paketti noutamaan. Ja ponnistelemaan se autoon, autosta ulos, portaat ylös ja kotiin, auto takas parkkihalliin ja kipinkapin kotiin. Arvatkaa vaan, oliko reipas ja postihenkinen fiilis sen jälkeen???

Kimpaantuneena reklamoin asiasta ensin DHL:lle, joka kertoi että Suomessa näistä lähetyksistä vastaa Posti. Asiallinen vastaus tuli muuten tunnissa sähköisestä yhteydenotosta. Seuraavaksi siis Postin sivuille ja tarina uusiksi. Vastaus tuli sekin nopeasti, parissa tunnissa. Mutta Postihan siis pesi kätensä koko hommasta ja totesi, että "Todennäköisesti kyse on ollut 14 -lähetyksestä. Yleisesti ottaen, 14 -lähetykset toimitettaan vastaanottajan osoitteeseen klo 14 mennessä. Jos lähetystä ei saada luovutettua, lähetys toimitetaan postiin noudettavaksi. Kuljettajilla ei ole halussaan talojen ovikoodeja tai avaimia. Toimitusehtoihin ei kuulu soittaminen asiakkaalle. Kuluttajille suositellaan käytettävän 21- tai Flex -lähetystä, josta soitetaan asiakkaalle etukäteen ja sovitaan toimitusajankohta." Ookkei. No sehän kiinnostikin kovasti.

Viimeinen linkki prosessissa oli Zooplussan kontaktoiminen ja vahva suositus logistiikkakumppanin vaihtamiseksi Suomessa. Vastaus tuli kaikkein nopeimmin, noin kymmenessä minuutissa ja sisälsi 5 % alennuskupongin. Siksipä tuska helpottaa jo vähän, mutta silti: onkohan nyt oikea paikka Postilta säästää näistä kuljettajien toimesta tapahtuvista yhteydenotoista? Ihan oikeasti? Kannattaako tämmöistä palvelua, joka ei lähellekään edes yritä täyttää vastaanottajan (lue: asiakkaan) tarpeita, tarjota? Edes siinä tapauksessa, että sillä saadaan kustannuksia alas? Kaltoin kohdelty mieleni vastaa, että EI TODELLAKAAN**.

Posti hävis nyt kyllä JOPA Poste Italianelle ihan kuusnolla. Siis on asioita, jotka toimivat Italiassa paremmin kuin Suomessa, hämmästyttävää kyllä!

Jotenkin sitä toivois, nyt kun rakennemuutoksen ja kaikenlaisten ongelmien parissa täällä Suomessa painitaan, että Postin kaltainen tekijä olisi tajunnut miten tänä päivänä pitäisi toimia. Niillähän olis tossa logistiikkapuolella ihan älyttömät apajat, kun verkkokauppa vaan kasvaa koko ajan. Mutta ei sit vissiin kiinnosta sitä tonttia hoitaa. Sen sijaan, panostetaan älyttömiin Postisiin ja muihin suoramainoksiin, jota tuutataan ihan käsittämättömiä määriä. Siis meille on tullut tässä kuukauden aikana enemmän mainoksia kuin Italiassa kolmessa vuodessa!

Minen käsitä.

Taas näitä.

Ja Posti - miten meni noin niinku omasta mielestä???


* Mut nythän mä tajusin! Tää oli se 13. kerta. Oishan se pitänyt arvata.

** Ja näköjään en ole ahdistukseni kanssa yksin. Katsokaapa vaikka http://keskustelu.suomi24.fi/t/9909493/itellan-pakettien-toimitus tai http://www.vauva.fi/keskustelu/4368571/ketju/priority_paketti_ja_osoitetoimipaikka tai http://verkkolehtiinmediasres.blogspot.fi/2007/12/kirsi-kysyy-itella-vastaa-kuten-tahtoo.html. Googlella löytyy lisää.

1 kommentti:

  1. Mä missäsin täällä yhden zooplussan toimituksen, kun aloitin just työt, kun paketti oli tulossa. Zooplussa sai täydet pisteet asian hoitamisestsa. Nykyään tilaan koiranruokakasan työosoitteeseen, siellä aina joku päivällä paikalla :-)

    VastaaPoista