Kuukausi

Perjantaina 3.7. tähän aikaan meidän Pisan-kodin irtaimisto pitäisi olla pakattuna muuttoautoon ja matkalla kohti Suomea. A-pu-va. Päällimmäiset tunteet ovat negatiivisia: haikeutta, surua, pelkoa, mutta kun pintaa vähän raaputtaa, on ilmassa myös vähän odotusta ja vahva tunne siitä, että nyt on tämän aika. Ei se helppoa silti ole. Niinkuin ei oikeastaan mikään isompi muutos koskaan.

Aarre löytyi, nyt siitä pitäisi luopua

Italiassa asuminen on ollut upeaa, unelmien täyttymys. Koko perhe on viihtynyt alusta asti, vaikka lapset eivät innolla matkaan lähteneetkään ja koulukin tuotti alussa haasteita. Kolmen vuoden varrella on koettu mahtavia juttuja, mutta samalla myös ahdistuttu asuntoasioista, elämän suunnasta, rahasta, vaikka mistä. Eletty tavallista, mutta silti erikoista elämää. Nautittu ilmastosta, kulttuurista, luonnosta, harrastusmahdollisuuksista, lähimatkailusta, ruuasta, yhdessäolosta. Perheen välit ovat kolmessa vuodessa tiivistyneet, ollaan ihan loistotiimi kun sille päälle satutaan. Lapsetkaan tuskin olisivat kotimaassa asuessa yhtä läheisiä olleet. Perheen kannalta kokemus on ehdottomasti kannattanut. Ja muutenkin, vahvasti plussalla ollaan. Kielitaidon, maailmankatsomuksen, ystävyyssuhteiden ja vaikka minkä muun takia.

Suomeen paluu on sikäli tylsä, että edessä on lähes vuoden verran semiyh-elämää. Mietityttää, miten sen astetta kiireisemmän arjen saa taas pyörimään, etenkin kun se pitää pyörittää yksin, uudella paikkakunnalla, uusissa kuvioissa. Toisaalta tässä juuri on paluun suola: on taas jotain uutta mitä odottaa, opetella, ihmetellä. Osittain sen odotettavissa olevan uuden takia, osittain oman mielenterveyteni vuoksi, ajattelin jatkaa blogin pitämistä myös Suomessa. Miltä tuntuu palata Suomeen? Mikä on muuttunut? Miten se arki oikeasti sujuu? Alkaako maailma taas houkuttaa? Ja niin edelleen.

Haastattelin lapsia tänään fiiliksistä. Pinsku ei malta odottaa Suomeen paluuta ja uuden huoneen sisustamista. Patua mietityttää uusi koulu, mutta muuten kuulemma on ihan kiva palata. Merimies puolestaan haluaisi palata, mutta ei vielä saa, ja minä en haluaisi palata, mutta tavallaan joudun. Tasapainottele tässä sitten :)

Ja onhan tässä nyt ensimmäiset Italian-lentoliputkin ostettu, toiset suunnitteilla. Ettei ihan pääsisi vieroittumaan. Sillä perhe voi lähteä Italiasta, mutta Italia ei perheestä. Uskon.