perjantai 19. kesäkuuta 2015

Silloin ja nyt

On päiviä, joita ei unohda. Mulla niihin kuuluu tämä lasten ensimmäinen koulupäivä Westminsterissä:

Jännitystä ilmassa 3.9.2012

Olihan se aikamoista. Patun ensimmäinen koulupäivä koskaan, kielitaito molemmilla nolla, kavereita ei yhtään, opettajista ei tietoa, koulurakennuskin uusi. Vaan siitä selvittiin! Ollaan viime päivinä pohdittu paljon tuota lähes kolmen vuoden takaista lähtötilannetta, ja mietitty kuinka pitkälle siitä onkaan tultu. Kolme kivaa ja menestyksekästä IB-kouluvuotta takana, englannin kielitaito niin hyvä että vanhemmat jäävät kakkosiksi, italiakin sujuu mainiosti, kavereita koko koulu täynnä ja maailmalla lisää, opettajia tänä aikana yhteensä kuusi, koulurakennus tuttu kuin omat taskut. Paljon on opittu, paljon on koettu, esteitä ylitetty, mukavuusaluetta laajennettu. Ja tähän on tultu:

Lomafiilistä ilmassa 19.6.2015

Viimeistä koulupäivää viedään. Lahjat on jaettu, pian opettajat hyvästelty. Kavereiden kanssa heipat sanotaan huomisissa megasynttäri-vuodenlopetus-bileissä. Oijoi.

Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut: taas äitiä itkettää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti