maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kulttuurimatkalla Milanossa

Täkäläisiä kouluretkiä ei todellakaan ole vaatimattomuudella pilattu. Tähän mennessä ovat reissanneet muun muassa (kahdesti) Sveitsin alpeille reippailemaan, Pompeijiin tutustumaan historiaan ja Firenzen Galleria Ufficiin taidetta opiskelemaan. Perjantaina kävivät Milanon La Scalassa katsomassa lapsille suunnatun Tuhkimo-oopperan...

La Cenerentolan menoa voi käydä kurkkaamassa vaikka täältä.

... ja kuten arvata saattaa, muksut eivät etukäteen arvostaneet tätä mahdollisuutta läheskään niin korkealle kuin me vanhemmat olisimme. Vaan kunhan kaverit löytyivät valtaisan lapsimäärän keskeltä, kääntyivät suupielet hymyyn ja lopulta ihan innoissaan suuntasivat kohti näytöstä.

Valmiina näytökseen

Oopperafaneja tällä keikalla tuskin vielä synnytettiin, mutta Patu ihasteli teatterisalia ja sanoi, että kaikki oli paljon hienompaa kuin oli kuvitellut. Valitettavasti vanhemmat eivät päässeet tähän koululaisnäytökseen mukaan, joten meidän oli tyytyminen Pinskun oopperasta (kesken esityksen) lähettämiin kuviin. Kyllä olis kelvannut! No, ens kerralla sitten.

Salia...

... ja lavaa.

Koska ooppera oli koulupäivän ainoa ohjelmanumero ja oltiin kuitenkin Milanoon asti hankkiuduttu, otettiin tilaisuudesta kaikki ilo irti ja pyhitettiin koko viikonloppu tälle Italian tyylipääkaupungille. Patulle ja merimiehelle kerta oli ensimmäinen, me Pinskun kanssa konkaroitiin jo kolmatta kertaa näillä hoodeilla. Oopperan jälkeen perjantain ohjelmassa oli lähinnä ostoskulttuuria, Duomo-vierailusta haaveilin, mutta hillittömän jonot vetivät inspiraation nopeasti pois. Abercrombie & Fitch sen sijaan oli melkein tyhjä, samoin La Rinascentessa mahtui kiertelemään hyvin, eikä Gapissakaan tarvinnut tuskailla edes sovitusjonossa. Hyvin saatiin aika kulumaan näinkin.

Lempipaikkani Milanossa, Galleria Vittorio Emanuele II, sai myös Patun haukkomaan henkeään.

Lauantaina jatkettiin ostosmatkailua rahvaanomaisemmalla Corso Buenos Airesin alueella. Välillä käytiin lepuuttamassa jalkoja "kotona" ja lähdettiin vielä illalla klassikkomallin ratikalla Eatalyyn harrastamaan ruokakulttuuria.

1928-tyypin raitiovaunua kannattaa kokeilla. Tyylikästä!

Eataly Smeraldon tavaratalo on omistettu pelkälle ruualle. Niin italialaista!

Sään suhteen olimme enemmän kuin onnekkaita: aurinko paistoi ja lämpötila pysytteli kesäisissä lukemissa koko viikonlopun ajan. Kaupungilla näkyi niin t-paitoja, shortseja ja flipflopeja (turisteilla) kuin toppatakkeja ja talvisaappaitakin (italialaisilla). Kimuranttia aikaa, tämä Italian kevät.

Magnoliat kevätasussaan bongattuna aamuisella koiralenkillä

Myös majoituksen suhteen onni lykästi: valittiin asunto Airbnb:n kautta Città Studin alueelta vähän kauempaa keskustasta, sillä koira ja auto. Hyvä valinta oli, alue rauhallinen, julkiset pelasivat mainiosti, kämppä ihan briljantti. Kaiken huipuksi elegantti emäntämme Manuela paljastui La Scalan entiseksi tanssijattareksi.

7. kerroksen parvekkeelta kelpasi spanielinkin ihailla maisemia

Città Studin alue on sen verran uudempi, että katujen leveyskin on Suomen luokkaa. Kun jalkakäytävällekin
on saatu riittävästi leveyttä, perustaa italialainen siihen luonnollisesti lisäparkkiruutuja.

Niin oli mukava irtiotto arjesta, että tuntui kuin olisi matkalla pidempäänkin viipynyt. Hieno kaupunki, tuo Milano(kin)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti