Expatina olemisen jalo taito

Wikipedia valistaa: Expatriaatti eli ulkomaantyöntekijä on "henkilö, joka tilapäisesti tai toistaiseksi oleskelee maassa ja kulttuurissa, joka ei ole maa, jossa hän on kasvanut." Siirtolainen taas on "pysyvästi maasta pois muuttanut henkilö".

Oivallista aamulenkillä bongattua kuvituskuvaa tekstillä: "Minulla on identiteettikriisi"

Vuoden ensimmäisenä sunnuntaina lähdettiin Carrefouriin ostoksille siestan aikaan. Jossain vaiheessa kiinnitin huomiota rouvaan, joka vilkuili toistuvasti meidän suuntaan, ja joka hedelmäosaston tuntumaan päästyämme viimein henkäisi: "Puhuttekste suomea?" Kävi ilmi, että joku muukin (fiksu) suomalainen oli päättänyt lähteä ostoksille silloin, kun kukaan (fiksu) italialainen ei kauppaan eksy. Eikä kyseessä ollut mikään turisti tai expat-pistäytyjä kuten me, vaan vuosikausia maassa asunut, paikallisen kanssa naimisissa oleva siirtolainen. Tovin rupateltuamme saimme aimo annoksen sellaista infoa, jonka olisi mieluusti voinut ottaa vastaan vaikkapa heinäkuussa 2012, mutta kohtuuhyvinhän tässä on ilmankin pärjätty, joten mitäpä tuota sen enempää harmittelemaan.

Liisan kautta tutustuin sitten myös Seijaan, jonka kanssa vietettiin hauska kahvihetki tammikuun loppupuolella. Myös Seija on naimisissa italialaisen kanssa ja asunut maassa jo pian pari vuosikymmentä.

Onnistuin siis kasvattamaan mun täkäläisiä Suomi-kontakteja (jos merimiehen kollegoita ei lasketa lukuun) 200% pelkän tammikuun aikana. Aiemmin ei paljon ois edes napannut, mut nyt sitä kaiketi on jo ollut sen verran kauan poissa maisemista, että oli ihan hauska törmätä!

Em. kohtaamiset saivat pohtimaan meidän perheen tilannetta ja näkökulmaa italialaisuuteen. Siis onhan se aivan eri. Vaikka mekin eletään arkea täällä, vietetään aikaa italialaisten kavereiden kanssa ja merimiehen työyhteisö muodostuu pääosin italialaisista, ollaan me kuitenkin umpisuomalainen expat-perhe, jonka lapset käyvät kansainvälistä yksityiskoulua, joka liikkuu pääosin kansainvälisessä (tai vähintäänkin kansainvälisessä italialaisessa) porukassa, seuraa suomalaista mediaa, tapaa mielellään vanhoja suomalaisia kavereitaan, työskentelee suomalaiselle työnantajalle, suomalaiseen yliopistoon, saa apurahoja Suomesta ja on palaamassa takaisin kotimaahan. Tässä valossa oma oleminen täällä alkaa tosiaan näyttää vain siltä pitkältä lomamatkalta, josta Julie mulle taannoin puhui.

Ja toinen osuma samalta aamulenkiltä:
"Pysähtyminen kielletty. Pitäkää kulkureitti vapaana". Tajuuttekste? :)

Enkä totta puhuen kyllä kaipaakaan sitä ihan peri-italialaista elämää. En vaikka aina välillä haaveilenkin asettumisesta tänne tai jonnekin muualle inhimillisempään ilmastoon. Tajusin, että mun haaveeni ulkomailla asumisesta on hitsivie aina tarkoittanut enemmänkin kansainvälisyyttä kuin siirtolaisuutta. Ja sillä logiikallahan sitä kaiketi on kotonaan ihan missä vaan (ulkomailla)? Tai Suomessa, jos työskentelee englanniksi monikansallisessa porukassa ja pistää lapsensa kansainväliseen kouluun? Ja matkustelee lomillaan kuin Italiassa konsanaan? No, Turku nyt ei muutu Pisaksi eikä pitkä pimeä talvi pitkäksi kuumaksi kesäksi, mutta voishan sitä asiat olla huonomminkin?

Vaikka kyllä mä expat-identiteetistä tykkään, ja toivon edelleen että löydetään mahdollisuus tehdä vastaanvanlainen keikka uudestaan joskus. Tai vaikka kaksi. Tai kolme. Sillä sitä tosiaan pääsee Suomesta uudestaankin pois, jos oikein alkaa ahistaa. Sillä moottoritie on kuuma. Ja maailma on totta! Ooo-oo.