Sataa rop rop rop

... sataa aivan kaa-taa-mal-la. On soinut viime päivinä päässä aika tiuhaan (niiden italialaisten laulujen lisäksi, tietty), kun on vähänkään vilkaissut ulos. Jännä tää italialainen ilmasto - sit kun sataa, todellakin sataa. Harmautta on kestänyt kaks päivää, eilisiltapäivään asti ukkostakin. Nyt tosin pilkahtelee jo vähän sinitaivasta, mutta huomenna vettä tulee vissiin taas ihan riittämiin, ja sama jatkuu ennusteen mukaan ens viikolla.

Lauantaina auringonlaskun aikaan joki näytti vielä tältä.
Kuva Fortezzan sillalta länteenpäin.

Koko tähänastisen ajan olen ollut sitä mieltä, että pisalaiset haaskaavat ton kauniin jokirantansa kun eivät rakenna sitä täyteen kivoja kuppiloita ja muita ajanviettopaikkoja. Kunnes nyt viimein valkeni, että nehän tarvii ton koko rännin näitä syyssateita varten! Toivottavasti reunat riittää ja muutaman päivän sadetauko saa pinnan laskemaan, sillä muuten tulee olemaan haasteellista päästä kouluun ens viikolla.

... ja tässä samalta sillalta itäänpäin katsottuna tänä aamuna.
Hieman on päässyt vesi nousemaan.

Sinänsä nää kelit sopii tilanteeseen kuin nenä päähän. Kökötän nimittäin (viimein!) koneen ääressä jo kolmatta viikkoa ja todellakin aherran gradun parissa. Ihan stressiä pukkaa, kun ajattelee että ekan version palautukselle asettamani aikaraja (vuoden loppu) on ihan kohta käsillä. No, on se homma edennytkin, mut är-syt-tä-vää etten mahda perfektionismilleni mitään. Ohjaajakin jo tsemppasi, että "hyvältä näyttää, anna mennä nyt loppuun vaan" ja mä alan ihmetellä että "jos sittenkin muuttaisin tutkimusasetelmaa vielä vähän kun ei tää nyt ihan toimi". Ja sitten taas jumitetaan. Mut sen mitä itseäni tunnen, tällanen pikkunen stressi todellakin toimii mulla kirittäjänä, samaten ajatus siitä, että kevätpuolella voisin jopa nauttia päivävapaistani ja käydä esim. retkillä jossain lähikaupungeissa (ihan kun en sitä olis tänä syksynä tehnyt, mut silti), jos rutistan homman pulkkaan nyt.

Kuten eilisestä Pinskun päivityksestä kävi ilmi, on myös lasten koulunkäynti hyvässä vauhdissa. Ymmärrys alkaa olla jo hyvällä tasolla, ja pikkuhiljaa uskaltautuvat myös englantia käyttämään. Tosin Patu tyylilleen uskollisena nauttii viimeiseen saakka myös siitä, että voi vedota osaamattomuuteensa eikä suostu edes yrittämään puhumista koulussa. Vielä. Ihan taatusti se jossain vaiheessa yllättää kaikki ja alkaa samantien puhumaan täydellisiä lauseita - niin se ylipäänsä puhumaankin oppi. Mr Thomas näyttää kuitenkin osaavan motivoida poikaa juuri oikealla tavalla - jokaisesta lausumastaan sanasta tai hyvin lukemastaan kirjasta (joka viikko saa 1-3 helppolukuista kirjaa kotiin ja lukee ne sitten opettajalle ääneen koulussa) on iPadiin liimautunut uusi kannustustarra, ja poika tuntuu olevan näistä kovin ylpeä. Syystäkin.

Tavallaan toivon, että näitä kehnompia kelejä pitelisi nyt vielä hetken, jotta mäkin pääsisin oikeasti opiskelutilanteen herraksi (sen mitä näiltä koulun hyväntekeväisyyshommilta ehdin). Mikä muuten on järkyttävän itsekästä ajattelua, sillä koko Pohjois-Italiassa ja etenkin tuolla pohjoisempana Massa-Carraran alueella ollaan taas helisemässä näiden vesimäärien kanssa. Ja toivottavasti meidän uppopumppu jaksaa tällä kertaa laulaa, ettei tarvi siirtyä taas vedenroudaushommiin tuolla kellarissa. Se vasta ärsyttävää oliskin, kun on tää hirvee stressi opiskelusta ja kaikki (oikeesti, hah hah, en taida edes muistaa mitä stressi on).