Kun tänään on huomenna

En vieläkään tunnista itsessäni minkäänlaisia kulttuurishokin oireita, vaikka ilmeisesti ne ikäänkuin kuuluu kuvioon. Ehkä ne on vasta tulossa. Tästä huolimatta olen viime aikoina kokenut pientä huvituksensekaista harmistusta paikallisten toiminnasta, lähinnä erilaisista aikakäsityksistä johtuen. Ei sillä, että itsekään mikään täsmällisyyden perikuva olisin, mutta tiettyä suomalaista kellontarkkuutta muhunkin on näköjään vuosien varrella tarttunut.

Ai että olen halunnut päästä käyttämään tätä kuvaa, vaikka ei tälle nyt
OIKEESTI ole vieläkään perusteita. Meidän lähikadulla on sitten hauska nimi
(lue: Italia on paska maa)

Kohta kuukausi sitten juhlittiin Edoardon, Patun bestiksen synttäreitä. Kutsuun oli merkitty aloitusajaksi 17:30. Vaan olisinpa tiennyt, että tämä tarkoitti järjestelyjen alkamisaikaa. Olimme paikalla täsmällisesti vain huomataksemme, että kemujen emäntä saapui juuri paikalle kauppakassien kanssa. No, tulivat ne muutkin vieraat sieltä sitten (tunnin sisään), mutta varhaisesta saapumisestamme johtuen pääsin sitten mukaan järjestelytoimikuntaan. Va bene*.

Tässä vaiheessa ekat tarjoilut oli käynnissä (kierroksia oli näillä synttäreillä neljä:
sipsit ym., suolaiset pikkupalat, leivonnaiset ja kakku). Pientä painetta tulevaisuuteen...

Seuraava esimerkki: Merimies on päässyt valittamisen makuun, mitä asumiseen tulee. Pientä fiksattavaa on kasaantunut, ja niitä on viime aikoina listattu vuokranantajalle ihan jo siitä ilosta, että ne voi kerrankin nakittaa jonkun muun tehtäväksi**. Kyseessä on sellaisia vaativia korjaustoimenpiteitä kuin jääkaapin liian korkea lämpötila, ulko-oven huono aukeaminen, vesikattilan itsestään sammuminen (tarkoittaa kylmää vettä kesken suihkun, ei kiva), lievä kaasunhaju keittiössä ja keittiölaatikon huono sulkeutuminen. Siis ei todellakaan mitään dramaattisia (kaasuhommaa lukuun ottamatta), mutta arjessa ärsyttäviä juttuja.

No, lista otettiin vastaan ja luvattiin tulla hoitamaan. Ensimmäinen korjausmies saapuikin aika lailla silloin kun piti, mutta hoiti vain kattilan. Ei se mitään, lämmin vesi olikin listan kärkipäässä.

Piti kuitenkin ihan kysellä muiden korjauskohtien perään, ja vastaukseksi saatiin, että toki, heti huomenna. Odottelin päivän kotona, mutta yllättäen korjaajaa ei näkynytkään. Kun asiasta viiden maissa merimiehelle ilmoitin, selvisi että oli siellä ovella käyty, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Joopajoo. Sovittiin uudeksi ajaksi seuraava päivä kello 11. Korjaaja tuli kello 14, vaihtoi liittimen kaasuletkuun ja vilkaisi keittiönlaatikkoa, muttei tehnyt sille mitään, selitti kyllä mulle jotain italiaksi (hymyillen). Huoh. No, lista on kuitenkin vähän lyhyempi nyt, joten ehkä me taas hetki pärjäillään.

Mutta ei tässä toki vielä kaikki. Näin ilmojen viiletessä on käynyt ilmi, että kämpästä lämpiää vain kaksi ylintä kerrosta. Alimmassa lämmitystä ei ole lainkaan ja sisääntulokerroksessa lienee joku termostaattihäiriö, mistä johtuen palellaan täällä 20 asteen lämmössä. Sehän ei vielä ole paha, mutta annas olla kun yölämpötilat tippuu plus kuuteen, kuten lähiaikoina on luvassa. Ei tasan villasukat enää riitä, joten olenkin alkanut harkita jonkinsortin fleeceviitan ostamista (koska tässä taloudessa mä tunnun olevan ainoa, joka palelee). Ongelmasta on tietenkin myös ilmoitettu vuokranantajalle, mut ehkä ne korjausmiehet on niin väsyneitä edellisistä keikoista, että asialle ei ole vielä tehty mitään. Va bene.

Sokerina pohjalla on kuitenkin tämän viikon kaasulaskuhässäkkä. Aloin maanantaina keittelemään kahvia gradunteon lomassa, kun huomasin että hella ei toimi. Ajattelin, että jossain varmaan taas fiksaillaan jotain kaasuhommia, ja siksi kaasu on pistetty poikki. Eihän ne nyt kaikesta muista ilmoittaa. Mut aika pian merimies rimpautti kertoakseen, että: "Kaasulaskua ei ole maksettu puoleen vuoteen ja kävivät siksi sulkemassa kaasun." Oookkei? Selvisi, että ko. laskua ei koskaan ollut saapunut minnekään, ja siksi sitä ei kukaan (=telakka) ollut maksanutkaan. Asia laitettiin kuntoon pikimmiten, mutta eihän ne kaasulaitoksen miehet enää maanantaina ehtineet tänne palata. Tiistaina tullaan, sanoivat.

Ei siinä mitään, jos ruokaa ei päivään pysty tekemään (onhan mikrot keksitty), mut meillä kaasua tarvitaan myös lämmitykseen ja sen samperin lämpimän veden synnyttämiseen. Hiustenpesut (joihin todellakin olisi ollut tarvetta) ja kohtuullinen sisälämpötila olivat siten päivän ajan sellaisia ylellisyyksiä, joista jouduttiin tinkimään. Va bene. Mut kuinka ollakaan, tiistaina ei kukaan ehtinytkään paikalle. Rasvaletti alkoi tuskastuttaa siinä määrin, että buukattiin hotelli tuosta parinsadan metrin päästä ja käytiin ravintolassa syömässä, telakan piikkiin***.

Ei muuten yhtään huvittanut lähteä taas yökylään jonnekin, hirveetä hässäkkää. Mut parempi näin kuitenkin, ja tulipahan nähtyä toi Santa Croce in Fossabandan luostarihotelli. Aika jees miljöö siellä.

Munkkeja ei näkynyt, aamiaisellakin oli vaan croissanteja (tsihi).

Ja tänään sitten kaasukin napsahti taas päälle. Jiihaa! Enää tarvis saada tää alakerta lämpöseks, sitten mä oon ihan tyytyväinen taas.

Suosikkisarjakuvasankariani mukaillen, "hupsuja, nuo italialaiset".

* Mun uus suosikkisanonta, joka tarkoittaa samaa kuin ok. Tällä ja hymyn kera lausutulla graziella pääsee aika pitkälle, olen huomannut :)
** T. nimim. "Tavallisesti omistusasuja".
*** Meitä TODELLAKIN pidetään täällä kuin kukkaa kämmenellä