Korvamato

Mahtava italianopeni Costanza antoi mulle eilen voimabiisin aka tunnarin, jonka sanat pitäisi opetella. No, nyt on sitten tahkottu tätä ja aika hyvin alkaa mennä:

Sinceritàa lauleskellessani keksin, että voisin pistää yhden (asiantuntemattoman) päivityksen italialaisesta musiikista. Se on ollut lähellä sydäntäni aina niistä päivistä asti, kun isä Toto Cutugnon levyn osti. Vaikka Laura Pausinit ja Eros Ramazzottit on kuuluneet suosikkeihini vuosikaudet, tajusin tunnarini myötä, että en ole täällä ollessani juurikaan ehtinyt musiikkivalikoimaa laajentamaan.

Radiokanavista kuuntelen pääasiassa Duemilaa tai KissKissiä, jotka soittavat ihan samoja hittejä kuin Suomessakin. Oppan Gangnam Style tais kyllä tulla listoille vähän myöhemmin kuin Suomessa, ehkä siksi että kesän ja alkusyksyn ajan kärkipaikalla komeili täällä sellaisia biisejä, jotka raikasivat erityisesti rantakohteissa. Viime kesän macarenoja oli oikeastaan kolme: Il Pulcino Pio, brasilialaisen Gusttavo Liman Balada (Tchê Tcherere Tchê Tchê) ja samaten brasilialaisen Michel Telón Ai Se Eu Te Pego. Nää brassit soi varmaan ympäri maailman, mutta en tiedä onko Pulcino Pio pyörinyt missään muualla kuin täällä. Käsittämätön renkutus, mutta ah, niin suosittu. Alla (jonkun muun) taltiointi kesältä (on mulla omakin, mut en kehtaa laittaa sitä tänne):

Syksyn sävelet vissiin oli ja meni, mutta mua kiinnostaa kovasti Sanremon musiikkifestarit, joilta on vuosien mittaan löytynyt helmi jos toinenkin, esim. tuo yllä mainittu Arisa. Alkuvuodesta sitten nähdään, mikä on seuraava korvamato. Päivitystä seuraa.