Pienituloinen

Vuoden 2013 verotustiedoista on riittänyt juttua mediassa viime päivinä, kuten joka vuosi. Kyseessä oli ensimmäinen kokonainen vuosi, jonka asuimme Italiassa, ja se näkyy varsinkin meikäläisen tuloissa. Mun koko vuoden verotettavat tulot vastasivat suunnilleen aiempaa 1,5 kuukauden bruttotuloa. Siis koko vuoden. Alkuun tilanne kieltämättä kriisiytti fiilikset hetkeksi, mutta loppujen lopuksi sen kanssa oppi elämään, ehkä enemmänkin. Tajusin, kuinka paljon vähemmälläkin pärjää.

Juuei mennä Lamborghini-kauppaan näillä tuloilla. Patu bongasi kyseisen
liikkeen Lissabonista, ja oli, no, pikkupoikamaisen innoissaan.

Italiassa on ehkä helpompikin pärjätä vähemmällä*. Ensinnäkin, täällä on Suomeen verrattuna paljon kotirouvia, siis kanssani samassa tilanteessa eläviä ihmisiä. Toiseksi, italialaisten keskiansiot on 1 923 euroa kuussa, kun ne Suomessa on 2 330 euroa - ei iso ero, mutta ero suomalaisten hyväksi silti. Ainakin ruoka ja vaatteet ovat halvempia kuin kotimaassa, eikä sitä meikäläinen muuhun juuri tuhlailekaan, paitsi ehkä matkusteluun, johon siihenkin yleensä mahdollisimman pienellä budjetilla. Merimies onneksi kantaa tätänykyä suurimman osan elämiseen liittyvistä kustannuksista.

Vaikka Italiassa on huomattavan paljon vauraita ihmisiä, löytyy myös sitä toista ääripäätä ihan riittävästi. Valtava nuorisotyöttömyys on johtanut siihen, että siviilipalveluksesta on tullut täällä äärimmäisen suosittua 18-28 -vuotiaiden keskuudessa. Tämä vuoden kestävä, mahdollisesti (viimein) työuralle saattava palvelusaika tarjoaa nuorille huikeat 433,80 euron nettokuukausitulot. Parempi sekin kuin ei mitään. Costanza, ex-italianopeni, taas oli onnekas saatuaan stipendin Bolognan yliopistoon tohtoriopintojensa ajaksi - 800 euroa kuussa brutto. Jotenkin meikäläisen (jälleen) tavoitteleman tohtorikoulutuspaikan parin tonnin kuukausiansiot tuntuvat yhtäkkiä kovin houkuttelevilta. Mikä sinänsä tuntuu edelleen kovin nurinkuriselta - 15-vuotisen ja melko menestyksekkään työuran jälkeen hypätä tekemään työtä, jonka pitäisi ihan oikeasti myös hyödyttää koko muuta yhteiskuntaa, ja tienata siitä roposia aiempaan verrattuna. Ei ihme, ettei moni tähän rumbaan ryhdy.

Itse olen kuitenkin tieni valinnut, ja tyytyväisenä vielä. Olen kiitollinen Koulutusrahaston - siis työntekijöiden ja työnantajien työttömyysvakuutusmaksuihin perustuvasta - aikuiskoulutusrahasta, jota sain ensin maisteriopintojeni loppuun saattamiseen ja vielä tohtoriopintojeni alusta opintovapaan päättymiseen asti. Sittemmin siirryin itseni työllistäjäksi eli apurahatutkijaksi, kiitos Viestintäalan tutkimussäätiön ja Kunnallisneuvos C.V. Åkerlundin säätiön, muiden muassa. Aikaa vievää hakemusten jatkuva kirjoittaminen on, ja kokonaan uusi maailma meikäläiselle. Silti olen sitä mieltä, että opintojen sijoittaminen tähän puolison ulkomaankomennuksen aikaan on ollut ihan loistava veto: mielekästä tekemistä, vähän omaa rahaa, silti perheen ja lasten käytettävissä. Ja voihan tämän nähdä myös investointina tulevaisuuteen.

Ja niin, onhan mulla nykyisin myös oma yritys. Pienituloisen kun on vaan pakko ponnistella. Tästä lisää piakkoin!

* Etenkin, jos mies on Italiassa lähetettynä työntekijänä suomalaisella palkalla.