Ei nimi miestä (naista) pahenna

Jouduin kuluneella viikolla turvautumaan koulun parent phone directoryyn eli vanhempien yhteystietoluetteloon. Sitä selatessa pisti silmään sukunimien laaja kirjo: vain kolmella luetteloon merkitystä 25 perheestä* oli kaikilla yhteinen sukunimi. Selkeää sinänsä, ottaen huomioon että suurin osa perheistä on italialaisia, joilla ei ole tapana vaihtaa sukunimiä naimisiin mennessään. Itseasiassa nimen vaihtaminen ei nykylain mukaan edes ole mahdollista - puolison (eli lain mukaan miehen) nimen voi lisätä oman nimen perään, mutta pelkkää miehen nimeä ei voi käyttää avioiduttuaankaan. Lapset saavat yleensä isän sukunimen.

Kaksi nimeä taloudessa on tämänkin otoksen perusteella enemmän sääntö kuin poikkeus

Italian yleisimmät sukunimet ovat Rossi, Russo ja Ferrari. Nimien hajonta on laajempi kuin Suomessa, sillä Rossi pitää 60-miljoonaisen kansan kärkipaikkaa määrällä 82 882. Suomen ykkösten Korhosten määrällä (23 362) jää täkäläisissä tilastoissa nippanappa kymmenen yleisimmän sukunimen ulkopuolelle, joten lyhyellä matikalla laskettuna italialaisista on Rosseja 0,14 % ja suomalaisista Korhosia 0,43 %. Jos laskuun otetaan mukaan viisi yleisintä sukunimeä, on Italiassa näiden osuus näppärästi juuri tuo Korhosten 0,43 %, Suomessa lähes 2 %.

Yleisimpien sukunimien sijalta 43 löytyy Sanna, 51 Mari (eli "meret") ja 107 Stella (eli "tähti") - saattaapi aiheuttaa hämmennystä joissakin italialaisissa, jos ko. nimellä varustettu suomalainen sen etunimekseen ilmoittaa. Listoilta löytyy myös sellaiset suomalaisen suuhun sopivat hauskuudet kuin Moro (110), Massa (128), Meloni (137) ja Pinna (149). Ja kuten edellä annetut esimerkit osoittavat, ovat italialaiset sukunimet usein varsin ytimekkäitä ja päättyvät yleensä vokaaliin.

Meidän sukunimemme istuu hyvin italialaiseen suuhun, oikealla tavalla painotettuna "arteemo". Itse asiassa täkäläiset ymmärtävät nimen jopa paremmin kuin suomalaiset, joiden suusta ollaan kuultu suunnilleen kaikki kuviteltavissa olevat variaatiot artelasta harkimoon. Sanan alussa oleva h on täällä mykkä samaan tapaan kuin ranskassa ja espanjassa, joten jos nimi sattuu alkamaan hoolla, on parempi mainita se erikseen. Myös j on italialaisille vaikea kirjain, muihin vieraisiin aakkosiin kuuluvat jo aiemmin mainitsemani k sekä w, x ja y. Skandeista puhumattakaan.

Pinskun etunimi on paikallisille vaikea, vääntyen useimmiten muotoon Pigna eli "käpy". Siksipä on monessa yhteydessä ottanut täällä käyttöönsä toisen nimensä, joka sekin on kirjattu esimerkiksi tessera sanitariaan väärin, yhdellä iillä. Kaksoisvokaaleja kun ei italian kielessä ole. Sen sijaan saattavat muuten pistää neljäkin erilaista vokaalia peräkkäin, kuten sanassa gioielleria, "korut, korukauppa". Siinä on jo vähän taiteilemista kielen kanssa suomalais-ugrilaisella.

Kohtuuhyvin ollaan kuitenkin niminemme täällä pärjätty. Eikä mun "oikeaa" eli omaa sukunimeä ole kysytty kuin kerran Comunessa, joten ilmeisen hyvin ymmärtävät kuitenkin myös vain yhden sukunimen perheiden päälle. Mut jännää silti, kuinka erilaisia nimikäytäntöjä jo pelkästään Euroopan sisälle mahtuu.


* Mikä on aika vähän. Lapsia koulussa on kuitenkin viitisenkymmentä, mikä tarkoittaa että luettelosta puuttuu osa perheistä.  Todnäk kaikki eivät halunneet/muistaneet/ehtineet ilmoittaa tietojaan.