Veto veks

Katsotaanpas... kello on kaksi, ja mitä olen saanut tänään aikaiseksi sen jälkeen, kun aamutoimet oli hoideltu ja lapset saateltu kouluun?

• lenkkeillyt koiran kanssa 2 kertaa, yhteensä pari tuntia
• käynyt itse juoksemassa jaksamisen äärirajoilla - kolme varttia
• käynyt suihkussa, pessyt tukan, kuivannut tukan, ehostautunut - puoli tuntia
• lämmittänyt eilisiä tähteitä varhaiseksi lounaaksi, pitänyt pari juomataukoa, syönyt rahkan - puoli tuntia
• heittäytynyt sängylle lukemaan kirjaa (pitkästä aikaa), nukahtanut - tunti
• kasannut likapyykit ympäri taloa, pessyt pyykkiä, tyhjentänyt koneen, täyttänyt astianpesukoneen, pessyt astiat - vartti

Normaalisti olisin tähän aikaan päivästä istunut jo vähintään neljä tuntia tietokoneella. Eikä se nytkään olisi pahitteeksi, sen verran ovat viime aikojen ylimääräiset vapaapäivät, lomat, reissut, vierailut ja muut häiriötekijät saaneet sotkettua suunniteltuja aikatauluja.

Mutta tiedättekö mitä? Ei paljon haittaa.

Kuva (Sienan agriturismosta) kuin tunnelma tänään: levollinen.

Sain eilen puristettua kasaan yli kuukauden hautomani tutkimussuunnitelman version 2 ja lähetettyä sen sekä edellisen kuun ajankäyttöraporttini eteenpäin. Ja kuten mulle aina stressipiikin lauettua käy, on seuraavana päivänä puhti poissa. Silloin on hyvä olla vaan, tehdä asioita joista kiireen keskellä olen haaveillut, antaa mielen ja kehon palautua. Huomenna virtaa on varmasti taas riittämiin. (Ja tekemistä.)

Vapaus säätää omat aikataulunsa on nykyisen elämäntilanteeni parhaita asioita. Osaan kyllä aikatauluttaa, asettaa päämääriä, pinnistellä, stressata, kohdata deadlinet. Kun motivaatio tulee sisältä päin, ei tarvita pomoa, asiakkaan painostusta, kellokorttia, bonuksia. Tänään ehdin pohtia myös tätä.

En enää tiedä, onko musta palaamaan muiden käskytettäväksi tai käskyttämään muita jonkun muun (rahallisen) tavoitteen vuoksi. Vähintä, mitä vaadin, on ympäristö, jossa a) kukaan ei syytä omasta motivaationpuutteestaan muita, b) kaikki antavat parastaan (joka voi eri päivinä olla eri asioita), c) joka on tasa-arvoinen myös rahallisesti: se joka tekee, tienaa, d) antaa vapauden työskennellä (lähes) mistä vain - toimisto ei ole Mekka, e) palkitsee pinnistelystä ylimääräisellä vapaapäivällä ravintolaillallisen tai megabileiden sijaan, f) ymmärtää muutenkin työn ja vapaa-ajan tasapainon, mutta voi kuitenkin vaatia virka-aikojen ylittämistä ja mielenkiintoa työhön liittyviin asioihin myös vapaalla, g) suhtautuu tulevaisuuteen optimistisesti, positiivisesti ja uutta pelkäämättä, h) antaa riittävästi mahdollisuuksia kehittyä epämukavuusalueella, mutta kuitenkin tarpeeksi tekemistä omalla mukavuusalueella, jossa on vaan... mukavaa (kuten yksi Facebook-kaverini tänään viisaasti totesi).

Tiedän muutaman edellä kuvatun kaltaisen paikan. Tiedän myös, että ympärilläni on lukuisia YT-menettelyjen kautta potkut saaneita entisiä, ihania työkavereita; ystäviä, piinkovia ammattilaisia, jotka haluavat työltään ja työnantajaltaan enemmän (ks. yllä mainittu lista); kontakteja, verkostoja, mahdollisuuksia. Myös maailmalla on imua: nopeasti laskien ainakin kymmenen ystävääni tai entistä kollegaani on lähtenyt ulkomaille siipiään kokeilemaan. Onnistuneesti. Suomalaista aivovientiä parhaimmillaan.

Aika valoisat on siis mietteet näin rokulipäivänä. Eiköhän ne omatkin tavoitteet tästä lähde täyttymään. Elämä on matka, ja matkalla on yleensä kivaa (vaikka joskus vaivalloisempaa kuin kotona)!