 |
| Perjantaiaamun herätys jännitti vähän jo edellisiltana. Apulaiskoira jeesaa paperin kanssa. |
Homma eteni aika lailla saman kaavan mukaan kuin viimeksi (itse asiassa jopa kutsut oli tammikuun peruja, vain päivämäärät, nimet ja fontti vaihdettu), erotuksena se että nyt tiesin mitä odottaa. Turha stressaus esim. siivouksen suhteen jäi välistä, samoin kuittasin kepeällä olankohautuksella ilmoituksen, että yksi vieraista pääsee paikalle vasta puoli kuuden maissa (bileet oli jälleen kerran ajoitettu välille 15-17), enkä edes odottanut, että kukaan ilmoittaisi tulostaan. Viimeksi mainittu ei koskenut tälläkään kertaa pohjoiseurooppalaisia. Myös aikuiset olivat jälleen tervetulleita, ja keittiö pullistelikin samaan malliin kuin viime kerralla, viinipullo korkattiin, kahvia meni yksi kupillinen ja sekin espressoa, teepannu sen sijaan pihisi vähän väliä.
Nuoriso oli riehakkaalla tuulella ja viiletti välillä pitkin pihamaata ja naapurin tonttia (niin, täällähän on kevät), hajaantui tehokkaasti pitkin taloa ja nujakoi ajoittain tytöt vastaan pojat -kiusoitteluhengessä. Ääntä lähti eikä ohjelmaa tarvinnut keksiä, suut oli hymyssä eikä kukaan meinannut ehtiä syödäkään mitään. Onnittelulaulut laulettiin kuitenkin taas, englanniksi, suomeksi, italiaksi ja kiinaksi (kreikaksi ei suostuttu), kakku kannettiin pöytään ja kynttilät puhallettiin. Ja minä paistattelin kehujen keskellä, sillä kakku oli kuulemma edelliskertaistakin parempaa. Niin muuten olikin, mä tosiaan kehityn - varo vaan Kinuskikissa...
Joutuisasti sujui aika myös aikuisten kesken, tosin itsehän ryntäilin vähän väliä organisoimaan jotakin tilannetta, mutta merimies piti sillä välin huolen siitä, ettei juoma/ruoka/keskustelu loppunut. Tilanteiden välissä opin muun muassa, että livornolaiset on paljon rennompaa ja avoimempaa sakkia kuin pisalaiset (sanoi livornolainen, tosin puolustuksekseen sanottakoon että kyse ei ollut italian kansalaisesta), Luccaan avataan syksyllä kilpaileva kansainvälinen koulu (tosin alkuun vain 3-7-vuotiaille, mutta hinta on puolet halvempi kuin tässä meidän koulussa), mansikoita liikaa syödessä voi nousta kuume (miten en tätäkään tiennyt?) ja että jos osaa lasketella Abetonen kapeahkoja ja ruuhkaisia rinteitä, voi huoletta laskea missä mäessä vaan (sanoi kuulemma Tomba aikoinaan). Aina voi oppia uutta!
Väki alkoi vähetä puoli kasin aikaan, joten aika perusteellisesti tuli taas juhlittua. Kivaa vissiin oli, kun Pinskun luokan Edoardo G. palasi vielä takaisinkin - isovanhempansa tekivät sen virheen, että tulivat hakemaan pojan vähän viiden jälkeen, jolloin nuorimies lähti harmista kihisten vain palatakseen puolen tunnin päästä takaisin bilettämään todnäk jonkinasteisen taistelun voittaneena.
Tänä aamuna saatiin kyyti Jacobin äidiltä, joka sattui ajamaan ohi koulumatkamme puolivälissä. Julie oli mukana kemuissa ja kiitteli tunnelmaa. Yhteen ääneen taivasteltiin aikakäsitysten eroavaisuuksia (myös briteissä synttärit alkavat ja päättyvät kutsuun merkittynä aikana) ja täkäläistä sosialisoinnin määrää (myös briteissä lastenkutsut on lastenkutsut) mutta todettiin sitten, että tavallaan tää on ihan nastaa kuitenkin. Maassa maan tavalla.
Synttärisankari oli päivään tyytyväinen, samoin saamiinsa lahjoihin. Ja kaikille jäi hyvä mieli, joten kannatti nähdä taas vaivaa. Vähän itse asiassa harmittaa että kaikki meidän perheen synttärit on tältä vuodelta nyt ohi (paitsi spanielin, mut se tuskin kutsuu koirakamujaan meille - tai mistäs siitä tietää), joten yllätin itseni pohtimasta sitä, pitäiskö alkaa jo suunnitella jotain School's out bileitä kesäkuulle, kun Suomessakin samaan aikaan juhannusaattoa vietetään. No, palataan tähän :)
* Koska näinhän se on, että meillä nyt vaan on parhaat bileet. :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti