Toscanan sydämessä

Ollaan nyt asuttu Toscanassa lähes kolme vuotta ja edelleen on vaikka mitä näkemättä. Päätettiin merimiehen kanssa korjata tilanne Keski-Toscanan osalta, kun lapset lähtivät kouluretkelle Itävaltaan. Majapaikka varattiin Montepulcianon kupeessa olevasta agriturismosta ja ohjelmaksi suunniteltiin vaelluksia Val di Chianan ja Unescon maailmanperintöluetteloon 2004 liitetyn Val d'Orcian alueella, hyvää ruokaa ja alueen maailmankuuluja Brunello di Montalcinoja sekä paavin 1500-luvulla aateloimia Vino Nobileja, lepoa ja luonnonrauhaa. Onnistuttiin.

Sienan eteläpuolinen Toscana lienee sitä osaa maakunnasta, jota ihmiset yleisimmin Toscanaksi mieltävät. Kumpuilevaa maastoa, vihreitä peltoja, oliivilehtoja, viinitarhoja, sypressejä, myöhemmin kesällä auringonkukkia. Sellaista ympäristöä, jossa lähes jokainen kameranlaukaus onnistuu (paitsi ehkä mulla), sillä kaikki on vaan niin kaunista. Lämmittelyksi pari klassikkonäkymää:

La Focen sypressitie on ikuistettu moneen valokuvaan, korttiin ja maalaukseen

Cappella della Madonna di Vitaleta vähän kaukaa ja ilman zoomia kuvattuna, mutta hätkähdyttävänä silti.

Ei ihme, että alue on myös hyvin suosittu vaeltajien ja pyöräilijöiden keskuudessa. Kyllä näissä maisemissa kelpaa köpötellä. Aluetta halkoo myös muinainen Via Francigena-pyhiinvaellusreitti, josta mekin kymmenen kilometrin pätkä tallattiin. Canterburysta Englannista Ranskan ja Sveitsin halki Roomaan kulkevaa 2000 kilometrin reittiä on kuljettu jo 700-luvulta lähtien, tavoitteena saada synnit anteeksi. Normi-Italiasta poiketen reitti (samoin kuin muut vaellusreitit) on merkitty hyvin ja kulku muutenkin mukavaa, myös meidän uskontokunnattomien mielestä.

On mistä valita.

Paikoitellen oli aika pölyistä, mutta kai pyhiinvaeltajan täytyy vähän kärsiäkin...

Toisilla vaellusreiteillä taivallettiin keskellä peltoja. Tässäkin vähän haastetta heinäallergiaa poteville (lue: merimiehelle). Taustalla Montepulciano.

Näin hyvin varusteltuina lähdettiin valloittamaan Toscanan ainoaa, sammunutta tulivuorta Monte Amiataa. No, ihan kaikkia tykötarpeita ei todellakaan tarvittu, mutta tulipahan testattua merimiehen kesävaelluksen varusteet käytännössä.

Vaellusreittien varrelle saatiin mahtumaan myös parit luonnontermet, joista jo viime kesänä haaveilin. Näistä Bagno Vignoni on huikaiseva kuuma lähde keskellä kylää, mutta sinne ei enää nykyisin pääse kylpemään. Sen sijaan lähistön Parco dei Muliniin ja Monte Amiatan alarinteillä sijaitsevaan Bagni di San Filippoon on vapaa pääsy. Testasin näistä jälkimmäisen, suosittelen!

Bagno Vignoni panoramassa

Bagni di San Filippon vesi on noin 40-asteista, hyvin kalkkipitoista ja hivenen haiskahtavaa. Suosittelen silti kokeilemaan, jos mahdollisuus tulee vastaan. Huikaiseva miljöö.

Pulikoiminen onnistui myös hotellin uima-altaalla, jonka ympärillä pörräsi kanalauma pesueineen, talon isännän beagle ja kiireinen poikasiaan hoivaava leppälintupariskunta. Vesi oli vielä viileähköä, vaikka kelit sattuivatkin osumaan muuten kohdilleen.

Antipastot uima-allasnäkymällä varustetulla terassillamme.

Ja kyllä me ihmistenkin ilmoille ehdittiin, Montepulcianon lisäksi tuli tsekattua Montalcino ja  Perugian puolella Trasimeno-järven rannalla sijaitsevan Castiglione del Lagon vanha kaupunki. Kaikki etruskihenkisiä muurein ympäröityjä kukkulakaupunkeja kapeine kujineen ja upeine näkymineen. Mun suosikiksi nousi Montepulciano, joka on ihan kuin San Miniato tai Volterra, mutta suurempi.

Montepulcianon uloskäynti iltavalaistuksessa. Muurin läpi mennään vielä tänäkin päivänä.

Historian havinaa voi aistia myös Montalcinon 1300-luvulta peräisin olevassa linnoituksessa

Italian neljänneksi suurin Trasimeno-järvi näkyy Castiglione del Lagon portista

Nelipäiväisen reissumme myötä Toscana alkaa jo olla aika hyvin katsastettu, vaikka vielä puuttuukin muun muassa Tirrenianmeren saaret Elbasta alkaen, Orbetello ja muut Maremman ympäristön biitsit ja rannikkokylät. Vaan täytyyhän sitä jotain jättää tulevaisuuteenkin... ja ennen kotiinpaluutakin ehtii toki vielä. Elbasta lisää piakkoin!