Vika lomapäivä

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös loma. Lasten 10 viikkoa, mun neljä ja merimiehen pätkissä pidetyn kesäloman viimeinen viikko (joka päättyi jo maanantaina). Tulevan maanantain herätys on tuttuun tapaan klo 6:20, koululaiset pitäisi saada Piazza Toniololle 8:40 mennessä, (taas yhden) tutkimussuunnitelman teko pitäisi aloitella 9 pintaan. Kivaa ja haikeaa samaan aikaan. Pikkuisen myös jännittää, ketkä lapset tänä vuonna saavat opettajikseen ja kuinka monta lasta luokilta löytyy.

Vika lomapäivä vietettiin italialaisittain rannalla. Kyyti saapui ennen yhtätoista ja kotiin palattiin seiskan maissa. Siinä välissä nautittiin paikallisten kavereiden seurasta ja heidän vakirantansa Miramaren fasiliteeteista Tirreniassa. Vesi oli kuin linnunmaitoa, hiekka ihanan pehmeää Gardan kivirantojen jälkeen, päivä kuuma ja pilvetön, aallot maltillisia. Loistava päätös loistavalle lomalle.

Laura ja Pinsku melontapuuhissa

Hiekkalinnan tekoa Lauran ja rannalta hankittujen kaverivahvistusten kanssa

Uinnin, melomisen, polkuveneilyn ja focaccia-lounaan jälkeen maistui lepo.

Tänään talo on taas täynnä kavereita - Pinsku ja Laura ovat pitäneet yhtä eilisaamusta asti, Dominik tuli iltapäivällä kylään. Eiköhän se arki tästä taas lähde hyvin rullaamaan. Huominen vielä, sitten kohti syksyn aktiviteetteja!

Kiitos kesä 2014!

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa

Ei muuten oltu sattumalta Gardajärven suunnalla kun sikäläiseen huvipuistoon suunnattiin. Kesäloman kohokohta oli nimittäin viikon purjehdusreissu vuokraamallamme 33-jalkaisella. Gardalle päädyimme leppeitten tuulien, upeiden maisemien ja sopivan veneen vuoksi, emmekä joutuneet pettymään.

On sitä rumempiakin paikkoja nähty.
Malcesinen keskustan maamerkki, Scaligeron linna hallitsee maisemaa.

Ei korkkareita, kiitos. Keskustan mukulakivikadut
ovat kyllä kauniita, kuten pikkukujatkin.

Kotisatamamme oli Malcesinen kylässä, jonne Suomestakin on tehty seuramatkoja jo vuosia. Suunnittelimme kiertävämme viikon aikana muutaman muunkin kohteen, mutta oikuttelevien kelien vuoksi päädyimme lopulta tekemään rentoja 4-5 tunnin päiväpurjehduksia palaten illoiksi kotilaituriin. Ja hyvä näinkin, viikossa ei todellakaan ehtinyt kotikulmiin kyllästyä, päinvastoin. Jäi Malcesinessakin näkemättä vielä vaikka mitä, eikä sekään ole pöllömpää, että kartoittamattomia kohteita on tiedossa vielä tulevillekin Garda-keikoille. Luulen, että niitä tulee vielä lukuisia...

Venevuokraamon meille antama "merikartta".
Tällä mentiin.

Purjehtijan kannalta Garda on helppo. Väylänä on yleensä koko järvi (keskisyvyys 136 m) ja pohjoisosan tuulet lähes kellontarkkoja: aamupäivisin puhaltaa Peler pohjoisesta etelään ja iltapäivällä Ora etelästä pohjoiseen. Vaikka pohjoisosat ovat purjelautailijoiden suosiossa ja jolliakin järvellä riittää, samoin risteilyliikennettä, ei liikenteen määrä pääse ahdistamaan. Niin oli helppoa, että lapset ottivat ison vastuun sekä purjeista että ruorista. Ja hyvin meni.

Leppoisissa tuulissa

Kapun juomatauko

Gasti ehti välillä huiliakin

Lapset ovat nykyisin muutenkin mitä mainiointa purjehdusseuraa. Paitsi, että ne osaavat, ne myös haluavat purjehtia. Poissa ovat ne ajat, kun taaperoita piti koko ajan komentaa tieltä pois (eli kohta meikäläinen on se ylimääräinen tumpelo). Joka tapauksessa kolmen vuoden purjehdustauko on aivan liian pitkä, totesimme yhteen ääneen, sillä tämä perhe on onnellisimmillaan veneessä. Tiiviisti yhdessä, sähköttä, hieman alkeellisissa oloissa*.

Myös koira pärjäsi mainiosti, mitä nyt välillä uikutuksellaan meinasi hermostuttaa (kun ei aina päässyt "auttamaan" hommissa). Veneeseen ja pois se hyppäsi sulavasti, sisätiloihin nostettaessa tuli useampaan otteeseen mieleen, että onneksi ei päädytty siihen labradoriin, mitä aikoinaan mietittiin. Tommoinen 14-kiloinen spanieli on kuitenkin aika helppo liikuteltava.

Veneilyn kohokohtiin kuului Pinskulla veneen perästä uimaan hyppiminen, keskellä järveä. Myös spanieli molskaisi menemään kuin ei mitään, Patun piti hieman varmistella, etteivät ankeriaat vaan kävisi kimppuun. Vähän ajan päästä se sitten narrasi kaloja virvelillään, hymyssä suin.

Tutkimusretkelle lähdössä

Uimassa käytiin myös rantauduttuamme. Gardan vesi on uskomattoman kirkasta ja rannat puhtaat mutta kiviset, joten herkkäjalkaisille ovat uimakengät tarpeen. Tai räpylät, jotka sopivatkin hyvin yhteen snorkkeleiden kanssa. Niitäkin käytettiin. Välillä uitiin ponttoonille hyppimään tai sukelleltiin hoitoaineet pois hiuksista.

Iltaisin kokattiin gourmeeta veneessä tai käytiin Malcesinessa syömässä - suosikiksi nousi Mignon, josta sai pizzaa ananaksella (harvinaista herkkua täälläpäin). Matkalla pysähdyttiin jälkkärijätskille, kikkailtiin kivirannalla tai ihmeteltiin vesilintujen touhuja. Lähistöllä päivystäneen sorsaperheen poikaset saivat leivänmurujen ohella nimet.

Parina aamuna satoi, joten voitiin hyvällä omallatunnolla kääntää kylkeä. Iltaisin luettiin kirjoja, pelattiin korttia ja käytettiin hetki iPadia. Sitten nukuttiin hyvin keula- ja peräkajuutassa.

Leipää heittämässä.

Semmoista se on, meidän onnemme. Hyvä loma oli, ja viikko ihan riittävä pituus tällä kertaa. Mutta mitä tehdä lomaa seuranneelle venekuumeelle...?!

* Mitä vielä, veneessä oli jopa suihku. Ja kaasuhella uunilla. Cava-vanhuksemme jäi kyllä kakkoseksi.

Huvipuistossa

Huvipuistokäynti kuulunee jokaisen lapsen lempiaktiviteetteihin. Meidän lapsia on tänä kesänä hemmoteltu tällä saralla, sillä Suomessa ollessaan kävivät kaksi kertaa Linnanmäellä ja viikko sitten pääsivät vielä Gardalandiin täällä Italiassa. Se olikin jo toinen kerta kyseisessä huvipuistossa, viime vuonna vierailtiin siellä koulun kanssa.

Koko päivä vielä edessä, jeejee!

Huvipuistohinnat ovat täällä samalla tasolla kuin Suomessa. Gardalandin päivälippu maksoi netistä hankittuna aikuisilta 34 €, alle 10-vuotiailta 30 €. Lintsillä näköjään 35 € iästä riippumatta. Sattuneesta syystä en ole itse viime vuosina Linnanmäen ravintolatarjontaa testannut, mutta Gardalandin osalta täytyy kyllä kehua edullista ja laajaa valikoimaa. Siitä huolimatta monet tulevat puistoon eväslaukkujen kanssa - säästö se on pienikin säästö.

Jonotus alkoi jo automatkalla. 5 km ja 1,5 h. Kävellen olisit jo perillä?

Italiassa kun ollaan ja lomakautta eletään, olivat puiston jonot odotettavissa. Vajaan seitsentuntisen päivän aikana ehdittiin Patun kanssa neljään laitteeseen, joista kolmeen Gardaland Express -ohituspassilla (à 12 €). Merimies ja Pinsku onnistuivat käymään viidessä. Päivän pisimmät jonot olivat 90-minuuttisia. Koska tähän osattiin varautua, ei harmittanut. Suomalaiset kesäruuhkat saattavat tosin näiden Italian-kokemusten jälkeen tuntua lastenleikiltä. Jos jonotukselta haluaa välttyä, kannattaa suosia huonoa keliä ja syksyisempää aikataulua. Tai sijoittaa ohituspasseihin, joista kalleimmat irtosivat Gardalandissa viidelläkympillä ja tarjosivat nopeutettua jonotusta kaikkiin laitteisiin.

Raptoriin meno hieman jännitti ensikertalaista...

Gardalandissa on (mielestämme) kaksi laitetta ylitse muiden: Raptor ja Magic Mountain. Molemmissa käytiin ja innosta kiljuttiin. Sequoia Adventure oli jopa merimiehen mielestä häijy, kun suurin osa matkasta riiputtiin pää alaspäin. Silti oli kivaa, myös aikuisilla. Huvipuistokäynti kuulunee myös jokaisen aikuisen lempiaktiviteetteihin, ainakin meillä :)

Italian puistoista on nyt testattu Gardalandin lisäksi Rooman kupeessa sijaitseva Rainbow Magicland ja Ravennan Mirabilandia. Käsittääkseni top 3 vuoristoratahurjastelusta pitäville. Näkemättäkin on vielä monta, lähinnä vesipuistoa ja eläintarhaa. Luulenpa kuitenkin, että me suunnataan seuraavaksi Marina di Pisan Il Pineto parco avventura -puistoon. Uunituore seikkailupuisto vaatii pelkän istumisen ja kiljumisen sijaan aika lailla fysiikkaa, mikä sopii oikein hyvin alkusyksyn "nyt loppui löhöily" -teemaan. Lapset ovat näitä high ropeseja jo kouluretkillä Apenniineilla ja Sveitsissä treenanneetkin, pientä haastetta siis ilmassa...

Acqua naturale

Jatketaan nyt tällä vesiteemalla, kun on alkuun päästy...

Akvedukti, vesiposti ja koira sunnuntaiaamun hiljaisuudessa

Roomalaisten rakentamat akveduktit olivat aikansa mestarinäyte ja toivat puhdasta vettä kansalaisille jo parituhatta vuotta sitten. Vuonna 97 Roomassa oli yhdeksän akveduktia, joista osa palvelee vielä tänäkin päivänä tuoden vettä kaupungin lähteisiin ja kylpylöihin kuin antiikin aikoina konsanaan. Vertailun vuoksi: Helsingin kaupungin vesijohdon rakentaminen aloitettiin 1870-luvulla. Sittemmin kotimaamme on kirinyt tälläkin rintamalla ja maamme vedenlaatu ja vesihuolto on useampaan otteeseen rankattu maailman parhaaksi. Ei pöllömmin maakuopasta ponnistaneilta!

Myös (tuntemassani) Italiassa hanavesi on tänäkin päivänä hyvää ja useimmiten juomakelpoista. Vuorilla jopa erinomaista, niinkuin lähdeveden voi kuvitella olevan. Ja jos sattuu niin ikävästi, että oman asunnon putket eivät tätä erinomaista eliksiiriä riittävän puhtaana kotiin saakka kuljeta, on kaupungeissa järjestetty erillisiä vesijakelupisteitä, fontanelli, joista saa hakea ilmaiseksi korkeatasoista kotitalousvettä. Muutenkin vesiposteja löytyy vähän sieltä sun täältä - mikäs sen mukavampaa kuin täyttää juomapullo ilmaiseksi kesäkuumalla tai ottaa hörpyt juoksulenkin varrella. Tätä voisi viljellä enemmän Suomessakin - tai ainakin markkinoida paremmin sitä, että pääkaupunkiseudultakin löytyy yli sata vesipostia.

Kaikesta tästä luksuksesta huolimatta italialaiset rahtaavat kaupoista pullovettä selät väärinä, eniten Euroopassa. Yksi puolentoista litran pullo acqua naturalea maksaa jotain 20-40 senttiä kipale, frizzante ehkä hieman enemmän. Pullon kylkeen on asianmukaisesti läntätty seloste veden laadusta jonkun tasokkaan yliopiston tutkimana. Lukujen takaa löytyy myös syy sille, miksi mekin vettä pullokaupalla ostetaan. Hanaveden kalkkipitoisuus kun on luokkaa 91mg/l, kun pullovedessä se on 19,9 mg/l. Niin hyvää kuin kalkki ihmisen terveydelle onkin, tukkii kova vesi laitteita, jotka lämmittävät veden yli 60 asteeseen. Siksi astianpesukoneessa on pakko käyttää suolaa ja kahvikoneeseen ei meillä muuta kaadeta, kuin vettä pullosta. Kalkin puhdistuksessa on nimittäin oma hommansa.

Vesianalyysia Pavian yliopiston suorittamana

Kovasti täällä kampanjoidaan hanaveden puolesta, sillä pullojäte muodostaa ympäristöongelman. Vain kolmasosa pulloista kierrätetään, meillä tosin aika lailla 100 %. Itse olen antanut periksi - jos pulloveden "parempi maku" saa muuten nihkeät perheenjäsenet juomaan riittävästi, ostetaan sitä sitten. Mulle kelpaa kyllä mainiosti tuo hieman sivumakuinen kotivesikin Sodastreamilla kuplitettuna, jääkaappikylmänä. Sillä puhdas, juomakelpoinen vesi, se on juhlan paikka. Otetaan sille!

Uimamaisterit

Vaikka kesä on ollut italialaisittain surkea, on siihen kuitenkin mahtunut aika monta ranta- ja allaspäivää. Tässä kollaasia elokuun alkupäiviltä. On se vaan mukavaa puuhaa - ja kavereiden kanssa vielä mukavampaa!

Porukalla polskis! Volterran agriturismon altaalta oli muutenkin upeat näkymät.

Kamut Volterran maisemissa iltauinnilta palaamassa

Cinque Terressä on käytävä vähintään kerran kesässä. Tämä otos Monterossosta.

Manarolassakin riitti uimareita

Jokakesäinen laguuniuinti Manarolassa done

Eden Park kesäasussaan. Talvisin, jolloin lapset käyvät täällä koulun kanssa,
on allasalue katettu. Cincin!

Myös spanieli ansaitsisi uimamaisterin merkin. Niin onnessaan se vettä nähdessään on.

Kyläjuhlat

Hesarin matkasivuilla reissattiin eilen Toscanan sadonkorjuujuhlille: "Toscanassa ja Umbriassa järjestetään syksyllä kymmeniä sadonkorjuujuhlia. Matkaaja voi vierailla esimerkiksi viini-, juusto- tai kinkkufestivaaleilla. Cannarassa kannattaa liittyä 10 000 sipulinrakastajan bakkanaaleihin."

Juhlakutsuja joka makuun

Italialainen kesä ja syksy on todellakin täynnä herkkufestivaaleja ja kyläjuhlia, joita voi bongailla kadunvarsien mainoksista esimerkiksi nimillä sagra (festivaali), festa paesana (kyläjuhlat) tai fiera (messut) ja edelleen vaikkapa ...del vino, ...cinghiale (villisika), ...fungo porcino (herkkutatti), ...tartufo (tryffeli) ... aiheita on loputtomasti. Taiteiden yöt, jotka nekin usein sijoittuvat kesään, kulkevat yleensä nimellä Notte bianca tai etruskirannikolla myös nimellä Notte blu. Lisäksi biletetään vasemmistopuolueiden piikkiin Festa de l'Unitàn, Festa democratican, Festa di Liberazionen tai Festa della Rinascitan merkeissä. Nämä ovat sikäli hauskoja, että ohjelma ja ruokatarjoilu on yleensä hyvin edullista tai ilmaista, ja vaikka järjestävä osapuoli onkin puolueen asialla, ovat paikalle tervetulleita kaikki vauvasta vaariin puoluekannasta riippumatta. 

"Joskus "festivaalit" tarkoittavat sitä, että neljä viininviljelijää kantaa oman tilan viinipulloja kylän aukiolle ja kutsuu naapurit juopottelemaan", tietää Hesarin uutinen kertoa. Toisinaan juhlat ovat valtaisat, ammattimaisesti järjestetyt ja ulkomaisia osanottajiakin keräävät, kuten viimevuonna vierailulistallemme päässeet Alban tryffeli- ja viinimessut tai toissavuotiset San Miniaton tryffelimessut. Useimmiten kemut ovat kuitenkin jotain tältä väliltä. Esimerkiksi brittikaverimme, jotka asuvat (vielä viikon) nippanappa Luccan puolella Santa Maria del Giudicen kylässä (jossa 1833 asukasta), ovat kuluttaneet kaikki elokuun viikonloppunsa paikallisilla 43esima Sagra della Zuppa alla Paesana -festivaaleilla, sillä 10-vuotias Jacob tienaa siellä tarjoilijana taskurahaa uutta fillaria varten. Näihin bileisiin todellakin osallistuvat kaikki lähitienoon asukkaat ja lomalaiset, eikä lapsityövoiman käyttöä kaihdeta. Ruoka on hyvää ja viiniä riittävästi. Ja kaikilla on niin muu-kaa-vaa.

Pakko myöntää, että meiltä nämä kyläjuhlatyyppiset bakkanaalit ovat toistaiseksi jääneet väliin, mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä... ja se syksykin vielä. Eiköhän saada tilanne korjattua!

Niittykukat villinä

Kuten olen jo aiemmin todennut, on täällä ollut ihan kummallinen kesä. Suomalaisittain oikein hyvä, mutta italialaisille tämä reilusti alle kolmenkympin (eli suomalaisella hellerajalla keikkuva) säätila on ollut kauhistus. Vettä on satanut enemmän kuin 90 vuoteen - normaalisti Toscanassa sataa heinäkuussa noin kolmena päivänä, kun tänä vuonna satoi kahtenatoista. Keskiarvot kertovat, että yhtä paljon sataa yleensä vuoden sateisimpana kuukautena, marraskuussa. Lämpötilat taas ovat lähellä vuosien 1971-2000 keskiarvoja, mutta kylmältähän ne tuntuvat, kun viimeiset 15 vuotta on toteuteltu neljäänkymppiin kohonneisiin, Afrikasta tulleisiin lämpöaaltoihin.

Tavallaan sitä luulisi, että kosteus tekisi luonnolle hyvää, mutta valitettavasti täkäläinen kasvisto on tottunut kuivempaan menoon. Vehnä- ja oliivisato näyttää heikolta, kärsineet ovat myös viiniköynnökset. Sen sijaan maissia ja auringonkukkaa sää on suosinut. Selvää on, että myös maan tärkeimpiin kuuluva elinkeino, turismi, on vaikeuksissa. Piloille meni paikallinen juhannuskin, Ferragosto, jolloin on tapana kansoittaa rannat ja nauttia ihanasta kesäpäivästä. Pilvinen, tuulinen ja sadekuurojakin sisältänyt sää sai sentään aurinkovarjoyrittäjät pilailemaan - rannalla nähtiin joulupukki ja lahjojakin jaettiin. Ei sen ihan näin pitänyt mennä...

Vähän niinkuin Suomessa olis ollut siis, tänä kesänä. Siltä myös näytti tänä aamuna lähipuistossa aamulenkillä, kun spanieli niittykukkien seassa kirmaili. Kivan kukkakimpun sieltä kedolta sai tehtyä, kun vaan jaksoi kahlata polviin asti ulottuvassa heinikossa.

Lintukoira niityllä 2014

Puistomäärärahat on vissiin suunniteltu niin, että kerran kesässä tarvii nurmikko niittää, joten saapa nähdä miten pian tuo vallaton kukkaketo häviää. Vertailun vuoksi sama puisto kahden kesän takaa päivämäärällä 14.8.:

Sama koira, sama "niitty" 2012

Minkäs teet, näillä mennään. Toivotaan, että syyskuu on hieman tavanomaista lämpimämpi, kuten povataan. Että saisivat italialaiset kompensaationsa, rassukat.

Britti Italianmaalla

Neukku New Yorkissa oli joskus lempielokuvani, silloin dinosaurusten aikaan. Siinä neuvostoliittolainen muusikko loikkaa lännen ihmemaahan ja kokee paitsi suurta ihmetystä ja iloa, myös hämmennystä ja surua uuden asuinpaikkansa erilaisuuden vuoksi. Pääosassa näytteli upea Robin Williams, joka nyt toivottavasti saa levätä rauhassa.

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut kirjoittaa Williamsista eikä New Yorkista vaan vastaavantyyppisestä tarinasta kuin tuossa yllä mainitussa elokuvassa. Se tosin sijoittuu Italiaan ja kertoja on englantilainen, mutta ihan yhtä paljon hämmästystä ja lempeää ymmärrystäkin se sisältää. Saimme nimittäin jokin aika sitten brittiystäviltämme lainaan Tim Parksin kirjan Italian Neighbours - An Englishman in Verona. Mainio, vaikkakin jo hieman ajan patinoima teos, joka kiteyttää hyvin monta expatin Italiassa pyörittämää ajatusta.

Otetaanpa esimerkiksi käsitys sesongeista. Koska britti - kuin myös suomalainen* - kulkee t-paidassa aina kun aurinko vähänkään pilkistää ja lämpötila lähenee pariakymppiä, on vaikeaa käsittää miksi italialainen pitää sinnikkäästi piuminoaan eli kevyttoppatakkiaan (joka on muuten niin italialaisten rakastama vaatekappale kuin olla ja voi) kun ilmankin tarkenee. Syy on selkeä: jos sattuu olemaan vaikka huhtikuu tai lokakuu, on kalenterin mukaan aika pukeutua lämpimästi ja on ihan sama mitä lämpömittari näyttää, t-paitasesonki kun ei ole ajankohtainen. Sama toistuu monessa muussa elämänkuviossa: asiat tehdään silloin kun ne kuuluu tehdä, oli se järkevää tai ei.

Kirjassa puhutaan myös esimerkiksi veronkierrosta, ystävänpalveluksista, byrokratian hankaluuksista ja virkamiesten erityisasemasta, mutta myös perhesiteistä, uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Lukiessa tuli monta kertaa tunne, että näinhän se just menee - toisaalta useasti myös vastakkainen fiilis: noin oli ehkä joskus, muttei enää. Siitä huolimatta kirja on ihan mahtava matka italialaisuuteen ja käytännön elämään tässä ihanassa, mutta välillä hieman kummallisessa maassa. Käsittääkseni sitä ei ole käännetty suomeksi, mutta englanninkielinen teksti on helppolukuista, sujuvaa ja hauskaa. Kirjan voi ostaa vaikkapa Amazonista**, suosittelen.

Löysin kirjasta monta käypää selitystä asioille, joita olen itse havainnut ja ehkä vähän ihmetellytkin. Koirat vaikkapa. Niistä tykätään ja niille leperrellään, monet niitä hankkivat itselleenkin, mutta tosi usein vain ja ainoastaan piha/vahtikoiriksi, joita ei juuri sisälle päästetä tai joiden kanssa harvoin lenkkeillään. Esimerkiksi italianopettajani - nuori, koulutettu, maailmaa nähnyt ihminen - aikoi hankkia Berninpaimenkoiran (aika kiva rotu tähän ilmastoon) uuteen kotiinsa, nyt kun on se pihakin. Siellä ne sitten pihalla tylsyyttään räksyttävät, mutta toki myös taloa vahtivat. Parks selittää tätä italialaisen yhteiskunnan suhteellisen vahvoilla maaseutujuurilla, sillä että eläimet ovat perinteisesti olleet kotieläimiä, eivät niinkään perheenjäseniä. Niiden paikka on ulkona, selvähän se.

Seuraavaksi pitää varmaan ostaa*** kirjan jatko-osa An Italian education. Sillähän lähtis arkikin taas mukavasti rullaamaan sitten kolmen viikon päästä. Pistetään harkintaan.

* Paitsi minä, jolla ei juuri koskaan ole liian kuuma. Tosin nyt on pakko tunnustaa, että tämä iltayhdeksän 27 asteen lämpötila yhdistettynä 89 % kosteuteen pukkaa kyllä vähän hikeä pintaan.
** Piti pistää tää linkki Patun vaatimuksesta, kuulemma kannattaa linkittää että joku löytää paikan mistä ostaa, jos kiinnostuu tästä mun kirja-arvostelusta :)
*** Valitettavasti brittikaverit muuttavat takaisin kotimaahansa 24. päivä joten tätä jatko-osaa en pysty heiltä lainaamaan. Mutta onhan tuo Amazon.

Johan nyt on markkinat!

Hämärästi muistan lapsuuteni markkinavierailut. Torille mentiin, sukkia kaupattiin ja jos oikein hyvin kävi, ilmapallokin saatiin. Väkeä oli paljon ja aurinko paistoi - tietysti. Vuosien saatossa perinne katosi jonnekin hypermarkettien ja kauppaketjujen siimekseen, enkä muista milloin olisin Suomessa viimeksi vanhanajan sekatavaramarkkinoilla käynyt. Ainakaan sellaisilla, joilla oli oikeasti elämää.

Paparellin markkinat viikko sitten lauantaina

Italiassa on toisin. Markkinoita löytyy joka kylästä ja kaupungista, ja ne vetävät väkeä edelleen. Pisassa markkinoille päääsee shoppailemaan joka päivä, jos keskustan Piazza delle Vettovaglien tori lasketaan lukuun. Lasten koululta lähtevä San Martinon katu täyttyy kauppiaista keskiviikkoisin ja lauantaisin, ja suurimmat kokoontumisajot - 250 myyjää - löytyvät Carrefourin lähistöltä Paparellin markkinoilta samaten joka keskiviikko ja lauantai. Näiden lisäksi järjestetään satunnaisia sunnuntaimarkkinointa lungarnoilla ja muutenkin myyjiä ilmaantuu paikalle suunnilleen kaikkien kissanristiäisten yhteyteen. Ja kauppa käy.

Myytävänä on kaikkea alusvaatteista toppatakkeihin, astiastoista kattilasarjoihin, työkaluja, leluja, koruja, siivoustarvikkeita, kankaita, sisustustavaraa, kirpputorivaatteita, kukkia, vihanneksia, you name it. Kankaiden osalta ehdinkin jo ihmetellä, että mistä täkäläiset käsityöihmiset omansa löytävät, sillä kotimaisen tyyppisiä kangaskauppoja olen Pisasta löytänyt vain yhden ja senkin aika hintavan. Mutta toriltahan niitä - samalla saa napit ja vetoketjut ja koristenauhat, jos niikseen tulee. Tai villasukkalangat.

Torilta myös shoppaillaan innolla, tai ainakin kävijämäärät antavat niin odottaa. Valikoimaa on joka lähtöön, hinnat edullisia ja laatu kohtuullista (vaikka joskus saattaa jollekin käydä niin, että edulliset sukkakaupat tehdessäsi huomaatkin kotona, että tuli ostettua Piman sukkia olettamiesi Puman sukkien sijaan :). Ja markkinahumua kuin silloin ennen vanhaan. Kannattaa käydä!

Lompsis!

Loma, mikä ihana sana! Se nimittäin alkaa n-y-t. Ja toisin kuin viime vuonna, sen tuloa on todella odotettu. Sen verran kateellisena on tullut katseltua Facebookin uutisvirran täyttäneitä purjehdus-, mökki- ja aurinkorantakuvia. Todellakin tuntuu, että koko Suomi on heinäkuussa lomalla, ja kaikki tekee jotain kivaa.

Mitäs mä sitten olen puuhaillut, kuus viikkoa ilman lapsia ja kaksi ilman miestäkin, luulisi että vapaa-aikaa on ollut liikaakin? No, ihanaa Kreikan-viikonloppua lukuunottamatta olen tunnollisesti opiskellut, loppua kohti kiihtyvällä tahdilla. Viimeisen viikon työtunteja en viitsi edes laskea, hullunpyöreitä päiviä olen paiskinut. Mutta loistohomma tässä yksinäisyydessä (spanielin noin tunnin välein tapahtuvia invaasioita lukuun ottamatta) on, että flow on todellakin ollut kohdillaan. Olinkin jo unohtanut, millaista on uppoutua tekemisiinsä tasan niin pitkäksi aikaa, kun virtaa ja hyvää fiilistä riittää. Ihan mahtava tunne! Tosin meikäläisen kohdalla vaarana on, että mitään muuta ei sitten pian tehtäiskään.

No, pian ei ole enää vaarana sekään. Merimies ja kumppanit saapuvat Pisaan aika tarkkaan seiskan pintaan, ja sitten se hurlumhei taas alkaakin. Ihanaa! Eka lomaviikko vietetään samalla koneella saapuvan ystäväperheen kanssa, sitten varmaan treffaillaan paikallisia kavereita, kuun puolivälissä vietetään kesän ainoa koko perheen yhteinen lomaviikko, ja sittenhän sitä jo pitääkin alkaa valmistautua kouluun ja arkeen. Ihan jees. Eikun TOSI jees!

Palatakseni vielä kappaleen verran menneeseen pariin viikkoon: tylsää saatikka yksinäistä ei ollut. Ohjelmoin aikatauluun kaikenlaista todo-tekemistä, kuten spanielin eläinlääkäriä ja kylpyläreissua, italian tuntia ja kaveritapaamista. Juoksulenkilläkin kävin, ehkä kahdesti. En lopettanut viinin juontia, ja söin lähinnä salaatteja. Gluteeniton pasta oli positiivinen yllätys. Kokkasin myös tofua, ihan vaan siksi ettei ollut ennakkoluuloisia perheenjäseniä ympärillä. Hyvää oli. Yhtään kirjaa en ole lukenut, mutta kymmenittäin tieteellisiä artikkeleita ja yhden Me Naiset iPadilta kyllä. Sekä päivittäisen Hesarin. Menin aivan liian myöhään nukkumaan, spanieli herätti uskollisesti seitsemältä. Kolme koiralenkkiä päivässä piti mukavasti kiinni rytmissä. Itsekseni puhuin niin paljon, että asiantuntijat olisivat jo määränneet tutkimuksiin. Italiaksi vähemmän, mutta kelvollisesti.

Nyt on kuitenkin aika kääntää lehteä. Sopivasti kelitkin näyttävät viimein vakiintuvan normaaliin italialaiseen kesämoodiin. Niin usein on männäpäivinä satanut, että jouduin tänään tarttumaan ruohonleikkuriin toistamiseen tämän kaksiviikkoiseni aikana. Lämpötilat ovat kuitenkin olleet koko ajan parinkympin paremmalla puolella, joten nurmikko on ihan villiintynyt (sama ilmiö on nähtävissä kaikissa Pisan puistoissa, mutta onpahan hämmentävän vehreää näin elokuuksi). Tämmöistä ei ole tapahtunut koko täällä olon aikana aiemmin: yleensä leikkaustoimenpiteet on suoritettu alkukesästä ja seuraavan kerran syyskuussa. Välillä on ollut niin kuumaa, että nurtsikin on ollut hissun kissun. Niin aion olla minäkin. Hyvää lomaa mulle!