Paras aika vuodesta

En ole koskaan ollut kevätihminen. Suomessa kevättä on aina joutunut odottamaan tuskaisen kauan, ja seuraavassa hetkessä se onkin jo ohi. Italiassa on toisin ja huomaan, että keväästä on vaivihkaa tullut lempivuodenaikani, syksyn ohella. Musta on tullut välikausi-ihminen.

Pinsku ja Isabella kevätmielellä Luccassa. Kuva otettu pari viikkoa sitten.

Täällä kevät tulee hitaasti, nautiskellen. Aurinko lämmittää jo varhaisessa vaiheessa ja luonto herää vähitellen. Tosin ei se ole missään vaiheessa oikeastaan nukkunutkaan, tai ehkä vähän. Vielä ei ole liian kuuma, ulkona on miellyttävää puuhailla, valon voima on uskomaton. Ja mikä parasta, edessä on ihan varmasti oikea kesä tänäkin vuonna, eikä jotain harmaata, kylmää ja kosteaa, pahimmillaan.

Samaten pari viikkoa sitten otetussa kuvassa Dominik ja Patu
näyttävät sulkapallonpeluun mallia.

Myös koululaisille tämä on vuoden parasta aikaa. Luokkadynamiikka toimii, mutta kesäloma häämöttää jo. Muitakin lyhyempiä lomapätkiä on tiedossa lukuisia. Kevätretket ovat vielä edessä, kaverivierailuja Suomesta tulossa, koulunjälkeiset iltapäivät puistossa aiempaa pidempiä. Koulupuvun voi kohta vaihtaa kesäversioon, takkia ei tarvitse, kaupat on täynnä ihania kesävärejä.

Ei paha päivä tänään ollenkaan.

Kuin pisteenä pian loppuvalle talviajalle, on tänään melkein kuin kesä jo. Päivälenkin varrelle sattunut apteekin lämpömittari tiedotti 24 astetta, puhelin väittää että asteita on pari vähemmän. Ne muutamat puut, jotka ovat pudottaneet lehtensä talveksi, alkavat jo vihertää. Ruohonleikkurit säksättävät, jäätelöt maistuvat, auringonottajat ovat vallanneet puistot.

Onnea on... tällaiset päivät.