Talven ihmemaa

Hou hou hou! Terveiset Valle d'Aostan Gressoney-la-Trinitéstä, jossa ollaan viihdytty jo viisi päivää. Joulupukki kävi, saunaan päästiin ja lumesta on nautittu. Pari ekaa laskupäivää oli mahtavia, aurinko paistoi ja väkeä oli rinteissä vähän.

Tschavalin kylä iltavalaistuksessa meidän keittiön ikkunasta katsottuna.
Rinteet on vieressä ja tarvittavat palvelut samaten. Ei pöllömpää.

Aatonaattona huipulla ei tuullut

Jouluaatosta alkaen taivas on ollut pilvessä ja pari viimeistä päivää on todellakin ollut lunta tulvillaan. Nyt sitä on ehkä kaks metriä täällä laakson pohjallakin ("pohja" = 1800 m korkeudessa). Ja tästä vähintään metri viime päivien peruja, joten nyt on hissit seis ja koko tienoo hiljentynyt selkeämpää päivää odottamaan. Näin sitä kai joulunpyhät pitäiskin viettää?

Patu lumensyönnin ennätystä yrittämässä

Peittelyvuorossa Pinsku

Joka tapauksessa, paikka on hieno ja Monterosa Skin rinteet mainiot. Huomenna vielä mäkeen - aurinkoa ja todnäk puuteria luvassa - sitten siirtyminen pykälän verran itään Dolomiiteille Uutta Vuotta vastaanottamaan. Life is good!

 ps. Hermo menee näiden päivitysten kanssa - hotellin wlan ei ulotu huoneeseen saakka ja on hiiiidas. Eikä Bloggerin applikaation käyttö iPhonella ole mitenkään näppärää. Sorry.

Kuivauskaappi

Väittävät, että kuivauskaappi on suomalainen keksintö, eikä muualla sen päälle niin ymmärretä. Pyyhkeellä kuivaavat, nuo reppanat.

No, täällä kuivauskaappeja kuitenkin näkee usein. Ei meillä kotona, tosin, mutta eipä nähnyt Suomen-kodissakaan. Sen sijaan noin kaikissa huoneistohotelleissa, agriturismoissa ja residensseissä joissa ollaan tämän 1,5 Italian-vuoden aikana majoituttu, on kuivauskaapit olleet paikallaan. Pari todistusaineistoa: 

Ensimmäinen on tämänjouluisesta Residence Walsertalista ja jälkimmäinen syysloman Camera & Caffe Cennistä. Että ovatpahan jotain fiksua adaptoineet, italialaisetkin.

Vielä kun ne sais vaihtamaan noi ankeat joka hotellin lakana-vilttisysteemit pussilakanoihin ja kunnon peittoihin. Ehkä ens vuosikymmenellä sit?

On ilmoja pidellyt

Eilisessä Hesarissa hehkutettiin joulukuista auringonpaiste-ennätystä:15 tuntia päivänpaistetta 18. päivään mennessä. Hyvä homma! Muistan elävästi kaverini espanjalaisen vaimon ahdistuksen ensimmäisen Suomen-talvensa jälkeen: "Miten kukaan voi elää ilman auringonvaloa??" No ei voikaan, siksi joka tunnista, jopa minuutista, pitää iloita. Ja sehän me suomalaiset osataan.

Kelit on olleet kohdillaan täälläkin. Samalla ajanjaksolla aurinko on paistanut ehkä 150 tuntia, koko valoisan ajan. Niinpä, hemmoteltuja ovat, nuo italialaiset. Aamuisin on saanut herätä - silloin kun on saanut herätä valoisan aikaan - tähän näkyyn:

No huomenta vaan sullekin!

  

Kääntöpuolena poutasäässä on ollut viileys. Auton ikkunoita on skrabailtu aamuisin ja (mulle) untuvatakki on ollut tarpeen. Päivälämpötilat ovat pyörineet 10 asteen tuntumassa, mutta italialaiseen tapaan myös talviaurinko lämmittää, eli auringossa on kyllä kivuttu reilusti isompiin lukemiin. On tämä joka tapauksessa ollut huomattavasti mukavampaa kuin viimevuotinen vesisade.

Sitten 18. päivän, taivas on verhoutunut pilveen ja (täälläkin) odotettavissa on musta joulu (kuinkas muutenkaan):

Sadetta luvassa

Mut sepä ei paljon meitä rasita! Alpit kutsuvat, joulu saa tulla :)

Ja jo huomisesta lähtien me pohjoisen pallonpuoliskon asukkaat kuljetaan taas kohti valoa. Mainiota! Jaksaa, jaksaa!

Mikä on toisin

Kummasti sitä tulee summattua kulunutta vuotta näiden joulukuun viimeisten päivien myötä. Tänään pohdin sitä, miten moni asia onkaan vuodessa muuttunut. Moni asia toki ei: Pisassa elellään edelleen, merimies suhaa yhä päivittäin La Speziaan, lapset käyvät samaa koulua, spanieli jaksaa iloita joka jumalan päivästä ja meikäläisen pitäisi taas istua jumittaa kotona tietokoneen ääressä tutkimusta tehden. Liikuntaa harrastan aina vaan liian vähän, paitsi jokapaikkaan kävelyä joka toisinaan alkaa jo tökkiä, autoa en täällä aja edelleenkään, päivät täyttyvät tohinasta vaikken oikeissa töissä käykään ja Suomen koti kumisee vieläkin tyhjyyttään aiheuttaen vain rahanmenoa.

Mikä sitten on toisin?

Ehkä ollaan nyt vahvemmin juurruttu tänne. Kotiuduttu, vaikka väittäisin että siinä ei kauaa mennyt muutenkaan. Myös meillä aikuisilla on tätä nykyä sosiaalista elämää, lapsilla suorastaan ruuhkaksi asti. Vai miltä kuulostaa tämä päivä: aamulla Pinsku heräsi kaverinsa Emman (13 v) luota yökylästä, josta tulivat suoraan koululle, iltapäivällä early dismissalin jälkeen Patun kaveri Francesco tuli meille, josta tosin jatkettiin aika lailla suoraan takas keskustaan luistelemaan Mr Thomasin ja reilun kymmenen muun koulukaverin kanssa. Francescon lähdettyä joulunviettoon Sarzanaan ja äitinsä heitettyä meidät takaisin kotiin, soi ovikello ja Edoardo T. tuli leikkimään Patun kanssa (ja "hoitoon" kun vanhempansa olivat asuntoasioita hoitamassa). Sitten olikin illallisen aika, jonka kuluessa löin lukkoon Edoardo G:n huomisen (yö)kyläilyn, aamupäivästä lapset ovat menossa Nicolòn ja Matilden luokse leikkimään. Perjantaina meneekin sitten varmaan puoleenpäivään noiden yökukkujien kanssa ja iltapäivällä ois suunnitteilla ainakin Dominikin tapaamista, Pinsku vaatinee ehkä kaveriksi Lauran. Meikäläisen projektijohtajan tausta ei muuten oo yhtään hullumpi tätä tapaamisten palapeliä organisoidessa.

Westminster International School on ice.

Eikä tässä itsekään voi enää yksinäisyyttään valitella. Ensimmäisen vuoden pärjäsin oikein mainiosti lämpimillä, mutta kieltämättä vähän pinnallisilla tuttavuuksilla. Nyt välejä on tullut syvennettyä useammankin (ihanan) ihmisen kanssa. Olemme esimerkiksi ottaneet filippiiniläisen Tessin ja brittiläisen Julien kanssa tavaksi lounastaa kerran kuussa ja vaihtaa kuulumisia, joista muuten ei ole meinannut pysyä kärryillä sen jälkeen kun Julien poika Jacob keväällä vaihtoi paikalliseen kouluun. Viime perjantaina seuraamme liittyi myös Julien mies Gareth, joka oli sattumoisin vapaalla ja lounasseuraa vailla. Lauantaina taas mentiin koko perhe Patun puolalaisen luokkakaverin Dominikin luokse syömään (erittäin hyvin) - ja meni muuten myöhään. Oktawia ja Tomaz ne vasta mukavia ihmisiä onkin. Huomenna taas Edoardo G:n äiti Patrizia jää pojan meille tuodessaan kahville, että ehditään pitkästä aikaa jutella kunnolla (Guccilla on taas piisannut joulukiireitä ja siksi Patriziaa ei ole paljon viime aikoina näkynyt). Muutenhan meidän äitien juorukerho kokoontuu edelleen päivittäin puistossa koulun jälkeen. Paljon on ehditty maailmaa parantaa ja kulttuurivaihtoa harrastaa!

Ei voi valittaa, hyvin on asiat. Ainoa mikä vähän kaihertaa on kaiken tämän väliaikaisuus, tietoisuus siitä että ihan kohta pitää alkaa pakata kotia pakettiin ja ystävyyssuhteita satunnaisten tapaamisten varaan. Onneksi on Facebook, se kyllä näyttää toimivan ainakin meikäläisen kohdalla. Se tarjoaa riittävästi tietoa pitääkseen ihmiset mielessä, ja vaatii riittävän vähän vaivannäköä jakaakseen itse kuulumisensa. Mutta on tässä kyläilykutsujakin heitelty puolin ja toisin - jatkossa ei paljon tarvi miettiä minne ylimääräinen raha laitetaan. Lentolippuihin.

Sellainenkin juttu on tätä nykyä mainio, että englanninkielinen illanvietto onnistuu koko perheeltä. Helpottaa kummasti noita kansainvälisiä ihmissuhteita, kun ei tarvi olla koko ajan tulkkaamassa. Hienosti puhuvat molemmat lapset nykyään, vaikka virheitä toki edelleen tekevätkin. Patu totesi eilen, että: "joskus iltaisin mulle ei tule mieleen kuin englanninkielisiä sanoja". Yhä useammin tuleekin eteen hetkiä, jolloin lapsilla ei kerta kaikkiaan ole suomenkielistä vastinetta jollekin täällä oppimalleen termille. Ja monesti aloittavat lauseensa vahingossa englanniksi, kun vaikka omalla porukalla ruokapöydässä istutaan. Aika hyvin ovat kielelle altistuneet.

Itse olen vaan suunnattoman onnellinen ja kiitollinen tästä kansainvälisestä elämästämme. Tämä on mun juttu, kerta kaikkiaan. Ei ole enää aarrekarttakaan hukassa, kun on huomannut istuvansa suoraan aarteen päällä. Dolce è la vita. (Ja lähes kolme viikkoa lomaa edessäpäin, hyvähän silloin on olla :)

Olipa kerran...

... kärhämä koululla, joka päättyi siihen, että rehtori lupasi pyörtää äkillisen päätöksensä erottaa Patun opettaja Mr Thomas.

Rehtori satuili. Ei ottanut yhteyttä, eikä vastannut opettajan yhteydenottopyyntöihin. Vanhempien nähden heitti sovinnolle tulleen Mr Thomasin huoneestaan ulos ja kieltäytyi keskustelemasta päätöksestään. Ilmoitti myöhemmin meilitse opettavansa luokkaa hiihtolomaan asti, ja että uusi opettaja saapuu Australiasta 17.2. Full stop.

Viime viikot ovatkin olleet koululla suurta draamaa. Yksi 2./3.-luokan oppilas päätti vaihtaa koulua heti, muutama on päättänyt seurata tilannetta vielä kevätlukukauden ajan. Jonkun arvion mukaan jopa 15 oppilasta jättäisi koulun tämän lukuvuoden jälkeen, osa tosin muista syistä kuin tästä jupakasta. Yksi opettajakin saattaa vaihtaa maisemaa. Me vanhemmat kirjoitimme rehtorille kirjeen, jossa paheksuimme tapahtunutta monisanaisesti ja vaadimme uutta opettajaa heti kevätlukukauden alkuun. Rehtori vastasi pyrkivänsä tekemään parhaansa ja lähti kuukauden joululomalle kotiseuduilleen Uuteen-Seelantiin.

Hämmentävää kyllä, lapsia muutos ei ole juuri rasittanut. Ja loppujen lopuksi, sehän tässä juuri on tärkeintä. Ei säälimme lähtöpassit saanutta opettajaa kohtaan, harmistuksemme yllättäen tehdystä päätöksestä, mielipiteemme rehtorin sijaistuksesta. Patu jopa totesi, että tykkää Miss Wendystä, koska "se auttaa mua enemmän". Tosin seuraavassa lauseessa ilmoitti kaipaavansa entistä opettajaansa. (Ota näistä nyt sitten selvää.)

Koko saagasta huolimatta vuoden 2013 viimeinen inquiry unit saatiin tänään päätökseensä lasten esitysten myötä. Pinskun luokka oli tehnyt näytelmän Australian aboriginaalien sateenkaarikäärmeestä ja uniajasta - tarinan, joka on mun kolmenkymmenen vuoden kouluhistoriassa jäänyt kuulematta. Lisäksi maalasivat, kirjoittivat ja tutkivat taidehistoriaa. Matematiikkaa painotettiin edelleen paljon, tällä kertaa lähinnä tasogeometriaa ja kulmia, ja kertolaskuja siinä ohessa. Joululoman jälkeen pitää pystyä tekemään 60 kertolaskua neljässä minuutissa, joten haastavaa tulee, jos esmes 8x7 ei kerta kaikkiaan uppoa kaaliin.

Didgeridoo ja töräyksen aiheuttama kikatus

Patun luokallakin oli esiteltävää. Ennen Mr Thomasin lähtöä perehtyivät innolla ympäristöasioihin, pohtivat luonnonvarojen riittävyyttä ja sitä, mitä roskille tapahtuu. Rehtorin johdolla ovat kirineet matematiikassa, jossa on tehty vähennyslaskuja isoilla luvuilla ja desimaaleilla, kertolaskuja ja päättelytehtäviä. Englannissa on harjoiteltu oikeinkirjoitusta, lauseiden muodostusta ja sanajärjestyksiä. Spellingsit eli sanakokeet on edelleen pidetty joka viikko ja Patu on todella petrannut tässä lajissa - tänä syksynä kaikki spellingsit ovat menneet virheettömästi. Samat kertolaskukokeet kuin isommilla odottavat kolmasluokkalaisiakin tammikuussa, joten tiedetäänpähän mitä joululomalla tehdään.

"Et pystyis yhtään pöhkömpää ilmettä ottamaan?" Ja poikahan otti.

Loma alkaa keskiviikkona puoliltapäivin, joten vielä muutama päivä pitäisi pinnistellä. Kaiken tapahtuneen jälkeen pieni breikki tulee todella tarpeeseen. Toivotaan, että kevätkausi saadaan käyntiin mukavammissa merkeissä ja vähän tasaisemmalla sykkeellä. Mutta sitä ennen hölläillään.

Joulupukilla kylässä

"Oispa aina sellanen koulupäivä kuin tänään", huokaisi Patu eilen onnellisena. "Sais vaan leikkiä, luistella ja pääsis kotiin jo kolmelta."

Koululaiset tekivät eilen retken reilun puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan joulupukin kylään Il Villaggio di Babbo Natale. Perillä kävivät moikkaamassa joulupukkia, saivat halutessaan kirjoittaa tälle kirjeen (italiaksi), leikkivät, luistelivat ja lounastivat.

Kuten edeltä käy ilmi, oli päivä Patun mielestä erittäin onnistunut. Italialaisten jouluinen kyhäelmä ei sen sijaan napapiirillä joulupukin pajassa useampaan otteeseen vieraillutta Pinskua vakuuttanut. Pukki oli kuulemma liian nuori ja laiha, sen parta oli liian lyhyt ja kaikki oli jotenkin muovista... No, katsokaa itse:

Feikkipukki

Pukin työ- ja makuuhuone. Kovin on vaaleanpunaista.

"Talvinen" kylä

Onneksi Kieltämättä on vielä vähän matkaa Suomi-versioon. Mutta tähän on tänä(kin) vuonna tyydyttävä. Muutenkin on hassu fiilis, kun ulkona paistaa toista viikkoa aurinko kuin keväällä konsanaan. Lämpötilat pyörivät reilun kymmenen asteen tuntumassa ja plataanit on värikkäitä kuin lokakuussa kotimassa.

Jokiranta hetki ennen auringonlaskua, joka siis tällä hetkellä klo 16:41

Lähipuiston plataanit sunnuntaina

Mutta kyllä se joulu sieltä tulla jolkottaa! Kuuset on näköjään koristeltuna jo monessa kodissa (on salainen ikkunoista kurkkija todennut), jouluseimet pystytetty, ja viimeisetkin jouluvalot ripustettu tällä viikolla. Myös meillä on "koristeltu": lastenhuoneissa on jouluvalot, samoin etupihan kuusessa, ja ulko-oveen on ripustettu tämmöinen veikeä kaveri:

Että tanti auguri vaan sinnekin. Hyvää joulun odotusta!

ps. Meitsi varasi juuri joululahjansa eli lennot Suomeen 23.1.-28.1. Että on niitä hankiakin vissiin näköpiirissä lähiaikoina, tai ainakin liukkautta, tai jotain.

Katsekontakti

Perjantaina juhlistimme itsenäisyyspäivää illallisen merkeissä merimiehen (suomalaisten) kollegoiden kanssa. Jossain vaiheessa keskustelu kääntyi - kuinkas ollakaan - italialaisiin. Paikallisten liikennekulttuurissa on nimittäin yksi erityinen piirre, jonka kaikki me olimme panneet merkille. Katsekontakti.

Koska liikennesääntöjä noudatetaan joustavasti, toisin sanoen tilanteen salliessa niitä rikotaan surutta, on parempi varmistaa kanssaliikkujien aikeet katsekontaktilla. Näin toimitaan esimerkiksi liikenneympyrässä tai risteyksessä, jossa vilkaisun avulla voi saada tai antaa tilaa. Myös jalankulkija voi katseen avulla varmistaa autoilijan pysähtymisen esimerkiksi suojatien eteen. Tien ylihän ei todennäköisesti pääse, jos ei vaan reippaasti astu tielle ja siten pakota autoilijoita pysähtymään.

Italiassa myös torvet soivat ja valot vilkkuvat tarpeen niin vaatiessa. Mutta toisin kuin Suomessa, tätä ei tehdä millään pahalla tyyliin "mitä hittoa siinä hidastelet" vaan enemmänkin ennakkotietona toiselle, että "täältä tullaan, huomasithan minut". Liikenne perustuu jatkuvaan tilanteen lukemiseen, ei pilkuntarkkaan noudatettuihin sääntöihin. Sosiaalisia ollaan myös tien päällä, kommunikoidaan miten parhaiten taidetaan ja tilaa annetaan murisematta. Ihan toimiva systeemi, kun siihen tottuu. Toiset ei totu ikinä, mutta merimies on vankasti sitä mieltä, että täkäläinen kulttuuri on pajon ajavalle huomattavasti miellyttävämpi kuin kotimainen. Tiedä häntä, mutta tuon katsekontaktin olen itsekin ottanut käyttööni aktiivisesti.

Harvinaisen hiljainen italialainen tie.
Huomaa olemattomat pientareet. Siitä huolimatta
tie on etenkin pyöräilijöiden suosiossa.

Katsomisesta puheenollen, Patu kävi lauantaina futismatsissa kaverinsa kanssa. Eikä missä tahansa puulaakiottelussa, vaan Serie A:n pelissä Livorno-AC Milan. Harmillisesti Balotelli tasoitti ottelun lukemiin 2-2 kymmenen minuuttia ennen pelin päättymistä, ja siten jäi livornolaiset voitonjuhlat näkemättä. Tosin Patu oli sitä mieltä muutenkin, että olis kannustanut Milania jos ois uskaltanut - kuulemma ei voinut kun ois voinut joutua hakatuksi... tuskinpa lapset kuitenkaan, mutta näin kaveri oli veljineen herraa valistanut :)

Suosikkipelaajaksi nousi Milanin numero 92 eli Stephan El Shaarawy, joka oli kuulemma taitava (ja nappasi keltaisen kortin aika pikaisesti kentälle tulonsa jälkeen). Aika siisti kokemus pienelle futisfanille! Kelpais kyllä muillekin, nimittäin Serie A:n matsi on edelleen meidän Italian todo-listalla. Eikä ole ainoa kohta siinä luettelossa...

Ensilumilla

Vuorilla on lähes metri lunta, ja Abetone avattiin pari viikkoa etuajassa. Viime viikonloppuna me hullut suomalaiset sitten ajaa karautettiin näihin lumimaisemiin ja kivaa oli!

Lauantaina saatiin nauttia lempeästä säästä ja auringosta

Sunnuntaina taivas olikin sitten pilvessä ja tuuli kovaa. Ei silti paljon menoa haitannut.

Koira ja lapset peuhasivat onnellisina hankien keskellä

Hotelli ja auringonlasku

Ajoitus oli hyvä: rinteet olivat lähes tyhjät, hissiin ei tarvinnut jonottaa, hotelliyön hinta vielä sesongin ulkopuolelta. Mikä parasta, saatiin olla hotellissa lauantain kello yhdestä sunnuntain kello kuuteen asti yhden yön hinnalla. Kannatti siis lähteä, eikä se hiihtäminenkään taas pöllömpää ollut. Alkuviikosta tosin kuljettiin aika kankein jaloin. Mutta kausi on siis korkattu, ennätysaikaisin!

Tulihan sitä tekemistä

Viikko sitten torstaina sain mieluisan sähköpostin:

"You have been admitted the study right at the doctoral programme of Turku School of Economics". Siis tadaa, mun jatko-opiskeluhakemus hyväksyttiin eikä enää tarvi tuskailla tekemisten kanssa. Näillä näkymin pysyn mukavan kiireisenä kevääseen 2018 asti. Hyvä mä!

Ja kyyllä, skumpat on juotu ja sisäänpääsylahja itselle ostettu. Nyt pitäis sitten vaan kääriä hihat...

Vaara!

Hei vaan! Joulupukkitoiminta ja kaikenlainen muu yleishässäkkä on pistäneet blogin pidemmälle tauolle kuin ajattelin, mutta täällä sitä taas ollaan. Jonossa on useampikin postaus, aloitan kuitenkin loogisesti sieltä turhimmasta päästä.

Italialaiset nimittäin elävät vaarallisesti. Täällä sallitaan jopa pesuaineiden irtomyynti, joka Suomessa kiellettiin kemikaalilainsäädännön nojalla. Asia tuli mieleeni tässä eräänä päivänä, kun kävelin italiantunnille yhden tällaisen irtomyyntiputiikin ohi. Piti oikein kurkistaa sisälle katsomaan, miten homma toimii. Maksu automaattiin, pullo esiin, painallus napista, ja voilà! Hinnat vaihtelivat 1,20 € - 1,50 € litralta aineesta riippuen, ja tarjolla oli pyykinpesuainetta, huuhteluainetta, yleispuhdistusainetta, tiskiainetta ja rasvanpoistoainetta.

Vaarallinen automaatti

Voi italialaisparat, kun niiden parasta ei kukaan ajattele. Vai hetkinen, ontuuko nämä Aamulehden keväisessä jutussa mainitut suomalaisen lainvalvojan perustelut teistä?

"Monet pesuaineet ovat vaarallisia kemikaaleja, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi silmä- ja ihoärsytystä. Jos lapsi esimerkiksi juo pesuainetta, on tärkeää tietää aineen koostumus."

"Jos pakkaus vaihtuu välillä, miten jakelija voi varmistaa, että tuote säilyy toisessa pakkauksessa? Lisäksi pitää antaa oleelliset tiedot turvallisesta käytöstä."

Eikö tuotetietoa voi antaa erillisellä lapulla?
"Voi, mutta kuka sen lapun tekee ja kuka tarkistaa, että pullo on puhdas? Siinä on monta kohtaa, jossa vastuutus ei enää toimi."

Eikö riitä, että kuluttaja itse pesee pullon?
"Jos tuote pilaantuu tai informaatioketju katkeaa, kysytään, kuka on vastuussa. Valmistaja vastaa tuotteesta, kun se itse kontrolloi tuotetta ja sen etikettitietoja."

Kuinka monta tapausta on tullut tietoon, että on aiheutunut vaaraa omien pullojen täyttämisestä?
"Tiedossani ei ole yhtään tapausta."

Siis hei oikeesti... Tätä puolta suomalaisessa yhteiskunnassa en kyllä kaipaa yhtään. Ylisäännöstelyä, pilkuntarkkaa lakien tulkitsemista, turhaa huolehtimista ja pirujen maalaamista seinille. Sillä kaiken voisi kyllä ottaa vähän kevyemminkin, ja ehkäpä jopa nauttia elämästä siinä samalla.

Hohhoijaa. No, nautitaan nyt näistä elämän jännittävyyksistä niin kauan kun vielä täällä ollaan. Olen muuten myös ajanut ilman pyöräilykypärää ja kävellyt punaisia päin. Huu.