 |
| Sfruzin alppimaisemaa. Ensilumi satoi vuorille viikko sitten. |
Neljään päivään sisältyi jälleen paljon ulkoilua ja retkeilyä luonnossa, juustotehtaalla ja lihakaupassa käynti, omenoiden keräämistä, suunnistusta, leikkejä, pelejä ja discokin. Paluumatkalaiset olivat uupuneita mutta tyytyväisiä. Ainoa, mistä valittivat, oli Casa degli Scoiattolin eli oravatalon kylmyys nukkumaan mennessä. Peitot olivat italialaisittain ohuet (lue: lakana ja viltti sen päällä) ja huoneissa viileää. Mutta kuulemma sitten oli ihan hyvä olla, kun nukahti - sanoi Patu.
 |
| Juustonteon ABC |
 |
| Matka ruokapöytään alkaa. Tietävätpähän lapset nyt, mistä liha tulee. |
Tuliaissäkit olivat painavat: kaksi kahden kilon pussia omenoita (golden delicious ja red delicious, tähdensi Pinsku), paketti valkoista makkaraa eli Weisswurstia, toinen Frankfurtereita, kaksi puolen kilon pakkausta Trentingrana-juustoa*, Mortandela-salamia, grapalla maustettua Speck-pekonia ja omenahilloa. Kaikki laatutavaraa. Lasten kahdenkymmenen euron budjetti ylittyi hieman, mutta veikkaanpa, että oli sen arvoista (varmistan, kun on ehditty maistelemaan herkkuja).
 |
| Laitumella |
Lasten reipashenkisen viikonlopun innoittamina päätettiin mekin merimiehen ja spanielin kanssa ottaa vapaudesta ilo irti. Lauantaina lähdettiin kiertämään jo pitkään suunnitelmissa ollut, Pistoian ja Bagni di Luccan vuoristomaisemiin suuntautuva lenkki.
 |
| Tältä näyttää yksi maailman pisimmistä kävelysilloista |
Ensimmäiseksi ajettiin Popiglion kylään reilun tunnin matkan päähän Pisasta. Siellä ylitettiin Lima-joki 220 metriä pitkää, korkeimmillaan 40 merin korkeudella sijaitsevaa riippusiltaa pitkin. Kovalla tuulella voisi olla aikamoinen kokemus, nyt ylitys oli helppo jopa spanielille.
Seuraavaksi käveltiin pari kilometriä muulipolkua pitkin Popiglion toisella puolella sijaitsevalle, 1200-1300-lukujen taitteessa rakennetulle Castruccion sillalle. Samantyyppisiä siltoja on näillä seuduin useampia, tämä kyseinen oli aikoinaan ainoa linkki Pistoian ja Luccan tuolloin sotaisten maa-alueiden välillä.
 |
| Castruccion silta |
 |
| Muulipolulla lehtimetsässä |
Popigliosta takaisinpäin Pisaan ajettaessa poikettiin meitä monta kertaa mietityttäneessä Lucchion kylässä, joka sijaitsee korkealla vuorenrinteessä ja näyttää kaukaa katsottuna hylätyltä. Netin mukaan kylässä on kuitenkin edelleen 138 asukasta, vaikka suurin osa onkin muuttanut muualle helpompien kulkuyhteyksien ja hedelmällisemmän maan perässä.
 |
| Lucchiossa kiinteistönvälittäjien suosima termi "asunto näköalalla" pitää todellakin paikkaansa. |
Bongattiin kylästä muutama ihminen ja yksi auki oleva baari. Ihan kylän perukoille asti ei päästy, sillä tien katkaisi poikasiaan tiukasti suojeleva kissaemo. Muutenkin kylä näytti olevan kissojen valtakuntaa, totesi spanielikin kaukaa viisaasti. Hieno paikka silti, ja mitkä näkymät!
 |
| Tässä kohtaa kylänraittia päätettiin viisaasti kääntyä takaisin |
Lucchiosta pois johtaneen kapean tien sykettä nostaneista kurveista selvittyämme pysähdyttiin Lima-joen kohdassa, jossa merimies on käynyt useampaan otteeseen kalastamassa. Aika mukavat maisemat sielläkin.
 |
| Huomaa taas yksi silta. |
Joelle tarvitaan erillinen kalastuslupa. Myös marjastus ja metsästys on kielletty näillä main ilman erillistä lupaa.
 |
| Ei jokamiehenoikeuksille. |
Kyltistä palautui mieleeni Suomen virallisen Italian-asiantuntijan Ella Kannisen Alkon Etikettiin kirjoittama mainio ja täkäläistä menoa hyvin kuvaava kolumni, josta ote alla (linkin takaa koko juttu, lue ja viisastu!):
Toscanassa mustikan poimiminen on todellista luksusta. Ensinnäkin mustikkaa kasvaa siellä vuoristossa 1300 metrin korkeudessa Abetonessa, joten marjoja on rajallisesti. Toiseksi poimijat tarvitsevat alueelle keräysluvan.
Poiminta-aikaa on maanantaista lauantaihin kello yhdeksästä yhteen. Toimintaa valvomaan on määrätty vuoristopoliisi. Kuulostaa aika hurjalta, eikö? Toscanassa on siis syytä unohtaa muun maan mustikat ja kerätä ne koti-Suomen metsistä!
No, tällä(kään) kertaa ei oltu luonnonantimien perässä, mutta raikasta ilmaa, kauniita maisemia ja käveltyjä kilometrejä keräiltiin sen sijaan kiitettävästi. Koko reissuun hurahti kuutisen tuntia ajomatkoineen. Valitettavasti jäi SportsTracker pistämättä päälle, joten tarkkaa kilometrimäärää en tiedä. Hieno retki kuitenkin, niin meillä kuin lapsillakin. Retkeily tai trendikkäästi haikkaus on kyllä erinomaista syystekemistä täälläpäin!
*Joka määritellään virallisesti näin: Trentingrana-tyypille varatulla leimalla saadaan merkitä ainoastaan Trenton autonomisessa maakunnassa tuotettu SAN GRANA PADANO -juusto sillä edellytyksellä, että kaikki tuotantoon käytetty maito on peräisin nurmirehulla ruokituista lehmistä, joille ei kuitenkaan ole koko vuoden aikana annettu lainkaan säilörehua. Merkinnässä on kahdessa rivissä olevien pisteviivoin piirrettyjen vinoneliöiden poikki kirjoitettu sana "TRENTINO", keskiosassa on muutamia tyyliteltyjä vuoria ja niiden keskellä vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle kirjoitettuna sana "TRENTINO".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti