Ruokakulttuurin kehdossa

Ylen Docventures näytti taannoin ansioituneen Food, Inc.-nimisen dokumentin (amerikkalaisesta) ruokateollisuudesta. Rankkaa kamaa. Onhan se kummaa, että valmis leivän, jauhelihapihvin, juustosiivun, salaatin ja mausteet sisältävä hampurilainen maksaa vähemmän kuin sen raaka-aineet. Eräskin dokumentin (amerikkalainen) perhe koki nämä dollarin purilaiset paremmaksi vaihtoehdoksi kuin samalla rahalla saatavat muutamat päärynät tai kaalikerän. Parsakaalia olisi tehnyt mieli, mutta se oli jo niin kallista, ettei siihen ollut varaa. Huh.

Samaa kuraa saa toki täältäkin, mutta onneksi kuitenkin laadukkaat raaka-aineet, puhdas ja lähellä tuotettu ruoka, sen maku ja ennen kaikkea ruokakulttuuri on vielä arvossaan. Koko maa on yhtä slow food -liikettä ja hyvä niin.

Ympäristön vaikutuksesta myös meidän ruokailutottumukset ovat salakavalasti muuttuneet. Kadonneet ovat marinoidut lihasuikaleet, valmisruuat ja puolivalmisteet, joita ei täällä kerta kaikkiaan ole tarjolla - ainakaan samassa mittakaavassa kuin Suomessa. Pizzeriassa käydään pari kertaa kuussa, Mäkkärissä max kerran. Kotona syödään edullisesti mutta hyvin. Yksinkertaisuus on uusi musta.

Lasten ruokatuliaiset Trentosta oli pakattu omenamerkin houkuttelevaan kassiin

Lempiruokien joukkoon on hiipinyt sellaisia muutamaan ruoka-aineeseen perustuvia ruokia kuin spaghetti aglio e olio (e peperoncino) eli spaghettia valkosipulin ja öljyn (sekä mahdollisesti chilipaprikan) kera. Tai Piemonten reissulta mukaan tarttunut, Saku Tuomisen Basta-kirjasta (jota muuten suosittelen lämpimästi) poimittu tomaatti-inkivääripasta. Tai risotto milanese eli sahramirisotto. Lihan kanssa meillä ei enää juuri koskaan tarjoilla kastiketta ja perunat ovat lähes kadonneet pöydästä. Prociutto crudo eli ilmakuivattu kinkku kuuluu vakiostoksiin, samoin parmesaani- ja mozzarellajuusto. Yhä useammin - ainakin viikonloppuisin - meillä syödään sekä primo että secondo ja tietenkin myös dolce - ensin pastaa tai risottoa, sitten lihaa/kalaa/kanaa ja jotain lisäkettä (esim. pinaattia, papuja, parsaa tai uunijuureksia), sitten vielä jälkiruoka. Jännästi sitä tosiaan muuttuu ympäröivän kulttuurin mukana. Ja onhan hyvä ruoka nautinto, kertakaikkiaan.

Italiassa on kymmenittäin alkuperäissuosittuja ruoka-aineita, DOPpeja, IGPpejä, STGtä ja IG:tä, esimerkiksi Modenan balsamiviinietikka, parmankinkku, sisilian pecorino-juusto tai parmigiano reggiano-juusto. Ollaan viime aikoina pyritty myös kartoittamaan näitä erikoisuuksia ja vertailemaan esimerkiksi parmankinkun ja San Danielen eroja (jälkimmäinen on pehmeämmän makuista), tai puhvelinmaidosta valmistetun bufala-mozzarellan ja tavallisen eroja (edellinen sulaa suussa, jälkimmäinen sopii hyvin arkeen). Myös italianopettajani pitää ruokaan liittyviä aiheita jatkuvasti pinnalla. Vähän aikaa sitten opin muun muassa, että Italia on maailman suurin juustontuottajamaa (väittää tämä TG2-kanavalta napattu video, Wikipedia sanookin sitten jotain muuta).

Juustoista tuli mieleen iranilaisen kaverini ihmetellen kertoma ohje 8 kuukauden ikäisen vauvan ruokintaan. Siinä iässä täkäläiset lääkärit nimittäin suosittelevat aloittamaan parmesaanin ja mozzarellan antamisen vauvalle. Oppiipahan kotimaiset maut pienestä pitäen, kato. Todennäköisesti taustalla on kalsiumin saannin turvaaminen, mutta onhan noi juustot nyt aika suolaisia. Ja muuten, vauvanruokahyllystä löytyy myös hevosta. Ilman skandaalia.

Lasten Trentosta tuomat tuliaiset on muuten kutakuinkin syöty. Erinomaisia olivat nekin. Weisswurstista syntyi lasten toiveesta lähes-oikeanlainen-siskonmakkarakeitto, trentingranaa ollaan syöty leivän päällä, mortandela ja speck menivät sellaisenaan naposteluherkkuina, omenoista on syntynyt jo parikin omenapiirakkaa ja niin edelleen. Omenapiirakan kylkeen tein vaniljakastikkeen ihan itse, sepäs olikin helppoa ja hyvää. En taida enää palata kaupan valmiskastikkeisiin. Ja pinaattiletut, ne tulee nykyään ihan liukuhihnalta. Niitäkään tuskin ostelen jatkossa. Toisin sanoen, meitsi on aika kehittynyt kotikokki jo! Kiitos Italian.

Heinis

Makuuhuoneen parvekkeen ikkunaluukun säleikköön on parkkeerannut tämmönen kiva pikku heinäsirkka:

Yyh...

Kuten aiemmin olen todennut, on näillä kulmilla jos jonkinlaista vipeltäjää. Heinäsirkkojakin olen nähnyt useampia, mutta tämä on kyllä lajissaan suurin. Pituutta yksilöllä on about 8 cm, tuntosarvien kanssa yli 10 cm. Mittasin.

Pitäis pestä ikkunat, mutta... kerrankin mulla on oiva (teko)syy siirtää asia eteenpäin.

Retkeilyä

Lapset olivat kouluretkellä torstaista sunnuntaihin. Matka suuntautui viimevuotiseen tapaan Pohjois-Italian Trentoon ja kaikki sujui erinomaisesti. Tänä vuonna retken ajankohta sijoittui lähes kuukautta aikaisemmaksi, mikä takasi paremmat, suorastaan erinomaiset, kelit.

Sfruzin alppimaisemaa. Ensilumi satoi vuorille viikko sitten.

Neljään päivään sisältyi jälleen paljon ulkoilua ja retkeilyä luonnossa, juustotehtaalla ja lihakaupassa käynti, omenoiden keräämistä, suunnistusta, leikkejä, pelejä ja discokin. Paluumatkalaiset olivat uupuneita mutta tyytyväisiä. Ainoa, mistä valittivat, oli Casa degli Scoiattolin eli oravatalon kylmyys nukkumaan mennessä. Peitot olivat italialaisittain ohuet (lue: lakana ja viltti sen päällä) ja huoneissa viileää. Mutta kuulemma sitten oli ihan hyvä olla, kun nukahti - sanoi Patu.

Juustonteon ABC

Matka ruokapöytään alkaa. Tietävätpähän lapset nyt, mistä liha tulee.

Tuliaissäkit olivat painavat: kaksi kahden kilon pussia omenoita (golden delicious ja red delicious, tähdensi Pinsku), paketti valkoista makkaraa eli Weisswurstia, toinen Frankfurtereita, kaksi puolen kilon pakkausta Trentingrana-juustoa*, Mortandela-salamia, grapalla maustettua Speck-pekonia ja omenahilloa. Kaikki laatutavaraa. Lasten kahdenkymmenen euron budjetti ylittyi hieman, mutta veikkaanpa, että oli sen arvoista (varmistan, kun on ehditty maistelemaan herkkuja).

Laitumella

Lasten reipashenkisen viikonlopun innoittamina päätettiin mekin merimiehen ja spanielin kanssa ottaa vapaudesta ilo irti. Lauantaina lähdettiin kiertämään jo pitkään suunnitelmissa ollut, Pistoian ja Bagni di Luccan vuoristomaisemiin suuntautuva lenkki.

Tältä näyttää yksi maailman pisimmistä kävelysilloista

Ensimmäiseksi ajettiin Popiglion kylään reilun tunnin matkan päähän Pisasta. Siellä ylitettiin Lima-joki 220 metriä pitkää, korkeimmillaan 40 merin korkeudella sijaitsevaa riippusiltaa pitkin. Kovalla tuulella voisi olla aikamoinen kokemus, nyt ylitys oli helppo jopa spanielille.

Seuraavaksi käveltiin pari kilometriä muulipolkua pitkin Popiglion toisella puolella sijaitsevalle, 1200-1300-lukujen taitteessa rakennetulle Castruccion sillalle. Samantyyppisiä siltoja on näillä seuduin useampia, tämä kyseinen oli aikoinaan ainoa linkki Pistoian ja Luccan tuolloin sotaisten maa-alueiden välillä.

Castruccion silta

Muulipolulla lehtimetsässä

Popigliosta takaisinpäin Pisaan ajettaessa poikettiin meitä monta kertaa mietityttäneessä Lucchion kylässä, joka sijaitsee korkealla vuorenrinteessä ja näyttää kaukaa katsottuna hylätyltä. Netin mukaan kylässä on kuitenkin edelleen 138 asukasta, vaikka suurin osa onkin muuttanut muualle helpompien kulkuyhteyksien ja hedelmällisemmän maan perässä.

Lucchiossa kiinteistönvälittäjien suosima termi
"asunto näköalalla" pitää todellakin paikkaansa.

Bongattiin kylästä muutama ihminen ja yksi auki oleva baari. Ihan kylän perukoille asti ei päästy, sillä tien katkaisi poikasiaan tiukasti suojeleva kissaemo. Muutenkin kylä näytti olevan kissojen valtakuntaa, totesi spanielikin kaukaa viisaasti. Hieno paikka silti, ja mitkä näkymät!

Tässä kohtaa kylänraittia päätettiin viisaasti kääntyä takaisin

Lucchiosta pois johtaneen kapean tien sykettä nostaneista kurveista selvittyämme pysähdyttiin Lima-joen kohdassa, jossa merimies on käynyt useampaan otteeseen kalastamassa. Aika mukavat maisemat sielläkin.

Huomaa taas yksi silta.

Joelle tarvitaan erillinen kalastuslupa. Myös marjastus ja metsästys on kielletty näillä main ilman erillistä lupaa.

Ei jokamiehenoikeuksille.

Kyltistä palautui mieleeni Suomen virallisen Italian-asiantuntijan Ella Kannisen Alkon Etikettiin kirjoittama mainio ja täkäläistä menoa hyvin kuvaava kolumni, josta ote alla (linkin takaa koko juttu, lue ja viisastu!):

Toscanassa mustikan poimiminen on todellista luksusta. Ensinnäkin mustikkaa kasvaa siellä vuoristossa 1300 metrin korkeudessa Abetonessa, joten marjoja on rajallisesti. Toiseksi poimijat tarvitsevat alueelle keräysluvan.

Poiminta-aikaa on maanantaista lauantaihin kello yhdeksästä yhteen. Toimintaa valvomaan on määrätty vuoristopoliisi. Kuulostaa aika hurjalta, eikö? Toscanassa on siis syytä unohtaa muun maan mustikat ja kerätä ne koti-Suomen metsistä!

No, tällä(kään) kertaa ei oltu luonnonantimien perässä, mutta raikasta ilmaa, kauniita maisemia ja käveltyjä kilometrejä keräiltiin sen sijaan kiitettävästi. Koko reissuun hurahti kuutisen tuntia ajomatkoineen. Valitettavasti jäi SportsTracker pistämättä päälle, joten tarkkaa kilometrimäärää en tiedä. Hieno retki kuitenkin, niin meillä kuin lapsillakin. Retkeily tai trendikkäästi haikkaus on kyllä erinomaista syystekemistä täälläpäin!

*Joka määritellään virallisesti näin: Trentingrana-tyypille varatulla leimalla saadaan merkitä ainoastaan Trenton autonomisessa maakunnassa tuotettu SAN GRANA PADANO -juusto sillä edellytyksellä, että kaikki tuotantoon käytetty maito on peräisin nurmirehulla ruokituista lehmistä, joille ei kuitenkaan ole koko vuoden aikana annettu lainkaan säilörehua. Merkinnässä on kahdessa rivissä olevien pisteviivoin piirrettyjen vinoneliöiden poikki kirjoitettu sana "TRENTINO", keskiosassa on muutamia tyyliteltyjä vuoria ja niiden keskellä vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle kirjoitettuna sana "TRENTINO".

Kapinahenkeä liikkeellä

Perjantaina Italia meni jumiin juna- ja bussiliikenteen lakon takia. Aiheesta kyllä tiedotettiin kohtuuhyvin etukäteen, joten tilanteeseen oli mahdollista varautua. Kuten yhdessäkin pikkuliikkeessä, jonka ikkunasta bongasin lapun "suljettu perjantaina 18.10. junalakon vuoksi". Ei vissiin päässyt omistaja tai myyjä paikalle tuolloin.

Lakkojuliste

Toisin kuin Suomessa, jossa lakkoja pidetään lähinnä työehtosopimuksen rauetessa tai tarpeen muuten vaatiessa, täällä on jopa vakiintuneita lakkopäiviä, esimerkiksi elokuun 15. päivän eli Ferragoston tienoolla lakkoillaan kuulemma useasti. Usein lakot ovat paikallisia, ja esimerkiksi merimiehen työpaikalla telakalla saattavat sijoittaa lakon perjantai-iltapäivään tai muuhun sellaiseen ajankohtaan, josta saavat muodostettua vähän pidemmän lomapätkän. Suomessa tähän tyyliin kai käytetään pekkasvapaita.* Joka tapauksessa, tulevat lakot löytyvät kätevästi Commissione di garanzia scioperon eli lakkokassan (?**) sivuilta, joilla tällä hetkellä näyttäisi olevan 97 ilmoitettua lakkoa seuraavan kuukauden sisään. Aikamoista.

Muutenkin täällä on viime aikoina osoitettu mieltä. Milloin säästötoimenpiteitä vastaan, kuten Rooman eilisessä 50 000 mielenosoittajaa keränneessä tempauksessa, milloin vaikkapa Pisan Piazza dei Miracolin matkamuistokojujen siirtoa vastaan. Aukion laidalla sijaitsevaa Museo delle Sinopieta nimittäin restauroidaan parhaillaan ja sitä myötä rakennuksen vierellä sijainneet kojut saivat häädön ilman että kaupunki olisi miettinyt minne nämä 50 yrittäjää sijoitettaisiin - ja millä pääomalla uudet kojut rakennettaisiin. Viime viikkoina kaupungissa onkin ollut jos minkälaista tukilakkoa tornin ympärillä tapahtuvien hulinoiden ohella.

Esimerkkinä automielenosoitus, jolloin liikenne jumiutui tehokkaasti ja torvet soivat.
Kuva: Pisatoday.it, Francesco Giannioni

Täälläpin liikenteen jumittaminen näyttää olevan suosittu keino huomion saamiseksi. Kojumyyjien puolesta on pidetty jo parikin automielenosoitusta ja pari viikkoa sitten kaupunki meni tukkoon opiskelijoiden kävellessä keskellä katua aamun vilkkaimpaan ruuhka-aikaan, säästöjen vuoksi hekin.

Korjattavaa tässäkin yhteiskunnassa varmasti riittää, ja hyvin italialaiset näyttävät osaavan pitää puoliaan. Onneksi pikkuhiljaa myös Berlusconia vastaan. Oli jo aikakin!

* Tai mistä minä tiedän, koskaan en ole pekkaspäivillä ollut.
** Edelleen liikutaan mulle tuntemattomalla maaperällä, sillä koskaan en ole lakossa ollut.

Kadonneen paketin metsästys

Äiti lähetti tiistaina Suomesta paketin, joka saapui Italiaan heti seuraavana päivänä. Niin se logistiikka pelaa! Harmi kyllä Poste Italiane yritti toimittaa paketin torstaina noin tunti sen jälkeen, kun oltiin lähdetty tuolle Piemonten-reissulle. Ja uudestaan perjantaina, jolloin oltiin luonnollisesti edelleen reissussa. Sittenhän soppa olikin jo valmis.

Näin kätevästi tieto paketin kulusta löytyi posti.fi-sivuilta

Sunnuntaina postilaatikossa odotti jo usealta aiemmalta kerralta tuttu lappu, jossa kerrottiin yrityksestä toimittaa paketti. Tässä vaiheessa alkoi pähkäily.

... mikähän tuo käsin kirjoitettu sutaistu numero on?

Kokeilin useampaa yhdistelmää, mutta kaikkien kohdalla posteitaliane.it:n lähetysseuranta näytti eioota:

"Lähetystä ei löydy, ota yhteys postitoimistoon tai soita numeroon 803160."

Ohjeen mukaisesti pistäydyin meidän lähimmässä postitoimistossa kysymässä neuvoa vietyäni lapset kouluun tiistaina.

Meidän posti

Juuei paketti siellä ollut. Kuulemma kannattaa käydä pääpostissa kysymässä, sinne toimittavat paketit joita ei ole saatu vietyä perille. Eikun keskiviikkona sinne (tiistaina en enää ehtinyt).

Pisan pääpostiasema

Pääpostissa sain ensin epäröivän neuvon käydä kysymässä toisesta lokaatiosta samasta talosta "ulko-ovesta vasemmalle", josko paketti olisi siellä, kun koneelta ei mitään tietoa löytynyt. Mutta sitten viereisen palvelupisteen täti huudahti väliin, että onko kyse ulkomaanpaketista (ilmeisesti mun italian kieli ei kuulostanut ihan autenttiselta) ja totesi, että niitä pitää kysellä SDA:n numerosta 050 316221. Kysyin vielä varmistukseksi siltä ensimmäiseltä tädiltä että minkä arvelee tuon lähetystunnuksen olevan, kun itse en siitä saa ihan varmasti selvää. HH310735108IT, kuulemma. Selevä.

Eikun soittamaan SDA:lle, torstaina. Sain taas asiani takelleltua ja ymmärrettyä, että soitin väärään paikkaan. Lähetystunnusta kun ei löytynyt heiltäkään, kehottivat vielä soittamaan Poste Italianelle...

Tein työtä käskettyä. Vaan hitto vie, tuo numero verde eli ilmainen palvelunumero toimii vain lankapuhelimesta (täällä niitä vielä on), mikä kerrottiin vauhdikkaalla italialla tiedotteessa, kun numeroon soitin. Ymmärsin myös, että vaihtoehtoja olisi kaksi: laittaa maksutta viestiä posteitaliane.it-nettisivujen kautta tai soittaa maksulliseen palvelunumeroon 199100160.

Koska suhtaudun hieman epäileväisesti nettisivujen kautta lähettettävään palautteeseen silloin kun kyse on mistään posti- tai telelaitoksesta (t. nimim. Soneralle kerran akuutista ongelmasta meilannut, vastauksen puolen vuoden päästä saanut), päätin jatkaa soittolinjalla. En kylläkään päässyt kovin pitkälle, kun tekstiä tuli sellaisella vauhdilla, että. Ois pitänyt valita ykköstä ja sitten ehkä kakkosta tai kolmosta tai peräti nelosta, en ymmärtänyt mitä ja päätin sittenkin kokeilla sitä nettilomaketta.

Arvatkaa vaan, onko vastausta kuulunut.

Tänään alkoi jo vähän huolestuttaa, sillä alkuperäisessä keltaisessa lapussa luki, että säilyttävät lähetystä 10 päivää. Se tulee eteen sunnuntaina. Pakko oli nöyrtyä ja pyytää merimiestä pyytämään, josko telakan (vapaapäivää viettävä) ihana sihteeri Gabriella voisi soittaa postille ja selvittää asian.

Ja viimein, viimein, paketti paikallistui! Se oli siellä SDA:lla, jonne eilen soitin. Hakea voisi klo 18 mennessä Ospedaletosta, paikalliselta teollisuusalueelta reilun kuuden kilometrin päästä. Juhuu!

Houkuttelevan näköinen ufficio

Sinne päästyä homma sujuikin taas kuin tanssi. Kävi ilmi, että lähetystunnus oli kuin olikin väärin tulkattu, oikea oli muotoa HH310725105IT, jolla paketti muuten löytyy myös posteitalianen sivuilta...

Mitä me tästä opimme?

Jos koskaan aiot muuttaa Italiaan kielitaidottomana tai edes puolikielisenä, hanki kaveri tai joku kontakti, joka voi tarvittaessa hoitaa asioita puolestasi italiaksi. Saatat nimittäin pärjätä niin kaupungin virastoissa kuin lääkärissäkin, mutta postissa et ehkä pysty asiaasi hoitamaan. Tällä kertaa suurin ongelma liittyi kuriirin huonoon käsialaan, mutta jos olisin osannut puhua paremmin, olisin voinut ehkä tingata hakemaan langan päässä/postissa vielä nimellä tai tuolla toisella, avviso numerolla eli ilmoitusnumerolla.

Toisaalta, tavallaan sitä luulisi, että Italian kokoisessa maassa, jossa turismia ja ulkomaanelävääkin riittää, voisi postilaitos tarjota palvelujaan myös englanniksi. Ja pah. Mä en ainakaan löytänyt yhtä ainoaa yhteystietoa niiden englanninkielisiltä sivuilta. Eikä siellä puhelinpalvelussakaan tarjottu vaihtoehtoa "jos haluat palvelua englanniksi, valitse kolme". Kyse on kuitenkin valtakunnallisesta palvelunumerosta, niin vois siitä jokunen ihminen hyötyä täälläkin (kuten esmes mä).

Sen verran pitkäksi venähti tämä logistinen ketju sitten kumminkin, että taidan jatkossa vakavasti harkita onko yhtään syytä saada mitään Suomesta postitse toimitettuna. Sitä vois todellakin pärjätä ihan vaan visiitille tulevien tuliaisilla.

Paketti onnellisesti perillä

...toisaalta, oli mulle kyllä päässyt syntymään ihan pieni Fasun sinisen puute...

Gastronomiaa Piemonten tapaan

Vietimme pitkän viikonlopun Piemonten maakunnassa, Cuneon viininviljelysseudulla. Kyseessä oli meidän eka visiitti näillä main, ja taas saatiin haukkoa henkeä komeiden maisemien edessä.

Kovin on vehreää seutua

Taas yksi viinitarha

Luulin, että täkäläinen Chianti olisi jotenkin viinialueiden viinialue, mutta vielä mitä. Viinitarhoja oli Piemontessa tolkuttomasti, joka puolella. Toscanassa tarhojen seassa on myös esimerkiksi oliivipuita, auringonkukka- ja maissipeltoja, joten viiniköynnökset eivät pomppaa samalla tavalla silmille. Tällä kertaa reissattiin pääosin Barolon tuotantoalueella, jossa sadonkorjuu oli kuumimmillaan. Nähtiin kymmeniä traktoreita peräkärryt täynnä rypäleitä ja maajusseja pitkää päivää tekemässä.

Käytännössä viinimarjat poimitaan muutaman päivän aikana, mieluiten poutaisen ja tuulettoman sään aikana. Ne pensaat, joista marjat on jo poimittu, on helppo tunnistaa, sillä lehdet alkavat välittömästi kellastua poimimisen jälkeen. Näin valistivat meitä Jyrki ja Riikka Sukula viinitilallaan, jonne pääsimme privaattivierailulle lauantaina. Vastaanotto oli lämmin eivätkä mukaan tarttuneet vuoden 2009 Barolotkaan yhtään hullumpia.

Viikonlopun teemat yhdessä kuvassa. Kuva: S. Suokas

Makuhermoja tämä reissu hiveli muutenkin. Perjantaina nautittiin pitkä lounas erinomaiseksi rankatussa ja täyteen ahdetussa, silti loistavassa L'Osteria del Vignaiolossa, lauantaina vierailtiin Alban tryffelimessuilla ja visiittien välillä masterchef Samuli taikoi meille Doglianin-huvilalla mitä herkullisempia italialaisnautintoja, joista kielen veivät etenkin inkivääripasta, viipaloitu naudan sisäfilee ja tryffelirisotto. Maistuis varmaan sullekin. Omnom!

Antipasto nro 1 Cappesante spadellate con carciofo stufato

Ja niin, tulihan niitä viinejäkin maisteltua. Aika erikoisessa, lapsia suuresti viehättäneessä Barolon viinimuseossa kierros päättyi enotecaan, jossa yritettiin hahmottaa kolmen erilaisen viinin vivahde-eroja. Myös tryffelimessuilla kuljettiin viinilasin kanssa paikallisten tuottajien viineihin tutustuen. Ja suklaisiin. Ja pastoihin. Ja muihin gastronomisiin herkkuihin. Mamma mia, mitä ihanuuksia!

Baroloja eri vuosilta

Hyvä seura kruunasi onnistuneen matkan. Jaettiin tilava, tyylikäs, taiteenharrastajan jännästi sisustama talo Sveitsistä paikalle hurauttaneiden ystäviemme kanssa.

Ihan kiva kesä"mökki"...

... jonka aidatulla pihalla oli koirillakin tilaa temmeltää

Seuraa oli taas niin aikuisille, lapsille kuin koirillekin. Kyllä oli mukavaa, kerta kaikkiaan! Ja lapsetkin hienosti mukana menossa - vähiin jäi valitukset "vanhoista ränsistyneistä taloista" tällä kertaa. Kun vielä aurinko helli meitä koko viikonlopun, ei asiat paljon paremmin olisi voineet olla.

Nuoriso tryffelimessuilla prociutto crudoja tutkailemassa

Samikset

Suosikkiradiokanavallani RDS:llä eli errediessellä on viime päivinä soinut tiuhaan* tämä Neffan Dove Sei (missä oot)**:

Mietin pitkään että tästä tulee joku suomalainen - tasan yhtä taajaan soitettu - kipale mieleen. Hetki sitten keksin, että sehän on tää Robinin Luupilla mun korvissa:

Tunnistatko yhtäläisyyden (vai onko se vaan mun päässä)?

* Siellä soi kyllä kaikki aika tiuhaan, sillä soittolista perustuu about vain ja ainoastaan hitteihin. Näin sivistynyt mun musiikkimaku on.
** Eikä muuten oo miltään viralliselta Youtube-kanavalta tämä linkitys. Sori. Käykää Neffan kotisivuilla instead: www.neffa.it.

Syksy saa

On se vissiin täällä nyt, syksy, sen verran epävakaista ja vaihtelevaa säätä on viime päivinä pitänyt. Esimerkki tältä päivältä: aamulla seiskan maissa koiran kanssa lenkkeillessä asteita oli 15, takki tarpeen. Päivälenkillä lämmintä ja aurinkoista, niin että t-paidalla tuli toimeen. Ja nyt, ukkosta, sadetta ja rakeita. Ei käy tylsäks ainakaan.

Eikä nää italialaiset sadekuurot ole mitään leppeitä tihutteluja. Reilu tunti sitten näytti tältä:

Paikallislehden mukaan vettä tuli puolessa tunnissa 30 mm. Onneks ei meidän kellariin tällä kertaa.

P.S. Puutarhurit kävi taas viime viikolla. Siistiä, eikö totta!

Patulla on asiaa

Patu, olet tänään kotona, vaikka pitäisi olla koulussa. Miksi?
- Koska mä olen kipeä. Mulla on kurkku kipeä ja vähän nuhaa. Huomenna mä kyllä menen jo kouluun.

Haastateltava uusine kampauksineen (kuva viime viikolta)

Oivoi. No mitäs oot tehnyt tänään?
- Pelannu.

Mitä oot pelannu?
- TF2 eli team fortress kakkosta. Siinä ammutaan tyyppejä.

No miltäs tuntuu olla pois koulusta?
- Tylsältä

Millasta koulussa on?
- Hauskaa.

Mikä siellä on hauskaa?
- Tehtävät. Maths eli matematiikka on kivaa. Plus-laskut erityisesti.

Onko koulussa joku tylsä juttu?
- Ei. Kaikki on kivaa. 

Kuka sun opettaja on tänä vuonna?
- Mr Thomas. On kiva kun on sama ope kuin viime vuonna.

Onko tänä vuonna jotenkin erilaista viime vuoteen verrattuna?
- Tänä vuonna on vähän helpompaa, kun tietää mitä pitää tehdä. Mä ymmärrän yleensä kaiken mitä pitää tehdä.

Mikä teidän ekan koulujakson nimi on?
- Healthy choices. Harjoitellaan mikä on healthy ja mikä unhealthy. Esimerkiksi jos polttaa tupakkaa, on pullea tai juo paljon alkoholia, on unhealthy. Terveelliset ruuat, urheilu, aikaisin nukkumaan meno ja hyvin nukkuminen on healthy. Mä elän välillä terveellisesti, välillä epäterveellisesti. Mä pelaan jalkapalloa, mut pelaan tiekoneella ja se on unhealthy.

Mitä ens viikolla tapahtuu koulussa?
Me lähdetään Trentoon koulun kanssa. En tiedä mitä siellä tapahtuu, joka kerta on erilaista. Siellä on jotain pelejä ainakin. Sinne on kiva lähteä, kun siellä on paljon tekemistä.

Onko sulla jotain uusia kavereita?
- Dominik on ainoa uusi kaveri. Kaikki muut on ollu koko ajan mun kavereita. Mun parhaita kavereita on Francesco, Edoardo ja Alessandro.

Mitä teet kavereiden kanssa? Missä tapaatte?
- Leikin hide and seekiä ja pelaan niiden kans. Koulun jälkeen mennään Giardino Scottoon ja sinne tulee kavereita. Nään kavereita myös koulussa ja joidenkin luona kyläilen. Perjantaina mä kävin leffassa Edoardon kanssa, me katottiin Smurffit 2 eli i Puffi due. 

Ikävöitkö vielä Suomeen? Entä Suomen kavereita?
- En mä enää paljon. Mut kavereita ikävöin kyllä. Ja kaipaan täällä vähän jalkapalloa, jota aion kyllä alkaa harrastaa.

Onko susta kiva lähteä tän vuoden jälkeen kotiin? Vai haluaisitko jäädä?
- On ihan. Ois kyllä ihan kiva jäädäkin.

Kiitos juttutuokiosta. Pikaista paranemista!

Puhutaanpa vähän italiaa

Eilen oltiin Patun luokkakaverin, brittiläis-italialaisen Johnbrunon, synttäreillä. Vaatimattomuudella ei näissäkään bileissä koreiltu, vaan tarjolla oli niin Veuve Cliquotia kuin kaviaariakin. Sekä paaaljon kavereita, tietokilpailua, leikkejä, ilmapalloja ja herkkuja lapsille. Myös aurinko kunnioitti meitä läsnäolollaan - kerta kaikkiaan ihanteelliset kekkerit, taas!

Aika tykit kynttilät. Mäki haluun.

Tällä kertaa joukosta puuttuivat kuitenkin kaikki muut ei-edes-puoli-italialaiset. Mikä tarkoitti sitä, että suurin osa juhlissa vietetyistä neljästä tunnista kuunneltiin, kun muut puhuivat italiaa*. Tätä nykyä keskustelun seuraaminen onnistuu jo suhteellisen helposti, mutta väliin ei juuri ehdi/osaa kommentoida. Mistä seuraa vähän hölmö olo. Mitäs siinä, tuppisuuna istuskelet.

Tuttu juttuhan tämä on. Kotimaassa olen lukuisia kertoja syyllistynyt samaan niin töissä kuin vapaallakin. Kun ympärillä on isompi porukka, jossa mukana muutamia ulkomaalaisia, alkaa keskustelu kyllä lupaavasti englanniksi, mutta aikaa myöten lipsuu yhä enemmän suomenkieliseksi. Ja lopulta ne muutamat ulkkarit on ihan yhtä pihalla kuin me eilen.

Eikä sitä millään pahalla tee. Ei meistäkään eilen tuntunut, että oltaisiin ulkopuolisia tai jotenkin ei-toivottuja. Äidinkielellä nyt vaan on niin paljon helpompaa kommunikoida. Myös kielitaitoisten, maailmaa nähneiden, muille kulttuureille avointen ihmisten. C'est la vie.

Sen verran tästä Italian-keikasta jäänee kuitenkin takataskuun, että Suomeen palatessa aion olla aktiivisempi jatkamaan keskusteluja englanniksi. Sillä onhan se nyt ihan mahtavaa saada mukaan sitä ulkomaalaistakin perspektiiviä. Ja ottaa kaikki mukaan. Sitäpaitsi, niinähän me lapsillekin opetetaan.

Kaikki mukana leikissä!

Vaikka tällä metodilla tuo italian kieli kyllä alkaa taipua ihan uudella puhdilla. Ei sekään huono juttu ole :)

* Tai me merimiehen kanssa kuunneltiin, lapsilla ei tainnut taaskaan olla mitään ongelmia minkään kielen kanssa *kade*

Intensiiviviikko

Miten sitä aina onnistuukin ahtamaan päivänsä täyteen? Vielä viime viikon torstaina kuvittelin, että edessä on leppoisa viikko, jolloin voisin vaikka tehdä päiväretken johonkin lähikaupunkiin. Ja pah.

Onneks sunnuntaina tuli rentouduttua koko viikon edestä.
Ja tehtyä vaivihkaisia italianopintoja sarjakuvien avulla.

Opettajani innostamana päätin perjantaina ilmoittautua viikon mittaiselle italian intensiivikurssille, joka on vienyt tällä viikolla puolet päivistä. Tehokasta se kyllä on, sillä huomaan aivojen hyrräävän kielen parissa ihan eri tavalla kuin aiemmin, myös öisin. Ensimmäistä kertaa vuoteen jaan oppituntini toisen opiskelijan - brasilialaisen toimittajan - kanssa, ja on ollut hedelmällistä peilata omia virheitä toisen tekemiin. Hyvin ollaan ymmärretty toisiamme, ja kuten aina, tunneilla on ollut tosi kivaa.

Toinen puoli päivästä on kulunut erilaisten, pääasiassa lapsiin liittyvien, aktiviteettien parissa. Maanantaina ajeltiin koko perheen voimin Firenzeen juttelemaan parin terapeutin kanssa Patun puhumattomuudesta koulussa. Diagnoosi: täysin normaali ujohko nuori mies, joka puhuu kun on puhuakseen. Painostaa ei pidä ja koulun pitäisi antaa vaihtoehtoja ilmaista itseään. Helpotus!

Tiistaina Patun uusi luokkakaveri, puolalainen Dominik tuli meille leikkimään. Tänään Patu taas menee kaverinsa Francescon luokse yökylään. Torstaina puolestaan Edoardo tulee meille yöksi, kun vanhempansa lähtevät Milanoon. Ja perjantaina on suurtreffit Scotto-puistossa, kun kaikki kaverit jäävät sinne koulun jälkeen leikkimään. Plus sunnuntaina yhdet kaverisynttärit.

Pinskulla on muuten seesteisempää, mutta tällä viikolla neiti joutuu poikkeuksellisesti pakertamaan vähän koulutöitä iltaisin. Eilen alkoivat myös neidin kiinanopinnot, oli kuulemma hauskaa ja opettaja mukava. Tänään käydään shoppailemassa syyskengät ja uimapuku kouluun ens viikolla alkavalle uintijaksolle.

Ei käy aika pitkäksi. Ens viikolla otetaan tosin vähän takaisin tän viikon sinkoilusta: pidetään koko sakki perjantai vapaana ja lähdetään Piemonteen moikkaamaan Sveitsin-kavereita. Sitä odotellessa!