Ituhipit

Viherpiipertäjät, ekohipit, suomalaiset - mitä näitä nyt on. Kävi ilmi, että pitkään etsimiäni kaurahiutaleita ei täällä löydä supermarketeista, ei edes hypermarketeista. Ostoksille pitää suunnata ekokauppaan mallia Ruohonjuuri.

Leclercin kaurahiutaleita vasemmalla, ekokaupan ruishiutaleita oikealla.

Sain tämän selville sattumalta, kun Pinskun kaveri Isabella oli yökylässä ja kyselin aamiaistottumuksiaan. Kertoi syövänsä kaurapuuroa (koska Isabellan isä on ruotsalainen, kuinkas muutenkaan). Salapoliisina jatkoin johtolankaa eteenpäin ja äitinsä kertoi, että NaturaSi:stä tosiaan löytyy. Olivat hekin ekan vuoden rahdanneet hiutaleita Ruotsista. (Mä sentään toin niitä vaan Sveitsistä).

Koska ihan tässä hoodeilla ei moista ekokauppaa ole (lue: tarvitaan auto, jota mä en vieläkään aja), olen ottanut tavakseni tiirailla markettien biohyllyjä, josko niistä kuitenkin löytyisi jotain kaurahiutaleiksi kelpuutettavaa. Erään kerran onnisti, todiste yllä olevassa kuvassa vasemmalla. Tosin hiutaleet oli jättikoossa, ilmeisesti mysliin tarkoitettuja.

Pikakaurahiutaleista tai valmiiksi maustetuista puuropusseista ei täällä luonnollisesti ole tietoakaan. Koska tavallinen italialainen ei ilmeisesti puuroa syö, iskeytyvät hiutaleet segmenttiin "luomut, terveyshenkiset, tiedostajat", ja siksi niistä pyydetään täällä tietenkin myös segmentinmukaista hintaa. Puolen kilon pussi maksaa lähes neljä euroa. Että tänne vaan, Elovenat ja muut, kuorimaan kermat päältä.

Vaikka meille suomalaisille niin normaali puuronsyönti lasketaan täällä hippien hommaksi, ovat italialaiset itsekin luomuun päin kallellaan, mitä tulee tuotantoon. Pari vuotta vanhan tiedon mukaan maan luomutuotteiden tuotannon määrä on maailman kahdeksanneksi suurin; kärkisijaa pidetään vihannesten, viljan, sitrusten, viinirypäleiden ja oliivien luomutuotannossa. Italia on myös maailman suurin luomutuotteiden viejä. Tästä huolimatta vain 3 % italialaisten ruuan kulutuksesta kohdistuu luomutuotteisiin, vaikkakin luku on kasvamaan päin. Pohjoismaissa ja Alppien seudulla kulutus on jo 20 % luokkaa, ja Italiassakin suurempaa maan pohjoisosissa kuin etelässä.

Lähiruuan suhteenhan täällä ollaan sitten huomattavasti tiedostavampia. Paikalliset puhuvat siitä nimellä Chilometri zero eli nollakilometrin tuotteena. Esimerkiksi tuo meidän kotikulman lihakauppa Macelleria Ciampalini pyrkii myymään pääasiassa lähiseudulla tuotettua lihaa. Ja tuoretta on, näen nimittäin päivittäin ruhoja roikkumassa kaupan takahuoneessa. Sieltä se liha lautaselle tulee, tietävät lapsetkin nyt.

Mutta joo, ei täällä ruuasta ja sen laadusta oikeasti voi valittaa. Tulipahan nyt kuitenkin nostettua esiin about se ainoa asia, mikä täällä on vähän heikommin kuin Suomessa*. Iso poru pienistä hiutaleista?

* No okei, rahkan ja maitotuotteiden puute on se toinen. Nyt kun vauhtiin päästiin.