Poispilatut

Tänään oli määrä olla kelien puolesta viikon paras päivä, ja ajateltiin että lähdettäis lasten kanssa rannalle. Taivaalla on kuitenkin pilvenhattaroita ja tuuleskelee, lämpötila ylittää just suomalaisen hellerajan. Liian kylmä, todettiin, ja jäätiin pulikoimaan meidän takapihan "poolille" eli muoviselle lastenaltaalle.

Rauhaiseloa altaassa

Tähän on siis tultu. Ei enää kelpaa edes hellekelit, pitää olla oikeesti kuumaa. Kuten viime viikolla, kun mittari nousi useampana päivänä kolmeenkymppiin. Lämpötila pysytteli korkealla myös öisin ja seuraushan oli se, että nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Sisälämpötila jämähti kahteenkasiin, kaikki tuulettimet kaivettiin esille, ja sänkyyn oli parasta mennä kylmän suihkun kautta. Silti oli nihkeää ja uni katkonaista.

Troppo caldo, tämmöset sisälämpötilat.
Vaikka kyllä näihin sit lopulta tottui viime vuonnakin.

Itse asiassa aika helpottavaa, että palattiin tähän suomalaiseen kesään, vaikka väliaikaisestikin. Kuten Hesarissakin tänään uutisoitiin, "Ongelmia ei aiheuta niinkään kuuma ulkoilma kuin liian korkea sisälämpötila." Nyt kun se on saatu laskemaan taas inhimilliseen kahteenneljään, ei pako kotoa tahi kaupungista tunnu enää ihan välttämättömältä. Kotona on jopa ihan kivaa.

Italiassa on se hyvä puoli, että kesään voi aika hyvin luottaa. Siis se tulee joka vuosi, lämpöä riittää ja aurinko näyttäytyy päivittäin. Toisin kuin kotimaassa - Virpi Salmi pisti sen hyvin: "Suomessa ei ole neljää vuodenaikaa, kuten yleisesti väitetään, vaan kolme ja yksi illuusio." Siksi ainakin minä koen Suomessa suurta tuskaa, jos haaskaan yhdenkin aurinkoisen päivän tekemättä jotain kesään kuuluvaa. Täällä ei tunnu missään. Vielä on kesää jäljellä ;)

Juhannus

Viikonloppuna katselin puolihaikeana lukuisia Facebook-päivityksiä yöttömän yön auringosta, mökkirannoista, juhannuskokoista ja uusista perunoista. Niitä ei täällä ollut tarjolla. Juhannusviikonloppumme sujui tällä reseptillä:

Perjantaina oli syytä juhlaan, sillä kyseessä oli lukuvuoden viimeinen koulupäivä. Lapset pääsivät koulusta tavallista aikaisemmin, puoli kahdelta. Tarkoitus oli saada todistukset päivän päätteeksi, mutta maaperä päätti toisin. Puoli yhden aikaan koettiin nimittäin 5,2 magnitudin maanjäristys Massan alueella Pisasta noin 50 km pohjoiseen. Itse huomasin järistyksen selvästi, olin silloin italiantunnilla. Lapset taas olivat välitunnillla kävelemässä ravintolalta puistoon päin, eivätkä havainneet muuta poikkeavaa kuin sen, että ihmiset tulivat pihalle kaupoista ja rakennuksista. Miss Wendy päätti olla ottamatta riskejä ja ohjasi lapset puistoon loppupäivän ajaksi. Opettajat hakivat koululaukut ja muut tavarat luokista ja vaikka mitään paniikkia ei syntynyt*, sellainen kaaos kuitenkin, että todistuksia ei saatu vielä perjantaina matkaan. Tällä viikolla pitäis käydä hakemassa koululta joku päivä. Jokseenkin italialaista meininkiä ;)

Vika kouluaamu lukuvuonna 2012-2013

Vaikka koulun puolesta ei mitään päättäjäisjuhlia järjestetty, päästiin kuitenkin bilettämään kavereiden kanssa, sillä iltapäivälle osuivat Patun luokan Sergion ja Azzurran, kaksosten, 8-vuotisjuhlat. Kesäiseen tapaan kemut järjestettiin uima-altaalla, tällä kertaa Tirrenian Oasi del Maressa, meille ennestään tuntemattomassa kohteessa. Matkattiin sinne bussilla, ja jäätiin pois 4 kilometriä liian aikaisin. Ihanat lapsukaiset jaksoivat kuitenkin kävellä loppumatkan reippaasti (osittain mehujään voimalla) ja tsemppasivat äitiäänkin hellyyttävän innokkaasti**. Matka ei suinkaan ollut tylsä, nähtiin muun muassa käärme panikoimassa, kun ei päässyt tien reunan muurin yli takaisin pusikkoonsa. Huu.

Tanti auguri a voi! Kakun vuoro.

Synttäribileet olikin sitten tuttuun tapaan riemua ja iloa täynnä. Saatiinpahan mekin päivään juhlaa ja vesileikkejä! Illalliseksi nautitut pizzat kruunasivat fuusiohenkisen Juhannusaaton.

Lauantaina iski lomastressi. Päivä kului kiukutellen vähän kaikkien osalta eikä saatu yhtäkään ohjelmasuunnitelmaa toteutettua. Iltaan mennessä kuitenkin päästiin sopuun, parhaimmalla tuulella pysytelleen Patun laukaistessa tilanteen jakamalla "hymy"naamoja päivän käyttäytymisen perusteella. Lopulta kilistettiin parempien lomapäivien kunniaksi, nautittiin meriahventa tomaattipedillä kera "uusien" perunoiden ja jälkkäriksi mansikkakakkua. Melko juhannuksenkaltainen menu tällä kertaa. Päätettiin päivä Mr Beanin katastrofielokuvalla, sekin sopi kaikkien mielestä päivän teemaan, jotenkin :)

Naamat

Sunnuntaipäivä olikin sitten todella leppoisa. Grande finale keskikesän juhlalle saatiin Pisassa järjestetyn Regata delle Repubbliche Marinaren myötä. Keskiajan vahvat meritasavallat Pisa, Venetsia, Genova ja Amalfi ottavat tässä (vasta) vuodesta 1955 järjestetyssä ottelussa kisaa siitä, kuka soutaa maaliin nopeimmin. Kisajärjestelyt kiertävät vuosittain paikkakunnalta toiselle ja soutamisen lisäksi niihin liittyy muun muassa keskiaikainen paraati. Sen verran merkittävästä tapahtumasta on kyse, että RAI Sport esittää tapahtuman suorana.

Pisan edustajia paraatissa

Ylhäinen pariskunta Genovasta

Taas oli Arno-joen rannat täynnä väkeä ja karnevaalitunnelmaa, ja tällä kertaa meilläkin erinomaiset paikat tiirailuun. Pahaksi onneksi Venetsia vei regatan voiton Pisan nenän edestä, mutta hieno kisa oli kuitenkin!

Venetsia keskellä, Pisa oikealla. Täpärälle meni!

Venetsia otti kisan 31. voittonsa

Pettyneet kakkoset

Vaikka pisalaiset eivät päässeet juhlimaan voittoaan turuille ja toreille, oli meillä silti mukava päivä. Muutenkin kokonaisuutena ihan onnistunut Juhannus, noin niinku italialaisittain.

* Koulun sihteeri Miss Sandy on San Franciscosta ja sanoi, että hän ei enää edes rekisteröi näin pieniä vahvahduksia... kaikkeen tottuu ilmeisesti.
** Lapset muun muassa totesivat ykskantaan, että kävely ei ollut mitään talvella laskettelukamojen kanssa kapeaa tietä ylämäkeen vedettyyn 1,5 km taivallukseen verrattuna

Virastoissa

Pariin viime viikkoon on mahtunut kolme virastokäyntiä. Pitkään näitä venytettiinkin, periaatteessahan esimerkiksi asukkaaksi rekisteröityminen pitäisi tehdä kolmen kuukauden kuluttua maahan saapumisesta. No, tähän asti on pärjätty hyvin ilmankin. Mutta nyt kun ollaan täällä vielä toinen vuosi, ajateltiin että ehkä parempi hoitaa asiat kuntoon myös mun ja lasten osalta. Merimieshän fiksasi suurimman osan jo aikapäiviä sitten.

Ajatuksena italialainen byrokratia on ehkä hivenen pelottava. Sekava, mielivaltainen, kielitaidoton, ajattelin. Todellisuudessa se kyllä on kaikkia näitä, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kuin kuvittelin. Ensinnäkin, systeemissä on omat erikoisuutensa, mutta niin tasan varmasti on suomalaisessakin. Ihan yhtä sekavalta varmaan tuntuu ulkomaalaisesta Suomessa, kun on tottunut hoitamaan asiat oman maansa tyylillä. Toiseksi, pientä mielivaltaisuutta on ollut havaittavissa siinä mielessä, että välillä on virkailijasta kiinni saako asiaa hoidettua vai ei. Joskus pitää myös olla sinnikäs ja väittää vastaan. Mutta mahdollisesti näin on myös Suomessa? Kolmanneksi, ehkä kohtaamani virkailijat ois osaneet englantia, mutten tullut kysyneeksi. Sain nimittäin hoidettua asiat tankeroitaliallani. Siitä pisteet mulle!

Ensimmäisenä hain mulle ja lapsille paikalliset henkilötunnukset, codice fiscalet. Ne hoitui kätevästi Agenzia delle Entratessa, eräänlaisessa verotoimistossa. Ihmettelivät kyllä, miten ollaan pärjätty vuosi ilman noita, niitä nimittäin kysytään täällä joka paikassa, myös esimerkiksi prepaid-liittymää hankittaessa. No, merimiehellä oli joten se on hoitanut nämä codice fiscalea vaativat asiat. Tarkoituksena koodin käytöllä on ollut ehkäistä harmaata taloutta ja rikollisuutta, missä on varmaan jossain määrin onnistuttukin. Esimerkiksi sen merimiehen läppärilaukun pöllineen tyypin tunnistuksessa hyödynnettiin juuri prepaid-liittymän yhteydessä annettuja tietoja. Periaatteessa codice fiscalen saa kuka tahansa generoitua laskurilla, mutta tietysti virallisissa yhteyksissä tarvitaan joku muukin todiste.

Toiseksi kävin paikallisessa kaupungintalossa eli Comune di Pisassa ilmoittamassa, että täällä muuten asutaan. Tätä vaihetta tarvittiin, jotta saadaan rekisteröityä paikalliseen terveydenhuoltoon. Merimiehen taannoiset Comune-käynnit oli jossain määrin haasteellisia, joten varauduin tiukkaan vääntämiseen. Ja toden totta, Helsingin maistraatista tilatut italiankieliset vihki- ja syntymätodistukset (Apostille, 30 €/kpl) eivät meinanneet kelvata, koska eivät ole samannäköisiä kuin Italiassa. Tässä kohtaa virkailija yritti käännyttää mut pois, mutta pistin onnistuneesti vastaan (jotain olen italialaisten kanssa asioimisesta täällä oppinut) ja lopulta paperit kelpasivat, vaikkei niissä vihkimispaikkaa mainittukaan. Puuh.

Kopioliikkeitä rivissä

Kaiken kaikkiaan Comune-käynti vei multa pari tuntia ja pari välitoimitusta: ensin tarvittiin kopiot noista virkatodistuksista, eikä täällä kopioita oteta virastoissa vaan ne pitää hankkia itse. Eikun copisteriaan, onneks niitä on täällä vähän joka kulmassa*. Muut paperit olinkin jo tajunnut kopioida. Toisen kerran jouduin poistumaan tupakkakauppaan ja hankkimaan sieltä marca da bollon eli eräänlaisen maksuleiman, joka liimattiin kiinni papereihin. Sitten olikin kaikki kunnossa ja me asioita hoitaneen virkalijan kanssa melkein kavereita :). Paitsi että nyt odotellaan vielä paikallispoliisin käyntiä meillä, tulee tsekkaamaan että tosiaan asutaan tässä osoitteessa. Toivottavasti on sama mukava setä kuin viime kerralla, vastaava tarkastushan tehtiin silloin kun merimies Pisaan kirjoittautui. Mutta uudestaan pitää tehdä, kuulemma.

Tänään päästiin viimein Azienda USL di Pisaan saakka anomaan paikallista terveydenhuoltoa eli omalääkäriä. Toimitettiin iso läjä papereita, täytettiin yksi lomake ja jäätiin odottelemaan soittoa, joka toivottavasti kertoo että kaikki on kunnossa. Tämä keikka meni niin helposti että pahaa pelkään että jotain jäi puuttumaan. Onneksi kyseinen virasto on tuossa puolen kilsan päässä, joten helppo siellä on uudestaankin piipahtaa.

Loppujen lopuksi näistä virastoista on jäänyt ihan positiivinen kuva: jonot on olleet maltillisia, asiat on hoituneet ja ystävällisiä hymyjäkin on näkynyt. Opastaulut on kyllä usein harhaanjohtavia eikä missään esim. numerolappukoneessa kerrota asioista englanniksi. Mutta kysyvä ei tieltä eksy (tässäkin suhteessa musta on tullut ihan italialainen)!

Nyt pikkasen ärsyttää virkakoneistot Suomessa. Lasten kesäloman aikana pitäisi uusia Pinskun passi mutta eihän niitä aikoja ole vapaana kuin vasta joskus kuukauden päästä! Ihan hyvä systeemi tuo ajanvaraus, mutta mites ois pikkasen lisää henkilökuntaa, Oy Suomi Ab?


* Todellakin, edes lasten koululla ei ole kopiokonetta, vaan nekin käy kopioimassa kopiointiliikkeessä. Pelkästään tässä meidän kulmilla on puolenkymmentä vastaavaa liikettä. Toisaalta, jos kopiot maksaa jonkun 5 c/kpl niin aika monta saa tehdä että oman laitteen hankkiminen kannattaa...

Ituhipit

Viherpiipertäjät, ekohipit, suomalaiset - mitä näitä nyt on. Kävi ilmi, että pitkään etsimiäni kaurahiutaleita ei täällä löydä supermarketeista, ei edes hypermarketeista. Ostoksille pitää suunnata ekokauppaan mallia Ruohonjuuri.

Leclercin kaurahiutaleita vasemmalla, ekokaupan ruishiutaleita oikealla.

Sain tämän selville sattumalta, kun Pinskun kaveri Isabella oli yökylässä ja kyselin aamiaistottumuksiaan. Kertoi syövänsä kaurapuuroa (koska Isabellan isä on ruotsalainen, kuinkas muutenkaan). Salapoliisina jatkoin johtolankaa eteenpäin ja äitinsä kertoi, että NaturaSi:stä tosiaan löytyy. Olivat hekin ekan vuoden rahdanneet hiutaleita Ruotsista. (Mä sentään toin niitä vaan Sveitsistä).

Koska ihan tässä hoodeilla ei moista ekokauppaa ole (lue: tarvitaan auto, jota mä en vieläkään aja), olen ottanut tavakseni tiirailla markettien biohyllyjä, josko niistä kuitenkin löytyisi jotain kaurahiutaleiksi kelpuutettavaa. Erään kerran onnisti, todiste yllä olevassa kuvassa vasemmalla. Tosin hiutaleet oli jättikoossa, ilmeisesti mysliin tarkoitettuja.

Pikakaurahiutaleista tai valmiiksi maustetuista puuropusseista ei täällä luonnollisesti ole tietoakaan. Koska tavallinen italialainen ei ilmeisesti puuroa syö, iskeytyvät hiutaleet segmenttiin "luomut, terveyshenkiset, tiedostajat", ja siksi niistä pyydetään täällä tietenkin myös segmentinmukaista hintaa. Puolen kilon pussi maksaa lähes neljä euroa. Että tänne vaan, Elovenat ja muut, kuorimaan kermat päältä.

Vaikka meille suomalaisille niin normaali puuronsyönti lasketaan täällä hippien hommaksi, ovat italialaiset itsekin luomuun päin kallellaan, mitä tulee tuotantoon. Pari vuotta vanhan tiedon mukaan maan luomutuotteiden tuotannon määrä on maailman kahdeksanneksi suurin; kärkisijaa pidetään vihannesten, viljan, sitrusten, viinirypäleiden ja oliivien luomutuotannossa. Italia on myös maailman suurin luomutuotteiden viejä. Tästä huolimatta vain 3 % italialaisten ruuan kulutuksesta kohdistuu luomutuotteisiin, vaikkakin luku on kasvamaan päin. Pohjoismaissa ja Alppien seudulla kulutus on jo 20 % luokkaa, ja Italiassakin suurempaa maan pohjoisosissa kuin etelässä.

Lähiruuan suhteenhan täällä ollaan sitten huomattavasti tiedostavampia. Paikalliset puhuvat siitä nimellä Chilometri zero eli nollakilometrin tuotteena. Esimerkiksi tuo meidän kotikulman lihakauppa Macelleria Ciampalini pyrkii myymään pääasiassa lähiseudulla tuotettua lihaa. Ja tuoretta on, näen nimittäin päivittäin ruhoja roikkumassa kaupan takahuoneessa. Sieltä se liha lautaselle tulee, tietävät lapsetkin nyt.

Mutta joo, ei täällä ruuasta ja sen laadusta oikeasti voi valittaa. Tulipahan nyt kuitenkin nostettua esiin about se ainoa asia, mikä täällä on vähän heikommin kuin Suomessa*. Iso poru pienistä hiutaleista?

* No okei, rahkan ja maitotuotteiden puute on se toinen. Nyt kun vauhtiin päästiin.

Täydellinen päivä

Sunnuntai oli päivänä täy-del-li-nen. Lähtökohdat olivat loistavat, sillä maanantaina oli tiedossa vapaapäivä ja viikonloppu siten sunnuntaina vasta puolivälissä.

Merimies aloitti päivän aamuvarhaisella lähtien kalaan läheiselle Sergio-joelle, jonka rauhoitusaika oli päättynyt edellisyönä puoliltaöin. Saman teki noin 50 muuta kalastajaa, joten arvata saattaa että kalat olivat tästä ryntäyksestä hämillään ja pysyttelivät piilossa. Kymmenen maissa myös lämpö alkoi olla sitä luokkaa, että oli parempi luovuttaa.

Myös aikataulut sanelivat kalastusretken pituutta, sillä meidät oli kutsuttu klo 12 lounaalle Pontederan La Rottaan juhlistamaan pienten puolella koulua käyvien kaksosten Altean ja Alvisen synttäreitä. Kyeessä oli sama perhe, jonka tilalla oltiin vappulounaalla. Tällä kertaa juhlat pidettiin kuitenkin heidän kartanossaan*, jossa fasiliteetit olivat vähintään yhtä hyvät kuin viime kerralla.

Juhlien pitopaikka

Buffet-tyyppisen lounaan jälkeen lapset kirmasivat uima-altaalle, jossa vierähtikin sitten tunti jos toinenkin. Ruokaa ja talon viinejä riitti, seura oli erinomaista, lapset onnellisia. Vieraita oli reilut viisikymmentä, mikä tarkoitti että kavereita ja vauhtia riitti myös. Pikkasen eri luokan synttärikemut kuin meillä. Kotimatkalle lähdettiin seitsemän aikaan, ja takapenkillä oli aika hiljaista.

Pinatan vuoro.

Kavereita ja uima-allas, mitäs muuta sitä tarvittaiskaan.

Vuorossa kakku ja onnittelulaulut.

Mutta päivä ei siinä vaiheessa suinkaan ollut vielä ohi. 16.6. Pisassa järjestetään vuosittainen valon juhla, Luminara di San Ranieri, jolloin kaupunkiin - lähinnä jokirannan taloihin - sytytetään satatuhatta lyhtyä pimeän laskeuduttua. Lyhdyillä on vuodesta 1337 lähtien juhlistettu kaupungin suojelupyhimystä Ranieri degli Scaccieria. Tänä vuonna tehtiin yleisöennätys, eli tallusteltiin täpötäysillä lungarnoilla eli Arnon rantakaduilla noin sadantuhannen muun kiinnostuneen kanssa. Tukkoista oli, mutta hienoa. Puoliltaöin juhla huipentui ilotulitukseen, jota Patun kanssa väkijoukon seasta ihailtiin - merimies ja Pinsku olivat siinä vaiheessa jo luovuttaneet pitkän, kuuman päivän uuvuttamina.

No vau. Oikeasti oli hienoa, iPhonen kuvausominaisuudet ei
vaan ihan riittäneet. Kiinnostuneet voivat ihailla esim. näitä videoita.

Ilotulitus musiikin tahdissa.

Meidän lihakaupassakin juhlistettiin iltaa.

Juhlinta jatkui aamuun asti, meillä tosin viimeisetkin valot sammuivat yhden maissa. Maanantaina sai onneksi nukkua pitkään. Juhlat jatkuivat kaupungissa vielä tuolloinkin, varsinaisena San Ranierin juhlapäivänä. Illalla klo 21 jälkeen alkoi Palio di San Ranieri, soutukilpailu, jossa keskustan kaupunginosat kilpailivat keskenään. Italialaiseen tyyliin tähänkin juhlaan liittyivät keskiaikaiset asut ja rummutukset. Yleensä juhla järjestetään päivällä, mutta tänä vuonna pitivät iltakilpailuna, mikä tarkoitti että me jätettiin koko kemut väliin. Tänään oli kuitenkin koulupäivä, yksi lukuvuoden viimeisistä, ja täytyyhän sitä ens vuodellekin jättää jotain nähtävää :)

Mutta olipa taas kokemuksia! Onnellinen on hän.

* Jep, piireihin on päästy. Isäntä kantaa arvonimeä Kreivi.

TJ4

Koulua on tänä lukuvuonna jäljellä enää neljä päivää. Juhannusaattona meidänkin lapset vapautetaan viimein kesäloman viettoon. Koska viimeinen inquiry unit saatiin päätökseen perjantaina, on tämä viimeinen kouluviikko tarkoitus viettää pelaillen, ulkona leikkien ja tavaroita kesäteloille laitellen.

Mitä sitten olivat viimeisessä jaksossa oppineet? No, Pinskulla aiheena oli Exploration eli se, kuinka tutkimusmatkat johtavat uusiin löydöksiin, mahdollisuuksiin ja ymmärrykseen elämästä. Jokainen oppilas oli valmistanut esityksen jostakin historiallisesta henkilöstä tai löytöretkeilijästä. Pinskun valinta osui yhteen maailman ensimmäisistä naislentäjistä, Amelia Earhartiin. Esitysten kautta lapset oppivat historiaa toisiaan opettaen. Toki myös Amerikan löytämiset ja muut käsiteltiin. Äidinkielessä (elikkäs englannissa) jatkettiin luokkalehden julkaisua ja kirjoitettiin muutenkin paljon. Pinsku valitsi jakson parhaaksi tekeleekseen koko A4-sivun mittaisen kirjoituksen Gardalandin retkestä, jonka oli kirjoittanut ilman Google Translatea, ja jossa ei juurikaan virheitä ollut. Nekin muutamat virheet, jotka tekstistä bongasin (esim. "we went bus") neiti korjasi huomaamattaan mulle tekstin ääneen lukiessaan ("we went to the bus"). Matematiikassa puolestaan laskettiin keskiarvoja, moodeja ja mediaaneja, joita me merimiehen kanssa ollaan mielestämme laskettu aikaisintaan yläasteella.

Tutkimusretkeilijöiden urotekoja.

Patun luokan teemana oli Freeze Frame eli se, kuinka ihmiset ovat aikojen saatossa ilmaisseet itseään taiteiden kautta. Päätyönään luokka valmisteli "talent shown", jossa jokainen oppilas pääsi esiintymään itselleen rakkaassa lajissa. Patu ja ystävänsä Sergio esiintyivät taikureina, Patu avustajan roolissa. Pari vuorosanaakin esitykseen mahtui, ja reippaasti ne ilmoille kajahtivat. Luokka on kirjoittanut paljon, ja Patu sai kiitosta käsialan huimasta parantumisesta. Myös spellingsit eli viikottaiset sanakokeet on viime aikoina menneet järjestään virheettä tai vain muutamalla virheellä. Matematiikassa panostivat kertotauluihin ja aika hyvin ne alkavatkin jo olla hallussa. Kokonaisuutena ihan pätevä ekaluokka, sanoisin.

Patun tekemä näytösjuliste.

Viime viikolla koululla käväisi suomalainen perhe, jonka lapset olivat pari vuotta Westminsterissä, palaten Suomeen viime kesänä juuri ennen kuin me tulimme. Kuluneena vuonna olivat jatkaneet kotimaisissa opinahjoissaan ollen kuulemma luokkansa parhaimmistoa. Englannissa ylivertaisia, toki, mutta myös matematiikassa muuta luokkaa edellä. En sitten tiedä miten on reaaliaineiden kanssa, mutta hyvät eväät olivat Westminsteristä tulevaisuuteensa saaneet. Sen uskon.

Italialaisille sen sijaan koulun opit eivät riitä. Täkäläiset viranomaiset eivät tunnusta IB-tutkintoa, joten pystyäkseen myöhemmin jatkamaan tavallisessa italialaisessa koulussa, joutuvat meidän lasten italialaiset luokkakaverit osallistumaan vuosittain tentteihin, jossa testataan oppimisen tasoa. Näitä pakersivat pää sauhuten viime viikolla, kuulemma hyvin meni.

Syksyllä moni asia menee koulussa uusiksi. Luokat uusiutuvat, kun Pinskun luokan nykyiset viidesluokkalaiset siirtyvät yläasteelle joko Westminsteriin, tai kuten italialaiset yleensä tekevät, paikalliseen kouluun. Pinsku siirtyy itse vitoselle ja Patun luokan kolmosluokkalaiset siirtyvät neloselle eli samaan ryhmään Pinskun kanssa. Patu taas siirtyy kolmoselle ja saa seurakseen tänä vuonna ekaluokkaa käyneet.

Myös opettajat vaihtuvat. Miss Annie palaa takaisin Uuteen-Seelantiin ja Mr Thomas siirtynee opettamaan pienempiä lapsia. Uusista opettajista ei varmaan ole vielä tietoakaan. Luokkakavereista osa jatkaa matkaa maailmalle, osa vaihtaa paikkakuntaa Italiassa. Saapa nähdä, liittyykö seuraan ensi syksynä uusia ummikkolapsia, joita meidän muksut voivat puolestaan avustaa. Ja mikä on kansallisuusjakauma, tänä vuonna se meni näin:

Kuva koulun nettisivuilta.

Vaan pian on aika unohtaa nämä kuviot hetkeksi ja keskittyä lomailuun. Esimakua tulevasta saatiin jo tänään, sillä 17.6. on pisalaisille vapaapäivä kaupungin suojelupyhimuksen San Ranierin juhlapäivän ansiosta. Aiheesta lisää seuraavassa postauksessa...

Biitsikelit

Kesä toi mukanaan viime vuodelta tutut kuviot: uimarannat ja -altaat. Viime viikolla oli vielä hiljaista, mutta meno on selvästi vilkastumaan päin. Varsinkin nyt, kun (italialaiset) koululaiset ovat kirmanneet kesälaitumille.

Cinque Terren Monterosson rantaa viime viikon tiistailta. Hyvin oli tilaa.

Viime kesän suosikkipaikassa Sunlight Parkissa käytiin Suomi-vieraiden kanssa
viime keskiviikkona. Täälläkään ei juuri ollut tungosta (= oltiin ainoat asiakkaat)

Gardaland-hotellin allas oli torstai-iltana miehitetty pelkillä meidän koululaisilla.

Paikallisille rannat ovat kuin mökit suomalaisille, niille mennään vapaapäivinä nauttimaan elämästä (ja ystävien seurasta). Myös työssäkäyvät saattavat nauttia la dolce vitasta lounastunn(e)illaan lähtemällä porukalla johonkin merenrantapaikkaan syömään ja huilailemaan. Olettaen että meri on lähistöllä siis :)

Iloinen rantaleijona Spiagge Bianchella

Viime lauantaina lähdettiin mekin rantaretkeilemään eli etsimään täydellistä tämän kesän rantapaikkaa. Ajettiin reilut puoli tuntia Rosignanoon Spiagge Bianche -nimiselle rannalle, jossa nimensä mukaisesti on kilometrikaupalla valkoista hiekkaa. Hieno paikka, jonka bonuksena oli että se oli maksuton - esim. Viareggiossa ja Tirreniassa suurin osa rantapaikoista on maksullisia, niissä saa helposti kulumaan viiskymppiäkin. Spiagge Bianchessa sai siis ilotella ilmaiseksi, mutta toisaalta palvelutkin olivat huomattavasti maksullisia rantoja vaatimattomammat: ei suihkuja, ei valvontaa, ei ravintoloita, ei vessoja. Tai oli niitä jossain kauempana, ehkä.

Lapset olivat täynnä tekemisen iloa. Tässä perinteinen hiekkahautaus.

Palvelutason puutteet ei meitä juuri haitanneet, tällä kertaa*. Lapsetkin puhkuivat taas intoa, toisin kuin viime syksynä - oisko ollut syykuun loppupuolella kun ehdoteltiin viikonloppuna, että lähdettäiskös vaikka rannalle. Vastauksena kaksiääninen "ei taas". Nyt olivat kuitenkin jo ekasta vihjauksesta valmiina lähtöön ja samantien talviturkkia heittämässä. Mä en siihen vielä kyennyt.

Mutta kivaa oli. Kivaa on myös se, että yllättävän monella koulukaverilla on kotonaan oma uima-allas. Meillä on tällä hetkellä vetämässä kutsut ainakin neljään paikkaan, joten eiköhän pian alkava kesäloma saada kulumaan mukavasti. Tai ainakin sen kaksi ekaa viikkoa, sen jälkeenhän lapset pakkaavat kamansa ja lähtevät kokeilemaan meri- ja järviveden lämpötiloja Suomessa. Ja saunomista, oi autuutta.

* Paitsi että merimies inhoaa yhä hiekkaa. Huonompi homma hiekkarannalla.

Kouluretkellä

Kuten blogin päivitystiheydestä voi päätellä, on viime aikoina taas ollut arjesta poikkeavaa ohjelmaa.

Männäviikon su-to saimme vieraaksemme ystäväperheen Suomesta ja alkuviikko sujahti nopeasti matkaoppaan hommissa, iltaa istuen ja lasten iloisia leikkejä seuraten. To-pe taas pääsin mukaan lukuvuoden viimeiselle kouluretkelle, joka suuntautui 300 kilometrin päähän Pisasta, Garda-järven kupeeseen. Enkä tod. ollut yksin matkassa. Lähes kaikkien koululaisten lisäksi reissuun lähti bussilastillinen vanhempia, joten varsin sosiaalisesta tapahtumasta oli (taas) kyse.

Torstaipäivä oli varattu Gardalandin huvipuistolle, lyhyelle iltauinnille hotellin altaalla ja illalliselle. Perjantaina keskityttiin eläimiin: ensin käytiin Sealife-akvaariossa ja sen jälkeen seikkailtiin Parco Natura Viva -eläintarhassa ensin patikoiden ja sen jälkeen vielä safarityylisesti bussilla.

Ajankäyttö oli maksimoitu: lähtö oli torstaina Pisasta 5:30 (jep) ja paluu perjantaina 20:30. Pitkät, helteiset ja sosiaaliset päivät (plus kaikki hurjimmat kieputtimet) olivat tavallaan uuvuttavia, mutta pakko myöntää äidinkin: oli ihan superkivaa! Myös vähän toista kuin meitsin luokkaretket Turkuun ja Hämeenlinnaan aikoinaan.

Ajoitus oli loistava, sillä viime perjantaina alkoivat italialaisten koululaisten lomat ja veikkaanpa, että ei olis selvitty Gardalandissa ihan noilla kohtuullisilla viiden minuutin jonotuksilla jos oltais lähdetty reissuun tällä viikolla. Suosittelen kyllä piipahtamaan tuolla puistossa, jos Pohjois-Italiassa lasten kanssa vierailette. Etenkin vuoristoratojen ystävät tykkää varmasti.

Päivän pisin jonotus oli heti ekaan laitteeseen.

Hotellin pihalla oli tilaa leikkiä. Eikä tarvinnut palella.

Sealifeen pääsyä odotellessa saatiin muutama koululainen kaverikuvaan.

Klassikot

Patun luokka on nyt käynnissä olevassa tutkimusjaksossa tutustunut viihteen klassikoihin, kuten Charlie Chapliniin ja Ohukaiseen ja Paksukaiseen. En ihan olis uskonut, että uppoaa kuin veitsi voihin. Niinpä vietimme perjantain perheleffaillan katsoen Chaplinin Nykyajan Youtubesta* Patun toiveen mukaisesti.

Kas näin. Myös sipsit, vaaka-asento ja viltti kuuluivat pakettiin.

Palvelu pelasi, sillä saatiin hyvissä ajoin etukäteen selitykset siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Aika tarkkaan on myös Chaplinin maneerit tarttuneet. Saa nähdä millaisen shown aiheesta tekevät koulujaksonsa lopuksi - kouluvuoden vikan inquiry unitin presentaatio on reilun viikon päästä.

Musta tässä on taas pätevä esimerkki siitä, miten lapset saa innostumaan menneestä/historiasta/klassikoista/yms. kun antaa niiden itse tutkia aihetta ja innostua. Oon mäkin Chaplinista lukenut ja niin poispäin, mutta vasta nyt jaksoin oikeasti keskittyä katsomaan mitä herra on tehnyt. Kyllä kannatti!

Ollaan siis tultu siihen pisteeseen, että meillä lapset opettavat vanhempiaan. Sopii mulle.

*Nykynuorisohan ei paljon ohjelmakaavioista piittaa, vaan katsoo haluamansa ohjelman silloin kuin mieli tekee, netin kautta.

KESÄkuu

Tänään saatiin herätä hienoon kesäpäivään. Poissa oli myös ainakin viikon piinannut kova ja kylmä tuuli. Oikein mukavaa, ja ajankohtaan nähden ansaittua.

Aamun voimajuoma voimaannuttavassa auringonpaisteessa. Ah.

Maailmankirjathan on olleet toukokuussa jossain määrin sekaisin. Rovaniemi - tuo pohjolan Pariisi (tai pikemminkin Costa del Sol) - on ollut Euroopan lämpimin paikka jo jonkin aikaa. Länsi-Euroopassa lämpötilat on sen sijaan jääneet kymmenen asteen tuntumaan ja luntakin on satanut ihan näillä nykyisillä kotikulmilla (no, Alpeilla) saakka. "Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa", kirjoitti Hesari viikko sitten. Eihän se toki normaalia ole että taivaalta vihmoo lunta ja räntää, tässä vaiheessa vuotta.

Merimiehen työkaverit oli eilen todenneet*, että viis vuotta sitten helmikuun keskilämpötilat oli korkeammat kuin tänä vuonna toukokuun. Se ei selvinnyt, oliko kyseessä poikkeuksellisen lämmin helmikuu, mutta se on varmaa, että juuri ohitettu toukokuu oli Luoteis-Italian kylmin sitten vuoden 1991. Ja vesisadetta, sitäkin on piisannut. Maalis-toukokuussa satoi eniten 150-200 vuoteen tiesi La Repubblica kertoa.

Ilmiölle löytyy meteorologinen selitys. Normaalisti sääolosuhteisiin vaikuttaa Azoreiden päällä oleva korkeapaine, joka on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen heikko. Mutta Intian valtamerellä käynnistyvä monsuunikausi tullee voimistamaan tuota korkeapainetta, ja maailmanjärjestyksen pitäisi palailla normaaliksi noin viikon kuluttua. Siihen asti täällä pitäis vielä kärvistellä alkukevään lämpötiloissa.

Onneks ollaan suomalaisia. Kesän odottaminen on jokseenkin geeneissä ja jokainen  auringonpaisteinen päivä pieni voitto. Ja on niitä hellepäiviä ollut täälläkin. Mun mielestä kevät on kokonaisuutena ollut ihan kohtuullinen, suomalaisittain jopa hyvä. Nämä säänhellimät paikalliset on tietenkin ihan kauhuissaan. Aamulenkillä näin vielä yhden toppatakin ja viime viikolla useammatkin talvisaappaat. Italianopettajani valitteli että piti sitten vielä villapaitakin kaivaa esiin. Voi, voi.

On kyllä ihan oikein, että edes joskus kelit on kohdillaan Suomessakin. Nauttikaa, olette sen ansainneet!

* Sää, tuo universaali päivittelyn aihe. Täälläkin.