Ruokakulttuuria

Näin mässäilykauden* koittaessa on hyvä hetki päivittää vähän ruokatietoutta, italialaisittain. Moni on varmaan mua viisaampi näissä ruokakulttuuriin(kin) liittyvissä jutuissa, mutta jaanpa silti muutamia paikan päällä tehtyjä havaintoja. Ja vähän italiantunnilla opittua. Loput voi lukea vaikka Wikipediasta.

Ensinnäkin, mulle on ollut suuri hämmästyksen aihe, että valmisruokavalikoima on täälläkin mittava. Tosin vähän erilaisia systeemeitä kuin Suomessa, esim. pakastepastaruokia on isoissa kaupoissa metritolkulla, mutta perunapakasteita ei juurikaan. Paikalliset näyttävät myös ostavan pakastepizzoja ilman omantunnontuskia, tai vähintäänkin taikinan/ pohjan+ tomaattikastikkeen+ juuston valmiina. Luulin, että tuommoinen olisi täällä pyhäinhäväistys. No, kyllä ne aika hyvin kansoittaa myös noita joka kadunkulmasta löytyviä pizzerioita.

Pizzalla, mutta ei Italiassa vaan Nizzassa. Taustalta
tarkkasilmäiset voivat ehkä bongata kotimaisia julkkiksia.

Missä on sitten se pizzantuoksuinen mamma? Olen niistä kuullut tarinoita, mutta veikkaanpa, että täälläkin työssäkäyvät painivat ihan samanlaisen ajanpuutteen kanssa kuin missä tahansa muualla. Että ostetaan sitä valmista sitten, jotta saadaan jotain syötävää. Ehkä ne on ne ruuhkavuodet ohittaneet mammat, jotka niiden patojen äärellä seisovat täälläkin.

Ruoka on italialaisille tärkeää, certo. Mutta vielä tärkeämpää näyttäisi olevan siihen liittyvä sosiaalisuus. Yhdessä syöminen. Olen moneen otteeseen bongannut perheitä (joihin kuuluu siis lähes poikkeuksetta ainakin isovanhemmat ja sisaruksia, jos niitä on) sunnuntailounaalta. Aikaa kuluu, ruokalajit vaihtuvat, ja koko ajan keskustellaan. No, aika monella on varmaan tämä kuva italialaisista muutenkin. Mutta voin siis vakuuttaa, että kuva on oikea. Lämpimämpien kelien vallitessa nämä kokoontumisajot suoritettiin usein puistoissa, piknik-henkeen. Eikä kenelläkään ollut kiire minnekään.

Aamiaisella taas on, sillä silloin juodaan kahvit lennossa ja syödään vain vähän, yleensä makeaa. Poikani on selkeästi Italiaan suunniteltu, sillä se on aloittanut aamunsa suklaacroissanteilla jo pitkään. Tosin viime aikoina aamiaismenu on koostunut lähinnä puurosta (!), mutta sekin toki mansikkahillon ja sokerin kera. Hyvin näyttää poika jaksavan. Ja koska 60 miljoonaa italialaista tekee samoin, en ole ottanut tästä(kään) mitään huonon äidin syndroomaa.

Italialainen keittiö vaikuttaa aika pirstaloituneelta. Se, miten jossakin syödään parmankinkkua, ei käy toisaalla lainkaan. Pizzatkin on erilaisia, mutta sopiva ruokajuoma niiden kanssa on kuulemma ehdottomasti olut. Ja pastaa ei koskaan syödä lusikan kanssa. No, oli miten oli, joka paikassa on omat erikoisuutensa, joista ollaan ylpeitä, ja perinteitä, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Viime aikoina olen kuullut paljon joulutraditioista, kuten ajan henkeen kuuluu. Pohjois-Italiasta kotoisin oleva kielenopettajani on kertonut oman perheensä tavoista, ja kovin tutuilta kuulostavat: ruokaa riittää, kolme päivää syödään vaan ja ollaan, pelataan pelejä ja kulutetaan aikaa sukulaisten tai ystävien kanssa. Se, mitä syödään, vaihtelee. Mutta esimerkiksi näitä:

• I cappelletti in brodo, mielellään kanaliemessa keitettyä, täytettyä pastaa. Täytteet vaihtelevat alueittain. Alkuruoka.
• Il cappone ripieno, täytetty salvukukko*, jonka täytteet vaihtelevat myös alueittain. Vastaa meikäläisten kinkkua. Syödään joululounaalla pääruokana.
• Il capitone, uunissa tehtyä ankeriasta, mausteina oreganoa, laakerinlehtiä, valkosipulia ja pippuria.
• Il pandoro, tähden mallinen, usein vaniljalla maustettu veronalainen kuivakakku. Kaupat on näitä pullollaan ja voi pojat, kuinka jengi näitä ostaakaan.
• Il panettone, milanolainen kuivakakku, jossa on rusinoita tai kuivattuja hedelmiä. Näitäkin löytyy kaupoista mielettömät keot, kaupaksi menevät.
• Gli struffoli, napolilaisia friteerattuja ja hunajan kanssa nautittavia taikinapalloja.
• Il torrone, sitä matkamuistoksi usein ostettavaa nougat-tyyppistä herkkua, jossa mantelia. Erilaisia variaatioita, voi esim. olla kovaa tai pehmeää.
• Il panforte, taas yksi makea jälkiruoka, Sienasta. Tässä 1200-luvulta periytyvässä herkussa on sokeria, hunajaa, pähkinöitä tai hedelmiä.

Varmaan on miljoona muutakin juttua, mutta onhan sitä tässäkin testattavaa näin alkuun. Katsotaan, mitä itse keksitään tänä vuonna, meille kun on tulossa fuusiojoulu mallia Suomi-Sveitsi-Italia. Ei voi olla huono sekään.

Kauhee kun tulikin nälkä.

* Tai "massailukauden", ihan kummin vaan
* Niin MIKÄ? No, kuulemma "ennen sukukypsyyden saavuttamista kirurgisesti kastroitu kukko, jonka liha on rasvaisempaa ja maku arvostettua".