Vain käymässä

Käväisin tänään tornilla passeggiatan* aikaan ja tunsin itseni melkein pisalaiseksi. Ensin piipahdin tutussa kenkäkaupassa (kyllä, matkaan tarttui kengät), sitten törmäsin Rossellaan ja Edoardoon ja juttelin niitä näitä melko sujuvasti italiaksi, tornilla tapasin sovitusti Nasin perheineen, poikkesin matkamuistokojulla ostamassa itselleni kiinalaisen hellehatun (ja tingin melko sujuvasti italiaksi). Paluumatkalla ohittamani gelateria artigianale näytti niin houkuttelevalta, että ostin tötterön mantelijäätelöä, jota syödessäni kuulin yhtäkkiä nimeäni huudettavan ja huomasin, että Edoardo (G.) heilutteli mulle isovanhempiensa parvekkeelta. Hetken jutustelun jälkeen jatkoin matkaa ja läheisestä kolmiopuistosta bongasin vielä tutun koiranulkoiluttajan toivotellen buonaserat. Aika jees.

Sangen toimiva kieltokyltti. Jossain taustalla myös Nasin perhe.

Mutta tosiasia on, että täällä ollaan vaan käymässä. Se oli syynä tornivisiittiinkin, sillä tarkoituksena oli hyvästellä Nasin perhe, joka muuttaa lauantaina takaisin Teheraniin Iraniin, josta jatkavat ehkä syksyllä San Franciscoon. Tunnelma oli haikea puolin ja toisin, vaikka eihän sitä koskaan tiedä josko tiet vielä tulevaisuudessa kohtaavat. Toivottavasti.

Vehreä, ihana Santa Maria del Giudice ja ihan paras seura.

Parit jäähyväiset ehdittiin viettää jo ennen Suomen reissua, kun sanottiin heipat Julien ja Garethin perheelle, joka muuttaa takaisin Britteihin elokuussa. Sitä ennen aikataulut menevät niin ristiin, että päätettiin viettää läksiäisiä jo sunnuntaina 29.6. Istuttiin ihanaa iltaa Santa Maria del Giudicessa pizzaa syöden ja viiniä/olutta juoden, lapset pulahtivat välillä uima-altaaseen ja... kaikilla oli niin mukavaa. Ikävä tulee.

Ystävykset parhaimmillaan :D

Samalla kerralla hyvästeltiin Tess ja Isabella, jotka muuttavat seuraavaksi Portugaliin. John hyvästeltiin jo Luminarassa. Tämä yhteys ei varmasti tule katkeamaan - eka reissu Lissaboniin on jo suunnitteilla. Tulevaisuudessa voidaan tavata myös lähes kotikulmilla Göteborgissa, jossa viettävät usein kesänsä. Mutta silti, tulevasta Pisan-arjesta ovat poissa hekin.

Elokuussa edessä ovat vielä Patrizian perheen läksiäiset, muuttavat Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan. Toinen koti jää kuitenkin vielä Pisaan, joten mahdollisuudet tapaamiseen säilynevät. Edoardon ja Gretan päivittäisiä juttuja jäämme kyllä kaipaamaan.

Onneksi Dominikin perhe jää vielä tänne, sillä ollaan vuoden mittaan tultu läheisiksi. Ja Maria Camilla asuu jatkossakin ihan kulmilla, vaikka Nicolò vaihtaakin koulua. Siskonsa Matilde taitaa kyllä jatkaa vielä Patun luokalla. Samoin Anna ja Stefano asuvat niin lähellä, että yhteys säilynee, vaikka Laurakin vaihtaa koulua.

Kansainvälisen elämän varjopuoli on juuri tämä. Lähteminen. Toisaalta, sen vastaparina on tuleminen, ja oletettavasti (toivottavasti) myös tulevan syksyn aikana tapaamme uusia, upeita ihmisiä. Sitten vaan pitää alkaa surra sitä, että on meidän vuoro lähteä... mutta onhan skypet, facebookit, meilit ja puhelimet, suomalainen joulupukki ja keskiyön aurinko, jotka tuntuvat olevan se juttu, jonka takia saanemme vieraita myös Suomeen, sitten joskus.

Eikä tässä nyt vielä olla lähdössä. Ollaan vaan ja nautitaan tästä kaikesta hyvästä, mitä ympärillämme on. Ja muistot, nehän säilyy per sempre.

* Italialainen iltakävely, yleensä klo 17-20 välillä tehtävä kaupunkikierros, jolloin näyttäydytään ja tavataan ystäviä. Ihana tapa, mielestäni. Kaupunki kuhisee leppoisalla tavalla, puheensorina täyttää kadut, otetaan ehkä jätskit tai aperitivot ennen päivällistä. Tän vois tuoda Suomeen.