Termeellistä ihanuutta

Jo muinaiset roomalaiset tiesivät, että kylpy rentouttaa kireimmänkin stressaajan. Italia on kylpylöitä, täkäläisittäin termejä täynnä. Todellakin jo Antiikin Roomassa kylvettiin, ja Wikipedian mukaan "käytännössä jokaiseen valtakunnan kaupunkiin rakennettiin kylpylä tai kylpylöitä"*. Ilmankos välillä tuntuu, että noin joka viidennen pitäjän nimessä komeilee nimi "terme".

Bagni di Pisa näköjään kello 10:42 tiistaina 29.7.2014

Tiistaina kipaisin juoksujalkaa naapuripitäjän San Giuliano Termen kylpylään, joka on nimeltään Bagni di Pisa. Sain nimittäin äitienpäivälahjaksi hemmottelulahjakortin, joka tarjosi 50 minuutin hieronnan ja pääsyn termisistä lähteistä vetensä ammentaviin altaisiin. Turkkilaiseen ja kunnon suomalaiseen saunaan. Ai, ihanuutta! Pitkään kesti ennen kuin sain lahjakortin lunastettua, mutta kun lopulta paikan päälle pääsin, en millään malttanut lopettaa nautintoa, vaan päätin parituntisen euforian lounaaseen kylpylän yhteydessä olevassa ravintolassa. Jonka huuhtelin alas hyvällä toscanalaisella valkoviinillä ja päätin tiramisùun, keskellä päivää. Eikä edes tehnyt pahaa kuitata lähes neljänkympin lounaslaskua, sen verran rentoutunut fiilis oli.

Italialaiset termet eroavat aika lailla kotimaisista viihdekylpylöistä. Ja tämän sanon kokemuksen vankalla rintaäänellä, olenhan käynyt jopa kahdessa. Niihin mennään rentoutumaan hiljaisuudessa, ottamaan hoitoja, tervehtymään. Vesi on usein mineraalipitoista ja siten parantaa kaikki vaivat. Toisinaan myös tämän terveellisen veden juominen kuuluu rituaaliin. Kylpylärakennukset ovat vanhoja, ylellisiä, kerrassaan upeita. Bagni di Pisa ainakin huokui (menneen maailman) loistoa, ja henkilökunnan palveluasenne ylitti Stockmannin moninkertaisesti. Upea paikka. Tosin ei ehkä hyppimistä ja riehumista rakastavien lasten kannalta. Ilmankos kylpylät tuntuvat vetävän puoleensa etenkin eläkeläisiä - ja mua.

Italialaisten kylpylöiden, ja lähes kaikkien uimahallien ja -altaiden erikoisuus on se, että niissä pitää olla uimalakki päässä. Bagni di Pisan pakettiin tämä kuului, samoin kuin kylpytakki ja -tossut, mutta joissakin paikoissa vermeistä saa pulittaa erikseen. Kannattaa varautua. Muuten voin kyllä suositella täkäläisiä kylpylöitä lämpimästi. Ne vaan on niin... rentouttavia.

Ja näköjään niihin pääsee myös ilmaiseksi. Toscanassa on paikallisen matkailusivuston mukaan neljä luonnontermeä, joissa voi käydä ihan itsekseen. Luulenpa, että joku noista on vielä joskus pakko testata. Mikä onkaan sen ihanampaa kuin lämmin, hoitava vesi, keskellä luontoa (ja todennäköisesti sataa italialaista/turistia). Eiköhän tämä ole koettava! Tämäkin.


* Tästä aiheesta on muuten ihan mahdoton tehdä nettihakua ilman miljaaardia sponsoroitua linkkiä, ihan sama mitä hakukonetta käyttää. Kylpylä Italia > sivu täynnä kylpylämainoksia. Sama juttu italiaksi ja englanniksi. Ovat vissiin käyneet jotain Adwords-kursseja nämä. Taitaa olla ENSIMMÄINEN kerta, kun en löydä tietoa netistä vaikka sitä yritän etsiä. Juttu koostuu siis lähes kokonaan meikäläisen "faktoista".

Itsetunto-ongelmia

Suomalaisessa mediassa on viime päivinä pohdittu kansallista tapaamme olla tervehtimättä, ja argumentteja on esitetty joka suuntaan. Keskustelu käy edelleen kiivaana ja tervehtimiskampanjoitakin pystytetään. Täältä katsoen voin vaan todeta, että tunnistan käyttäytymismallin, enkä itse kuulu sen kannattajiin saatikka ylläpitäjiin, mutta ymmärtäjiin kyllä. Sitähän voi joutua vaikka keskustelemaan enemmänkin, jos ystävällisesti muita tervehtii, joten parempi on pysytellä hiljaa. Tylyä, mutta kovin suomalaista - vai onko?

Sveitsissä ja Itävallassa matkaillessa ei voi olla kiinnittämättä huomoita siihen, kuinka kaikkia vastaantulevia tervehditään, jos nyt ei kaupungilla kävellessä, niin ainakin lenkkipolulla. Englannissa käydessä tuntuu, että ihan jokaista pientä hipaisua pyydetään anteeksi ja "darling" tai "dear" lisätään noin joka kolmanteen lauseeseen. Tervehditään tottakai. Italia - tai sanotaanko että tämä tuntemani Italia, ts. Pisa - sijoittuu näiden kahden välimaastoon. Jokaista vastaantulevaa ei tervehditä, mutta tapana on, että jos jonkun näkee useammin, aletaan tervehtiä. Lääkärille tai vastaavalle mennessä tervehditään odotustilaan astuessa, koiralenkillä (ja joskus myös juoksulenkillä) tervehditään kanssalenkkeilijöitä, ja (pieniin) myymälöihin astuttaessa tervehditään kollektiivisesti sekä myyjää, että muita asiakkaita. Ja kyllä se "bella" tai "caro" tai "amore" sieltä kans suhteellisen helposti tulee.

Joku kotimaisista kommentoijista veti jo itsetunto-kortinkin esiin. Että suomalainen tervehtimättä jättäminen nyt vaan johtuu siitä, että me nyt ollaan surkeampia/kömpelömpiä/osaamattomampia kuin muut. Voi, tuota ainaista alemmuudentunnettamme! Mutta, tiedättekö mitä, osataan sitä täälläkin. Tänään italian tunnilla kuunneltiin Giorgio Gaberin kymmenisen vuotta vanha kappale "Io non mi sento italiano", eli "en tunne itseäni italialaiseksi". Monet kuulemma allekirjoittavat sen sanat.

 
Laulussa todetaan muun muassa, että "Questo bel Paese / pieno di poesia / ha tante pretese / ma nel nostro mondo occidentale / è la periferia" eli kutakuinkin: "tämä kaunis maa, joka on täynnä runoutta ja vaateita, on länsimaidemme periferia". Kaoottinen politiikka, korruptio, mafia, mennyt fasismin aikakausi, heikko taloudellinen tilanne -- mm. näitä italialaiset häpeävät ja tuntevat itsensä huonommaksi kuin muut länsimaat. Mikään ei kuulemma muutu (edes Renzin myötä), homma jatkuu aina samanlaisena ja pienen ihmisen pitää vaan pärjätä tässä hullussa, mutta silti rakkaassa maassa... "Io non mi sento italiano / ma per fortuna o purtroppo lo sono" eli "en tunne itseäni italialaiseksi, mutta onneksi tai valitettavasti olen sellainen".

Myöhemmin laulussa kuitenkin muistutetaan, että "Questo bel Paese / forse è poco saggio / ha le idee confuse / ma se fossi nato in altri luoghi / poteva andarmi peggio", siis "tämä kaunis maa, joka on ehkä kaikkea muuta kuin viisas, ja jotenkin sekaisin -- mutta jos olisin syntynyt jonnekin muualle, voisivat asiat olla vieläkin huonommin". Tämäkin kuvastaa italialaisuutta hyvin. Paljon maalla on myös ylpeyden aiheita, kyllähän ne senkin tietävät. Loppujen lopuksi taitavat vaan valittaa lämpimikseen, sillä onhan Italia nyt kuitenkin aina Italia - italialaisten (ja eräiden muiden, toim. huom.) mielestä.
 
Josta tullaankin kätevästi aiheeseen nimeltä kansallislaulu - tämänkin Gaber mainitsee laulussaan. Fratelli d'Italia lienee suomalaisille tuttu ainakin formulakisoista. Itse olen aina tykännyt sen railakkaasta meiningistä, mutta italialaisille laulu ei oikein kelpaa. Säveltäjäkin joku tuntematon genovalainen Novaro, kun Verdikin olisi ollut tarjolla (joka kyllä yritti, mutta epäonnistui ja kansallishymni jäi epäviralliseksi). Laulun sanat ovat sotaisat ja ulkomaalaisvastaiset (muun muassa Puola ja Itävalta mainitaan sanoissa) ja niin vanhahtavat, ettei juuri kukaan kuulemma osaa laulua ulkoa. Jalkapallon maajoukkuekin lähinnä liikuttelee suutaan musiikin tahdissa - vaikka ovat sitä opettajani kertoman mukaan kyllä harjoitelleet.

No, vahvojen keskustelujen jälkeen laulu kuitenkin vahvistettiin vuonna 2005, eli tällä mennään.

Lopuksi kuitenkin rohkaisun sana meille itsetunto-ongelmaisille suomalaisille: vaikka meitä ei maailmalla juuri tunnetakaan, se vähä mikä tiedetään on yleensä hyvää. Koulutustaso tiedetään, ihmisten onnellisuus, passin parhaimmuus, äitiyden helppous, työntekijöiden tuottavuus. Häntä pystyyn vaan - ja muita reippaasti tervehtimään! Jos maamme on voitu muuttaa köyhästä maatalousvaltiosta maailman eturivin hyvinvointivaltioksi, ei sen tervehtimisenkään oppiminen pitäisi olla niin vaikeaa. Eikä tarvitse enää hävetä edes amerikkalaisten silmissä.

Päiväkävely Pisassa: matkaopas just sulle!

Tervetuloa Pisan-kierrokselle! Tämä tunnin kävelyreitti kattaa keskustan merkittävimmät nähtävyydet. Matkan varrella voit poiketa paitsi maailmankuululla kaltevalla tornilla, myös jossakin kaupungin 60 kirkosta, 24 museosta, lukuisista ravintoloista ja kaupoista. Vierailemme viidellä tunnetulla piazzalla ja näemme kolme siltaa, joista kaksi ylitämme. Tutuiksi tulevat joenrantaa myötäilevät lungarno-kadut, keskustan tärkeimmät ostoskadut sekä pisalainen versio romaanisesta tyylistä...

Kävelyreittiehdotus löytyy tarkempana täältä

Viime aikoina multa on useampaan otteeseen kysytty, mitä muuta Pisassa pitäisi nähdä kuin Piazza dei Miracoli, tornin ympäristö siis. Pikkuisen pinnistäen kehitin oheisen kävelyreitin, jonka kiertämällä näkee jo aika paljon. Koko kaupunkikierrokseen kannattaa varata aikaa noin puoli päivää, niin aikaa jää vaikka ruokailulle, shoppailulle ja gelaton nauttimisellekin. Jos on oikein tiivis lomaohjelma, voi toisen puoli päivää viettää mukavasti vaikka puolen tunnin junamatkan päässä olevassa Luccassa tai matkata suunnilleen saman verran bussilla Tirrenian rannalle. Autoillen siirtyminen on vielä helpompaa, mutta Pisan keskustassa on parasta varautua jalkapatikkaan laajan ZTL:n (Zona a Traffico Limitato) eli autoilukieltoalueen takia. Hyviä parkkipaikkoja löytyy esim. tornin lähistöltä, Giardino Scotton vierestä Lungarno Fibonaccilta tai maanalaisesta parkkihallista Vittorio Emanuele II:n aukiolta. Tai meiltä :)

Kävin eilen varta vasten spanielin kanssa kuvaamassa hoodit aloittaen yllä näkyvän kartan punaisella merkatusta pisteestä Ponte della Fortezzalta (koska se on lähimpänä meitä) ja kulkien reitin myötäpäivään. Luonnollisesti myös vastapäivään saa kulkea ja kierroksen voi aloittaa mistä kohdasta tahansa - esimerkiksi Pisa Centralen asemalle saapuvien kannattaa lähteä Piazza Vittorio Emanuele II:lta. Junalla kaupunkiin tuleva voi jäädä pois myös Pisa San Rossoren asemalla, joka on lähempänä tornia. Silloin kävelyreitti lähtee arvatenkin tornilta. (Oisko nyt riittävästi rautalangasta väännetty?)

Mutta asiaan. Tässä reitti säälittävän vähällä keskittymisellä (se spanieli!) otettujen kuvien myötä selitettynä:

Ponte della Fortezza on suhteellisen kämäsen näköinen silta, mutta siltä on hienot
näkymät keskustaan muun muassa Palazzo Pretorion kellotornille,
ja jos joenrantaa haluaa käppäillä, on se luonteva kääntöpiste.

Heti sillan jälkeen löytyy vastikään restauroitu Giardino Scotto -puisto,
1400-luvulta peräisin oleva entinen kaupungin linnoitus, joka tätä nykyä on
mm. suosittu leikkipaikka, meidän lasten välituntipaikka ja kesäiltaisin elokuvateatteri.
Istutukset ovat hienoja ja picnic-alue upea. Tripadvisor antaa tällä hetkellä arvosanan 4/5.

Suunnistuksellisesti helpointa on palata Scotto-puistosta takaisin joenrantaan
Lungarno Galileille ja kävellä sitä pitkin, kunnes saavutaan Ponte di Mezzo -sillan
kohdalle. Siitä käännös vasempaan päin (!) ja ollaan Piazza XX Settembrellä, jota
ympäröivät mm. kaupungintalo ja Loggia di Banchi, katos, jossa 1600-luvulla
toimivat silkki- ja villamarkkinat. Sen takaa alkaa Corso Italia, Pisan pääostoskatu.

Corso Italian talot pommitettiin pahoin 2. maailmansodan aikaan,
mutta ne on restauroitu. Passeggiatan aikaan kapea katu kuhisee väkeä.
Corso Italialta löytyvät tunnetuimmat vaateketjut ja mm. pienehkö
Coin-tavaratalo. Katu päättyy Piazza Vittorio Emanuele II -aukioon.

Uusklassiset rakennukset ympäröivät yhdistyneen Italian ensimmäisen kuninkaan
nimeä kantavaa Piazza Vittorio Emanuele II:sta. Takana häämöttävä oranssi rakennus
on päärautatieasema Pisa Centrale. Aukion laidalta löytyvät mm. pääposti ja bussiasema
ja pari kivaa kahvilaa/terassia, joissa tosin on turistihinnat ja -kohtelu.

Piazza Vittorie Emanuele II:n oikealta puolelta löytyy Sant'Antonion kirkko, johon pop-taiteilija
Keith Haring teki viimeiseksi jääneen seinämaalauksensa Tuttomondon vuonna 1989
kaupungin tilauksesta. Vieressä sijaitsee Keith Art Shop Cafe, josta voi murkinan lisäksi
ostaa vaikka kotiinviemisiä. Näiden näkymien jälkeen voidaan kurvata kohti Via D'Azegliota.

Tie muuttuu pian Via Mazziniksi, jota pitkin voidaan tallustella takaisin jokirantaan asti.
Matkan varrella on mm. Italian yhdistäjän Giuseppe Mazzininin kuolinkoti Domus Mazziniana
ja Hotel Bologna, lasten koulukaverin vanhempien pitämä erinomainen hotelli (vinkvink).
Rantaan tullessa käännös vasempaan päin, ja vastaan tulee 1200-luvulta peräisin oleva goottilainen
Santa Maria della Spinan kirkko, aivan kiinni joessa. Matka jatkuu vielä Ponte Solferinolle, jolta tämä kuva.

Sillan ylityksen jälkeen palataan muutama metri keskustaan päin
Lungarno Pacinottia ja käännytään Via Santa Marialle. Kaarikäytävän
jälkeen vastaan tulee 1100-luvulta peräisin oleva San Nicolan kirkko
(sittemmin lähes uudelleen rakennettu), jonka kellotorni on myös hieman kalteva.

Eiku etiäppäin! Santa Mariaa kun tovin astelee, tulee vastaan tämmöinen
näky. Mikäs se siellä häämöttää :) Kannattaa kuitenkin vilkuilla vähän myös
sivuille, sillä matkan varrella on mm. Euroopan vanhin kasvitieteellinen puutarha
ja muita 1000-luvulta lähtien toimineen Pisan yliopiston rakennuksia.

Ja sitten ollaankin The aukiolla, josta löytyvät mm. katedraali ja kastekappeli,
ja se yksi kuuluisa kellotornikin. Kannattaa kiertää koko alue, jotta tornin kaltevuuden
näkee kunnolla. Torniin voi kiivetä, mutta MUN mielestä 18 € on siitä vähän turhan paljon.
Liput torniin ja muihin nähtävyyksiin voi ostaa etukäteen netistä, lipputoimisto paikan päällä toimii
kyllä hyvin sekin. Muista ottaa kuva, jossa tuet/työnnät tornia!

Kun tornista (ja matkamuistokojuista) on saatu tarpeeksi, palataan vähän takaisinpäin
ja käännytään piskuisen Piazza Cavallottin kulmalta vasempaan päin (sic!). Hetken päästä tulee
vastaan keskiaikaisen Pisan poliittinen keskus Piazza dei Cavalieri, jonka ympärillä
sijaitsee mm. Italian parhaimpiin kuuluva opinahjo Scuola Normale Superiore. Tripadvisor 4/5.

Jatketaan 1000-luvulla rakennetun San Siston kirkon ohi Via Dinille. Sen päässä sijaitsee
Borgo Stretto, yksi kaupungin vanhimmista kaduista. Kaarikäytävien alla on mukava shoppailla
vaikka sateellakin. Jatketaan oikealle kuvan mukaisesti, siis jokea kohti. Matkalla ohitetaan mm.
Vettovaglien tori ja San Michele in Borgon kirkko. Sivukaduilla on myös paljon ravintoloita.

Lopulta tullaan piazza Garibaldille, joka tässä joelta päin kuvattuna. Opiskelijoiden
(ja turistien) suosiman aukion keskellä nököttää kansallissankari Giuseppe Garibaldin patsas.
Taustalla oleva rakennus Casino dei Nobili palveli 1700-luvulla säätytalona. Viereisellä
Ponte di Mezzolla järjestetään Gioco del Ponte -siltakisat aina kesäkuun vikana lauantaina.

Sitten ollaankin reitin vikalla etapilla, Lungarno Mediceolla. Jokivartta tallustellessa
voi ihailla vaikka keskiaikaisia casa torreja, varakkaiden perheiden muita korkeampia,
usein tornilla varustettuja asuintaloja. Yksi näistä on Medicien palatsi, jossa Firenzen johtaja
Lorenzo Suurenmoinen majaili 1400-luvulla ja Italian kunkun morganaattinen vaimo 1800-luvulla.

Se ois sitten siinä! Näkemättä jäi muun muassa Palazzo Blu, jossa on välillä huikeita taidenäyttelyitä - viime talvena esimerkiksi Andy Warholin sittemmin Tampereelle siirtynyt näyttely. Kaukokatseella hoitui myös esimerkiksi Cittadella di Pisan linnoitus ja sen Torre Guelfa. TOSIreippailijat taas voisivat nauttia myös Viale delle Piaggen maisemista, jossa paikalliset lenkkeilevät, ja jonka varrelta löytyy kaupungin toinen kalteva torni San Michele degli Scalzi -kirkon kupeesta. Jos antamani ohjeet muutenkin epäilyttää, kannattaa tsekata esimerkiksi kaupungin ylläpitämät Walking in the City -sivut ja sen ehdottamat reitit tai Behind the Towerin mainiot vinkit ja reitit - jälkimmäiseltä saa myös majoituksen, jos omatoimicatering kiinnostaa.

Hävettää myöntää, mutta kokemukseni kaupungin ravintolamaailmasta ovat vähäiset. Kulinaristisia elämyksiä etsivien kannattaakin suunnata vaikka Tripadvisoriin tai hankkia Osterie d'Italia opas, jonka muuten saa myös kännysovelluksena. Kaksi suositusta voin antaa: Corso Italian puolella jokea sijaitsevat Numero Undici, joka on erikoistunut lähiruokaan, sekä Osteria del Violino, jossa menu tulee tarjoilijan suusta: valittavana on liha-, kala- (tai ilmeisesti myös) kasvisvaihtoehto raaka-aineiden kulloisenkin saatavuuden mukaan. Oikein italialainen paikka! Molempiin on helppo poiketa ehdottamani reitin varrelta, heti Giardino Scotton jälkeen, tai Corso Italialta.

Buon viaggio e benvenuti a Pisa!

Tiedossa vaihtelevaa säätä

Kolmas Italian-kesä näyttää taas eroavan aiemmista keleiltään. Jos vuoden 2012 kesä oli kuuma ja sateeton (40 hellepäivää putkeen) ja vuoden 2013 heinäkuu tavanomaista viileämpi ("vain" 25 asteen tuntumassa), niin tänä vuonna erikoista on lähes viikoittain toistuvat ukkoset. Välissä on ihan tropiikin kelejä, kosteaa ja kolmeakymmentä, sitten ukkostaa, ja taas lähdetään kasvattamaan lämpötiloja siitä paristakympistä ylöspäin.

Mitä ihmettä?! Helsingin sää on ennalta arvattavampi kuin täkäläinen!
Mahtavaa kyllä, että Suomeenkin tuli kesä, tänäkin vuonna.

Se hyvä puoli tässä jojoilussa kyllä on, että kämppä on pysynyt suhteellisen viileänä. Tällä hetkellä sisälämpötila näyttäisi olevan 27 astetta, mikä on pari astetta normikesää viileämpää. Ei edes ahdista!

Muutenkin oikein hyvä näin, kun pitäisi paahtaa jos mitä oppimispäiväkirjaa, artikkelia ja apurahahakemusta. Pari viikkoa vielä, niin sitten voi elokuussa lomailla hyvillä mielin. Sillä täkäläistä kesää on vielä reilusti jäljellä - korkein sesonki on vasta edessäpäin.

Eilen pääsin mereen uimaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Uima-altaan äärellä on toki vietetty jo tovi jos toinenkin, mutta kun muut perheenjäsenet eivät niin merestä ("siellä voi olla meduusoja/merisiilejä/kaloja, iik") tai hiekasta ("mä en kestä tätä hiekkaa on joka paikassa") perusta, ei rannalle ole tullut lähdettyä (paitsi kalastamaan). Itse kyllä tykkään mereltä käyvästä tuulahduksesta, laineiden liplatuksesta, horisonttiin tuijottamisesta, lämpimässä vedessä kellumisesta.

Viareggion rannalla ei tarvinnut olla yksin

Niin oli mukavaa, että taidanpa lähteä toistekin. Kun tässä taas ollaan kukkona tunkiolla.

Kesäale!

Toscanassa on shoppailtu alennusmyynneistä nyt pari viikkoa. Täällä alet alkavat myöhemmin kuin Suomessa, talvella yleensä loppiaisen kieppeillä ja kesällä viikko juhannuksen jälkeen. Tänä vuonna kauppa on käynyt erinomaisesti - ensimmäisen viikonlopun myynti kasvoi jopa 20 % edellisvuoteen verrattuna. Tämä tekee hyvää Italian kituvalle kaupalle, sillä alkuvuoden myynti on ollut 7 % normaalia hiljaisempaa.

Joko italialaisten ostotottumukset ovat muuttuneet, tai sitten epävakaa taloustilanne näkyy jopa täkäläisissä vaateostoissa. Kuulemma aiemmin alennusmyynneistä on haalittu lähinnä kalliita vaatteita, tätä nykyä ostoja pantataan ja vaatekaappi uudistetaan vasta roimien hinnanalennusten myötä. Mun vuodelta 2007 peräisin olevassa Italian matkaoppaassa todetaan nimittäin*: "Noin 60 prosenttia italialaisista naisista pukee kahdesti vuodessa itsensä uudelleen, uusimpien sävyjen ja tyylien sanellessa valinnat. Sesongin vaihtuessa on tavallista, että naiset ottavat päivän vapaata työstä vain järjestelläkseen vaatevarastonsa uudelleen. Italialaiset käyttävät jopa 50 prosenttia nettotuloistaan vaatteisiin ja muotiin, ja designasusteita pidetään kaikille kuuluvana vaihtoehtona." En ole varmistanut edellisen paikkansapitävyyttä täkäläisiltä ystäviltäni, mutta kyllä ne tyyliin panostavat, selvästi.

Itse pyörähdin alennustangoilla heti ekalla viikolla, enkä löytänyt juuri mitään. Eilen tajusin, miksi. Kävin Viareggiossa tapaamassa siellä lomailevia ystäviäni ja multa kysyttiin: "Oletko shoppaillut täällä paljon?". Oli pakko vastata, että en. Ei sillä, etteikö täältä oikeasti löytyisi mitään ostettavaa, ja todistetusti olen ainakin muutamaan otteeseen höllentänyt kukkaronnyörejä, mutta pakko on todeta, että pari vuotta downshiftaamista on muuttanut myös mun kulutustottumuksia. Kieltämättä en ole juuri edustustilaisuuksissakaan pyörinyt, joten muotia ei juuri tarvi seurata, mutta olen myös huomannut, että en enää saa shoppailusta samaa tyydytystä kuin aiemmin. Pari kertaa vuodessa on ihan hauska irrotella, joo, ja loput ostaa tarpeeseen. Tällä hetkellä ei näköjään ollut kummankaan aika. Näin sitä ihminen muuttuu.

Tosin nettikaupoista huomaan ostavani yhä enemmän. Italian Amazon kuljettaa tavarat toimitusmaksutta kätevästi perille päivässä, parissa. Abercrombien verkkokauppa tuli tutuksi tyttäreni tilausten myötä ja koiranruuat ja muut tarvikkeet olen jo kolme vuotta tilannut Zooplussasta. Myös merimiehelle kannetaan paketteja lähes viikottain, ties mistä erä-, urheilu-, kalastus- ja autotarvikekaupoista. Kuriirihemmoista on tullut jo ihan hyvänpäiväntuttuja - viimeksi kuulin kehuja siitä, kuinka italian kielitaitoni on parantunut huimasti parissa vuodessa. Taidan tilailla vastedeskin ;)
 

"Tullikoira" mielipuuhassaan, taas yhtä pakettia "avaamassa"

Josta tuli mieleen, että olenhan mä tosiaan tilannut vastikään käsilaukun, kellon ja lentolaukun, ja merimiehen kanssa pyörähdettiin Barberinon outletissa San Gimignanosta tullessa, josta ostin - hyvillä alennuksilla - pari paitaa ja yhdet shortsit... Kolmet kengätkin olen lähiaikoina hankkinut (tarpeeseen). Eli ehkä en kuitenkaan niin paljon ole muuttunut. Tai sit on tosiaan vaan hyvät alet.

* Kiitos lainauksesta kuuluu Tammen "Näe ja koe Italia" -oppaalle.

Antiikista toiseen

Käväisin viikonloppuna Pohjois-Kreikassa Ryanairin halpojen lentojen innoittamana. Alun perin tarkoituksena oli viettää siellä pitkä viikonloppu kavereiden kanssa, mutta suunnitelmaan tuli muutoksia, ja yhteistä aikaa jäikin vain yksi päivä. Loput pari päivää nautin Thessalonikin, Kreikan toiseksi suurimman kaupungin, tunnelmasta itsekseni. Ei huono sekään!

Thessaloniki ylhäältä bysanttilaisilta muureilta katsottuna

Kaupungin upea ranta. Bulevardi oli sunnuntaiaamuna allokoitu lähinnä
kalastajille (ja satunnaiselle matkaajalle) ja illalla se täyttyi paikallisista kuin
italialaisen passeggiatan aikaan konsanaan. Mahtava paikka!

Kreikasta sain taas uutta perspektiiviä italialaisuuteen. Näillä kahdella välimerellisellä, antiikin ajoilta periytyvällä valtiolla on paljon yhteistä, mutta paljon myös eroja. Roomalaiset ovat pitäneet aikoinaan myös Thessalonikia hallussaan, ja kaupungissa on yhä nähtävissä raunioita ajanlaskun alkuvuosilta sekä 300-luvulta (jaa.), kätevästi keskellä modernia asutusta. Pompeijissa käynyttä rauniot tuskin suuremmin järisyttävät, mutta kyllähän ne paikallishistorian pituudesta ja korkeakulttuurista jotain kertovat.

Galeriuksen palatsin raunioita Navarinou-aukiolla, takana Rotonda

Rotonda rakennettiin alunperin mausoleumiksi, sitten siitä tuli kirkko
ja lopulta moskeija. Viimeisimmän käyttötarkoituksen yhteydessä Rotondan
viereen rakennettiin minareetti. Tällä hetkellä sisätilat ovat remontissa - mutta jo
pelkkä muoto ja muu ilmiasu toivat kovasti mieleen Pantheonin Roomassa.

Roomalaisen kulttuurin lisäksi itä ja bysanttilaisuus on Thessalonikissa ollut vahvasti läsnä. Tästä ajasta kaupungissa kertoo kaksikin museota, bysanttilainen museo ja arkeologinen museo, joissa molemmissa vierailin viimeisen, sadepäivän, ratoksi.

Bysanttilaisia pylväitä. Olin muuten alkuun museon ainoa asiakas, lisäkseni
siellä parveili vain kymmenkunta työntekijää. Vähän erilaista kuin esim.
Torinon egyptiläisessä museossa, joka sekin tuoreessa muistissa...

Bysanttilaiselta ajalta peräisin oleva Agios Dimitriosin kirkko kuuluu
Unescon maailmanperintöluetteloon. Onhan se erilainen kuin nämä täkäläiset
roomalaiskatoliset, mutta... onhan näitä kirkkoja nähty (t. piloille hemmoteltu)

Vaikka Thessalonikilla on upea historia ja myös lukuisia haasteita takanaan (sodat, valloitukset, maanjäristykset, vuoden 1917 tuhoisa tulipalo), on kaupunki vahvasti kiinni tässä päivässä. Kaupungissa on kaksi merkittävää yliopistoa, ja ihan kuin Pisassa, tuovat opiskelijat tietynlaista sykettä ympäristöönsä. Kaupungin ostoskatu Tsimiski tarjoaa riittävästi rahareikiä, ja lukuisat kahvilat älyttömän hyvää frappéa ja leivonnaisia joka lähtöön. Matkabudjettia voi kätevästi tasoittaa ostamalla paikallista pikaruokaa gyroksia ja souvlakia - yksikin meikäläisen illallinen irtosi alle viidellä eurolla.

Aristoteleen aukio mereltä katsottuna. Kaupungin sydän, jonka valtimona
Tsimiski-katu toimii.

Mitä sitten eroihin ja yhtäläisyyksiin tulee, muutamia epätieteellisiä huomoita: kreikkalaiset ovat äänenvoimakkuudeltaan selkeästi hiljaisempia kuin italialaiset, mutta puhuvat huomattavasti parempaa englantia - myös vanhemmat ihmiset. Ehkä se johtuu laajemmasta kansainvälisestä turismista, en tiedä. Turismin vaikutusta ehkä sekin, että opasteet ovat Thessalonikissa huomattavasti selkeämpiä ja mietitympiä kuin missään näkemässäni Italiassa, paitsi lentokentällä joka oli mahdoton kreikkalainen kaaos. (Italialainen kaaos ei ole siitä kovin kaukana, meluisampi vain.)

La bella figura ei selvästikään kosketa kreikkalaista samalla tavalla kuin italialaista: pihat ja puutarhat ovat vähän sinnepäin, autot likaisempia, mutta yhtä pieniä ja lukuisia (toki vähemmän Fiat-merkkisiä ;) kuin täällä. Joka paikkaan autoillaan. Kulkukoiria ja -kissoja on runsaasti, Italiassa olen nähnyt niitä vain etelässä. Naiset meikkaavat enemmän ja pukeutuvat naisellisemmin kuin Italiassa - mutta häviävät selvästi tyylitajullaan täkäläisistä. Kukapa ei häviäisi.

Ruoka on ä-lyt-tö-män hyvää, ruoka-ajat suunnilleen samanlaisia (syödään myöhään ja aamiaiseksi ei juuri mitään) ja ruokailu nautinto, joka jaetaan mielellään ystävien tai perheen kanssa. Viiniä ei juuri juoda, paitsi retsinaa, paikallista pihkaviiniä. Leivonnaisissa ja muissa rasvaisissa herkuissa on valinnan varaa, mikä näkyy usein vanhempien rouvien lanteilla, enemmän kuin tuntemassani pasta- ja jäätelömaassa.

Majoitukset, ruoka, nähtävyydet ja ostokset ovat hieman edullisempia kuin Italiassa ja runsaasti edullisempia kuin Suomessa. Suljettu-kylttejä näkyi vähän väliä (sikälimikäli mitään kreikan aakkosista ymmärsin, tuskinpa), mutta muuten en havainnut mitään taloudellista tappiomielialaa. Eteenpäin mennään, niin kuin on aina menty. Kyllä tuolla historialla, ilmastolla ja kulttuurilla kelpaa mennäkin!

Upea kohde tuo Thessaloniki, mutta pakko tunnustaa että saapuessani kotona odottanut illallinen italialaisine tuoksuineen tuntui - kotoisalta. Niin omalta. Taas kerran.

Konebongarin suosikkipaikka

Hesari paljasti tänään pääkaupunkiseudun parhaat lentokonebongauspaikat. Harrastajan asiat eivät myöskään Pisassa ole yhtään hullummin, sen takavat paikallinen liike- ja sotilaslentokenttä. Tänään terassilla opiskellessani laskeskelin huvikseni* (ja tarkistin myöhemmin kentän sivuilta), että kentältä lähti viisi reittilentoa puolen tunnin sisään ja lisäksi pari yksityiskonetta. Aika vilinää.

Yks tän päivän bongauksista**

Konemelu ei silti juurikaan elämää häiritse. Kuten aiemmin rautatiepaikkakunnilla eläessäni, taustameteliin tottuu niin ettei sitä enää huomaa. Pisassakin lentokenttä on mielestäni enemmän hyödyksi kuin haitaksi - onhan se nyt ihan älyttömän näppärää matkata kentälle kotoa alle kymmenen minuuttia, selvitä muodollisuuksista nopeasti pienellä, mutta (italialaiseksi) melko hyvin organisoidulla kentällä, ja valita joku kiva kohde monien halpalentoyhtiöiden tarjoomasta.

Tällä hetkellä kentällä operoi 19 lentoyhtiötä, näin kesäaikaan kotimaisia kohteita on 11 ja ulkomaisia 59, isompiin lennetään vielä useammille kentille (esim. Lontoossa sekä Heathrowiin, Lutoniin, Gatwickiin että Stanstediin). Omien bongausteni perusteella aktiivisin toimija tuntuu olevan Ryanair, joka sen kun lisää reittejään, ja tavoittelee Pisassa kolmen miljoonan vuosittaisen matkustajan määrää vuoteen 2018 mennessä. Ja mikä parasta näin kuluttajan kannalta - aina kun Ryanair avaa uusia reittejään, juhlistetaan niitä roimilla hinnanalennuksilla.

Juuri nyt juhlitaan uutta Crotonen reittiä (kaupunki Etelä-Italiassa Calabriassa) ja sen kunniaksi irtoaisi lentoja esim. Osloon hintaan 19,60 € tai Pariisiin hintaan 22,99 € vielä torstaihin asti. Itse nappasin vastaavat lennot toukokuun lopussa päättyneen kampanjan myötä ja lentelin viime viikonloppuna Thessalonikiin ja takaisin hintaan 55,06 € (tästä lisää seuraavassa postauksessa). Vähän pisti mietityttämään, kun vertaa hintaa kesäkuiseen Espoo-Kupittaa -junalippuun, jonka Suomessa vieraillessani hankin hintaan 29,90 €. Pikkasen eri katteilla vissiin liikutaan.

Ilman koiraa tulisi varmaan hyödynnettyä noita edullisia lentoja enemmänkin, etenkin nyt kun keskeisimmät Pohjois- ja Keski-Italian nähtävyydet on jo kutakuinkin nähty. Etelään on pitkä automatka, joten lennot olis ihan pikantti vaihtoehto. Myös naapurimaiden tutkiminen onnistuisi helposti - kovin pitkää matkaahan näillä Ryanairin ja kumppaneiden palvelutasolla ei jaksaisi istua - ellei ole taskukokoa, kuten meikäläinen. Ei paljon ahtaat jalkatilat haittaa, kuulkaas. Jotain hyötyä kääpiökoosta!

Ryanair eiliseltä ja tiivistyvä tunnelma.

Seuraava pisalainen halpalento suuntautuukin sitten Lissaboniin, jonne tänään, viimeisimmän kampanjan houkuttelemana, ostin itselleni ja lapsille syyslomamatkan. Päästään Isabellaa tapaamaan, jee!

Tervetuloa myös tänne päin ystävät ja sukulaiset - lentoja on!

* "huvikseni" = mitäs sitä ei tekisi, jottei opiskella tarvitsisi...
** Jos kiinnitit huomiota epäilyttävän harvaan oliivipuuhun, niin minäkin. Keväiset puutarhurit päättivät sitten "vähän" karsia oksia. Oikeaoppisesti, oletan. Mut onhan toi säälittävä, toisaalta aika samaa sarjaa mun muiden puutarhan asukkien kanssa.

Melkein kuin Manhattanilla

Vierailimme viikonloppuna San Gimignanossa, "keskiajan Manhattanilla". Tämä etruskien perustama kaupunki kuuluu muuten samaan kategoriaan Volterran ja San Miniaton kanssa - kaunis, muurein ympäröity, keskiaikainen, kukkulalle sijoitettu - mutta eroaa edellisistä huikeilla torneillaan. Kaupungin itsenäistyttyä Volterran piispojen vallan alta vuonna 1199, jakautui se kahteen puolueeseen: paavin kannattajiin eli guelfeihin ja keisarin kannattajiin eli ghibelliineihin. Valtataistelun aikana edellä mainitut osapuolet ja kaupungin rikkaat suvut rakennuttivat 72 tornia osoittaakseen valtaansa ja vaurauttaan. Korkeimmat näistä kohosivat 70 metriin asti, mutta lopulta kilpavarustelua rajoitettiin siten, ettei yksikään torneista saanut ylittää kaupungintalon eli Palazzo Comunalen tornin korkeutta. Torneista 14 on yhä pystyssä, ja kaupungin historiallinen keskusta on valittu Unescon maailmanperintöluetteloon.

San Gimignano kauempaa katsottuna.
Tämä on Toscanaa isolla T:llä.

San Gimignanoa kehutaan erinomaiseksi päiväretkikohteeksi Firenzeen ja Sienaan majoittuneille. Sitä se onkin. Kaupunki on myös Via Francigenan pyhiinvaellusreitin varrella, joten vaellukseen hurahtaneet saattavat myös innostua kohteesta. Me yhdistimme tavallaan nämä molemmat, sillä yövyimme noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä* sijaitsevassa agriturismo-tyyppisessä hotellissa, josta teimme useamman retken keskustaan**, milloin nähtävyyksiä ihmettelemään, milloin ruokailemaan. Valinta oli loistava - saatiin samaan reissuun sekä rauhaa että actionia.

San Gimignanon torneja hämärtyvässä illassa

Sattumoisin lauantaille osui kaksi kiinnostavaa mm-ottelua: Argentiina-Belgia ja Hollanti-Costa Rica. Kisakatsomoita oli rakennettu pitkin kaupungin kapeita kujia ja meteli oli ainakin alkuillasta huumaava. Myöhemmin kiihkeä peliselostus peittyi komealla klassisen musiikin konsertilla, joka pidettiin Piazza del Duomolla osana San Gimignanon kulturellia kesäohjelmaa.

Konsertti"sali" Duomon portailta kuvattuna.

Myös ruokakulttuurin ystäville kaupunki tarjoaa ilon aiheita. Yllätyin, kuinka paljon ravintoloita tässä vähän yli 7 000 asukkaan kaupungissa on, mutta kaipa turismi pitää ne voimissaan. Tosin se osteria, johon me merimiehen kanssa päädyimme, oli kyllä täynnä italialaisia, liekö paikallisia. Myös jäätelön suhteen tuntuvat olevan kunnianhimoisia, sillä kylän toisella keskusaukiolla Piazza della Cisternalla oli muutamakin maailmanluokan gelateria. Italian hienoimpiin kuuluvaa Vernaccia di San Gimignano -valkoviiniä sekä paikallisia juustoja oli puolestaan tarjolla lukuisissa herkku- ja matkamuistomyymälöissä - sekä luonnollisesti ravintoloissa. Siis oiva matkakohde myös kulinaristeille!

Kesäjalat

Ja niin, kaiken kulturellisen ja makuelämyksellisen toiminnan ohella ehdittiin myös lekotella auringossa ja puolivarjossa. Uima-altaalla oltiin joko kaksin merimiehen kanssa tai korkeintaan muutaman muun aikuisen kanssa. Riippukeinussa taas pääsin lähes meditatiiviseen tilaan hengittämällä syvään ja katselemalla ympäröiviä peritoscanalaisia maisemia.

Mittasuhteitaan isompi loma, sanoisin - ja suosittelen lämpimästi tätäkin matkakohdetta.

* = "vaellus"
** = "päiväretket"

Vain käymässä

Käväisin tänään tornilla passeggiatan* aikaan ja tunsin itseni melkein pisalaiseksi. Ensin piipahdin tutussa kenkäkaupassa (kyllä, matkaan tarttui kengät), sitten törmäsin Rossellaan ja Edoardoon ja juttelin niitä näitä melko sujuvasti italiaksi, tornilla tapasin sovitusti Nasin perheineen, poikkesin matkamuistokojulla ostamassa itselleni kiinalaisen hellehatun (ja tingin melko sujuvasti italiaksi). Paluumatkalla ohittamani gelateria artigianale näytti niin houkuttelevalta, että ostin tötterön mantelijäätelöä, jota syödessäni kuulin yhtäkkiä nimeäni huudettavan ja huomasin, että Edoardo (G.) heilutteli mulle isovanhempiensa parvekkeelta. Hetken jutustelun jälkeen jatkoin matkaa ja läheisestä kolmiopuistosta bongasin vielä tutun koiranulkoiluttajan toivotellen buonaserat. Aika jees.

Sangen toimiva kieltokyltti. Jossain taustalla myös Nasin perhe.

Mutta tosiasia on, että täällä ollaan vaan käymässä. Se oli syynä tornivisiittiinkin, sillä tarkoituksena oli hyvästellä Nasin perhe, joka muuttaa lauantaina takaisin Teheraniin Iraniin, josta jatkavat ehkä syksyllä San Franciscoon. Tunnelma oli haikea puolin ja toisin, vaikka eihän sitä koskaan tiedä josko tiet vielä tulevaisuudessa kohtaavat. Toivottavasti.

Vehreä, ihana Santa Maria del Giudice ja ihan paras seura.

Parit jäähyväiset ehdittiin viettää jo ennen Suomen reissua, kun sanottiin heipat Julien ja Garethin perheelle, joka muuttaa takaisin Britteihin elokuussa. Sitä ennen aikataulut menevät niin ristiin, että päätettiin viettää läksiäisiä jo sunnuntaina 29.6. Istuttiin ihanaa iltaa Santa Maria del Giudicessa pizzaa syöden ja viiniä/olutta juoden, lapset pulahtivat välillä uima-altaaseen ja... kaikilla oli niin mukavaa. Ikävä tulee.

Ystävykset parhaimmillaan :D

Samalla kerralla hyvästeltiin Tess ja Isabella, jotka muuttavat seuraavaksi Portugaliin. John hyvästeltiin jo Luminarassa. Tämä yhteys ei varmasti tule katkeamaan - eka reissu Lissaboniin on jo suunnitteilla. Tulevaisuudessa voidaan tavata myös lähes kotikulmilla Göteborgissa, jossa viettävät usein kesänsä. Mutta silti, tulevasta Pisan-arjesta ovat poissa hekin.

Elokuussa edessä ovat vielä Patrizian perheen läksiäiset, muuttavat Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan. Toinen koti jää kuitenkin vielä Pisaan, joten mahdollisuudet tapaamiseen säilynevät. Edoardon ja Gretan päivittäisiä juttuja jäämme kyllä kaipaamaan.

Onneksi Dominikin perhe jää vielä tänne, sillä ollaan vuoden mittaan tultu läheisiksi. Ja Maria Camilla asuu jatkossakin ihan kulmilla, vaikka Nicolò vaihtaakin koulua. Siskonsa Matilde taitaa kyllä jatkaa vielä Patun luokalla. Samoin Anna ja Stefano asuvat niin lähellä, että yhteys säilynee, vaikka Laurakin vaihtaa koulua.

Kansainvälisen elämän varjopuoli on juuri tämä. Lähteminen. Toisaalta, sen vastaparina on tuleminen, ja oletettavasti (toivottavasti) myös tulevan syksyn aikana tapaamme uusia, upeita ihmisiä. Sitten vaan pitää alkaa surra sitä, että on meidän vuoro lähteä... mutta onhan skypet, facebookit, meilit ja puhelimet, suomalainen joulupukki ja keskiyön aurinko, jotka tuntuvat olevan se juttu, jonka takia saanemme vieraita myös Suomeen, sitten joskus.

Eikä tässä nyt vielä olla lähdössä. Ollaan vaan ja nautitaan tästä kaikesta hyvästä, mitä ympärillämme on. Ja muistot, nehän säilyy per sempre.

* Italialainen iltakävely, yleensä klo 17-20 välillä tehtävä kaupunkikierros, jolloin näyttäydytään ja tavataan ystäviä. Ihana tapa, mielestäni. Kaupunki kuhisee leppoisalla tavalla, puheensorina täyttää kadut, otetaan ehkä jätskit tai aperitivot ennen päivällistä. Tän vois tuoda Suomeen.

Ylimääräistä aikaa

Jopas on outoa olla kotona ilman koulun rytmittämää arkea ja lasten hyörinää. Onneksi on sentään spanieli, joka uskollisesti herättää aamuisin aika tarkalleen 6:20, normiaikaan siis, ja muistuttaa päivän rutiineista säännöllisesti ainakin päivä- ja iltalenkin aikaan. Mutta silti, mitä tällä kaikella vapaa-ajalla oikein tekisi?

No, onhan mulla kasa tehtävää opintoihin liittyen, merimies viihdytettävänä, juoksukunto kohotettavana, rusketus hankittavana, viikottaiset italiantunnit, lukuisia uusia kirjoja luettavana ja pitkähkö vuoden mittaan kertynyt todo-lista. Puutarhaakin voisi hoitaa, sillä mun kevät/kesäkukat näyttävät jo nääntyneen. Ja futiskisatkin kestävät vielä vähän aikaa. Joo, ehkä tää tästä.

Mutta outoa on tämä hiljaisuus ja ylimääräinen aika. Piristystä päivään toi onneksi puolen tunnin Skype-sessio naperoiden kanssa:

Pallerot löysivät mummon vanhat rillit ja hiuslisäkkeen. Eri fiksuja:)

Ja niin, sekin toki, että tällä päivämäärällä on tasan kaksi vuotta Italian-elämää plakkarissa. Malja sille!