Kesäkiertue

Terveisiä kesäkiertueelta! Kahdeksan yötä ja yhdeksän päivää hurahti rengasmatkalla yli Alppien ja takaisin. Neljä yöpymispaikkaa, ihania ystäviä, hyvää ruokaa, jylhiä maisemia, reippailua, kauniita kaupunkeja, heikkoja yrityksiä puhua saksaa, jokunen autoilukilometri, frangi ja euro. Matkan teemaksi osoittautui vesi, jota kohdattiin eri muodoissaan pitkin reissua.

Kilometrejä kertyi Googlen mukaan 1 742, toteuma on varmaan vielä suurempi.

Ensimmäisellä etapilla eli Zürichin kyljessä sijaitsevassa Wallisellenissä varastimme jo arkeen palanneiden ystäviemme koko viikonlopun, sillä saavuimme perjantai-iltana ja lähdimme vasta maanantaiaamuna. Tuohon väliin mahtui muutama ripsaisu sadetta, lukuisia iloisia leikkejä, koirien peuhausta, hyvää keskustelua, reippailua vuorilla, gourmet-nautintoja ja onnea siitä, että vain kuuden tunnin ajomatkan päässä meillä on ystäväperhe, joka ymmärtää täysin elämäntilanteemme ja pystyy tsemppaamaan juuri oikeissa kohdissa. Ja iloitsemaan ihan samoista asioista :)

Totaalimuutos säässä St Bernardin tunnelin jälkeen: hetki rankkasadetta, +11,5

Zürichiä lähestyttäessä näytti kuitenkin (taas) jo tältä

Vuori, jota lähdimme valloittamaan.
Huipulle pääsyn esti yllättävä sade, mutta kivaa oli silti.

Tältä näyttää alle 10 km Zürichin keskustasta Wallisellenissä.
Niinpä, ihan kuin maalla olis. Silleen hyvällä tavalla.

Jossain määrin kaoottisen ja ehkä vähän vetelän Italian jälkeen Sveitsi tuntui taas kerran äärimmäisen siistiltä, hiljaiselta, jämptiltä, toimivalta ja reipashenkiseltä. Vihreät niityt ja joka puolilla kohoavat vuoret kieltämättä patistavat terveeseen ulkoilmaelämään ihan toisella lailla kuin kolmenkymmenen asteen lämpö ja auringonpaahde. Sama henki jatkui Itävallan puolella, jossa ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli St Antonin alppikylä, tosin vain lounaan ajan, ja päivän varsinainen päämäärä mäkiviikostaan tuttu Innsbruck.

Odotukset eivät Innsbruckille olleet ainakaan meikäläisellä kovin kovat, mutta kokemus oli sitäkin positiivisempi. Kiva hotellimme (jossa hotellitoimintaa vuodesta 1473 alkaen) sijaitsi aivan vanhankaupungin kupeessa, joka osoittautui varsin hurmaavaksi, kompaktiksi kokonaisuudeksi. Kaupunkia halkoo Inn-joki (kas, siitä nimi Innsbruck, "silta yli Inn-joen") ja tuntuu sen sekä kahden yliopiston myötä jotenkin kodikkaan tutulta (vrt. suosikkikaupunkini vuosien varrelta: Cambridge, Turku ja Pisa). Mitään keskikaupunkikierrosta suurempaa emme tällä erää ehtineet tehdä, mutta vielä joskus elämässä voisi käydä katsastamassa esimerkiksi läheiset laskettelukeskukset tai Euroopan korkeimmalla paikalla sijaitsevan Alpenzoon.

Hyväntuulinen paparazzi vauhdissa.
Taustalla näkyvä punainen talo oli meidän hotelli.

Varmuudeksi (mutta turhaan) matkaan otettu sateenvarjo
innosti Patun mummoilemaan vanhankaupungin kävelykadulla.

Innsbruckista matka jatkui Itävallan-viikkomme pääkohteeseen Bad Gasteiniin. Matkalla pysähdyimme ihailemaan Euroopan korkeimpia Krimmlin vesiputouksia. Reippailtiin lähes koko neljän kilometrin lenkki alhaalta ylös* ja lopuksi nautittiin lounasta liikunnasta tyytyväisinä. Ja täydennettiin vähän matkamuistovarantoja.

Koko vesiputous läheiseltä maisema-alppitieltä kuvattuna.

Turret alajuoksulla

Bad Gasteiniin saavuttiin illansuussa ja ehdittiin vielä mukavasti saunomaan hotellin allasosastolle, josta nautittiin luonnollisesti kaikkina tulevinakin majoituspäivinä. Muutenkin alppikylä tarjosi mukavasti tekemistä myös loppukesän kävijöille: pyöräilijöille, vaeltajille ja kylpijöille. Me keskityimme näistä kahteen viimeiseen, mutta ehdimme toki nauttia myös kylän Belle Époque-tyylisestä rakennuskannasta ja vertailun vuoksi tarkistaa myös Bad Gasteinia halkova vesiputous (jonka pudotus 341 metriä vs. Krimmlin 380 m). Komea oli sekin, ja kyläkin varsin viehättävä.

Vettä putouksessa ja taivaalta

Bad Gastein iltavalaistuksessa

Valloitettiin myös läheinen Stubnerkogel-vuori ja sen ennätysten riippusilta (sijainti 2 300 metrissä ja mahdollisuus kävellä sillalla ympäri vuoden). Myös koira piti näkemästään, etenkin huipun tuntumassa laiduntaneista lehmistä. Niitä muuten näki sekä Sveitsissä että Itävallassa kaikkialla, mikä ihastutti meitä suuresti näin tehomaatalouden aikoina.

Huipulla pilvien seassa.

140 m riippusiltaa, joka oli niin vankasti tehty,
ettei ketään pelottanut (edes Pinskua)

Kolmen yön jälkeen oli aika jatkaa takaisin Italian puolelle, teemaan sopivasti Venetsiaan. Lapset ovat jo pitkään toivoneet visiittiä kaupunkiin, mutta kolmen tunnin ajomatka Pisasta on pitänyt päiväretkihaaveet loitolla. Nyt kun kaupunki osui vähän niinkuin reitille, oli kätevää piipahtaa vielä sielläkin.

Venetsia oli, no Venetsia. Upea aina vaan, eikä näin elokuun lopussa edes liian kuuma (perjantaina +26) tai tukossa turisteista. Matkattiin vaporetolla vanhankaupungin ympäri, ihasteltiin gondoleita (vaan ei menty kyytiin), käveltiin takaisin lähtöpisteeseen läpi Pyhän Markuksen torin, Rialton sillan ja muiden nähtävyyksien, illastettiin kanaalin kupeessa ja ostettiin muistoksi venetsialaisnaamarit. Kiva päätepiste kivalle reissulle.

Patu toimi mun hovikuvaajana. Tässä yksi noin kymmenestä gondolikuvasta.

Canale grande ja Ponte della Costituzione. Sekä Patun peukku.

Naamiaiset hotellihuoneessa

Yövyttiin Venetsian kupeessa Margheran puolella, jonne päästiin kätevästi autolla. Hyvin italialalishenkisen hotellin italialaishenkisen aamiaisen jälkeen oli hyvä startata koti kotia, kolmenkymmenen asteen hellettä ja maanantaina koittavaa arkea.

Kyllä kannatti matkakuumeilla tän reissun takia!

* Tai no, vähän yli puolivälin. Siinä vaiheessa tuntui että oltiin nähty putousta jo riittävästi.