Älä-tee-sitä-itse

Vanha totuus (vai myytti?) on, että suomalaiset eivät osaa vaatia eivätkä tarjota palvelua. Eivätkä varsinkaan käyttää palveluja. Näistä lähtökohdista kun tulee Italiaan, voi hämmästyä kerran jos toisenkin.

Meillähän oli tuossa naapurit. Siis tässä paritalon toisessa päässä. Asuivat täällä onnellisena 15 vuotta, kunnes kaksi viikkoa saapumisemme jälkeen päättivät muuttaa pois. Syytä voimme vain arvailla -- ei vaan, ostivat oman, kun hetki tuntui sopivalta. Naapurin Signore oli työn kautta tuttu merimiehelle ja mukava mies olikin. Muuton hetkellä merimies tarjosi käyttöönsä kellarissamme tuolloin lojunutta pahvilaatikkokasaa ja kysyi samalla, muuttavatko itse vai tuleeko firma auttamaan. Vastaus oli hämmästynyt: "Tottakai käytämme muuttofirmaa, miten muutenkaan?" Kröhöm. Itse olen muuttanut Väestörekisterikeskuksen mukaan 15 kertaa (mainio palvelu, muuten, en muistanutkaan kaikkia osoitteita, joissa olen asunut) ja tämä viimeisin ulkomaanmuutto oli eka kerta, kun muuttopalvelua käytin. Sama juttu merimiehellä, ja varmaan aika monella tee-se-itse-kansalaisella maasta nimeltä Suomi.

Täydenpalvelun muuttoa purkamassa silloin joskus kauan sitten.

No entäpä puutarhanhoito* sitten? Olen lukuisia kertoja ihaillut paikallisten kauniita pihoja. Etenkin yksi tuossa lähietäisyydellä on saanut huokailemaan, vaikka piha pieni onkin. Merimies tokaisi mulle jälleen yhden ihastelun jälkeen, että "senkun teet ite perässä". Noooh. En nyt ihan todellakaan mikään viherpeukalo ole joten utopiaahan tuo tuollainen ehdotus oli. Vaan riemu oli suuri, kun huomasin päivänä muutamana, että juuri sen talon pihalla hääräsi puutarhuri. Kyllä mäkin puutarhurin avulla moiseen pystyisin! Eikä muuten ole ainoa näkemäni puutarhuri näillä kulmilla, päinvastoin, niiden palvelujen käyttö vaikuttaa ihan normilta täälläpäin. Joten tilattiin meillekin tänne sitten kerran. Kaksi miestä ei puolessa päivässä tosin pystynyt nykyaineksista ihan unelmapihaa taikomaan, mut viihtyisyys parani silti huomattavasti. Suosittelen, jo ihan sen takia että lavallinen puutarhajätettä katosi jonnekin asianmukaiseen paikkaan ilman että tarvi tehdä siitä itselle ongelmaa!

Ja tässä se unelmapiha. Ei oo paljon vaadittu, eihän?

Palauttelin mieliini tätä palveluiden luontevaa käyttöä kun taannoin pesin Pinskun (ei-vesipestävää) mattoa painepesurilla takapihalla. Siinä hurinan ja räiskeen keskellä tuli yhtäkkiä mieleen, että monikohan italialainen pesee mattonsa itse? Nopeasti laskien tulin siihen tulokseen, että noin puolen kilometrin säteellä kodistamme on ainakin viisi pesulaa, josta yksi erikoistunut mattoihin. Ois EHKÄ voinut kyyditä tuonkin mattoraukan sinne, etenkin kun kuivattelussa meni pari viikkoa.

Koska kokemukseni palveluista on vielä siis melkoisen heiveröinen, en pysty vahvistamaan onko käsitykseni palvelujen halvemmasta hintatasosta täällä totta. Jotenkin kuvittelisin, että on. Etenkin kun se eläinlääkärikin oli niin halpa. Yhtään fiksumpi en asian suhteen ole eilisen kampaamokäyntini jälkeen. 105 euroa oli aika lailla sama hinta, jonka pulitan Suomessakin. Tosin sillä hinnalla tuskin istun yli kolmea tuntia kampaajan tuolissa, otan päähän pohjavärin ja raidat tyvestä latvaan, leikkauksen, föönauksen ja kampauksen (kiharat, ihkut, hetken ainakin). Sen siitä saa, kun pihistelee käynnin kanssa neljä kuukautta. Alusta on homma aloitettava ja kukkaro tyhjennettävä, hemmetti.

Oli muuten mukava kampaaja, itäisestä naapurimaastamme lähtöisin (15 täkäläistä vuotta sai mut luulemaan että oli paikallinen). Siinä sitten heikon italian, englannin ja venäjän sekoituksella saatiin tarpeet ja toiveet selvitettyä. Mutta olihan se kolme tuntia elekielellä vähän pitkä aika...

Summa summarum, palvelua siis täällä saa ja niitä kannattaa käyttää/opetella käyttämään. Jos vaikka kotimaassakin olisi arki sitten vähän kevyempää ja hymy herkemmässä kun ei tartte kaikkea tehdä ite, #%&#!

Aihepiiriin liittyen tuli muuten mieleen työprojekti alkuvuodelta. Ihan tarkalleen ottaen ei mun, mutta kollegoiden kuitenkin. Saa sitä Suomessakin palvelua nähkääs.

 
* Edelleenkin mulle tulee pieni hihitysmieli sanasta puutarhanhoito, tuleeko teille? Voi Ike, minkä teit.

Oodi Suomelle

Pinsku ei eilen saanut unta ja kirjoitti ajatuksensa paperille nukkumattia odotellessaan:

KOTILAULU

On mulla koti ihana
sitä kaipailen

Haikea mun mieli on
sitä parantaa ei voi!

Minä rakastan
minä rakastan
omaa kotiani (x2)

Ikävöin joka ilta
kavereitani ihania

Olen vaisu
kielitaito kai
sen parantaa voi

Minä rakastan
minä rakastan
omaa kotiani (x2)

Kas, siinä tytön tänhetkiset mietteet. Ei ole helppoa, ei.

Kyselin eilen myös Patulta, että jos saisi valita, haluaisko huomenna mennä kouluun Suomessa vai täällä. Tähän poika, että: "Täällä, siihen asti kun on aika palata Suomeen. Mulla on kuitenkin hyviä kavereita myös täällä. Vaikka olis kiva kyllä käydä vaikka syyslomalla Suomessa, mutta sitten voitais palata tänne."

Tasapeli?

Muotipoliisista päivää

Pian on vierähtänyt neljä kuukautta eikä blogissa ole vielä yhtään muotiaiheista postausta! Suorastaan anteeksiantamatonta, ollaanhan sentään Italiassa: muodin mekassa, tyylikkyyden tyyssijassa ja designin kehdossa. Mitä tästä sitten voisi ajatella - no ehkä sitä, että signoralla nyt ei vaan nämä asiat ole ihan hallussa, tai kenties sitä, että muoti ei tässä päivittäisessä toscanalaisessa elämässä juurikaan nouse keskipisteeksi. Hmm?

Ei sillä, etteikö pisalaisia voisi tyylikkääksi sanoa, mutta jos kaupunkia pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, olisi se kyllä "yliopistokaupunki" "muotikaupungin" sijaan. Ja tämä määrittää myös pukukoodia, väittäisin. Farkkuja, tennareita, saappaita, t-paitoja ja niin edelleen. Katukuva ei juurikaan eroa suomalaisesta, tai ainakaan Helsingin ydinkeskustasta. Jos eroja hakemalla haetaan, osataan täällä kyllä ehkä tyylikkään pukeutumisen taito meikäläistä paremmin. Plus että miehet kiinnittävät enemmän huomiota ulkoasuunsa. Kenkiin ja asusteisiin panostetaan, tukka on hyvin, kello näkyy.

Italialaisiin yhdistetään usein käsite la bella figura, joka tarkoittaa kauniita kulisseja, mokien välttämistä ja ennen kaikkea hyvää ulkonäköä. Vähän ilkeästi ajatellen termin voisi määritellä myös siten, että on tärkeämpää, miltä asiat näyttävät, kuin miten ne todellisuudessa ovat. Joka tapauksessa, täällä on täysin hyväksyttävää, jopa toivottavaa, käyttää reilu osa tuloista vaatteisiin ja muotiin. Omalla mittapuullani kauneus ja tyylikkyys ovat positiivisia asioita, joten arvatkaa vaan onko tähän italialaiseen piirteeseen ollut vaikeaa sopeutua.

Omat shoppailut ovat kuitenkin jääneet yllättävän vähiin. No, ehkä tässä kotona ollessa on vähän paha perustella tarvetta uusille, muodinmukaisille vaatteille, kun kaapit pursuavat entisiäkin. Ne muutamat vaatekappaleet, joita olen tähän mennessä hankkinut, ovat yllättäneet itsenikin. Perinteisen harmaan ja mustan sijaan olen hankkinut mm. punaiset housut, oranssin paidan ja aika paljon maitokahvinruskeaa/hiekanväriä/beigeä/mikälie värin nimi onkaan. Alitajuistako lie, mutta ei tässä kauniissa maassa vaan pysty synkistelemään.

Vaikka syksyn tulon kyllä huomaa, siitäkin huolimatta että kelit nyt edelleen näyttävät suosivan. Värisävyt tummenevat, saappaat on jo aikapäiviä sitten kaivettu esiin, huivit kiedottu kaulaan, toppatakkejakin näkyy. Päivän sana on kerrospukeutuminen, sillä tänäkin aamuna lämpötila oli vaivaiset 12, kun nyt keskipäivällä ollaan taas kahdessaviidessä. Päätä siinä sitten, mitä pukea.

Mutta mistä tunnistaa turistin? No, niillä on edelleen kesämekot päällä ja sandaalit jalassa (kuten juuri äsken koiralenkillä huomasin). Etenkin, jos sattuvat olemaan vaaleahiuksisia ja hipiältään pohjoismaisia. Eipä silti, itsekin muistan aika tarkkaan vuosi sitten naureskelleeni paikallisten talvitamineille, kun muutaman päivän reissulla viiletin itse menemään kesätakissa ja ilman sukkia. Niin ne ajat muuttuu. Itse asiassa, vierailulla olleet ystävämme totesivat männäviikolla useampaan otteeseen, että "te ootte ihan italialaisia", kun valittelimme säiden koleutta ja etsimme lämpimämpää päälle. Pyörittelivät päätään kun vedin jalkaan karvavuorisaappaat. Ja niin edelleen.

Valitettavasti noita vaatekuvia on täällä tullut otettua vähemmänlaisesti, joten saatte lopuksi tyytyä suomalais-italialaiseen nuorisomuotiin kuvattuna viime viikolla. Huomaa pipo ja lenkkarit ilman sukkia.

Oman pesän tyylitietoiset kera Suomi-kamujen

Valaistumista sähköstä

Koskahan opin, että täällä ei voi pestä astioita ja pyykkiä yhtäaikaa, varsinkaan jos ilmastointilaite on päällä. Tai lämmittää sekä uunia että mikroa ja valaista pihaa. Sähkö ei nimittäin riitä. Suomen suurlähetystö valistaa asiasta seuraavasti:

Asunnoissa sähkövirta on tavallisesti 220V ja kapasiteetti 3kW, mikä ei riitä esimerkiksi pölynimurin, pesukoneen ja vedenlämmittimen samanaikaiseen käyttöön. Kapasiteettia on mahdollisuus nostaa 6 kWiin tai korkeammaksi. Tällöin myös perusmaksu ja sähkötariffi on korkeampi. Italiassa on Tanskan ohella Euroopan kallein sähkö.

Käynyt on kerran jos toisenkin, että hapuillaan illan pimeydessä kohti pihaportin ulkopuolella olevaa pääkatkaisijaa, kun sähköt on taas katkenneet liiallisen kulutuksen takia. Ei kun valaistusta vähemmäksi ja laitteita pois päältä, niin taas pärjäillään vähän aikaa. 

Keskimmäinen kaappi = pelastus pimeyteen

Millään tähän ei meinaa tottua. Siihen, että joutuu jaksottamaan pesukoneiden käyttöä tai pohtimaan, uskaltaako alkaa kuivattaa hiuksia. Pistää kyllä miettimään, millainen tulevaisuus meitä laiteriippuvaisia odottaa, jos sähköntuotanto ei pysy kasvavan energiankulutuksen perässä. Siis sen lisäksi, että miten tuo energia voitaisiin tuottaa nykyistä puhtaammin. Tavallaan siis tämä sähköherättely on loppujen lopuksi ihan hyvä juttu, tapanani kun on harvemmin murehtia asioita, jotka ei tuota mulle ongelmaa just nyt. Vaikka tästä todellakin pitäisi.

Tämäkin valaistuminen laskettakoon siis Italian piikkiin. Hyvä homma.

Josta tulikin mieleen, että pitääkin tästä mennä laittamaan pyykit kuivumaan että pääsen imuroimaan. Moro.

Reippailua

Kuukauden mittaisen, tiiviin ja jossain määrin arjen aktiviteetit uudelleenjärjestäneen vierailukauden jälkeen päätettiin viikonloppuna palauttaa itsemme ruotuun reippailemalla luonnossa.

Suunnitelmissa on ollut jo pitkään tutkia läheistä San Rossoren luonnonpuistoa heti kun kuumimmat kelit hieman hellittävät. Lauantaina sitten hypättiin autoon kera koiran ja hurautettiin muutaman minuutin matka puistoon. Saatuamme kartan ja kevyeet ohjeet infosta (mm. koira pidettävä kytkettynä), jatkoimme metsän siimekseen. Ja millaisen metsän! Pinjoja, lehtipuita, leveitä polkuja, ruohokenttää. Mukava siellä oli reippailla, rauhaisaakin oli. Oman porukan lisäksi näimme vain yhden ihmisen. Spanieli oli onnesta soikeana ja kyllä me muutkin todettiin, että tänne tullaan uudestaan.

Lintubongari (huomaa kiikarit kaulassa)
ja lintukoira valppaina

Lintujen lisäksi bongattiin tommonen
vähän isompi hämähäkki

Kesäisen lämpimät, vaan ei liian kuumat kelit jatkuivat sunnuntaina, ja ulkoilumuodoksi vaihtui pyöräily. Otettiin suunta läheiseen San Giuliano Termen kylään, jonne pääsee 1500-1600 lukujen taitteessa rakennetun akveduktin vierustaa kulkevaa pyörätietä. Reitti on tasainen ja lapsillekin sopiva. Kilometrejä kertyi yhteensä 15 eikä edes tehnyt tiukkaa. Vähän meinasi kuitenkin kuuma tulla, kun lämpömittari reitin varrella näytti kahtakymmentäseitsemää.

Näissä maisemissa kelpaa kyllä pyöräillä

Juomatauko kääntöpisteessä

Tästä on hyvä ponnistaa yhteen normiviikkoon. Sen jälkeen aloitetaankin kolmiviikkoinen matkustelukeskeinen periodi, josta tarinoita myöhemmin!

Vaalit

Semmoinen juttu kuulkaas, että vaalit jäävät multa tällä kertaa väliin. Ensimmäistä kertaa sitten täysikäisyyden* jätän äänestämättä.

Ääntään voisi käyttää huomisesta lähtien. 

 
En siksi, etten uskoisi kunnallispolitiikkaan.

Enkä siksi, ettei löytyisi sopivaa ehdokasta.

Enkä etenkään siksi, etten uskoisi äänelläni olevan vaikutusta.

Mutta niin vaan tulee käymään. Ei nyt vaan ole tällä hetkellä asiaa taikka mahdollisuutta lähteä Roomaan tai Milanoon, joten siihen tämä homma sitten kaatuu. Harmillista. Kolme vaalikonetta kyllä kahlasin läpi ja kirjavalta näyttää kärki: vihreitä, kokoomusta, demareita. Jopa yksi ex-lastenhoitajamme persujen listalta pääsi listoille. Mutta sorry kaverit, nyt ei tipu ääniä.

Jännä juttu muuten, että Espanjassa noita äänestyspaikkoja olis peräti kahdeksan ja samalla eniten tällä ulkomaisten ennakkoäänestyspaikkojen listalla. Sielläkö ne kaikki suomalaiset luuraa, kun täällä Italian puolella ei (meidän vieraita lukuun ottamatta) juurikaan näy?

* kyseessä ei toki mitenkään voi olla vielä kovin pitkä aika (hehe)

Nopeasti oppivat

Tapahtui torstaina McDonald'sissa: Tilasin lapsille englanniksi (hyihyi, osaisin kyl italiaksikin jo) Happy Mealit ja lopuksi vielä muistin, että Patu oli pyytänyt ketsuppia (joka täällä pitää pyytää erikseen). Pyysin ja sanoin, että voin maksaa sen jälkikäteen. Johon myyjä, ettei tarvitse ja perään jotain mitä en kunnolla kuullut.

Käveltiin pöytään ja ihmettelin hyvää tuuria (säästinhän jopa 20c!), niin Pinsku kommentoi, että: "Sehän sanoi, että nugettien kanssa ketsuppi on ilmaista". Siinä vaiheessa mun pitkät piuhat yhdistyi, ja totesin että niinpä sanoi. Mitä tästä siis voisi päätellä? Tyttö alkaa selkeästi ymmärtää englantia! Itse se ei tätä mieltä kuitenkaan vielä ole, mutta mun mielestä toi on selvä todiste ymmärryksestä.

Kerroin asiasta seuraavana aamuna Miss Annielle, joka totesi, että hän on huomannut saman. Enää ei tyttö nyökkäile kohteliaisuuttaan, vaan ymmärtää mitä puhutaan. Ja aikaahan koulun alusta on mennyt jopa kuukausi. Jestas.

Kaksi kieltä yhdellä iskulla

Samaan tapaan alkaa italialaiset sanat saada merkitystä. Päivänä muutamana Patu ja merimies viettivät iltaa paikallisia lastenohjelmia katsellen. Patu sitten kyselemään: "Tiedätkö mikä toi sana on? Se tarkoittaa prinsessaa". Seuraavaksi: "guarda tarkoittaa katsoa". Ja niin edelleen. Hämmentävää, etenkin kun moni sanoista oli jopa merimiehelle ihan uusia.

Totta puhuvat, kun sanovat että lapset oppivat nopeasti. Ei voi kuin ihmetellä.

Lokakuu mun mieleen

Vaikka tänään näyttääkin tältä...

... eli sadetta, harmaata, märkää...

...niin siltikin tähänastiset lokakuun kelit on olleet kyllä jotain ihan muuta kuin mihin on kotimaassa tottunut. Ihan pakko on vähän leveillä ja päivittää muutama kuva keskiviikon Cinque Terre -reissulta. Oli sen verran lämmin päivä, että siinä terassilla lounastaessa sain dekolteeta vähän poltettuakin. Lokakuussa, miettikää.

Monterosson rannalla. Oli myös uimareita.

Vernazzan lounaspaikassa oli Näköala.

Manarola kylpi auringossa

Lukuhetki ilta-auringossa

No, ehkä kesäiset päivät on täälläkin kohta luetut, ainakin mitä tulevaan sääennusteeseen tulee. Vaikkei toi parinkymmenen asteen päivälämpö mitenkään huonolta vaikuta.

Loka-marraskuu on täällä yleensä
ne sateisimmat kuukaudet

Etenkin jos vaihtoehtona on toi alla oleva, niin voisin kyllä jäädä tänne. Pysyvästi.

Talvitakkia kehiin?

Junailua

Trenitalian palvelut ovat olleet täällä ollessa kovassa käytössä. Toimii kuten VR, paitsi että junat ovat uudempia, vähän vähemmän myöhässä (ainakin ne, joilla olen matkustanut) ja reippaasti edullisempia.

Juna Sestri Levanteen lähtee raiteelta yksi

Otetaanpa hypoteettinen tilanne, että olisin lähdössä tänä iltana klo 18 maissa junailemaan halvimmalla mahdollisella (aikuisten) lipulla:

• Pisa - Lucca 3,00 €
  Vrt. Helsinki - Kirkkonummi 6,20 €
  Matka-aikaa molemmissa noin puoli tuntia, paikallisjuna
• Pisa - Firenze 7,10 €
  Helsinki - Hämeenlinna 20,92 €
  Matka-aikaa noin tunti, junat Intercity-tasoa
• Pisa - Rooma 44,50 €
  Helsinki - Jyväskylä 56,41 €
  Matka-aikaa noin kolme tuntia, junat Pendolino-tasoa
• Pisa - Reggio di Calabria ihan Italian saappaankärjessä 122,10 €
  Helsinki - Rovaniemi 129,40 €
  Matka-aikaa noin 12 h, yöjuna ilman vaihtoja, hinta. sis. makuupaikan yhdelle

Liput täällä voi ostaa kätevästi netistä, automaatista asemalta tai vanhanaikaisesti palvelutiskiltä. Automaatteja on asemilla paljon, eikä niitä käyttääkseen tarvitse olla IT-ammattilainen.

Automaatti palvelee myös englanniksi

Myös nettikauppa toimii mutkattomasti, ja itse asiassa mulla oli noita yllä olevia lippuhintoja hakiessani enemmän vaikeuksia käyttää VR:n lippukauppaa omalla äidinkielelläni kuin Trenitalian vastaavaa italiaksi. Pieni benchmarkkaus ei tekisi valtion rautateillemme ollenkaan huonoa.

Junat on siisteystasoltaan ok, ilmastointikin toimii useimmissa vaunuissa, matkustajia on joskus paljon ja joskus vähemmän. Junaverkosto on ainakin täällä pohjoisessa erinomainen, tosin toisinaan joutuu ottamaan vaihdon jos toisenkin. Opasteet asemilla on selkeät ja kertovat myös myöhästymisistä. Kuulutuksetkin tulevat, joskus myös englanniksi.

Tällä kertaa vähän hiljaisempi junavaunu

Tähän mennessä olen itse sahannut välejä Pisa-Viareggio-La Spezia-Sestri Levante, Pisa-Lucca ja Pisa-Firenze. Näiden kokemusten pohjalta voin lämpimästi suositella junailua matkustusmuotona kaikille niille, joilla ei ole allergiaa julkisilla matkustamisen suhteen. Kyllä se niin on, että Trenitalia toimii kuin junan vessa (tsihi)!

Laputtajat

Täkäläiset tykkäävät viestiä lappusin. Kaikkialta löytyvillä lapuilla myydään ja vuokrataan asuntoja tai etsitään niitä, tarjotaan siivous-, lastenhoito-, musiikinopetus-, koiranulkoilutus- ja korjauspalveluja, you name it.

Jopa kuolinilmoitukset kiinnitetään katujen varsille

Ehkä paikalliset viranomaiset sietävät lappujen esteettistä vaikutusta kaupunkikuvaan paremmin kuin suomalaiset, sillä hyvin nuo näyttävät pysyvän paikoillaan.

Niin menneen maaailman viestintämuoto kuin tämä onkin, tuntuu se edelleen toimivan. Olen itsekin aikoinaan päätynyt asuntokauppoihin jättämäni lapun avulla. Tällä internetin valtakaudella tapa on siis yhä voimissaan, ainakin täälläpäin.

Laputtajalle pieni vinkki kuitenkin: kannattaa satsata kirjoitusasuun. Näin kerran kun yksi vanhempi herra jätti tämmöisen lapun lenkkireittini varrelle. Toivottavasti joku saa selville, mitä tässä lukee. Sen verran hartaasti ukkeli tätä kirjoitti, että jotain tärkeää varmaankin.

Haastetta kerrakseen

Pistetään heti perään toinenkin postaus, nyt kun on vauhtiin päästy.

Koulu sujuu jo rutiinilla, ja lapset menevät sinne mielellään. Patu jopa niin mielellään, että viime viikolla kun Pinsku poti (vuorostaan) flunssaa kotona, totesi nuoriherra: "Musta on kyllä kivempaa olla koulussa kuin kotona. Siellä on kavereita ja tekemistä." Ja niin taivalsi herra parina päivänä reippaasti "yksin" kouluun ilman siskon turvaa naapuriluokassa. Eikä tuntunut missään. Aivan mahtavaa!

Mikä sen sijaan tuntuu jossain, on koulutehtävät. On meinaa vähän kovempi tuo taso etenkin ekaluokkalaiselle. Varsinkin, kun Suomessa vasta harjoiteltaisiin kirjoittamaan kirjaimia ja täällä niitä pitäisi jo käyttää täyttä häkää. Alla esimerkki viikottaisesta sanastoharjoituksesta:

Ihan vähän koville otti tämän paperin täyttäminen...

Molemmat lapset opettelevat joka viikko 10-12 sanaa ja toisinaan näitä testataan oikeinkirjoitustestillä. Haparoivan käsialan omaavalle ekaluokkalaiselle tämä on rankka tehtävä ja paperia on kuulkaa rypistetty ihan urakalla, että hommat on saatu tehtyä. Aikuisen näkökulmasta hommassa on kuitenkin järkeä, etenkin kun kulloinkin treenattava sanasto liippaa läheltä ajankohtaisia keskusteluteemoja. Siinä se ymmärrys kasvaa, pikkuhiljaa.

Matematiikassa ekaluokkalainen suorittaa päässälaskuja tähän tapaan: 15 + ? = 31, tai 47 - ? = 29. Näitä tehtäviä tehtiin eilen kimpassa ja kuinka ollakaan, nuoriherra oli mua nopeampi ratkaisemaan vastaukset. Se siitä laskuopetuksesta sitten. Hyvä kuitenkin, että edes tämä on helppoa. Jollekin.

Myös Pinsku on loistanut matematiikassa, mikä on hämmentävää ottaen huomioon että aine ei todellakaan kuulu neidin suosikkeihin. Uusi (ihana) opettaja Miss Annie on useampaan otteeseen kehunut tytön osaamista ja asennetta. Toisaalta, olen kuullut vastaavantyyppisiä kommentteja muiltakin heikolla kielitaidolla ulkomaille opiskelemaan heitetyiltä: numerot sentään on samanlaiset kuin Suomessa. On tärkeää, että edes jossain voi näyttää, että osaa ja ymmärtää!

Nörtit koulupäivän jälkeisellä picnicillä

Etukäteen tiedettiin, että koulussa tehdään paljon retkiä. No, nyt sekin kausi on sitten käsillä. Viime maanantaina Pinskun luokka heitti parin tunnin Pisan-kävelyn ja tällä viikolla molempien luokat lähtevät päiväksi Firenzeen, Galleria Degli Ufficiin. Tänään pitäisi ilmaista tahtomme lähettää lapsukaiset neljäksi päiväksi kouluretkelle Pohjois-Italian Sfruziin, Trentoon marraskuun alussa. Vähän kyllä mietityttää kolmen yön ja neljän pitkän päivän reissu kielitaidottomana, ilman vanhempia. Molemmat kuitenkin ilmoittivat haluavansa lähteä, joten kai ne on uskallettava sinne päästää. Vaikka edes kännyköitä ei saa ottaa mukaan. Iik. Pitää varmaan lähteä varuiksi merimiehen ja spanielin kanssa samoille seuduille viikonlopuksi, jos ikävä sittenkin yllättää koululaiset... tai äidin.

Rennosti vaan, hyvä tästä tulee!

Tekemistä siis riittää, ja toistaiseksi myös tarmoa. Syyslomakin kolkuttelee kolmen viikon päässä, joten eiköhän me tässä pärjäillä!

Lähes lomalla siis itsekin

Seurustelu-upseerin urakka on viime päivinä vienyt koneen ääressä vietettävän ajan lähes kokonaan, joten blogikin on jäänyt päivittämättä. Täällä kuitenkin ollaan, hengissä ja hyvinvoivina*.

Elämme tiivistä vierailukautta: viimeiset neljä viikonloppua ja monta viikonpäivää siinä välissä on mennyt Suomi-vieraiden kanssa seurustellessa ja lähiseutuja esitellessä. Tulijoita riittää vielä pariksi tulevaksi viikoksi, joten harmaa arki ei todellakaan pääse niskan päälle - mikä mahtava tapa viettää lokakuuta**!

Sen lisäksi, että ruisleipä-, suklaa- ja salmiakkivarastot on vieraiden myötä saatu täytettyä, mieli leppoisaksi tehtyä ja koti-ikävän aavistuksetkin karkoitettua, olemme myös päässeet kertaamaan upeimmat nähtävyydet ja kiinnostavimmat ostospaikat. Parin viikon sisään on kierretty vielä kertaalleen Cinque Terre, Lucca kahteen kertaan, Firenze samaten, ja Campo dei Miracolillakin on taas käyty. Eikä muuten kyllästytä yhtään, vieläkään.

Kuvareportaasin myötä palasia viime päivien tunnelmista. Lomafiiliksissä, lähestulkoon.

Déjà vu Cinque Terressä. Mikäs on uidessa, kun merivesi on yhä yli 20-asteista.

Pisan tuomiokirkon komeutta torstaina tsekattuna.

Tarkistettiin myös Pisan kolmanneksi vinoksi torniksi
mainitun Chiesa di San Nicolan kaltevuus.
Ei mainittava, mielestäni.

Ansaittu lounastauko auringonpaisteessa

Luccan muurilla viime perjantaina. Hyvin ovat kaupunkiaan suojelleet.

Lauantaina oltiin tällaisella Firenzen kiertoajelulla! Kohta 1. viime viikon listasta suoritettu.

Duomon kupoliin "noustaan 463 varsin
klaustrofobista askelmaa", sanoo matkaopas. True.

Huipulla! Näkymät kupolista ovat kieltämättä huikeat!
Kohta 2. viime viikon listasta tätä myötä myös kuitattu.

Tervetuloa muutkin vierailulle - talven (ja kevään) paikat myydään nyt! :)

* Etenkin nyt, kun meitä pari viikkoa kiusanneet flunssat on selätetty ja täitäkään ei enää vähään aikaan ole näkynyt. Jihuu!
** Joka ei todellakaan tunnu lokakuulta, tänään taas luvassa +25, aurinkoa, lempeitä tuulia. Mä NIIN voisin tottua tähän.

Kaksin karkuteillä

Terveiset Firenzestä! Päästiin sinne merimiehen kanssa kahteen pekkaan viikonlopuksi, kun kylässä olleet isovanhemmat pitivät huolta nuorisosta. Siis laatuaikaa ja kultturellia kaupunkimatkailua ilman kitinää siitä, että "siellä on kuitenkin vaan jotain rikkinäisiä vanhoja taloja"*.

Duomo, Firenzen tuomiokirkko kategoriasta
"ei paljon lapsia kiinnosta"

Miten tämä arvokas aika sitten käytettiin? Mittailemalla kaupungin katuja, ihastelemalla nähtävyyksiä, kauhistelemalla niiden jonoja, shoppailemalla, hitaalla ruokailulla, terassidrinksuilla... Vaikka oltiin jo syyskuun vikassa viikonlopussa, oli kelit edelleen kohdillaan eikä palella tarvinnut. Toisaalta ei myöskään käristyä helteessä, joten tämä oli aika oivallinen - ja tietoisesti taktikoitu - ajankohta Firenzen-matkalle. Samaa mieltä olivat arvatenkin myös ne lukuisat (muutkin) turistit, joita kaupunki oli pullollaan.

"Fakiiri" ja turistit Piazza Repubblicalla, taustalla meidän hotelli

Turisteista puheen ollen, pelkästään Firenzeen matkaamalla ei Toscanasta kyllä saa irti juuri mitään. Turisteja on tolkuttomasti (lue: liikaa mun makuun) ja moni asia on tehty niiden ehdoilla. Tietenkin. Esim. kun käytiin vähän pakotettuina lounaalla tossa meidän hotellin aukiolla (odoteltiin huoneen vapautumista matkalaukun kanssa, ei jaksanut lähteä hiihtelemään kauemmas), maksettiin risotoista, pienestä viinipullosta ja kahveista enemmän kuin illallisella paikallisten suosimalla alueella, jossa sentään syötiin pitkän kaavan mukaan. Tekemistä on paljon, nähtävää sitäkin enemmän, kaikki on kaunista ja suurta ja ihanaa, mutta kokeakseen aitoa Italiaa, kannattaa kyllä astua myös vähän Firenzen keskustan ulkopuolelle. Mielellään vaikka Pisaan** ;)

Rufinon viinisatoa juhlistettiin keskiaikaisella paraatilla. Hieno!

Epäonneksemme valittiin kaupunkiviikonlopuksi World Heritage Days, eli päivät jolloin kaikkiin merkittävimpiin museoihin jne. oli vapaa pääsy. Mikä tarkotti että kaikki halusivat niihin mennä. Me jonokammoiset sitten ei, sillä onhan noita päiviä muitakin. Keskityttiin aistimaan tunnelmaa***. Sekin oli hienoa, joten tiedä siitä epäonnesta sitten.

Ponte Vecchio kuvattuna juuri ennen hämärän tuloa

Muutama suoritus pitää kyllä merkata tuleville reissuille:

1. Turistikiertoajelu. Kaupungin kadut on kapeita ja sokkeloisia, joten kokonaiskuva jää vähän hataraksi. Kiertoajelulla ja sen jälkeisellä kartan tulkkauksella pääsis varmaan paremmin "kartalle" (heh).
2. Kipuaminen Duomon kupoliin ja/tai kellotorniin. Kuulemma henkeäsalpaavat näkymät. 
3. Palazzo Vecchio, Medicin perheen aarteita täynnä oleva ja jossain määrin jopa suuruudenhullu koti. Käytiin upeassa ala-aulassa ja harmiksemme viimeinen sisäänpääsy oli juuri ohitettu, mutta kiinnostus heräsi, suuresti.
4. Palazzo degli Uffici, taidemuseo joka nyt vaan pitää nähdä.  

Arno by night, kuva ei muuten todellakaan tee oikeutta.

No, tämän listan purkuun on mahdollisuus jo aivan lähiaikoina, sillä meinattiin taklata ainakin toi ykköskohta ens viikonloppuna lasten ja siskon kanssa, kun merimies lähtee kotimaahan kalastamaan. Ja sitä seuraavakin reissu on jo alustavasti suunnitteilla. Pahoin pelkään, että toi lista ei tuu ihan heti lyhenemään vaan nälkä kasvaa syödessä...

... ja juodessa.
Lasissa Aperol Spritz, paikallisten suosima drinksu

Joten varautukaa kuulemaan näitä kompuroivia Firenze-matkakertomuksia vielä jatkossakin (ja tarkistamaan oikeat faktat jostain Wikipediasta). Terveisin, viikonloppubreikistään viehättynyt kökköoppaanne Pisasta.

* Toteamus lasten suusta, kun taannoin ehdotettiin päiväretkeä johonkin viehättävään lähikaupunkiin. Eli ne on vissiin jo nähneet tarpeeksi paikallista arkkitehtuuria/nähtävyyksiä/muureja/linnoja/ymym. Kiittämättömät.

** Ja tässähän ei ole mitään puolueellista. Ehei

*** Oli muuten toinen kerta samalla kaavalla Firenzessä, mutta koska edelliskerrasta on 10 v ja välissä pari kadonnutta aivosolua, tuntui ihan siltä kuin olisi kaupungissa neitsytmatkalla.