Kolmen asunnon loukussa

Paluu Suomeen alkaa konkretisoitua - meillä on asunto! Jännä huomata, miten paljon tämmöinenkin "pikkuseikka" vaikuttaa orientoitumiseen, sillä nyt lähes joka toinen lause alkaa sanoilla: "sitten, kun asutaan Turussa..." Tältä osin elämä on siis mallillaan, jopa paremmin kuin mallillaan, sillä asunto sijaitsee mahtavalla paikalla ydinkeskustassa, mutta silti puiston vieressä, kortteli jokirannasta ja hyvien bussiyhteyksien varrella, on ihanasta vanhasta talosta korkeine huoneineen ja leveine ikkunalautoineen, tarjoten oletettavasti suht. huolentonta asumista kolmeen pekkaan aina siihen asti, kun merimies lopulta kotiutuu noin vuoden päästä (!). Miinuspuolina mainittakoon pienehkö koko, saunattomuus, parvekkeettomuus, parkkipaikattomuus*, yksi wc ja "mielenkiintoinen" keittiöratkaisu, mutta täydellisyyttähän ei tässä lähdettykään hakemaan. Tyytyväisiä olemme!

Tulevan kotimme eteinen a'la Oikotie.

Mielenrauhan varmistaaksemme olimme hyvissä ajoin liikenteessä, niin hyvissä, että tuleva kämppä odottelee asukkaitaan tyhjänä reilun puolentoista kuukauden ajan. Mikä tarkoittaa, että kesäkuun alusta alkaen meillä on taas kaksi asuntoa huolehdittavanamme. Eikä siinä kaikki: italialaiseen tyyliin nykyisen kämpän irtisanomisaika on pitkä, 6 kk, joten tätä pidetään vielä heinäkuukin, ellei vuokraisäntä onnistu löytämään uusia asukkaita sitä ennen. Ja koska merimies tarvitsee katon päänsä päälle muun perheen poistuttuakin, alkaa uuden asunnon vuokrakausi heinäkuun alusta. Siis heinäkuussa olemme peräti kolmen asunnon loukussa! Noh, pieni hintahan tuo on siitä, että saadaan ihmiset ja tavarat siirtymään sujuvasti paikasta toiseen. Voidaan vaikka kuvitella olevamme varakkaampiakin asuntosijoittajia tyyliin: "mennäänkö viikonlopuksi ranta-asunnolle vai jäädäänkö tänne kaupungin vilinästä nauttimaan...?".

Yhtä kaikki, hyvin on asiat. Sen verran pitää vielä tarttua tilaisuuteen, että voisin valottaa tätä italialaista vuokra-asumista siltä osin, kun se on tullut tutuksi. Moni asiahan on meikäläiseltä jäänyt näkemättä, kun asunnot ovat järjestyneet ilman omaa vaivannäköä, mutta jotakin on kuitenkin tullut opittuakin.

Ensinnäkin juuri tuo pitkä irtisanomisaika. Jos Suomessa turvataan vuokranantajan tulot 12 kk:n minimisopimuksilla, täällä suositaan puolen vuoden irtisanomisaikaa. Neuvottelemalla sen saa kyllä lyhennettyä, eräilläkin kavereilla se on 3 kk ja toisilla 4, mutta pitkähkö aika silti.

Toisekseen, laki suojelee vuokralaista sen verran hyvin, että vuokranantajalla on täysi työ päästä hankalasta vuokralaisesta eroon. Sama systeemi toimii vissiin Ranskassa, ainakin näin jokunen vuosi sitten Hesarissa uutisoitiin: "Ranskan laki suojelee suomalaisnaisen Pariisin-asunnon valtaajaa". Täkäläisellä kaverillani oli vastaavanlaisia ongelmia Firenzen-asuntonsa kanssa. Ei ihme, että valikoivat vuokralaisensa aika tarkasti ja pyytävät jos jonkinlaista todistusta ja usein myös työsopimusta nähtäväkseen. Meidän (mahtava) vuokraisäntämme totesikin, että voi kun saisi jatkossakin Pohjois-Euroopasta kotoisin olevia asukkaita asuntoonsa, "niiden kanssa kun ei koskaan ole mitään ongelmia".

Mondo Convenienzasta irtoaisi esim. tämmöinen keittiö hintaan 1 195 €

Kolmanneksi, tyhjänä (vuoto) vuokrattavassa asunnossa ei välttämättä ole keittiötä, vaan sellainen pitää tuoda edellisestä asunnosta tai ostaa asuntoon itse. Ehkä tästä syystä johtuen keittiökokonaisuudet ovat täällä tosi edullisia. Ikean lisäksi esimerkiksi Mondo Convenienza tarjoaa ihan ookoo-näköisiä keittiöitä tonnin molemmin puolin, sisältäen kodinkoneet. Ei tarvi vuosikausia vanhojen kalusteiden kanssa kärvistellä, näillä hinnoilla. Jos keittiöasennukset ei kuitenkaan jostain syystä innosta, kannattaa katsella puolikalustettuja kämppiä (parzialmente arredato) tai kokonaan kalustettuja (arredato), niin ei ihan heti tarvi lähteä keittiökaupoille.

Kattellaan nyt kauanko tätä meidän vuokralaisuraa vielä jatkuu, tai siis se tiedetään että vuosi nyt ainakin tuosta em. minimisopimusajasta johtuen. Ehkä sitä sitten vois taas etsiä sitä omaakin. Mielenkiintoisia aikoja edessä kuitenkin, uutta on aina kiva suunnitella!

* Meitsi, X5 ja taskuparkki ei ole hyvä yhtälö... tällä hetkellä siis autohallipaikka keskustasta hakusessa :)

Omena, puu ja putoaminen

Järkytyksekseni huomasin, että tyttäreni työskentelytavat ovat kuin kopio omistani. Viimeisimmän inquiry unitin "maailman lapset" oli määrä päättyä perjantaina, ja torstaina heti koulun jälkeen neitonen ilmoitti, että ei tänään ehdi kauan koulun jälkeen puistoilla, kun pitää mennä kotiin viimeistelemään ko. tutkimusjaksoon liittynyt pakolaisen päiväkirja. Joka jo siinä vaiheessa oli paksun muistikirjan pituinen, kun poikani vastaava oli vaatimattomasti viisi sivua, ja "jo valmis". Hmm?

Ote päiväkirjasta

Kauniin päivän kunniaksi viihdyttiin kuitenkin puistossa peräti pari tuntia, ja kotona säädettiin kaikenlaista siten, että päiväkirjan viimeistely alkoi kello seitsemän. "Ihan pikkusen enää jäljellä", meille todettiin. Samaa toistettiin kello kahdeksan, yhdeksän ja kymmenen... kunnes yhdeltätoista tuli viimein valmista. Tyttö kävi kierroksilla, mutta oli selvästi tyytyväinen aikaansaannokseensa. Välissä oltiin jo useampaan kertaan todettu, että päiväkirja on aivan varmasti riittävän hyvä jo nyt ja paljon pidempi kuin kenelläkään muulla, mutta vastakaikua ei tähän saatu. Selkeästi päiväkirja ei ollut pikku perfektionistimme mielestä riittävän valmis eikä hyvä. Itse asetettu rima oli ylitettävä ja kaikki käytettävissä oleva aika hyödynnettävä, jotta tulos olisi kelvannut (itselle).

Paha tuosta on mennä ripittämään, kun oma tapa tehdä (itsenäisesti suoritettavia) tehtäviä on prikulleen samanlainen. Herättävää oli kuitenkin huomata, että puolueettoman tarkkailijan silmin se itse asetettu rima saattaa joskus olla ihan turhan korkealla, sillä tavoitteeseen pääsisi hurjan paljon vähemmälläkin vaivalla. Sitähän ei vaan siinä flown ja innostuksen keskellä edes huomaa - kun on vauhtiin päästy, niin antaa mennä vaan...

Mutta silti. Miten omena voikin pudota niin lähelle puuta? Tietoisesti en ole työskentelytapaani lapsille tuputtanut, sillä siinä todellakin on omat rasitteensa. Isot. Mutta kyllähän esimerkistäkin oppii, kuten vaikkapa viime talven hullusta pinnistyksestäni. Voi ei. Toivottavasti Pinsku* sitten imee vastapainoksi myös tämän deadline-orientoituneen työskentelytavan toisen ääripään mallia "maalis-huhtikuu 2015" jolloin mitään merkittävää työhön liittyvää ei synny, mitään ei irtoa, ideat pyörivät tasolla: pitäiskö toikin kaappi siivota, ihana päivä, taidankin mennä pitkälle kävelylenkille kun tää on niin tylsää tekstiä... T. nimim. tehokas touko-kesäkuu odottaa.

Typerästä työskentelymallista huolimatta on ihan pakko hehkuttaa tämän "Marian päiväkirjan" sisältöä. Luin sen eilen, ja vaikutuin. Maria Aashiyana Cho Zhai on tarinan alkaessa 15-vuotias onnellista elämää viettävä tyttö, joka asuu Myanmarissa vanhempiensa ja 17-vuotiaan veljensä kanssa. Maan levottomuuksien myötä kaikki muuttuu kuitenkin lyhyessä ajassa, lapset menettävät vanhempansa ja päättävät lähteä pakomatkalle Thaimaahan. Vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen lapset päätyvät pakolaisleirille, jonka ankeudesta päättävät kuitenkin pian paeta. Pitkien patikka- ja merimatkojen jälkeen lapset lopulta päätyvät ranskankieliseen Kanadaan, josta saavat asunnon ja jossa pääsevät palaamaan kouluun. 80 sivua mukaansatempaavaa, uskottavaa tarinaa. Ei ihme, että opettajan arvio kuului: "I am so impressed by the commitment you have shown to this task! So much creativity, enthusiasm and reflection, you worked so well showing thinking skills and independence, excellent communication skills. Your diary highlights well the challenges, risks and opportunities for a refugee child. An amazing refugee diary, I enjoyed reading it. Well done!" eli vaikuttavaa, luovaa ja pohdiskelevaa tekstiä, nautinnollista luettavaa, jne. Allekirjoitan! Meillä taitaa asua tuleva kirjailija. Pitää varmaan digitoida toi teksti just in case...

Ryhmätyönä syntynyt tietoisku Unicefista

Patun ja Thomasin Meksiko-peli

Jos tämäntyyppiset tehtävät eivät avarra maailmankuvaa ja ymmärrystä esimerkiksi pakolaisuutta kohtaan, ei sitten mikään! Tutkimusjakson loppupuolelle ajoittuivat vielä viimeisimmät Välimeren pakolaisia koskevat suru-uutiset, joten mistään elämästä irrallaan olevasta aiheesta ei todellakaan ole kyse, ainakaan Italiassa. (Tähän väliin: KYLLÄ, SUOMENKIN PITÄÄ KANTAA VASTUUTA VÄLIMEREN PAKOLAISKYSYMYKSESTÄ!!!). Jakson aikana koululaiset tutustuivat myös hyväntekeväisyysjärjestöihin ja rakensivat muun muassa lautapelin, joka kuvaa valittujen maiden lasten haasteita, riskejä ja mahdollisuuksia onnelliseen elämään. Kertakaikkisen humaani jakso, arvostan!

Kaikille humaaneille vielä kehotus kääntää katse omasta navasta kohti Nepalia, jonka maanjäristysalueella tarvitaan apua juuri nyt. Jos et keksi, miten, valitse vaikka joku noista allamainituista. Minä tein sen jo. Maailman lasten - ja aikuisten - takia.

Kirkon ulkomaanapu
Plan Suomi
SPR

* Patun työskentelytavat ovat totaalisen toista maata, ainakin toistaiseksi - mutta niin oli Pinskullakin pienempänä...

Tipittömällä

Espanjassa ollessa piti tarkistaa, mikä olikaan maan tippauskäytäntö. Nettilähteideni mukaan: sama kuin Suomessa, tai Italiassa. Eli ei tarvitse tipata, saa toki, mutta usein esimerkiksi pyöristäminen lähimpään tasasummaan on ok ja jo enemmän kuin tarpeeksi. Saman tiedonhakusession aikana törmäsin myös mielenkiintoiseen Italiasta kertovaan blogipostaukseen, jonka sisältö on pakko jakaa, niin osuvasti se kiteytti paikalliset tavat. Meitsin näkövinkkelistä muokattuna:

Kuinka ollakaan, näköjään 8/11 vinkeistä liittyy ruokailuun. Only in Italy.

1. Tipit

Italiassa ei tarvitse murehtia tippaamisesta, sillä palvelu on yleensä huomioitu jo maksussa, joka lisätään laskuun nimellä coperto (e pane) tai servizio. Coperto (kattausmaksu) on havaintojeni mukaan tavallisin, ja ilmoitettu ruokalistassa. Yleensä 2-4€/hlö, tai harvemmin prosenttiosuus loppusummasta.

2. Liput

Bussi-/ratikkalippuja saa harvemmin ostettua kuljettajalta, tosin ainakin Pisassa ja Livornossa se onnistuu kyllä, mutta korkeammalla hinnalla. Tiuhaan sijoitetut tupakkakaupat (tabaccheria) lippuja sen sijaan myyvät, samoin lehtikioskit (edicola) - ainakin Milanossa. Ja liput, niin bussissa, junassa kuin ratikassakin, pitää leimata! Junissa leimauslaitteet sijaitsevat laiturilla, junaan noustua on siis jo liian myöhäistä.

3. Siesta

Ei siis kulje nimellä siesta, vaan "tauko", pausa. Ihan en kyllä ymmärrä alkuperäisen artikkelin tuohtumusta moisesta termivirheestä, tauko kuin tauko. Monet virastot ja pikkuliikkeet pitävät tämän parin-kolmen tunnin tauon iltapäivällä, mutta isot liikkeet jättävät sen useimmiten väliin. Lisäksi kaikilla (pikku)liikkeillä pitää olla (?) vähintään yksi viikottainen lepopäivä, jonka käsittääkseni voivat valita itse. Esim. meidän kotikadulla suurin osa liikkeistä on kiinni sunnuntaisin, mutta pasticceria (konditoria) pitää lepopäivän keskiviikkoisin ja pizzeria tiistaisin.

4. Ruoka-aikojen noudattaminen

Tämä on erittäin olennainen pointti. Todellakin lounas syödään 12 ja 15 välillä (tai 12.30 ja 14 välillä, riippuu paikasta), päivällinen aikaisintaan klo 19 alkaen. Siinä välissä ei taatusti saa ruokaa, paitsi jostain kahviloista ja pikaruokapaikoista, tai lähempänä päiviällisaikaa aperitivoja baareista (niitä kyllä suosittelen). Kannattaa siis rytmittää ruokailut näiden mukaan. Jännästi sitä on itselläkin ruokarytmi muuttunut italialaiseksi, vaikka harvemmin ulkona syödäänkin. Merimiehelle tämä hivenen myöhäisempi rytmi tuottaa jatkuvasti ongelmia, kun kello on jo muutenkin tunnin jäljessä Suomesta: aamulla klo 9 töihin tullessa kotimaiset kollegat aloittelevat jo lounaalle menoa (tai vähintäänkin suunnittelevat sitä), täällä lounaalta palatessa klo 14 suomalaiset ovat jo kotiin lähdössä. Tehokasta, yhteistä työaikaa on siis vähemmän kuin äkkiseltään uskoisi.

5. Passiivinen palvelukulttuuri

Suomalaiseen mentaliteettiin sopivasti täällä(kään) ei juuri palvella, vaan asiakkaalle annetaan oma rauha niin ravintolassa kuin myymälöissäkin. Ravintoloissa juomat harvemmin kaadetaan laseihin, yleensä pullo kannetaan pöytään ja ruokailijat saavat itse kaataa sitä omassa tahdissaan. Kysyttäessä palvelua kyllä saa, usein oikein lämminhenkistäkin. Passiivisuus ei siis ole merkki palveluhaluttomuudesta.

6. Peperonipizza yhdellä peellä

Ei ole pepperonipizza vaan paprikapizza. Jos tulista salamia haluat, etsi listalta salame piccante. Älä myöskään oleta löytäväsi kinkku-ananaspizzaa, vaikka listalla olisi yli 80 erilaista variaatiota (kuten meidän kantiksessa). Ananas ei kuulu italialaiseen pizzaan, mutta esim. ranskalaiset perunat tai nakit kyllä. Outoa, mutta totta.

7. Oikeasta ruokailukaavasta kiinni pitäminen

Ravintoloissa italialaiset ovat rentoja, tai ainakin niissä kansankuppiloissa, joissa itse vierailen. Yllä selitinkin jo juomasysteemin, mutta muutenkaan ravintolassa ei tarvitse stressata. Vaikka listalla on antipastot, primot, secondot ja dolcet, syö mitä huvittaa. Itse otan usein antipaston ja pääruuan ja skippaan muut, mutta on ihan yhtä ok ottaa vain alkuruoka ja jälkkäri, kukaan ei tule katsomaan pahalla silmällä. Eikä sekään haittaa jos lapsilla on meno päällä, kyllä italialaiseen ravintolaan ääntä mahtuu. Keskity nauttimaan!

8. Tilaus ja maksu

Ulkona syödessä tilaus ja maksu vaatii vähän pelisilmää, sillä käytäntöjä on monenelaisia. Monissa kahviloissa, joissakin itsepalveluravintoloissa ja esim. Autogrilleillä mieti ensin, mitä haluat, mene sen jälkeen kassalle ja kerro tilauksesi, maksa, ja ryhmity sen jälkeen jonoon (joka italialaisittain on todnäk rivi) tiskille, esitä kuittisi kahvilatyöntekijälle ja selitä uudestaan mitä tilasit. Sen jälkeen odota tilaustasi ja siirry paikallesi. Joissakin paikoissa voit tehdä tilauksen joko pöydässä tai tiskillä ja maksaa lähtiessäsi. Myös ravintoloissa voit toisinaan joutua siirtymään kassalle maksamaan ennen poistumistasi, sillä tarjoilija ei välttämättä tuo laskua pöytään... seuraa siis mitä muut tekevät ja toimi samoin, tai kysy "scusi, si paga o si ordina prima?", kuten lähdeartikkelissani mainitaan. Harvemmin väärästä toiminnasta rankaistaan, paitsi noissa Autogrilleissä jne joissa tyhjänpanttina seisovat työntekijät eivät yleensä edes liikahda, ennen kuin näytät niille kuitin. Ei, vaikka voisivat hyvin liikkua samalla kassalle ottamaan tilauksen vastaan. Suattaap mennä tovi jos toinenkin siinä odotellessa.

9. Kahvi ruuan kanssa

Kahvi ei ole ruokajuoma (mutta juoko joku muka muutenkaan cappuccinoa spaghettin kanssa kuten alkuperäisessä artikkelissa ehdotettiin???). Kahvit, mielellään espresso, otetaan ruuan päätteeksi. Cappuccinoa ei juoda klo 11 jälkeen, iltapäivällä maitokahvia halajava voi valita sen sijaan esim. caffe macchiaton, joka on poliittisesti korrekti vaihtoehto. Turisteille nämäkin etikettikömmähdykset kyllä sallitaan, stressiä on turha tästäkään ottaaa.

10. Hedelmien ja vihannesten koskettelu paljain käsin

Supermarketeissa on aina tarjolla muovihanskoja, jotka kädessä hedelmät pitäisi pussiin poimia. Toreilla myyjät laittavat hedelmät pussiin, älä tee sitä itse. Meidän kotikadun pikkukaupassa, joka tavallaan on yhdistelmä supermarkettia ja torikauppaa, ei hanskoja ole, enkä aina jaksa odottaa että tulisivat palvelemaan, joten olen ronskisti itse hedelmät pussiin sullonut, ja vielä ollaan kavereita. Joustavuus toimii tässäkin.

Bonusnumero 11. Parmesan

Parmesania käytetään usein pastan päällä. Ei kuitenkaan KOSKAAN kalapastan päällä. Tai no, tästäkin on monta mielipidettä. Mutta periaatteessa näin pitäisi toimia, jos nyt oikeaa italialaista haluaa leikkiä.

Espanjaan palatakseni, huomasin taas, kuinka syvälle italialaiset tavat ovat jo meikäläisiin juurtuneet. Jotenkin kaikki poikkeamat niistä saivat aikaan ihmetystä. Hämmentävän tunteen sai aikaan myös tämä edellämainittu lista, joka todellakin tuntui niin tutulta. Näin se homma toimii! Saas nähdä, mitä kaikkea Suomeen palattuamme ihmetellään...

Barça 2 - Valencia 0

Kiirettä pitää matkailurintamalla; taas on yksi huikea kokemus takanapäin. Viime viikonloppu vietettiin Patun 10-vuotismatkalla Barcelonassa samalla konseptilla kuin Pinskun kanssa aikoinaan Pariisissa. Äiti-poika-viikonlopun ohjelma oli seuraava:

Lento Ryanairilla Gironaan perjantaina 6:50-8:25, jonka jälkeen bussilla Barcelonaan (jonka ainoat matkustajat muuten oltiin, yksityiskyydillä olikin hyvä aloittaa tämä juhlareissu), jonka jälkeen metrolla AirBnB:n kautta vuokrattuun mahtavaan (ja edulliseen!) kämppään Hospitalet de Llobregatiin (jonka jääkaapissa odotti kylmä Cava-pullo vieraitaan. Tai tässä tapauksessa vierastaan). Kaupassakäynnin ja lounaan jälkeen Camp Nou-kierrokselle ja museoon. Ja Barça-myymälään. Illalla vielä sushille, parkouria mennen tullen.

Tärähtänyt sankari lähtövalmiina

FC Barcelonan museossa riitti pokaaleja. Myös areena- ja pukuhuonekierros oli hieno.

Kaupunkielämän iloja: parkour

Espanjalaiset syövät vielä myöhempään kuin italialaiset. Vähän ennen kasia oltiin ekat (ja ainoat) asiakkaat, ja sushi-paikan liukuhihnakin aukesi vasta puoli tuntia myöhemmin. Ei jaksettu odottaa, tarjoilijan suosittelemalla setillä mentiin.

Lauantaina aamulla metrolla Park Güelliin Gaudín arkkitehtuuria ihailemaan, lounas Mäkkäristä, vaatteiden vaihto ja Camp Noulle Barça-Valencia-matsiin. Jossa oli ihan mah-ta-vaa! Messi teki 400. maalinsa ko. joukkueen riveissä (josta video alla, meillä kävi ihan moukan tuuri kun saatiin molemmat maalit tallennettua) ja jengi oli muutenkin ihan liekeissä, kotivoitto kun tuli. Upea kokemus, suosittelen kokeilemaan ainakin kerran elämässä! Illalla pelin muisteloa ja päivällinen kämpillä.

Park Güell kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, eikä suotta. Gaudí-intensiiviopintojaksomme alkoi täältä.

Stadionilla oli täyttä, 92 915 henkeä jos tarkkoja ollaan. Miettikää mikä määrä.
Silti kaikki siirtymiset sun muut sujui tosi hyvin.

10-vuotiaan kymppipaita oli ihan napakymppi valinta!

Dunkin' Donuts oli vaarallisen lähellä majapaikkaamme. Tässä coco lauantai-illalta.

Sunnuntaina metroiltiin ensin kenenkäs muunkaan kuin Gaudín (tai "Glaudin", kuten Patu sinnikkäästi tätä arkkitehtuurisuuruutta nimitti) La Pedreralle, josta käppäiltiin Casa Battlòlle, molemmat tsekattiin vain ulkoapäin. Siitä edelleen kävellen Gaudín Sagrada Famílialle (must-see sillä Patu teki kirkosta esitelmän kouluun viime syksynä), jonka tornista käytiin tsekkaamassa Barcelona yläilmoista. Sitten metroiltiin rantaan ja otettiin hodarilounas, jonka voimin kierrettiin Barcelonan akvaario. Ihan jees, mut itse tykkäsin kyllä enemmän Lissabonin ja Genovan vastaavista. Vielä pikainen tsekkaus viereiseen Maremagnumin ostoskeskukseen, vähän parkourausta ja tramppahyppelyä, ja taas väsyneinä, mutta tyytyväisinä kämpille, jossa päivällinen ja lepoa.

Ensin "kivilouhokselle"

Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee toinen Gaudìn suunnittelema rakennus, "luutalo"

Yhtään en muista, mutta todnäk Sagrada Famílian pitkäikäiset rakennustyöt on
edistyneet sitten viime vierailuni (14 vuotta sitten)...

Akvaariossa sai körötellä liukuhihnalla ja ihailla samalla haita, rauskuja ja muita mereneläviä. Uniikki juttu.

Trampalle oli päästävä. Ja voltteja tehdä.

Maanantaina pakattiin tavarat ja lähdettiin kohti keskustaa, jonne jätettiin laukut säilytykseen pariksi tunniksi (säilytysfirman hollantilaiskundi ei muuten ollut vielä koskaan tavannut suomalaisia asiakkaita?!). Metromatkalla tajusin, että Patun lompakko jäi paikkaan, jonne sen olin kämpillä edellispäivänä jemmannut (*facepalm*). Eikun soittoa Alballe ja sovittiin, että tullaan hakemaan. Välissä ehdittiin kuitenkin ostaa parit tuliaiset ja tsekata La Ramblan kävelykatu kauppahalleineen. Lompakonhakumatkalta palattuamme pikalounas KFC:ssä, nopea käynti El Corte Inglésissä ja Estación Nordille, josta bussilla Gironaan. Aika rauhaisaa on muuten tuolla kentällä, mutta pitkähkö odotusaika ei ahdistanut, kiitos neljän superpallon ja hallimaisten tilojen, joiden ansiosta ainakin Patulla oli ihan riittävästi tekemistä. Paluu Ryanairilla 19:25-20:50 aikamoisella hulabaloolennolla, jolla oli huonosti käyttäytyvää italialaistaaperoa ja kaikenlaista muuta hässäkkää, joita suomalaiseksi paljastunut purseri yritti parhaansa ratkoa. Ei valitettavasti ehditty juttelemaan, mutta oli aika (positiivisesti) yllättynyt tavatessaan pitkästä aikaa maanmiehiään. Patu puolestaan totesi, että onpa pikkulapset ärsyttäviä. Tähän on tultu :P

Ai niin, ja käytiin me tietty Starbucksissakin frappuccinolla.

Gironassa ois varmaan suht. leppoisaa olla duunissa

Kotia kohti. Täyden kympin reissu!

Olin suunnitellut reissun harvinaisen tarkasti ja hankkinut lähes kaikki pääsyliput ja muut etukäteen netistä. Kataloniassa ollaan tässä suhteessa selkeästi Toscanan-serkkuja edistyneempiä, kun kaikki ostokset sujuivat vaivattomasti. Etukäteen toimiminen myös palkittiin edullisemmilla hinnoilla ja/tai taatulla pääsyllä suosituimpiin kohteisiin (ne myydään usein loppuun), joten suunnitelmallisuudesta todellakin oli hyötyä. Meillä oli kuitenkin sen verran väljä aikataulu, että minkäänlaista ahistusta ei päässyt syntymään, kummallakaan. Muutenkin toimiva konsepti tämä kahdenkeskinen äiti-lapsimatkailu, pitänee tihentää tahtia kun MÄ en taida jaksaa odottaa seuraavia pyöreitä päästäkseni reissuun :)

Nakkikakku ja koiralle koti

Spanielilla oli lauantaina bileet, 4v! Merkkipäivää juhlittiin kotioloissa nakkikakun kera.

"Joko saa ottaa"?

Saapa nähdä, missä osoitteessa viisivuotispäivää vietetään. Havittelemissamme vuokra-asunnoissa kun näyttäisi järjestään olevan lemmikkikielto. Miksi, oi miksi? Niitä lemmikkejäkin kun on monenlaisia. Esmes tämmösiä kilttejä ja hyväkäytöksisiä spanieleita. Pitäkää peukkuja, että joku ihana vuokranantaja ymmärtää tämän ja tarjoaa koiralle (ja perheelle) kodin!

Jatkoraporttia seuraa. Ja asuntovinkkejä otetaan vastaan. Turku, keskusta, 4+ huonetta 1.7. alkaen. Grazie!

Postiostoksilla

Olen tätä nykyä hyvää pataa täkäläisten kuriirifirmojen vakilähettien kanssa. Moikkaillaan kun nähdään ja pariin otteeseen ovat heittäneet lähetyksen mulle matkaan, kun ollaan törmätty esim. ollessani koiralenkillä. Paketteja kantavat vaihtelevasti niin SDA, UPS, DHL, BRT, GLS kuin TNT (ilmeisesti kryptinen kirjainyhdistelmä tarkoittaa logistiikan maailmassa tehokkuutta ja nopeutta), lähes joka viikko jotakin. Joko meidän verkko-ostaminen on riistäytynyt käsistä tai sitten täällä siihen liittyvä logistiikka on vaan toimivampaa, helpompaa ja/tai edullisempaa? Tai sitten: kehitys kehittyy.

Käteväähän tämä on, kun kotona kuitenkin suurimman osan päivistä olen. Tarvittaessa toki toimittavat lähetykset (merimiehen) työpaikallekin tai muuhun ennalta valittavaan kohteeseen (esim. tabaccheriaan), useasti ovat jättäneet ne pihapiirimme lihakauppaan, yhden lähetin kanssa mulla on sopimus, että saa jättää paketit kuistille, pakettiautomaattejakin täältä löytyy ja jos nyt vaan ei aikataulut kohtaa, toimittavat paketit takaisin ko. firman toimipisteeseen, josta sen voi käydä hakemassa itselleen sopivaan ajankohtaan. Useimmiten yrittävät kyllä toimittaa useita kertoja ennen tätä, mutta eräänkin kerran ollaan metsästetty lähetystä jostain teollisuusalueelta x.

TNT:n Pakettiautomaatti Carrefourin edustalla

Mitä sitten ollaan tilailtu? No, aika paljon kirjoja, kaikenlaisia harrastus- ja autotarvikkeita, Alessin aterimet ja muita keittiötarvikkeita, tapahtumalippuja, vaatteita, koiranruokaa ja -tarvikkeita, laukkuja, Xbox, pelejä, jnejne. Laajalla skaalalla. Italialainen Amazon on ihan mun suosikki, mutta kyllä moni muukin verkkokauppa tuntuu täällä hyvin toimivan. Yleensä toimitukset ovat ilmaisia, toimitusmaksuja perivät lähinnä suomalaiset verkkokaupat (!). Tänään tuli tutuksi myös paikallinen tori.fi elikkäs Subito.it, jossa mukava paikallinen herra kauppasi vanhoja, lähes käyttämättömiä räpylöitään, ja toi ne kotiovelle asti. Kympillä. Grouponin kautta olen ostanut alennuslippuja sirkukseen ja karnevaaleille, Trenitalian junaliput hankin lähes aina verkkokaupasta, puhumattakaan lukuisista täällä hankituista lentolipuista (tähän mennessä 15 lentoa Pisasta/Pisaan, alkaa tulla kenttä tutuksi). Notta onhan siinä. Jos multa kysytään, verkkokauppa on se mikä kannattaa. Ja mukavat lähetit piristävät päivää.

Saa nähdä, miten homma jatkuu kotimaassa. Pelaako logistiikka, onnistuuko ostokset? Jäämme jännityksellä odottamaan.

Ranskalainen kaupunki meren rannalla

Terveisiä Rivieralta! Oltiin jo tovi sitten päätetty lähteä sinne pääsiäisloman viettoon, ja näin tehtiinkin, vaikka suunnitelmat rukattiinkin uusiksi vain pari viikkoa ennen lähtöä. Mutta e-rit-täin hyvällä tavalla, sillä saimme ystäväperheen Suomesta seuraksemme. Nizzaan oli määrä mennä, mutta kahdeksan hengen + koiran kokoinen poppoo ei sieltä tuosta vaan kämppää löytänytkään, joten päädyttiin viitisen kilometriä itään päin, Villefranche-sur-Mer-nimiseen paikkaan. Onneksi! Katsokaa nyt näitä näkymiä:

Panoramanäkymä residenssin parvekkeelta

Näkymä kukkulalta kohti Villefranche-sur-Meria. Meidän kämppä tuossa etualan korkeassa talossa. Huippupaikka. Rautatieasema minuutin päässä, ja koska junat kulkevat pääosin tunnelissa, ei junaliikenteestä ollut mitään haittaa. Päinvastoin.

Ja sama kylä lahdenpoukaman toiselta reunalta katsottuna, iltavalaistuksessa. #nofilter

Se on kesä nyt!

Paikallinen lenkkipolku. Hyvää mäkitreeniä.

Myös vanhankaupungin kaduilta näkyy meri

Ei siis ihme, että viihdyttiin kyseisessä lokaatiossa mainiosti. Upean maiseman lisäksi kaikki palvelut olivat lähellä ja lapset pystyivät pelailemaan/filmaamaan/leikkimään pihalla keskenään, kun ne näki parvekkeelta koko ajan. Hämmentävän onnekkaasti myös kelit suosivat niin, että jopa talviturkki tuli heitettyä - multakin, vaikka yleensä en uskaltaudu kastautumaan ennen loppukesää.

Mutta siinä missä me aikuiset onnistuneesti hidastettiin elämää - nautittiin picniceistä rannalla ja puistoissa, pitkistä brunsseista parvekkeella, joka-aamuisista tuoreista croissanteista ja patongeista, lukemisesta auringonpaisteessa ja Ihan Parhaasta Seurasta - ottivat lapset reissun aktiiviloman kannalta. Läppärit, telkkarit ja ipadit jäivät kerrankin tyystin huomiotta, ja sen sijaan kuvasivat todnäk Cannes-tasoista Yön Hiipparit -lyhytelokuvaansa, parkourasivat rantakivillä, pelasivat jalkapalloa ja muuten vaan pomppivat, temppuilivat ja jumppailivat niin, että Patulla on vieläkin paikat kipeenä ;)

Alkuun vähän parkouria rantakivillä

Sitten voltteja hiekkarannalla. Pojat muuten tienas tällä tyylillä 7,40 € muilta auringonottajilta
ja pistivät kaikki rahat jätskiin.

Iltasella vähän futista

Lapset nauttivat kevään/kesän ensimmäisistä vesileikeistä, mutta löytyi spanielillekin oma uimaranta.

... harvinainen näky, mutta kävipä kerran näinkin. Pikku päikkärit parvekkeella.

Eikä tässä kaikki! Nizza sijaitsee kymmenisen minuutin junamatkan päässä Villefranchesta, Monaco vajaan viidentoista, ja pitihän nekin käydä katsastamassa.

Nizzan Place Massénan vesihöyryt saivat innostuneen vastaanoton

... kuten saman aukion klassisempikin suihkulähde.

Nizzan modernin taiteen museon MaMacin katolta aukesi mahtavat näkymät. Ja sisältäkin löytyi mielenkiintoista nähtävää.

Rikkaiden ja kuuluisien Monaco

Toki huvijahdin kannella pitää kuljettaa myös omaa helikopteria. Just in case.

Monacon merimuseo sijaitsee komealla paikalla...

... ja sisältää komeita kaloja. Keltainen kaveri on pallokala. Huomautan kuitenkin, että Monacon museo ei ole pelkkä akvaario, vaan siellä on myös huikeaa meritutkimuksen historiaa.

Fiksuja ovat olleet, nuo ranskalaiset, kun ovat näille sijoille asettuneet. Siellä silmä ja mieli lepää. Voisin mennä toistekin!

Viherpeukalo

Paikallinen ilmasto sopii mainiosti tämmöiselle ei-niin-hyvällä viherpeukalolla siunatulle.

Viime kesän puutarhanhoito rajoittui satunnaisen nurmikonleikkuun lisäksi kahteen kukkalaatikkosistutukseen. Toiseen valitsin perinteikkäästi pelargonioita (jotka kokemukseni mukaan kestävät hyvin kaltaisteni kukankastelijoiden unohduksia) ja ihan gourmet-mielessä täkäläisittäin hyvin menestyvää rosmariinia, toiseen markettoja (mainitsinko jo, että mielikuvitukseni on puutarhanhoitoon liittyen jokseenkin olematon - myös markettoja mulla on joka vuosi).

Hoitamatta siisti

Ja - tadaa - tältä laatikot näyttävät nyt! Ohjeet menestyksekkääseen kasvatukseen löytyvät alta:

• Istuta
• Anna luonnon hoitaa loput 

Älä siis kastele, älä vaihda multaa, älä nypi rikkaruohoja tahi tee muutakaan vaivalloista. Näin kasveista on iloa seuraavanakin vuonna!