Kesäkiertue

Terveisiä kesäkiertueelta! Kahdeksan yötä ja yhdeksän päivää hurahti rengasmatkalla yli Alppien ja takaisin. Neljä yöpymispaikkaa, ihania ystäviä, hyvää ruokaa, jylhiä maisemia, reippailua, kauniita kaupunkeja, heikkoja yrityksiä puhua saksaa, jokunen autoilukilometri, frangi ja euro. Matkan teemaksi osoittautui vesi, jota kohdattiin eri muodoissaan pitkin reissua.

Kilometrejä kertyi Googlen mukaan 1 742, toteuma on varmaan vielä suurempi.

Ensimmäisellä etapilla eli Zürichin kyljessä sijaitsevassa Wallisellenissä varastimme jo arkeen palanneiden ystäviemme koko viikonlopun, sillä saavuimme perjantai-iltana ja lähdimme vasta maanantaiaamuna. Tuohon väliin mahtui muutama ripsaisu sadetta, lukuisia iloisia leikkejä, koirien peuhausta, hyvää keskustelua, reippailua vuorilla, gourmet-nautintoja ja onnea siitä, että vain kuuden tunnin ajomatkan päässä meillä on ystäväperhe, joka ymmärtää täysin elämäntilanteemme ja pystyy tsemppaamaan juuri oikeissa kohdissa. Ja iloitsemaan ihan samoista asioista :)

Totaalimuutos säässä St Bernardin tunnelin jälkeen: hetki rankkasadetta, +11,5

Zürichiä lähestyttäessä näytti kuitenkin (taas) jo tältä

Vuori, jota lähdimme valloittamaan.
Huipulle pääsyn esti yllättävä sade, mutta kivaa oli silti.

Tältä näyttää alle 10 km Zürichin keskustasta Wallisellenissä.
Niinpä, ihan kuin maalla olis. Silleen hyvällä tavalla.

Jossain määrin kaoottisen ja ehkä vähän vetelän Italian jälkeen Sveitsi tuntui taas kerran äärimmäisen siistiltä, hiljaiselta, jämptiltä, toimivalta ja reipashenkiseltä. Vihreät niityt ja joka puolilla kohoavat vuoret kieltämättä patistavat terveeseen ulkoilmaelämään ihan toisella lailla kuin kolmenkymmenen asteen lämpö ja auringonpaahde. Sama henki jatkui Itävallan puolella, jossa ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli St Antonin alppikylä, tosin vain lounaan ajan, ja päivän varsinainen päämäärä mäkiviikostaan tuttu Innsbruck.

Odotukset eivät Innsbruckille olleet ainakaan meikäläisellä kovin kovat, mutta kokemus oli sitäkin positiivisempi. Kiva hotellimme (jossa hotellitoimintaa vuodesta 1473 alkaen) sijaitsi aivan vanhankaupungin kupeessa, joka osoittautui varsin hurmaavaksi, kompaktiksi kokonaisuudeksi. Kaupunkia halkoo Inn-joki (kas, siitä nimi Innsbruck, "silta yli Inn-joen") ja tuntuu sen sekä kahden yliopiston myötä jotenkin kodikkaan tutulta (vrt. suosikkikaupunkini vuosien varrelta: Cambridge, Turku ja Pisa). Mitään keskikaupunkikierrosta suurempaa emme tällä erää ehtineet tehdä, mutta vielä joskus elämässä voisi käydä katsastamassa esimerkiksi läheiset laskettelukeskukset tai Euroopan korkeimmalla paikalla sijaitsevan Alpenzoon.

Hyväntuulinen paparazzi vauhdissa.
Taustalla näkyvä punainen talo oli meidän hotelli.

Varmuudeksi (mutta turhaan) matkaan otettu sateenvarjo
innosti Patun mummoilemaan vanhankaupungin kävelykadulla.

Innsbruckista matka jatkui Itävallan-viikkomme pääkohteeseen Bad Gasteiniin. Matkalla pysähdyimme ihailemaan Euroopan korkeimpia Krimmlin vesiputouksia. Reippailtiin lähes koko neljän kilometrin lenkki alhaalta ylös* ja lopuksi nautittiin lounasta liikunnasta tyytyväisinä. Ja täydennettiin vähän matkamuistovarantoja.

Koko vesiputous läheiseltä maisema-alppitieltä kuvattuna.

Turret alajuoksulla

Bad Gasteiniin saavuttiin illansuussa ja ehdittiin vielä mukavasti saunomaan hotellin allasosastolle, josta nautittiin luonnollisesti kaikkina tulevinakin majoituspäivinä. Muutenkin alppikylä tarjosi mukavasti tekemistä myös loppukesän kävijöille: pyöräilijöille, vaeltajille ja kylpijöille. Me keskityimme näistä kahteen viimeiseen, mutta ehdimme toki nauttia myös kylän Belle Époque-tyylisestä rakennuskannasta ja vertailun vuoksi tarkistaa myös Bad Gasteinia halkova vesiputous (jonka pudotus 341 metriä vs. Krimmlin 380 m). Komea oli sekin, ja kyläkin varsin viehättävä.

Vettä putouksessa ja taivaalta

Bad Gastein iltavalaistuksessa

Valloitettiin myös läheinen Stubnerkogel-vuori ja sen ennätysten riippusilta (sijainti 2 300 metrissä ja mahdollisuus kävellä sillalla ympäri vuoden). Myös koira piti näkemästään, etenkin huipun tuntumassa laiduntaneista lehmistä. Niitä muuten näki sekä Sveitsissä että Itävallassa kaikkialla, mikä ihastutti meitä suuresti näin tehomaatalouden aikoina.

Huipulla pilvien seassa.

140 m riippusiltaa, joka oli niin vankasti tehty,
ettei ketään pelottanut (edes Pinskua)

Kolmen yön jälkeen oli aika jatkaa takaisin Italian puolelle, teemaan sopivasti Venetsiaan. Lapset ovat jo pitkään toivoneet visiittiä kaupunkiin, mutta kolmen tunnin ajomatka Pisasta on pitänyt päiväretkihaaveet loitolla. Nyt kun kaupunki osui vähän niinkuin reitille, oli kätevää piipahtaa vielä sielläkin.

Venetsia oli, no Venetsia. Upea aina vaan, eikä näin elokuun lopussa edes liian kuuma (perjantaina +26) tai tukossa turisteista. Matkattiin vaporetolla vanhankaupungin ympäri, ihasteltiin gondoleita (vaan ei menty kyytiin), käveltiin takaisin lähtöpisteeseen läpi Pyhän Markuksen torin, Rialton sillan ja muiden nähtävyyksien, illastettiin kanaalin kupeessa ja ostettiin muistoksi venetsialaisnaamarit. Kiva päätepiste kivalle reissulle.

Patu toimi mun hovikuvaajana. Tässä yksi noin kymmenestä gondolikuvasta.

Canale grande ja Ponte della Costituzione. Sekä Patun peukku.

Naamiaiset hotellihuoneessa

Yövyttiin Venetsian kupeessa Margheran puolella, jonne päästiin kätevästi autolla. Hyvin italialalishenkisen hotellin italialaishenkisen aamiaisen jälkeen oli hyvä startata koti kotia, kolmenkymmenen asteen hellettä ja maanantaina koittavaa arkea.

Kyllä kannatti matkakuumeilla tän reissun takia!

* Tai no, vähän yli puolivälin. Siinä vaiheessa tuntui että oltiin nähty putousta jo riittävästi.

Uusia taitoja

Tyttäreni julkaisi eilen ensimmäisen Youtube-videonsa. Lopputulos vaati alkuun taiteilua neidin lempisivustolla MovieStarPlanetissa, sitten äänen ja kuvan yhdistämistä iMoviessa, efektien editointia samassa paikassa, ja lopulta siirtämistä Youtubeen. Ei hullummin kymmenvuotiaalta!

Tällä viikolla käytiin myös keskustelu, jossa samainen neitokainen pohti, ettei enää aio ostaa leluja. Niitä on kuulemma ihan tarpeeksi, ja tarpeettomiakin alettiin jo käydä läpi jotta voitaisiin lahjoittaa "köyhille". Jatkossa kuulemma riittävät nuo elektroniset laitteet: tietokone, iPad, iPod ja puhelin. Taitaa pitää paikkaansa.

Lapset ovat olleet kotona pian kolme viikkoa Suomi-lomansa jälkeen. Sinä aikana ei leluja ole kaivettu esiin kuin kerran, silloin kun Pinskun Emma-kaveri oli meillä kylässä. Muu aika on kulunut joko ulkona tai tietokoneen ääressä. Patu pelaa pelejä verkossa ja pitää samalla yhteyksiä Suomeen Skypen kautta, eli tavallaan pelaa kavereidensa kanssa ilman välimatkaongelmia. Välillä kaverukset pohtivat kohtaamiaan tietoteknisiä ongelmia, ja yhdessä on muun muassa pystytetty pelipalvelimia, otettu vpn-yhteyksiä, jaettu tiedostoja dropboxin kautta, asennettu uusi "parempi kuin mikään muu" selain ja käyty ryhmäkeskusteluja. Toissaviikolla latasin pojalle ohjelman, jolla voi kuvata videota pelistään ja selostuksistaan. Ensimmäinen pelivideo on hyvää vauhtia teossa, sekin tulossa Youtubeen kun valmistuu.

Täällä olo on varmasti osittain syypää siihen, että lapsistamme on tullut aikamoisia nörttejä. Kun naapurustossa ei kavereita ole, on niitä löytynyt verkosta. Ruutuaikaa emme ole näin lomalla rajoittaneet, ja arkenakin lapset saavat varmasti olla koneen ääressä enemmän kuin moni kaverinsa. Rajoitukset otetaan käyttöön lähinnä silloin, jos tyypit alkavat käydä ylikierroksilla; toisin sanoen vastustaa kaikkea muuta tekemistä kuin koneella oloa, käyttäytyä huonosti, puhua vain ja ainoastaan peleistä. Hämmästyttävää kyllä, rajoituksia tarvitaan tänä päivänä vähemmän kuin esimerkiksi vuosi sitten. Ehkä se on tuo käytön monipuolisuus, joka pitää lapset fiksuina (tai sitten me aikuiset ei enää hahmoteta mikä on normaalia käytöstä). En tiedä.

Näin vanhemman näkökulmasta tärkeää on tietää, mitä lapset koneellaan tekevät. Meillä lapset ovat ainakin toistaiseksi kertoneet kaikesta avoimesti, ylpeydellä. Kannattaa kuunnella ja perehtyä sekä tehdä joskus jotain koneella yhdessäkin, jotta perheessä on jatkossakin yhteisiä keskustelunaiheita. Vanhempien tehtävänä on luonnollisesti myös seurata tekemisen laillisuutta* ja päättää rajoista. Meillä lapset käyttävät esimerkiksi Gmaila ja Skypeä, jotka sallitaan oikeasti vasta 13-vuotiaille, mutta ei Facebookia, jonka pelisääntöjä lapset eivät mielestämme vielä hahmota. Hyvin ovat osaansa tyytyneet.

Mä en jaksa olla huolissani siitä, että legopalikat pölyttyvät käyttämättöminä. Niin kauan kun lapset tekevät muutakin kuin mäiskivät sotapelejä tai tuijottavat passiivisena telkkaria**, sopii tilanne mulle. Maailma muuttuu, eskoseni.

* Tiedostaen, että monesti liikutaan vähän harmaalla alueella ja että säännöt voivat muuttua noin yhdessä yössä.
** Patu muuten suorittaa kaikkea moniajona, sillä ei koskaan ole käytössä vaan tietokone tai telkkari. Yleensä molemmat ja jos mahdollista, vielä joku video Youtubesta iPadilla pyörimässä

Pitkät housut

Huomasin iltalenkillä, että ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan ei ollut liian kuuma pitkissä housuissa (jotka mulla siis oli jalassa ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan). Ja säikähdin, että nytkö loppuu meikäläisen oikeutus valittaa tukalasta kelistä. Pikainen lämpötilan tarkistus vakuutti kuitenkin, että ei se kesä ihan vielä tässä ollut:

Tavallaan +24 on ihan jees tähän aikaan päivästä, kun pimeä jo laskeutuu. Ennusteen mukaan päivälämpötilat pysyttelevät jatkossakin kolmenkympin tietämillä, mutta silti paikallislehti varoitti jo, että syksy on saapumaan päin.

Enkä oikein tiedä, mitä mieltä tästä pitäisi olla.

Syytä juhlaan

Käytiin tänään kuittaamassa Suomelle aika pätevä peli.

MHC Purunpää

La Speziassa järjestettiin tyylikäs luovutustilaisuus, jonne meidätkin oli lasten kanssa kutsuttu. Kun muutamat puheet oli pidetty ja parit allekirjoitukset taiteiltu, vaihtui laivan salossa ollut Italian lippu suomalaiseen ja ilmoille kajahti Maamme-laulu. Hienolta tuntui!

Päästiin myös kierrokselle sisätiloihin, jossa sijaitsivat sopuisasti niin suomalainen sauna kuin italialainen espressokeitinkin, molemmat vimpan päälle toteutettuina. Kyllä kelpaa merimiehen kollegoiden seilailla.

Vara-amiraali muikeana

Parin viikon päästä telakalle jää enää sisarussarjan viimeinen, Vahterpää. Ja jos multa kysytään, ei oikeastaan tarvi kiirehtiä sen kanssa. Ehtiihän tuota kotimaahan myöhemminkin.

Äkkilähtö

Ilmassa on pientä matkakuumetta.

Viikonloppuna huomasimme, että ensi viikolle buukattu lomakohde Kroatian Rovinj ei sittenkään saanut sydäntä läpättämään. Miksi lähteä meren taakse, kun vastaavanlaisia rantakohteita on tälle kesälle koettu jo riittämiin ihan näissä kotimaisemissa? Auringossa löhöilty, meressä uitu. Sitäpaitsi meduusat ovat ainakin Tirrenianmerellä* tehneet taas invaasion rantavesiin, joten meri ei nyt senkään vuoksi ihan suunnattomasti houkuttele.

Lauantainen tilannekuva napattu Il Tirrenon sivuilta

Mielihalujen tiedostamiseen vaikutti myös kaverin Facebookiin linkkaamat kuvat Itävallan Zell am Seestä. Mikä rauha ja raikkaus! Niin kotoisan tuntuista (jos vuoria ei lasketa)! Oho, Itävaltahan on myös mielenkiintoinen kesäkohde! Hei, mitäs jos...

Krimmlin vesiputous www.10ga.comin kuvaamana

Joten eilisilta kului sitten Booking.comin äärellä aiempia hotellivarauksia peruutellen ja uusia tehden. Saatiin sisällytettyä reissuun myös viikonloppuvisiitti Zürichiin Sveitsin-kavereita moikkaamaan, hollilla kun oltaisiin. Edelliskerrasta onkin jo aikaa. Into oli illalla niin piukassa, ettei meinannut unikaan tulla. Ihanaa nähdä kavereita! Mahtavaa päästä reippailulomalle! Huippua, ettei (todennäköisesti) tarvi läkähtyä kuumuudessa! Koirakin tykkää!

Äkkilähtö sai myös taas kerran myhäilemään tätä nykyisen kotipaikkakunnan sijaintia. Etukäteen tehdyt hotellivaraukset pystyi vielä perumaan ongelmitta ja uudetkin löytyivät vaivattomasti, ainoa mitä muutokseen vaadittiin oli automatkan uudelleen reitittäminen. Siihenkin olisi ollut vaikka mitä vaihtoehtoja, sillä kuudessa tunnissa Pisasta ajaa esimerkiksi Monacon kautta Ranskan rivieralle, Serbian ja Kroatian kautta itään, saksankieliselle alueelle Sveitsiin ja Itävaltaan, kuten nyt, tai Etelä-Saksaan vaikkapa Münchenin maisemiin. Muutaman tunnin lisäajelulla loma olisi mahdollista ulottaa Tsekkiin, Slovakiaan, Unkariin tai kenties Barcelonaan. Maailma on niin avoin ja moottoritie kuuma!

Ilmassa on pientä matkakuumetta.

*Jonka virallinen nimi suomeksi on ilmeisesti Tyrrhenanmeri, jos Wikipediaan on uskominen. Miksi, oi miksi? Ainakin mun suuhun tuo paikallinen Tirrenia taipuu paljon sopuisammin.

Lähimatkailua

Pitkä viikonloppu alkaa olla lopuillaan. Torstain pyhä pysyteltiin vielä kotioloissa, mutta perjantaina ajettiin vajaan tunnin matka Cecinaan Acquavillage-vesipuistoon. Ei oltu yksin.

Jono sisäänkäynnille

Väkeä oli kuin pipoa, joten reilun viiden tunnin puistoilun aikana ehdittiin kahteen vesiliukumäkeen. Jos oltais jonotettu koko ajan, ois toki ehditty enemmänkin. Jonottamisen sijaan päätettiin nauttia hellepäivästä altaissa, aaltoaltaassa etenkin. Väentungoksesta huolimatta retki oli onnistunut ja takapenkin tunnelma kotimatkalla kerrankin seesteinen:

Lauantaina pakattiin auto uudelleen ja lähdettiin yhden yön reissulle Toscanan maaseudulle. Ollaan pitkään haaveiltu maatilamajoituksesta, agriturismosta, ja nyt päästiin sellainen kokemaan. Pientä viiden huoneen hotellia ympäröi viini- ja oliivitarha, kivenheiton päässä kasvatettiin sikoja, vuohia ja kanoja. Hotelli oli pienen yksityistien päässä, keskellä peltoja. Eikä ollut tungosta.

Nykymuotoinen agriturismo kirjattiin italialaiseen lakiin vuonna 1985. Tarkoituksena oli muun muassa tukea maatilojen kehitystä ja toimintaa, tarjota lisätuloja maanviljeilijöille, turvata maaseudun kulttuuriperintöä ja tuoda esille paikallisten tuottajien tarjontaa. Lain seurauksena lukuisia vanhoja maataloja on restauroitu matkailukäyttöön. Toisissa vieraat pääsevät osaksi talonväen normaalia arkea, parhaimmillaan ihan maajussin hommiin, mutta yleisemmin esimerkiksi valmistamaan ruokaa signoran keittiöön tai vähintäänkin syömään kotiruokaa muiden matkailijoiden kanssa.

Valitsemamme maatila Podere Chiaromonte ei näin pitkälle tarjonnassaan ulottunut, mutta mahtavat maisemat, viehättävä uima-allas patioineen, hyvin varusteltu huoneisto ja maukas aamiainen aurinkoisella terassilla kuuluivat pakettiin. Ja kyllähän me viihdyttiin! Patu ehdotti useampaan otteeseen, että jäätäisiin vielä toiseksi yöksi. Tällä erää ei aikataulut antaneet myöten, mutta muuten jääminen olisi ollut iso ilo. Onneksi paikka on lähellä, puolen tunnin matkan päässä Pisasta, joten toinen reissu kohteeseen on hyvinkin mahdollinen.

Suurimman osan ajasta allas oli meidän yksityiskäytössä.
Siitä piti tietenkin ottaa kaikki ilo irti.

Ja koska neljä tuntia päivällä ei ollut tarpeeksi, otettiin vielä iltauinnit.

Hotellin iltatunnelmaa

Aamulenkillä maalaismaisemissa

Hieno paikka, kerta kaikkiaan. Ja maaseudun rauha - lyhytkin sellainen - teki kyllä hyvää kaupungissa vietetyn kesän jälkeen*. Seesteisyyttä on tänään ollut havaittavissa muuallakin kuin auton takapenkillä.

Ennen kaikkea, Italia yllätti positiivisesti taas kerran!

* Paitsi spanielille joka oli ihan stressissä kaikista maaseudun äänistä ja hajuista. Varsinainen kaupunkilaiskoira!

Elokuu on lomakuu

Tuleva torstai, elokuun 15. päivä, on täällä Ferragosto-niminen pyhä. Keisari Augustus päätti ammoisina aikoina, että kyseisenä päivänä on hyvä juhlia sadonkorjuuta ja hengähtää hetki rankan työrupeaman jälkeen.

Yli 1 900 vuotta myöhemmin, kun Italiassa elettiin fasismin aikaa, alettiin kansalaisille tarjota mahdollisuutta matkustaa maan lukuisiin ranta-, vuoristo- tai taidekohteisiin alennetuin lipuin, jotta kotimaa tulisi tutuksi myös alemmille sosiaaliluokille. Matka tuli sijoittaa Ferragoston ympärille, 13-15 elokuuta.

Kuinka ollakaan, Italiassa lomat pidetään edelleen pääosin elokuussa ja etenkin tällä kyseisellä Ferragosto-viikolla. Monet pikkuliikkeet sinnittelevät auki muuten lähes koko kesän, mutta tällä viikolla suurin osa niistäkin sulkee ovensa.

Tämäkin kahvila on chiuso per ferie - suljettu loman ajaksi

Toisin on Suomessa, jossa työpaikat ja koulut juuri avasivat ovensa. Skitsofreeninen tilanne tällaiselle kahden kulttuurin välissä elävälle, kuten jo viime vuonna taivastelin. Ja onhan aiheesta pöhisty taas kotimaan mediassakin. Elinkeinoministeri Vapaavuori näkee suomalaisten loma-ajankohdan siirtämisen hyödyttävän etenkin maan matkailuelinkeinoa. Lisäksi "yhä useampi suomalainen havaitsee jokapäiväisessä elämässään Euroopan erilaisen lomarytmin". Tell me about it.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että lomat voisi aivan hyvin siirtää kahdella-kolmella viikolla. Juhannus olisi ihan passeli aloitus lastenkin lomalle, ja toisaalta elokuun kelitkin vielä hyvät. Eikä tuntuisi syksykään niin pitkältä. Tosin matkailijat saisivat tottua siihen, että ainakin täällä päin Eurooppaa kaikki lomakohteet on ihan tukossa elokuussa. Kun on ne eurooppalaiset lomat, nähkääs.

Meidän perheen yhteiset lomat on nekin vielä edessäpäin. Merimiehellä on aikomus pitää Ferragoston jälkeinen perjantai vapaana, joten saadaan siihen mukava neljän päivän lomaputki. Varsinainen loma on sitten kuun vikalla viikolla*, jolloin olisi tarkoitus lähteäkin johonkin. Mut siihen se sitten päättyy meilläkin, ja koululaisten arki koittaa syyskuun 2. päivä. Italialaiset koululaiset sen sijaan jatkavat kolmen kuukauden kesälomaansa vielä tovin tuonkin päivämäärän yli. Mikäs niillä lomaillessa, kun täkäläisen käsityksen mukaan kesä jatkuu aina sinne syyspäiväntasaukseen saakka.

.. ja suosii ne kelitkin yhä. Tässä viimeviikkoinen esimerkki
trooppisesta yöstä, joita Suomessakin tänä kesänä kuulemma koettiin.

Täällä jatketaan siis aikatauluttamatonta elämää, uinnintäyteisiä ja auringonpaahteisia päiviä vielä jokunen viikko. Mikäs siinä, nyt kun sain taas seuraakin. Tarkoitus on muuten ollut kirjoittaa jotain ipanoidenkin suulla, teemalla huomioita Suomesta tai vastaavaa, mutta "sun blogi on niiiiin nolo" sanoivat, joten ei kai sit...

* Suomalainen työnantaja takaa toki ihan yhtä pitkät lomat kuin normaalistikin, mutta täkäläiseen tyyliin merimies on ripotellut ne viikon pätkiin pitkin vuotta, joten siksi nyt vain tämä yksi kokonainen lomaviikko.

Skuupinpoikanen

Taloussanomat kirjoitti eilen: "Italian Ikealla 200 avointa työpaikkaa ja yli 28 000 hakijaa". Heinäkuussa kerroin, että tuo Pisaan avattava myymälä oli saanut kahden ensimmäisen päivän aikana 12 500 työhakemusta. Hakemusvirta jatkui näköjään mukavasti.

Uutistoimistonne Pisasta päättää lähetyksen tällä erää tähän. Kattellaan mistä löytyy meikäläisen seuraava skuupinpoikanen ;)

Kotiinpaluu

Eilinen oli onnenpäivä: lapset palasivat Suomi-kiertueelta kotiin! Iloiset oli mielet, takana onnistunut kuukausi ja edessä vielä toinen Italiassa, ennen koulun alkua. Ja mikä parasta, kotiin oli kuulemma kiva tulla.

Lentoaika HEL-MXP 3 tuntia, ajomatka Milano-Pisa 4 tuntia

Kahteen pekkaan suoritettu lentomatka oli sekin sujunut hyvin. Eikä sekään tuntunut haittaavan, että Milanon päässä lapsista huolehtinut lentokenttätyöntekijä ei puhunut suomea, sillä "sehän puhui englantia!"

Iloiset ipanat

Havaintoja jälkikasvusta elämämme pisimmän eron jälkeen: isoja ovat. Sisko ja sen veli on hitsautunut hyväksi tiimiksi, joka pystyy jopa olemaan eri mieltä asioista tappelematta (katotaan kauanko tätä kestää). Puhetta riittää. Positiivinen elämänasenne paistaa läpi kaikesta. Ja musta tuntuu myös, että näkevät nyt tätä Italiassa asumista vähän enemmän samoin silmin kuin me aikuiset. Tai aika paljonkin.

Ihanaa olla yhdessä taas!

Terveydenhuoltoa

Reilu kuukausi sitten raportoin käynneistäni virastoissa. Tällä viikolla toimitus sai viimein jatkoa, kun saimme pyynnön käväistä Azienda USL di Pisan toimistossa valitsemassa perhelääkäri. Toisin sanoen, kaikki paperit olivat kuin olivatkin kunnossa.

No, eivät sitten kuitenkaan ihan. Tai tätä mieltä oli se vain italiaa puhuva virkailija, jonka luokse ensimmäiseksi päädyin. Tuo luoksepääsykin oli tarina sinänsä, sillä heinä-elokuussa kyseinen toimisto on auki vain klo 8-12 mikä tarkoitti piiitkiä jonoja. Keskiviikkona kävin paikalla toteamassa, etten millään ehdi virkailijan puheille ennen puoltapäivää, ja päätin että menen heti torstaiaamuna kahdeksalta. Kuten meninkin, mutta ylläripylläri jonotusnumerosysteemi oli rikki ja vaadittiin pientä kyynärpäätaktiikkaa, jotta pääsin oikeudenmukaisesti asioilleni. Tosin sen jälkeen kun olin paikkani saanut varattua, pitivät kanssajonottajat kyllä puoliani etuilua yrittäviä vastaan. Mahtavaa tää italialainen jonotuskulttuuri :)

Mutta siis, kun luukulle lopulta päädyin, oli sinänsä sympaattinen setä sitä mieltä, että pitäis täytellä vaikka mitä lomakkeita ja niin edespäin. Jotenkin kuvittelin, että tiedot löytyis nyt sieltä koneelta ja prosessin viimeistely vaatisi enää sen lekurin valinnan. No. Jankkasin taas vastaan (sitäkin täällä siis joutuu jatkuvasti tekemään, jos haluaa saada asiansa hoidettua) ja päädyimme lopulta sellaiseen tulokseen, että mun olisi parempi siirtyä viereiselle luukulle, englantia puhuvan virkailijan käsittelyyn*. Tämän tehokkaan naisihmisen kanssa päästiin onneksi nopeasti yhteisymmärrykseen ja lopulta siihen lääkärin valintaan.

Johon mulla ei ollut oikeastaan muuta sanottavaa kuin että mielellään sellainen saisi olla, joka tuota englantia puhuisi. Täti nappasi muistitikulta avaamastaan excelistä ensimmäisen sopivankuuloisen nimen. D.ssa D'Ercole, jonka vastaanotto on Pisan keskustassa, ei ole lastenlääkäri, mutta tarvittaessa lapset saadaan toki sellaisenkin hoitoon. Ongelma lastenlääkäreiden suhteen on kuulemma, että ne on kaikki vanhoja eikä juuri puhu englantia. Mut hei, meillä on omalääkäri! Jee!

Nämä tärkeät läpyskät oikeuttavat käyntiin omalääkärillä.

Seuraavaksi meidän pitäisi saada kotiin paikalliset Kela-kortit eli Tessera sanitariat. Jos saadaan, nimittäin jostain syystä mun ja Pinskun osoitetiedot puuttuivat järjestelmästä, eikä korttia voida lähettää ilman niitä. Eli seuraavaksi palasin virastoretkeni lähtöruutuun Agenzia delle Entrateen, jossa hetken jonotettuani pääsin tylyn tädin puheille ja sain pari paperia täytettyäni kirjattua oman osoitteeni kantaan. Pinskun en tietenkään, sillä a) neiti ei ollut itse paikalla ja b) neidin passi ei ollut paikalla (koska se oli Suomessa). Joten ens viikolla on ohjelmassa vielä yksi virastokäynti, puuh...

Huomattavasti sutjakkaampi sen sijaan oli eilinen eläinlääkärikäynti spanielin kanssa. Listalla oli vuosittainen rokotus, terveystarkastus (kohteena erityisesti korvat ja hampaat) sekä neuvoja kirppuongelman hoitoon. Kaikki hoitui mukavasti (englanniksi) noin tunnissa. Hyvä uutinen oli se, että viime vuonna vaivannut silmäongelma näytti ainakin toistaiseksi selätetyltä eli silmät olivat hyvässä kunnossa. Huono uutinen oli se, että vasen korva ei. Se oli pahasti tulehtunut ja koira on nyt viikon korvatippakuurilla, jälkitarkastus ens lauantaina.

Selvisi myös, että kirput todellakin on täällä ihan arkipäiväinen ilmiö. Kuulemma etenkin kulkukissat kuhisevat niitä, ja tartunnan voi käytännössä saada melkein mistä tahansa puistosta. Spanielin sydänmatolääkkeet tehoavat kirpun muniin eli ne ei pääse lisääntymään koirassa, mutta aikuiset vipeltäjät saa pysymään poissa vaan estolääkityksellä. Haasteena on, että kirpun pirulaiset on kehittäneet vastustuskyvyn suurimmalle osalle niskaan laitettavista liuoksista. Ilmankos ei meidän markettilääke tehonnut. Mut nyt saatiin toinen kuukausittain otettava lääke, jonka pitäisi pitää kiusanhenget poissa. Toivotaan, toivotaan.

* Mikä pettymys! En siis sittenkään selvinnyt koko prosessista italiaksi.