Eineksillä

Kotimaassa on mennyt jo kuukausi ja edelleen myhäilen kauppojen hyllyjen välissä. Siis miten voi meidän pienenpieneen K-marketiin mahtua kaiken maailman herkut ja tarvikkeet, joita keittiööni kaipaan?! On sushit, on texmexit, thaikut ja kinkit, tuoreet leivät ja hyvälaatuiset yrtit, mahtava maitotuotteiden hylly ja avokadoja aina tarjolla, ja italialaisistakin niin mascarponet, parmesanit, crudot kuin mozzarellat. Kyllä meitä suomalaisia hemmotellaan. Italiassa isossakaan marketissa ei välttämättä ollut kaikkea tarvittavaa, vaan esimerkiksi avokadot ja korianterit piti käydä hakemassa tietystä paikasta, smetanat toisesta, puurohiutaleet kolmannesta ja itämaiset mausteet neljännestä. Italialaisissa elintarvikkeissa oli toki runsaasti valinnanvaraa ja esimerkiksi pastahyllyt kadehdittavat.

Vaihteeks nakkeja, tällä kertaa keitossa. Italian vaikutus näkyy muuten siinä, että mikä tahansa nakkipaketti ei enää kelpaa. Kunnon lihapitoisuus ja muutenkin vähän parempaa laatua (toivottavasti ei vain mielikuvissa) sen olla pitää.

No mitäs sitten tekee suomalainen, kun pääsee toiveidensa mukaan shoppailemaan? Viihtyy näköjään etenkin eineshyllyllä (pinaattiletut, maksalaatikko), ostaa rahkaa ja keksejä joka ostosreissulla, nakkeja ja makkaraa vähän turhan usein, ihastelee juustovalikoimia, sortuu kuukauden sisällä ainakin kolme kertaa hunajamarinoituihin broilerinsuikaleisiin (vaikkakin nyt alkaa jo tuntua että näitä on taas syöty tarpeeksi) ja palaa takaisin siiderinjuojaksi, vaikka on pärjännyt erinomaisesti kolme vuotta ilman. Äidin/mummon/tädin keittiöstä tilaillaan kaalilaatikkoa, maksapihvejä (hirvee maksavaje selvästi), poronkäristystä ja lohikeittoa. Kaiken päälle vieraillaan ihan liian usein Kotipizzassa ja Hesessä, Arnoldsilla ja SpiceIcessä. Ja karkkikaupassa.

Kauppalaskujen suuruutta jännitin vähän etukäteen, etenkin kun olen suurimman osan ostoksista tehnyt näissä keskustan kivijalkakaupoissa. Mut ei, ihan kohtuutasolla mennään. Ehkä sekin auttaa, että ollaan pitkään menty tolla eineslinjalla ja että merimies ei ole ruokalaskua kasvattamassa. Ja viiniäkään en ole kertaakaan vielä ostanut. Sellanen näppituntuma on kuitenkin, että Italiassa sai samaan laskuun vielä ne viinitkin mukaan. Onneks tuliaisina tuodut varastot riittää vielä pitkään.

Ravintolat ja kahvilat sen sijaan, on ne kalliita. Poislukien hampurilaispaikat ja subwayt. Kahvit on vähintään tuplahintaisia italiaan verrattuna, jätskeissäkin on näköjään ihan oiva Suomi-lisä. Hienompiin ravintoloihin ei olla vielä eksytty, mutta sellaista kuviota ollaan kyllä viritelty että kerran viikossa jossain ulkona syötäisiin, ihan vaan kannatuksen vuoksi (ja siks että se on kivaa). Katotaan kuinka pian ollaan konkurssissa.

Aitoa italialaista jätskiä! Ja ruokaa!

Turun ravintolamaailma on kyllä mukavan kehittynyt ja monipuolinen. Aitoja italialaisiakin löytyy useampia, ja jopa elintarvikekauppa, jossa myydään italialaisia tuotteita. Ihanaa. Ei pääse koti-ikävä :) heti yllättämään.

Ei näin, Posti!

Italiassa ollessani innostuin verkkokaupasta toden teolla, ja paketteja kuskattiin meille harva se päivä. Nopeaa, kätevää ja kaikin puolin vaivatonta. Ainakin, jos sattui olemaan kotona vastaanottamassa paketteja, ja toisaalta, jos ei, niin yleensä kuskit ottaa rimpauttivat ja kysyivät mihin aikaan sopisi tuoda. Kommervenkkinsä toki koettiin Italiassakin, mutta Suomen Posti sai kyllä tällä viikolla tuskastumisen ihan omiin mittasuhteisiinsa. Kas näin:

Tilasin spanielille ruokaa Zooplussasta, kuten olen tehnyt jo 12 kertaa aiemminkin*. Vähän enemmän, kun samaan toimitusmaksuun meni. Odottelin tyytyväisenä pakettia kotona - tyytyväisenä siksi, ettei tarvitsisi ajella autolla minnekään etsimään juuri sitä koiranruokamerkkiä, jota spanielille kasvattajan suosituksesta tarjoillaan. Ja tyytyväisenä siksi, ettei tarvitsisi sitä 29 kiloa itse kannella, paitsi korkeintaan apumiehenä.

Juuei mennyt ihan näin. Tilauksen tein 19.8. ja tällä viikolla aloin jo odotella pakettia. Kävin tsekkaamassa DHL:n palvelussa, missä se menee ja yllätyin, kun huomasin että paketti oli yritetty toimittaa samana päivänä (25.8.) mutta "vastaanottaja ei ollut kotona". Ja että "yritetään toimittaa uudestaan saman päivän aikana". Ehkä en tosiaan ollut kuljetuksen aikaan kotona, mutta ihan nurkilla kumminkin ja mikä tärkeintä, puhelimella tavoitettavissa, ja loppupäivän (samoin kuin seuraavan) järjestin niin, että kotona oli koko ajan joku. Ei tullut pakettia, tuli pakettikortti. Jonka kuvittelin liittyvän toiseen, huomattavasti pienempään lähetykseen (mainitsinko jo, että tilailen aika paljon verkkokaupoista?). Tänä aamuna lähdin sitten pakettia noutamaan, samalla kun saatoin koululaiset bussipysäkille.

Yllätys olikin suuri, kun postissa tarjottiin sen pikkupaketin sijaan tätä Zooplussan hervotonta lootaa, jota tuskin jaksoin nostaa. Ei ihan hirveesti innostanut raahata sitä kilometrin matkaa kotiin, joten eikun autoa hakemaan ja paketti noutamaan. Ja ponnistelemaan se autoon, autosta ulos, portaat ylös ja kotiin, auto takas parkkihalliin ja kipinkapin kotiin. Arvatkaa vaan, oliko reipas ja postihenkinen fiilis sen jälkeen???

Kimpaantuneena reklamoin asiasta ensin DHL:lle, joka kertoi että Suomessa näistä lähetyksistä vastaa Posti. Asiallinen vastaus tuli muuten tunnissa sähköisestä yhteydenotosta. Seuraavaksi siis Postin sivuille ja tarina uusiksi. Vastaus tuli sekin nopeasti, parissa tunnissa. Mutta Postihan siis pesi kätensä koko hommasta ja totesi, että "Todennäköisesti kyse on ollut 14 -lähetyksestä. Yleisesti ottaen, 14 -lähetykset toimitettaan vastaanottajan osoitteeseen klo 14 mennessä. Jos lähetystä ei saada luovutettua, lähetys toimitetaan postiin noudettavaksi. Kuljettajilla ei ole halussaan talojen ovikoodeja tai avaimia. Toimitusehtoihin ei kuulu soittaminen asiakkaalle. Kuluttajille suositellaan käytettävän 21- tai Flex -lähetystä, josta soitetaan asiakkaalle etukäteen ja sovitaan toimitusajankohta." Ookkei. No sehän kiinnostikin kovasti.

Viimeinen linkki prosessissa oli Zooplussan kontaktoiminen ja vahva suositus logistiikkakumppanin vaihtamiseksi Suomessa. Vastaus tuli kaikkein nopeimmin, noin kymmenessä minuutissa ja sisälsi 5 % alennuskupongin. Siksipä tuska helpottaa jo vähän, mutta silti: onkohan nyt oikea paikka Postilta säästää näistä kuljettajien toimesta tapahtuvista yhteydenotoista? Ihan oikeasti? Kannattaako tämmöistä palvelua, joka ei lähellekään edes yritä täyttää vastaanottajan (lue: asiakkaan) tarpeita, tarjota? Edes siinä tapauksessa, että sillä saadaan kustannuksia alas? Kaltoin kohdelty mieleni vastaa, että EI TODELLAKAAN**.

Posti hävis nyt kyllä JOPA Poste Italianelle ihan kuusnolla. Siis on asioita, jotka toimivat Italiassa paremmin kuin Suomessa, hämmästyttävää kyllä!

Jotenkin sitä toivois, nyt kun rakennemuutoksen ja kaikenlaisten ongelmien parissa täällä Suomessa painitaan, että Postin kaltainen tekijä olisi tajunnut miten tänä päivänä pitäisi toimia. Niillähän olis tossa logistiikkapuolella ihan älyttömät apajat, kun verkkokauppa vaan kasvaa koko ajan. Mutta ei sit vissiin kiinnosta sitä tonttia hoitaa. Sen sijaan, panostetaan älyttömiin Postisiin ja muihin suoramainoksiin, jota tuutataan ihan käsittämättömiä määriä. Siis meille on tullut tässä kuukauden aikana enemmän mainoksia kuin Italiassa kolmessa vuodessa!

Minen käsitä.

Taas näitä.

Ja Posti - miten meni noin niinku omasta mielestä???


* Mut nythän mä tajusin! Tää oli se 13. kerta. Oishan se pitänyt arvata.

** Ja näköjään en ole ahdistukseni kanssa yksin. Katsokaapa vaikka http://keskustelu.suomi24.fi/t/9909493/itellan-pakettien-toimitus tai http://www.vauva.fi/keskustelu/4368571/ketju/priority_paketti_ja_osoitetoimipaikka tai http://verkkolehtiinmediasres.blogspot.fi/2007/12/kirsi-kysyy-itella-vastaa-kuten-tahtoo.html. Googlella löytyy lisää.

Asettuminen

Tämäkin päivitys piti tehdä jo useampi viikko sitten, mutta edelleen on vauhtia riittänyt täällä armaassa kotimaassa, ja homma on lykkääntynyt aina vaan eteenpäin. Nyt viimein palaan hetkeksi ensi päiviin uudessa kodissa ja vastaanottoomme täällä Turussa. Ja omiin fiiliksiin.

Ensi kerran vierailtiin siis uudessa Turun-kodissa samana päivänä kun saavuttiin maahan, eli perjantaina 17.7. Hyvältä näytti, kannatti luottaa Oikotien kuviin ja vuokrata asunto sokkona. Majoituttiin kuitenkin vielä pariksi yöksi pääkaupunkiseudulle, jotta saatiin hoidettua varaston raivaus ja miljardi muuta asiaa - muun muassa lasten vuotuinen Lintsi-keikka ja ihana illanvietto maailmalle vuorostaan lähdössä olleiden kavereiden kanssa - ja saavuttiin merimiehen ja täyteen ahdatun ison vuokrapakun kanssa kämpille ekaksi yöksi vasta sunnuntai-iltana. Siitä alkoi massiivinen kämpän siivous (törkyistä oli) ja tavaroiden paikoilleen sommittelu.

Ekan aamun näkymä patjasängystä kuvattuna

Muuttomiesten oli määrä saapua maanantaiaamuna klo 8:30, mutta ei ne ihan siihen tainneet pystyä. Vaan sitten kun saapuivat, oli aikamoista härdelliä pitkälle iltapäivään. Kämppä täyttyi 189 numeroidusta tavarasta ja laatikosta, joista osa purettiin heti, osa jätettiin suosiolla myöhemmäksi. Eka opetus: suuremmasta kämpästä pienempään muuttaminen vaatii tarkkaa harkintaa tavaroiden kanssa, nopeaa paikalleen sijoittelua ja piiiitkiä hermoja. Pakkausmateriaalien hävittämisessä on myös oma työnsä. T. nimim. ullakko täynnä, seassa myös useampi pahvilaatikollinen litistettyjä laatikoita "kätevästi" vaikkapa seuraavaa muuttoa varten.

Pyörämme väärillä paikoilla

Ensikosketus naapureihin ei ollut lupaavin mahdollinen. Pyysin vauhdikkaita muuttomiehiä jättämään fillarimme etupihalle siihen saakka, että saadaan muutto parempaan vaiheeseen ja ehtivät keskittyä mm. polkimien ja lokareiden paikoilleen laittoon (myös ne oli pakattu italialaisten muuttomiesten toimesta ja siten kasaaminenkin kuului osaksi muuttopalvelua). Kun menin lukitsemaan pyöriä, riensi paikalle häkeltynyt naapuri todeten ensi sanoikseen: "Ette kai te niitä meinaa siihen jättää (hänen ikkunansa alle)!". Eikä muuta. Mitäpä sitä tervehtimään tai sanojaan pehmentämään, viesti lienee tärkein... kovin tuntui suomalaiselta lähestymistavalta. Ei nyt kuitenkaan riitauduttu kun lupasin että siirretään oikeille paikoille heti, kun tilanne sen sallii. Vastaukseksi sain murahduksen. Vähän se järkytti.

Onneksi seuraava naapuri olikin sitten jo sosiaalisempi ja tuli reippaasti tervehtimään avoimen oven nähdessään. Tilanne pelastettu.

Asumista kaaoksen keskellä

Säilytystilan puutteen (ja kasvaneen tavaramäärän) vuoksi roudattiin osa Italiasta tulleista tavaroista vuorostaan varastoon tilavampia neliöitä odottelemaan. Samalla reissulla merimies haki lapset ja koiran Turkuun, tämä tapahtui siis maanantai-iltana. Vastaanotto oli murskaava. Olisi kuulemma pitänyt vähän enemmän saada järjestystä taloon ennen herrasväen saapumista. Vaan minkäs teet, kun homma eteni kaavalla: siivoa kaappi, etsi siihen tulevat tavarat laatikkomeren keskeltä, pura laatikko, täytä kaappi, hävitä pakkaustarvikkeet, aloita alusta. Järjestyksen saavuttamiseen ei muuten riittänyt päivä eikä kaksikaan, vaan vielä viikkoa myöhemmin oli osa tavaroista missä sattuu, laatikoissa tai väärissä paikoissa. Kaiken tavaranpaljouden keskellä piti silti vielä ehtiä Ikeaan hankkimaan lisää tavaraa (koska sieltä sai nopeasti kaikkea mitä tarvittiin) ja Giganttiin (samoin, paitsi ettei ihan sitttenkään - tästä lisää myöhemmin) ja hoitaa auton tullaus, pieniä remppahommia ja kaikenlaista muuta oheistoimintaa. Takaraivossa painoi koko ajan merimiehen kalenteriin merkattu deadline: torstaina iltapäivällä oli määrä startata auto vieläkin pohjoisemmaksi kalastelemaan Norjan lappiin. Mikä tarkoitti, että meitsi jäi kaaoksen keskelle kera lasten ja koiran, ilman autoa. A-pu-va.

Vaan selvittiinhän siitä, äidin ja isän suosiollisella avustuksella. Ja lopultahan kävi sitten niin kuin aina, että viimeistelyvaihetta odotellaan edelleen. Verhot puuttuvat sekä olohuoneesta että keittiöstä, tyynynpäällisiä pitäisi ommella, taulut puuttuvat seiniltä, pari pahvilaatikkoakin vielä lattioilla nököttää. Ehtiihän tuota... myöhemminkin. Etenkin, kun viime päivinä ollaan saatu nauttia aivan ihanista kesäpäivistä. First things first. Kupittaa, Samppalinna, jokivarsi, mahtavat kahvilat, tori ja kesätapahtumat, niistäkin on luonnollisesti pitänyt ottaa ilo irti.

On se kaunis.

Mikä hämmästyttävintä, olen TODELLA iloinen, että tultiin tänne. Turkuun, Suomeen. Tuntuu tosi hyvältä just nyt. Toki vielä parempi ois, jos se merimieskin saataisiin Italiasta tänne. Mutta hyvä näinkin. En olis uskonut.

Paluu

Hei vaan! Pikkasen on ollut haipakkaa viime aikoina. Pakko palata kaaauuuuaas menneisyyteen...

Matka Suomeen alkoi perjantaina kolme viikkoa sitten, ja viikkoa myöhemmin Finnlinesin lautta kolahti Helsingin satamaan. Reitti oli suunniteltu rauhaisaksi, jotta pääkin ehtisi muutokseen mukaan. Ihminen tarvitsee siirtymäriittejä, tiedättehän. Jälkikäteen ajatellen oltaisiin ehkä voitu ajella vähän pidempiä päivämatkoja ja yöpyä kussakin kohteessa pari yötä, jotta olisi jäänyt aikaa rentoutumisellekin. Vaan hyvä näinkin. Upeita paikkoja nähtiin ja lystiä pidettiin. Kirjoja ehtii lukea sitten pimeinä syysiltoinakin (tai vaikkapa näinä vuoden 2015 ennätysviileinä kesäpäivinä).

1. etappi Lerici - Desenzano del Garda, Italia. Reilut 200 km, pari tuntia ajoa.

Viimeinen vilkaisu Lericiin (tällä kertaa)

Lericistä lähdettiin 10.7. aamupäivällä (taas yhtenä) helteisenä päivänä. Auto oli helppo pakata, sillä matkatavarat oli karsittu minimiin - tarkoitus oli täyttää auto tuliaisilla (lue: viinillä) matkan varrella. Gardalle suhattiin tuttuun tapaan Parman kautta ja saavuttiin perille vähän lounasajan jälkeen. Aiemmista kerroista poiketen majoituttiin järven länsipuolelle Desenzano del Gardaan, suhteellisen isoon - lähes 30 000 asukkaan - viehättävään kaupunkiin. Pikaisen tsekkauksen perusteella voisin käydä toistekin, tosin itäpuolen rannat olivat mielestäni parempia. Mutta hotellissa oli uima-allas, joten saatiin siellä hyvin matkapölyt karistettua. Lämpöä riitti myös Gardalla. Ja kauniita maisemia.

Piilosilla iltakävelyllä

Ihana taivas, eikä tyttökään hullumpi ole

Satama aamulenkin aikaan

Aamiainen meikäläisen makuun, kuohuvalla tottakai.
(Huomaa Patun herkkulautanen taustalla. Kukin taaplaa tyylillään :)

2. etappi Desenzano del Garda - Bregenz, Itävalta. Reilut 400 km, ajoa reilut 4 tuntia.

Halusin nähdä matkalla Bodenjärven, jonka rantaviiva ulottuu kolmen valtion alueelle, ja merimiehellä oli asiaa itävaltalaisen Billa-kauppaketjun maustehyllylle. Niinpä päätettiin majoittua Bregenziin Itävallan puolelle, jonne kiepsautettiin Sveitsin (ja parin tunnelin) kautta, koska ei haluttu maksaa sekä Sveitsin että Itävallan moottoritiemaksuja. Hyvät oli tiet.

Sveitsissä pysähdyttiin levähdyspaikalla ihailemassa Alppeja.

Kevyet rajamuodollisuudet Itävaltaan tullessa. Siis ei rajamuodollisuuksia.

Bregenz on kiva pikkukaupunki, josta jälleen ehdittiin nähdä vain ripaus. Koska oli lauantai, menivät kaupatkin kiinni jo kuuteen mennessä, eivätkä ne olleet sunnuntaina auki lainkaan. Outoa oli Italian vapaaseen menoon tottuneelle. Itävallassa myös kohdattiin reissun ensimmäiset pussikaljoittelijat, joista lasten piti ihan erikseen kysyä, mitä puuhaavat. Ei ollut tullut moista kolmeen vuoteen Italian puolella vastaan. Järvi oli kaunis ja jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi siinä mielellään pulahtanut tai vaikka ottanut risteilyn vastarannalle. Ja Itävalta tietysti aina ihana, siisti, arvokas, rauhallinen, kotoisa.

Haaveilemani järvilaiva ja tyylikästä itävaltalaista arkkitehtuuria taustalla.
Edelleen päästiin yli 30 asteen.

Hyvin hoidettua nurmikkoa, jollaista Italian puolella oli edeltävinä viikkoina ollut tarjolla niukalti.
Spanieli tykkäs. Mutta siitä ei sitten tykännytkään, että unohdettiin sen kuivamuonapussi hotelliin.

Itävallan hotellin aamiainen oli taas erinomaista tasoa. Kuohuvalla tottakai.

3. etappi Bregenz - Rust, Saksa. Reilut 200 kilometriä, kolmisen tuntia.

Seuraava majoituskohde oli pieni kolmentuhannen hengen kylä lähellä Ranskan rajaa ja Strasbourgia. Kyläpahasen vetonaula on Euroopan toiseksi suurin huvipuisto Europa-Park (vuoristorataihmisille vahva suositus!), jonka vuoksi mekin sinne päädyimme, kahdeksi yöksi. Mitään muuta nähtävää Rustissa ei ollutkaan, mutta komeita omakotitaloja ja luontoa oli riittämiin. Tuli piipahdettua pikaisesti myös Schwarzwaldin metsissä, sillä pitihän spanielillekin tarjota oma huvipuistonsa. Rustissa jouduttiin myös uudelleenarvioimaan italialaiseksi lipsuneita ruokailuaikojamme, sillä normi-illallisaikaan kahdeksan jälkeen auki oli enää italialainen ravintola. No, hyvät oli pizzat täälläkin ja palvelukin hoitui vielä italiaksi. Toimi jotenkin paremmin kuin meikäläisen saksa.

Jälleen yksi vaivaton rajanylitys.

Rustin kukkapuskien merkkaus. Tässä ollaan about ydinkeskustassa.

Myös majatalomme lähimaastossa oli hyvä lenkkeillä.
Hyväkäytöksiset koirat viilettivät pelloilla vapaana samaan tapaan kuin Sveitsissä ja Itävallassa.

Europa-Parkissa vierähti koko maanantai. Hauskaa oli, ja jonot Italian jälkeen maltilliset. Muutenkin kaikki toimi saksalaisen organisoidusti. Se vasta oli mukavaa! Myös taivaan peittäneet pilvet tuntuivat pitkästä aikaa ihan virkistäviltä.

4. etappi Rust - Luxemburg City, Luxemburg. Vajaa 300 km, noin kolme tuntia.

Kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Luxemburgissa, joten päätettiin ottaa sen samanniminen pääkaupunki viimeiseksi yöpymiskohteeksemme. Ilmasto viileni samalla kotimaisiin lukemiin, mutta muuten oli kyllä upea kohde. Niin siisti, vauras, tyylikäs. Rahasta ei selkeästi ole pulaa, ja jos about kaikissa muissa maissa (etenkin Italiassa ja Kreikassa) on joka puolella myytävänä-kylttejä ja ränsistyneitä rakennuksia, korjataan ja ehostetaan Luxemburgissa senkin edestä. Jännästi pankkisektori pärjää taantumassakin...

Opasteet kolmeen maahan: Luxemburgiin, Belgiaan ja Saksaan. Kaikki on niin lähellä.

Luxemburgin "alakaupungin" viehättävä Grund, kuin pikkukylä keskellä kaupunkia.
Luxemburgin korkeuserot ovat näkemisen arvoisia sinänsä. Huikeita, jopa pelottavia siltoja!

Grundin taloja lähellä majapaikkaamme.
Ei uskoisi, että sitä ollaan yhdessä Euroopan tärkeimmistä keskuksista, aivan ytimen tuntumassa.

Gëlle Fra, kultainen rouva, 1. maailmansodan muistomerkki hallitsee "yläkaupunkia".

Myös puistot ovat luxemburgilaisen (lue: saksalaisen) säntillisiä, hoidettuja.

Sanoinko jo, ettei uskoisi olevan keskellä merkittävää kaupunkia? Aamulenkillä Alzette-joen varrella.

Todella pieni talo Clausenin kaupunginosassa.

Ihastuttava design-hotellimme La Pipistrelle. Suosittelen!

Nuoriso lempipuuhassaan uuvuttavan kaupunkikierroksen jälkeen.
Olisin voinut kuvata myös tyylikkään huoneemme ovettoman
vessan ja kylppärin, mutta taisi olla juuri varattuna :P

Myös Luxemburgista ehdimme nähdä vain vilauksen, mutta hotellille spanielia rokottamaan tulleen eläinlääkärin* mukaan päivä on "neljän kadun" keskustan näkemiseen ihan tarpeeksi. Ehkä kaupungin tarjonta tosiaan tuntuu vaatimattomalta, jos on muuttanut kaupunkiin New Yorkista. Syynä Dr Shenfeldin uudelleensijoittautumiseen oli kuulemma rauhallinen ja yltäkylläinen elämänlaatu - uskon tämän helposti, sillä rokotussessioon kulutettiin noin tunti eikä kiire ollut minnekään. Hyvin ehti kertoa kaupungin päänähtävyydet ja suositella ravintolat. Tykkään tyylistä :)

Vaikka eurooppalaisuus näkyi läpi kaupungin, englantia kuuli siellä täällä ja ranska oli selkeästi pääkieli, saattoi kaupungissa selkeästi aistia myös saksalaisen jämäkkyyden. Hinnat eivät olleet niin pilvissä kuin kuvittelin, mutta ajanpuutteen vuoksi meidän shoppailut oli kyllä aika rajoittuneet. Tilanne korjattiin (onneksi?) jo seuraavana päivänä, matkan viimeisellä osuudella.

5. Etappi Luxemburg - Travemünde (- Helsinki) 700 km, noin 7 tuntia.

Viimeinen ajopäivä oli tarkoituksella matkaltaan muita reilusti pidempi, sillä lautta Suomeen lähti vasta puoliltaöin ja hotellilta oli kuitenkin kirjauduttava ulos jo puolilta päivin. Joten eikun liikenteeseen. Tankata olisi muuten kannattanut Luxemburgin puolella, mutta maa vaihtui Saksaksi niin nopeasti, että jäi meiltä väliin (mutta ei diesel kallista Saksankaan puolella ollut). Alkumatkasta ihailtiin Mosel-joen laakson viinitarhoja, myöhemmin bongattiin moottoritien varrelta muun muassa Kölnin tuomiokirkon tornit (kaukaa, mutta tunnistettavasti).

Päivän ensimmäinen pit stop otettiin Oberhausenissa, jossa vierailtiin (omien sanojensa mukaan) Euroopan suurimmassa kauppakeskuksessa CentrO Oberhausenissa. Muuten hyvä, mutta meidän suksiboksilla varustettu BMW ei mahtunut keskuksen parkkihalliin sisään ja lämpötilat olivat taas hellelukemissa. Siispä merimies jäi spanielin kanssa lenkkeilemään, kun me lasten kanssa yritettiin pikapikaa hoitaa ihan välttämättömät Hollister, Abercrombie & Fitch ja Starbucks-ostokset sekä löytää Saturnin elektroniikkaliike, joka tarjosi säästöpuuskassani bongaamaani Miele-imuria kolmanneksen edullisemmin kuin Suomessa. Ja hoituihan ne, ihan nopsaa kahdessa tunnissa. Tuli hoodit tutuiksi merimiehelle ja spanielille...

Mosel-joki vauhdissa kuvattuna.

Ekat ostokset tehty!

Toinen välipysähdys otettiin jossain hevosenhajuisessa pikkupaikassa, jossa täydennettiin jo hyvin kertynyttä viinikokoelmaamme saksalaisilla valkoviineillä. Vaan olisipa sitä ehtinyt Travemündessakin, jonka tax free -putiikki yllätti edullisuudellaan. Mukavasti olivat vielä pistäneet rinnalle Suomen ja Ruotsin hinnat noin niinkuin vertailun tueksi. No, vähään aikaan ei kaiketi tarvi Alkossa pyörähtää...

Travemünden Hafenhausilla oltiin puoli yhdentoista maissa. Laivaan päästiin noin tuntia myöhemmin.

Katso merta. Nyt sen voi jo turvallisesti sanoa ilman väärinymmärryksiä.

Kolmenkymmenen tunnin laivamatka sujui niin mukavasti kuin kolmenkymmenen tunnin laivamatka nyt voi sujua. Palvelut laivalla olivat melko vaatimattomat, mutta riittävät. Pieni hytti palveli hyvin, telkkarista näkyi lapsia kiinnostavaa ohjelmaa ja luettavaa oli riittävästi, ruokakin ihan syötävää. Spanieli pääsi ulkoilemaan kahdelle kannelle, joilta löytyi hiekkalaatikot isompia tarpeita varten. Merivesi huuhteli hyvin muualle suunnatut roiskeet. Ihan ok matka, mutten kyllä ihan joka kuukausi tekisi.

Ja kotimaa, se saapui horisonttiin synkkänä ja  myrskyisenä perjantaiaamuna 17.7. Hyvältä tuntui silti, vaikka pallo on vähän hukassa vielä kahden viikonkin jälkeen. Tästä lisää piakkoin!

* Ekinokokkoosi-rokotus pitää antaa max. 5 pv ennen Suomeen saapumista, siksi tämäkin eksoottinen eläinlääkärikokemus.

Runoilijoiden lahti

Italia on pullollaan henkeäsalpaavia näkymiä, mutta kaikista ehdokkaista Luoteis-Italian rannikolla Liguriassa sijaitseva La Spezian lahti - merimiehen uuden Italian-kodin sijaintipaikka - onnistuu tarjoamaan juuri meikäläisen sielunmaiseman. Tämä Runoilijoiden lahdeksikin (Golfo dei Poeti) kutsuttu rannikkokaistale elää merestä, pitkään eristyksissä olleet kalastajakylät ovat säilyttäneet autenttisuutensa, jylhä vuoristo antaa oman kontrastinsa (ja haasteensa). Sellaista Myrskyluodon Maijan meininkiä italialaisittain. Kesällä upeaa, talvella ankaraa. Mun silmään aina kaunista.

Veneitä riittää näissä maisemissa

Meidän Ligurian-viikko sattui kelien puolesta juuri sopivaan aikaan. Heinäkuun alun poikkeuksellinen kuumuus* olisi varmasti saanut meidät läkähtymään Pisassa, mutta Lericissä vilvoittava meri oli vain muutaman korttelin päässä kotoa. Tilaisutta hyödynnettiin ahkerasti. Sattumalta merimiehen kollegan perhe oli samaan aikaan Lericissä lomailemassa, joten mielekästä seuraa löytyi sekä lapsille, että äideille (miehethän eivät tietenkään mitään lomaa ehtineet pitää, rassukat). Monta päivää menikin rannalla, kumipatjoilla lilluen, pelaillen, meren antimia keräillen. Samanlaista rantalomaa ei koko Italian-kolmivuotisen aikana oltukaan koettu, joten siinäkin mielessä saatiin onnistunut päätös (tämänkertaiselle) elämällemme italialaisittain.

Uudet uimarenkaat testissä

Varpaat hiekassa, joka oli hienoa kuin jauho

Lapset snorklasivat meritähtiä - kuvauksen jälkeen nämä yksilöt palautettiin luonnollisesti mereen

Toisena päivänä keräysvuorossa oli simpukat. Tarkoitus oli syödä nämä,
mutta sitten iski laiskuus ja mentiinkin ravintolaan koko sakki.

Lerici muistuttaa kovasti suosittuja Cinque Terren kalastajakyliä, mutta on toistaiseksi lähinnä italialaisten turistien suosiossa. Kylässä on muutamia hotelleja, mutta ei todellakaan tungokseksi asti. Monella (milanolaisella) on kaupungissa kakkoskoti, "kesämökki", ja heidän ansiostaan meno vilkastuu huomattaavsti viikonloppuisin sekä italialaisten lomakaudella.

Aikoinaan Lerici lähikylineen oli maailmankuulujen runoilijoiden suosiossa, mistä juontuu alueen lempinimi Runoilijoiden lahti. Tiina Linkama on tehnyt aiheesta erittäin hyvän postauksen, suosittelen lukemaan jos kiinnostaa (itse en pystyisi läheskään yhtä hyvään). 

Lericin keskustan taloja. Vieressä kohoaa komea linna, jossa päätettiin
vierailla lokakuussa, kun tullaan kämpille seuraavan kerran.

Lericiä vastapäätä sijaitsee upea Porto Venere, jonka arkkitehtuuri tuntuu jotenkin.. tutulta?

Toki samantyyppistä rakennuskantaa löytyy myös Cinque Terren puolelta, tässä Manarola
päiväristeilyaluksen kannelta kuvattuna. Käytiin lasten kanssa Monterossossa Edoardo-kaveria
moikkaamassa, ja helpoin keino reissata Lericin ja Monterosson väliä oli - yllätys yllätys - vene.

Ensimmäisenä Italian-kesänä vuokrattiin Lericistä kumivene (rib) jolla päästiin tutkimaan Runoilijoiden lahtea lähemmin. Kokemus oli niin hieno, että haluttiin ottaa uusinta vielä ennen kotimaahan paluuta. Niinpä merimies varasi meille veneen - ja hyvissä ajoin varasikin - mutta kuinka ollakaan, sunnuntaina laiturille astellessamme selvisi, ettei varaus ollut koskaan päätynyt tilauskirjaan asti, ja kaikki veneet oli buukattu...

Toisinaan italialainen asiakaspalvelu osaa yllättää. Useimmiten yllä kuvatun kaltaisesti, joskus kuitenkin paremmin. Paljon paremmin. Kumivenevuokraamon omistaja (?) oli aidosti pahoillaan mokastaan ja sanoi, ettei voi muuta tarjota kuin oman veneensä. Veneen, joka ei kulje lujaa mutta josta meidän ei myöskään tarvitsisi maksaa (maksettiin silti). Veneen, jota ei ole koskaan lainannut edes kavereilleen. Ja niin vaan kävi, että me saatiin käyttöömme aivan upea, puurunkoinen kalastusvene Agatha, johon rakastuttiin välittömästi. Ei siis voi kuin lämpimästi suositella Il Sole Nel Golfoa: huipputyyppejä, huippupalvelua.

Vedenkestävällä kameralla otetut venekuvat olikin jo siirretty merimiehen koneelle,
joten tässä vaan mun arkistoista löytynyt otos matkalta. Pinskullakin hymy leveässä.

Parkkeerattiin vene samaan poukamaan kuin edelliskerrallakin, eikä oltu ainoita.
Mutta katsokaa nyt, mitkä maisemat!

Olivat fiksuja aikoinaan, nuo runoilijat, kun näihin maisemiin päätyivät. Hyvä meidänkin oli Lericissä viikko viettää, ja ilolla takaisin palaamme. Eilen oli kuitenkin aika jättää myös Lericin-koti taakse ja jatkaa matkaa kohti Pohjolaa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Haaveilua ilta-auringossa Lericin aallonmurtajalla

 * Elämä ON epäreilua. Kyllä näistä helteistä olisi riittänyt jaettavaa Pohjolaankin:

Via Cavour

Lericin asunto vaati merimieheltä useamman ehdokkaan läpikäyntiä, mutta lopulta valinta oli helppo: vastikään remontoitu, ilmastoitu*, muutenkin hyvin varusteltu, kävelykadun varrella parin korttelin päässä keskusaukiolta ja keskellä kaikkia palveluja (esim. kylän suurimpaan Conad-ruokakauppaan 50 metriä) sijaitseva asunto parkkipaikan kera vei selkeän voiton. Suunnilleen ainoana miinuspuolena parvekkeettomuus, mutta toisaalta sitä tuli aika vähän käytettyä Pisassakaan - joko on liian kuuma, liian kylmä tai liikaa hyttysiä. Ja Lericin keskusta on tosiaan nätti ja täynnä kivoja ravintoloita, joten ehkä sitä lähtee mieluummin ihmisten ilmoille kuin jää jumittamaan kotiparvekkeelle, silloin kun ulkoilua kaipaa.

Asunnossa on reilut neljäkymmentä neliötä: makuuhuone, suuri olohuoneen ja keittiön yhdistelmä ja kylppäri. Just passeli yhdelle tai pariskunnalle. Omistaja on vanha rouva Milanosta**, mikä näkyy tyylissä. Kaukana miehekkäästä siis, mutta merimiehen mielestä ihan jees. Vai mitä sanotte te:

Olohuone-keittiön katto - ihanan vaaleanpunainen :)

Keittiönurkkaus

Ruokailuryhmä

Makuuhuone ja sininen katto

Yksityiskohta makuuhuoneen katosta. Lasiseinän takana kylppäri.

Ehkä asunnon miehekkäin huone: tyylikäs kylppäri

Olohuone/eteinen, taustalla keittiönurkkausta

Olohuoneen sohvaryhmä/vuodesohvat
(ja siisteystaso neljän päivän asumisen jälkeen)

Tulevia koteja ajatellen: kiiltävä, tumma laattalattia ei ole vaaleaturkkisen koiran kanssa mikään paraas vaihtoehto. Jestas, mikä määrä karvaa spanielista lähtee! Samoin kylppärin lasihyllyt ja uutuuttaan kiiltävä suihkukaappi on kyllä upeat, mutta käytännössä niitä saisi olla koko ajan puunaamassa, jotta olisivat edelleen upeat. Ei ehkä meille.

Ikkunoita asunnossa on viisi, tietysti ikkunaluukuilla varustettuina ja kahteen ilmansuuntaan. Eikä näkymät ole lainkaan pöllömmät:

Näkymä toisesta keittiön ikkunasta

Makuuhuoneen ikkunasta näkee kotikadulle

Ja kylppärin ikkunasta naapurin pihalle

Mutta löytyy asunnosta yksi kotimaastakin muistuttava yksityiskohta. Melko miehekäs.

Leijona!

Kyllä tässä kelpaa merimiehen asustella. Ja meidän muiden vierailla.

* aika jees ominaisuus näin +30 asteen keleillä - Pisassa olis varmaan saman verran lämpöä sisällä. Ei ollakaan aikoihin nukuttu näin hyvin.
** Iso osa Lericin kämpistä on milanolaisten omistuksessa. Vain niillä on varaa näihin.