Carnevale di Viareggio

Kolmas kerta toden sanoo, ainakin mitä karnevaaleihin tulee. Pari vuotta olen pohtinut visiittiä Viareggioon tai Venetsiaan karnevaaliaikaan helmikuussa, mutta ennen tätä vuotta en ole saanut aikaiseksi. Venetsia nyt jäi edelleen jollekin tulevaisuuden keikalle, mutta Viareggioon ostin liput päätöspäivän paraatiin lauantaille. Kyllä kannatti.

Ihan huikeita rakennelmia olivat saaneet aikaiseksi. Koko kulkueen katsominen kesti lähes kolme tuntia - todellakin vastinetta 18 € lipulle - yleisö oli täysillä mukana menossa ja oheispalvelut (ruoka- ja myyntikojut jne) festaritasoa. Lopuksi järjestettiin vielä karnevaalit päättävä ilotulitus, mutta koska kello oli siinä vaiheessa jo yli yhdeksän, kutsuttiin me James paikalle (merimies ei voi sietää italialaista väentungosta ja suostui siksi kuskiksi) noutamaan meidät kotiin. Muistoiksi saatiin taas hienoja muistoja ja kasa kuvia, kunnes mun puhelimen akku loppui. Tässä muutamia:

Kisan voittanut teos "Quello che non vorrei vedere" oli kieltämättä vaikuttava

Mun suosikki oli silti Obama ja Putin kavereineen "Il grande freddo", joka tuli kakkoseksi

Lapset puolestaan äänestivät "Oro biancon" puolesta. 6. sija.

Tämäkin oli kiva, vaikkakin vasta 10. sijalla.

Tämä "pinokkio" pelotti Patua aika lailla. Monet muutkin oli kyllä lapsen vinkkelistä aika jänniä.
"Tentazioni" sijoittui seitsemänneksi. Ja sitten se akku jo loppuikin.

Pinsku, perheemme selfie-expertti, kuvasi asianmukaisesti varustautuneen,
hilpeän ja näkemästään nauttineen seurueemme.

Tänä vuonna koulullakin vietettiin, vuoden tauon jälkeen, karnevaalijuhlaa, tai oikeastaan laskiasitiistaita/martedì grassoa/pancake tuesdayta. Pukukoodina oli naamiaisasu ja päivän ohjelmaan kuuluivat myös vanhempaintoimikunnan tekemät pannukakut. Meitsi pääsi tänä vuonna kuin koira veräjästä, vaikka lupasin kyllä jeesiä jos pannukakun paistajia ei ilmaantuisi tarpeeksi. Ois varmaan pitänyt olla aktiivisempi, sillä omat - snadisti puolueelliset - muksuni olivat sitä mieltä, että mun tekemät on paaaaaljon parempia. Kehitys kehittyy :)

Cool guy (jolla ois kyllä ollut sheriffin vermeet valmiina) ja inkkari valmiina kouluun 17.2.

Hauska perinne nämä karnevaalit on. Vaan onhan meillä Suomessakin laskiainen ja vappu, niillä pärjättäneen jatkossa...

Mainosmaakarit

Perjantaina päättyi koulun viimeisin inquiry unit, Pinskulle tuttu jo kahden vuoden takaa. Persuasion, suostuttelu viestinnän keinoin, oli jo tuolloin mulle rakas aihe, niin nytkin. Ja niin hitsin vaikuttavia töitä taas tekivät, että! Eräässäkin mainosvideossa Pinsku perusteli erinomaisesti, miksi tarvitsisi uuden kameran. Ja sen myös sai, synttärilahjaksi. Patu puolestaan toivoi pääsevänsä katsomaan uutta Paavo Pesusieni -elokuvaa*, ja kai sitä sinnekin on mentävä. Keksivät myös omat tuotteensa, suunnittelivat näille pakkaukset ja kertoivat miten tuotteita aikovat markkinoida. Siis miettikää - tässä vaiheessa koulutaivalta! Kyllä näillä eväillä vielä jokunen start-up tai uusi Nokia perustetaan.

Jaksossa harjoiteltiin myös argumentointia ja tekstin tehokeinoja.

Edoardo esitteli Patun kanssa suunnittelemansa tuotteen "Space Booties".
Tiimin toinen osapuoli toipui samaan aikaan oksennustaudista kotona (kevytversiosta, onneksi).

Pinskun tuote oli Astro Pet -turvavarustesarja lemmikeille

Tässä Astro Petin pakkaus- ja mainosmateriaalia. Tutunnäköinen koira mallina.

Edelleen olen sitä mieltä, että IB-koulun tapa opiskella maailmaa on pirun oivaltava ja tätä päivää. Jos WIS pystyisi tarjoamaan riittävän tasokasta opetusta + seuraa Pinskulle ensi vuonna, ei meillä olisi mitään ongelmaa jäädä tänne. Tänäkin vuonna Miss Jo, lasten opettaja, on toki tehnyt parhaansa räätälöidäkseen Pinskulle omantasoista tekemistä ja joissakin aineissa, esim. matematiikassa, kertaus on tehnyt jopa hyvää. "Nyt mä vihdoin tajusin mitä aritmetiikka on, kun viime vuonna kyllä laskin näitä mutten ihan ymmärtänyt. Näähän on tosi kivoja!", luki neidin itsearviointilomakkeessa. Kaveriksi ei hyväkään opettaja voi silti muuttua, ja siksi tämän lukuvuoden jälkeen on hyvä jatkaa matkaa vähän isompaan kouluun.

Pari tutkimusjaksoa tähänkin vuoteen vielä mahtuu. Nyt aloittivat teemalla Children worldwide ja pohtivat ihan aluksi mitkä 15 tavaraa kukin ottaisi kotoa mukaan, jos tulisi syystä tai toisesta äkkilähtö. Alla Patun lista:

Keulilla siis iPad ja laturi; myös kuulokkeet, leffa ja musiikki mainittu. Mielenkiintoisia nämä nykynuorison välttämättömyystarvikkeet! Suomen passista saatiin aamulla hyvä keskustelu aikaiseksi, voi sitä ylpeyttä kun lapset kuulivat, että se on rankattu maailman parhaaksi mitä liikkumisvapauteen tulee. Hyvä näistä oloista ja näillä taustoilla on maailmalle ponnistaa.

* Täällä ko. elokuva tuli ensi-iltaan vasta perjantaina. Muutenkin leffat julkaistaan jälkijunassa esim. Suomeen verrattuna, koska (älytön) dubbaus.

Vika Suomi-"loma" ja pieni haikeus

Kun hiihtolomasta oltiin toivuttu, suuntasin Suomeen "työmatkalle". Samalla kysessä oli tämän Italia-jakson viimeinen Suomi-"loma", sillä näillä näkymin muuttokuorma Suomeen lähtee 3.7. ja me sitten paria viikkoa myöhemmin perässä. Merimies tosin palannee kotimaahan aikaisintaan vuodenvaihteessa, mahdollisesti jopa vasta vuoden 2016 puolella (ei sen ihan näin pitänyt mennä, mutta näyttäis nyt menevän), joten vastaavanlaisia visiittejä saatetaan vielä nähdä, mutta toiseen suuntaan.

Alppien yli ja pohjoiseen

Oli kyllä stressaavin keikka ikinä, mutta kaikki velvollisuudet sujuivat lopulta hyvin. Neljä kuudesta yöstä meni hotelleista, joten tosi turistina matkasin. Positiivisia ylläreitä: bussi- ja junalippuja saa hyvinkin edullisesti netistä etukäteen ostettaessa, esim. Riihimäki-Turku välin pääsin hintaan 9,90 € (!). Kaduilla ei tarvinnut liukastella, ruokakauppojen valikoiman laajuus vaikutti, vaatekauppojen määrä Helsingissä tuntui jopa ylimitoitetulta. Kohtaamani ihmiset olivat mukavia, opasteet kunnossa, kaikki vaan jotenkin toimi. Negatiivisia huomioita: aurinkoa näin ehkä vartin verran, sepelillä oli ikävä kävellä, ravintolahinnat sattui kukkaroon ja joka paikassa (pl. Helsingin ydinkeskusta) oli jotenkin kuollutta.

Siis tässäkö on Suomen vilkkain juna-asema? Perjantaina klo 17?

Näin tulevan paluumuuttajan silmin ollaan kyllä aika plusmiinusnolla-tilanteessa. Samaa kertoi ystäväni Julie, joka piipahti meillä kylässä ennen Suomen-matkaani, ja jonka perhe palasi Englantiin kolmen Italian-vuoden jälkeen elokuussa. Kuulemma tuntuu, kuin Italia olisi ollut pitkä lomamatka vaan, ja että kaikki palasi nopeasti ennalleen paluun jälkeen. Tai ei ihan kaikki, kyllä muutoksen itsessään huomaa, sanoi Julie, ja Italia tuntuu ihan yhtä kotoisalta kuin Englantikin. Mutta silti, kotimaa on aina kotimaa, niin hyvässä kuin pahassa.

Ja vielä kerran: HEL-MUC-PSA

Näitä mietteitä pyörittelin vähän enemmänkin ekalla iltalenkillä Suomesta paluuni jälkeen. Sattumoisin olin liikkeellä juuri iltaruuhkan ja passeggiatan aikaan, jolloin Pisa täyttyi liikenteestä ja ihmisistä. Oi, että rakastan: italian kieltä, ihmisiä puhumassa puhelimeen/toisilleen äänenvoimakkuutta säästämättä, jalkopallokentältä kuuluvia ääniä, vastaleikatun nurmikon tuoksua helmikuussa, shortseissa lenkkeilijöitä (helmikuussa), kauniisti valaistuja akvedukteja ja keskiaikaista kaupunginmuuria, tuttuja koiranulkoiluttajia ja lihakaupan poikia (sekä omistajaa), jotka tervehtivät aina yhtä iloisesti, lonksuvia katulaattoja, ränsistyneitä rappauksia, jouluisia ulkomainoksia (helmikuussa), hymyjä, iloisia ilmeitä, elämää! Jännittää vähän, mihin tämä vaihtuu, miltä sitten tuntuu. Mutta voisi sitä olla hullumminkin, mietin, kun katselin Suomi-keikalla napsittuja kuvia (onnistuin katsokaas ikuistamaan sen ainoaksi jääneen auringonsäteen Suomen-vierailun aikana).

Lempikirkkoni Suomessa

Ja on tässä nyt vielä neljä kuukautta peliaikaa jäljellä! Kaiken lisäksi sitä parasta aikaa, kun kesää kohti mennään. Joten ruikutus* ja haikeus sikseen,  ja carpe diem.

* Tosin tästä KYLLÄ ruikutan: Pisassa laukkua odotellessani (oli muuten taas lähtiessä 12 kg ja takas tullessa 25 kg, että jotain suomalaista sitä taas tuli tuotua) huomasin Lucca Summer Festivalin mainoksen. Tämä huipputason festari järjestetään siis tuossa naapurikaupungissa ja just tänä vuonna siellä olis todellakin ne tähdet, joita haluaisin nähdä!!!! PÖH!

Kelpais vaikka kaikki, mut etenkin toi Robbie Williams ja Lenny Kravitz. Pöh.

Hitsin hyvä hiihtoloma

Kelataanpas hetki taaksepäin ja viikkoon 7, jolloin meillä tänä(kin) vuonna oli hiihtoloma. Intouduin buukkaamaan hotellin Ranskan Chamonix'sta kasatessani joulun alla kuvakoostetta vuodesta 2014, mutta merimies oli sitä mieltä että näkee sen Mont Blancin myös Italian Courmayeurin puolelta, joka kokonaisuutena (rinteiden/hotellien sijainti, ajomatka jne) osoittautui meidän perheelle sopivammaksi. Sinne siis itsemme sijoitimme lauantaista 7.2. lauantaihin 14.2. Ja hyvin sijoitimmekin, oli nimittäin ihan paras paikka ikinä niin rinteiden kuin palvelujenkin puolesta. Kelitkään eivät olisi voineet olla suotuisampia: pelkkää auringonpaistetta aamusta iltaan, paitsi lähtöpäivänä, jolloin alkoi pyryttää niin ettei vuoria edes näkynyt.

Näkymä residenssimme parvekkeelta. Kas, Euroopan
korkein vuorihan se siellä.

Ja Mont Blanc siinä taas, tällä kertaa gondolihissistä nähtynä ja kuvattuna
ainoana edes vähän tuulisena päivänä (su), siitä tuo pöllyävä lumi huipulla.

Rinteillä oli kokoa ja pituutta, kaikki palvelut toimivat moitteettomasti, väkeä oli maltillisesti, paitsi ekana laskupäivänä sunnuntaina jolloin kaikki lähiseudun italialaiset kansoittivat rinteet. Vaan kylläpä noihin mahtui silti. Vaikeusasteita löytyi sinisestä mustaan, ja kaikkia kokeiltiin, pikkuisen myös offareita. Sinnikäs seitsemän vuoden työ alkaa myös tuottaa tulosta, eikä ketään tarvitse enää odotella saatikka paimentaa, päinvastoin, allekirjoittaneella alkaa olla täysi työ pysytellä nuorison perässä. Mielelläni yritän :)

Ja Mont Blanc, panoramassa.

Expertit matkalla mustaan rinteeseen

... ja mamia taas odoteltiin...

Viikon aikana pidettiin yksi välipäivä, jolloin suunnattiin - yllätys yllätys - Mont Blancille. Ihan yhtä korkeuksiin ei päästy kuin Chamonix'n puolelta (3 842 m), eikä liikkumaan Punta Helbronnerin ja Aiguille du Midin välillä, kun rakentavat uutta upeaa hissiä/hissiasemaa ja koko huippu on yhtä työmaata (miettikää, mitkä työolot), mutta oma enkka 3 365 m (merimiehen hienon rannetietokoneen mukaan) saavutettiin silti. Olipahan kuulkaa hienot näkymät lounaspaikalla!

Mont Blanc rautalangasta vääntäen.

Ja livenä Ponte Helbronnerilta kuvattuna. Noi vaijerit on sen uuden hissin.

Todistusaineistoa

Ja muuten sitten nautittiin Courmayeurin myymälöistä (mä ostin mm. uuden kypärän ettei perheen tarvi enää hävetä mun retromallia), ravintoloista, hotellin sauna- ja uima-allasosastosta ja lumesta. Itsehän toki ahersin myös tällä lomalla, n. tunnin päivässä, mutta ei se siitä pilalle mennyt.

Courmayeurissa vallitsi vielä joulutunnelma, mut mikäs siinä.
Kivaltahan noi valot näyttivät.

Pari naperoa onnessaan

Vikan illan päivällinen syötiin vähän paremmassa ravintolassa. Kippis onnistuneelle lomalle!

Lunta!

Vaihtelevaa säätä on pidellyt edelleen, mutta silti piti vähän hieraista silmiä, kun irrotin katseeni ruudusta ja vilkaisin ulos ikkunasta. Tämmöistä näkyä ei aiempina Italian-talvina ole tullutkaan vielä vastaan:

On niin pilvinen taivas, että noi vuoret ei kuvassa oikein erotu. Mut siellä on lunta, on on.

Siis Pisan "vuorilla" (korkein huippu 917 m) on lunta! Ei ihme, että tuntuu vähän vilpoiselta. Lämpötila näyttäisi kuitenkin täällä "laaksossa" olevan reilusti plussan puolella (+5) ja alkuviikolla asteita pitäisi olla taas jo +14 ja auringon helliä.

Päivän uutisten mukaan Volterrassa ja Valdicecinassa on lunta siinä määrin että koulut ovat tänään kiinni (ehhehe, sanois suomalainen, ks. kuva uutisesta), liikenne luonnollisesti takkuaa, Bolognan lentokenttä on kiinni, koululaiset palelevat huonosti lämmitetyissä luokkahuoneissa (14,6 astetta voi kieltämättä vähän vapisuttaa) ja juuri koteihin jaettu Carrefourin puutarhaesite saanee levätä rauhassa, ainakin hetken.

Itse sanoisin että mikäs tässä, hiihtoloma kolkuttelee ovella joten orientaatio talvikeleihin sopii tähän päivään kyllä ihan mainiosti.