Tietenkin

Voi vitsi. Koko tammikuu on näyttänyt suurinpiirtein tältä:

Ja vaikka on ollut aika kylmää (eilen aamulla käytiin jopa miinuksen puolella!), niin aurinko on paistanut koko viimeisen viikonkin, aina eiliseen asti. Ja sitten tänään, kun kauan odotetut Suomi-vieraat saapuvat kyläilemään, näyttää tietenkin tältä:

Ja sama näyttää jatkuvan koko vierailun ajan:

Vieraat täällä: to-su. Tietenkin!

Epistä! Onhan nyt kaikkialla - jopa Italiassa - niin paljon kivemman näköistä poutasäällä kuin jatkuvalla sateella. Pöh.

No, minkäs teet. Tammikuu on kuitenkin ollut hyvä, tänä vuonna ei mitään extreme-sateita tai kovin kylmääkään - paitsi tietty nyt. Mut tammikuu on tietysti tammikuu. Tervetuloa kyläilemään taas esmes maaliskuussa, me säädetään näitä keliolosuhteita siihen asti...

Molempi parempi

Jakaannuimme viikonlopun viettoon: merimies ja lapset lähtivät laskettelemaan (meidän) italialaisten (kavereiden) suosimaan Madonna di Campiglioon Trenton maakuntaan, minä jäin spanielin kanssa pitämään vahtia kotiin. Ihanan aurinkoinen viikonloppu sujui hieman erinäköisissä maisemissa ja tunnelmissa. Kummasta pidät enemmän?

Jylhistä vuorista ja sinisestä taivaasta?

Papereiden täyttämästä työpisteestä ja pienestä ikkunasta tulevasta valonpilkahduksesta?

Puuterilumesta ja punaposkisista lapsista?

Kauppareissusta viikonlopun kohokohtana?

Reippailusta kuusien ja hankien keskellä?

Iltalenkistä, kun kadut ovat hiljenneet?

Rinneravintolan iloisesta tunnelmasta?

Vai yhden hengen illallisesta?

Totta puhuen, hyvä näin. Mulla tekemisen määrä ylittää kaikki mahdollisuudet, vielä kuukauden ajan. Deadline on asetettu helmikuun loppuun, jolloin vierailen seuraavan kerran Suomessa opiskelun ja työn merkeissä. Siihen asti jokainen optimoitu päivä ja viikonloppu on plussaa. Joten molempi parempi, tällä kertaa.

Jäi nyt sit vaan toi Madonna di Campiglio näkemättä. Joutuu ehkä menemään joskus toiste.

Vääräleuat

Järkyttävien Charlie Hebdo-lehden tapahtumien jälkimainingeissa päätin viimein tutustua paikalliseen satiirilehteen Il Vernacoliereen. Tämä kuukausittain ilmestyvä livoronolainen aviisi on suosittu lähinnä Pohjois- ja Keski-Italiassa ja jättänyt jäljen perheemme näkömuistiin taannoisella lööpillään "Il Papa fa la pipì come noi" - paavi pissaa kuten me. Pilkkaa tehdään niin paavista, poliitikoista, mafiasta kuin muistakin ajankohtaisista aiheista; näkemäni numeron perusteella nimenomaan italialaisista, ei niinkään muista uskonnoista tai kansallisuuksista.

Päivän lehdet

Juttujen tulkinnan tekee haasteelliseksi niissä käytetty livornon murre (eipä silti, että ihan kaikki Il Tirrenossakaan meikäiselle avautuisi), mutta kuvat kertovat tässäkin tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa. Lehti on tunnettu pilkastaan pisalaisia kohtaan, sillä Pisa ja Livorno tuppaavat aika usein olemaan tukkanuottasilla. Ja oikeastaan, olen saanut huomata, pisalaiset herättävät muutenkin italialaisissa (=toscanalaisissa?) vähän samanlaisia intohimoja kuin turkulaiset suomalaisissa. Siis aika osuvaa muuttaa Italian Turusta Suomen Turkuun - samanlaisten itseään täynnä olevien, mielestään vähän muita parempien ja paremmannäköisten keskellä asutaan siis jatkossakin. (Paitsi etten ihan allekirjoita noita stereotypioita, kummankaan kaupungin osalta).

Il Vernacoliere taitaa muuten olla yksi niistä harvoista italialaisista medioista,
joka ei ole Berlusconin hallinnassa. Ja sehän näkyy :) Lehdessä ei muuten ole
myöskään yhtään maksettua mainosta, mikä on aika virkistävää nykypäivänä.

Pisan ja Livornon väliseen nahisteluun on hyvä selitys, ja se löytyy historiasta. Pisalaiset muodostivat aikoinaan - 1100-1400-luvulla yhden nyky-Italian alueen vahvimmista meritasavalloista yhdessä Amalfin, Genovan ja Venetsian kanssa. Näiden tasavaltojen vaakunat löytyvät yhä nykyisen Marina Militaren - italian merivoimien - lipusta ja mennyttä mainetta ja kunniaa pidetään yllä muun muassa vuosittaisen Regata delle Rebubbliche Marinare -kisan myötä. Pisa on myös selkeästi identiteetiltään toscanalainen, kun taas Livorno on kansojen, uskontojen ja muualta maasta tulleiden sulatusuuni. Toscanan herttua Ferninand Medici määräsi 1500-luvulla, että Livornoon pitäisi rakentaa uusi satama, kun Pisa oli hankala käskytettävä ja sen satama alkoi rämettyä. Pikkuruiseen kalastajakylään piti saada uusia asukkaita ja niitä haalittiin muun muassa Medicin lupauksella armahtaa kaikki vangit ja rikolliset, jos asettuisivat Livornoon. Kaupungin alkuperä on siten vähän arveluttavassa aineksessa, ja pisalaisethan ottavat tästä tietenkin kaiken irti. Vaikka nykypäivään on tultu pitkä matka, tiedostetaan nämä tapahtumat edelleen hyvin, ja ne näkyvät muun muassa kaupunkien seinäkirjoituksissa vähän siellä sun täällä.

Ei siis ole tosiaan helppoa kunta- ja alueuudistukset täälläkään päin maailmaa, kun tämmöisillä historioilla osasia yhteen sovitellaan. Viimeisimpien tietojeni mukaan (jotka ei toudellakaan taida olla kovin ajankohtaisia, sanoo hän joka kaiken tekemisen keskellä lopettanut myös lehtien luvun) Italian regionet - korkeimmat hallinnolliset alueet - ollaan vähentämässä nykyisistä kahdestakymmenestä kahteentoista vuoteen 2020 mennessä. Tällöin esimerkiksi Toscana sulautuisi yhteen Umbrian ja Viterbon kanssa ja saisi uudeksi nimekseen Regione Appenninica, Apenniinien alue.

Eikä tuossa alueuudistuksessa vielä mitään Livornon ja Pisan kannalta, kuulutaanhan nytkin molemmat Toscanaan. Kinkkisempi juttu onkin mahdollinen maakuntauudistus, jossa nykyiset 101 maakuntaa rukattaisiin uuteen uskoon. Esimerkiksi Toscanassa, jossa tällä hetkellä on 10 maakuntaa (Pisa ja Livorno muiden muassa), pitäisi jatkossa olla jotain kolmen ja viiden väliltä. Ja sekös paikallisia - Il Vernacoliere mukaan lukien - puhututtaa. Tosin tammikuun 2015 numeron pääaiheena näytti olevan mafia, josta siitäkin varmaan löytyy paljon sanottavaa. Yhtään juttua en tällä kertaa löytänyt Pisaan liittyen, mutta täytyy varmaan jo ihan sponsoroinninkin vuoksi (helmikuun numerossa on taatusti jotain Charlie Hebdoa symppaavaa) ostaa lehti vastakin, ehkä niitä vielä tulee eteen.

Ja vielä - en mäkään kyllä haluaisi mennä katsomaan kuuluisaa Livornon kaltevaa tornia.

Synttärisankarin toiveviikonloppu

Höpsistä tässä mitään rauhallisempaa jaksoa eletä, sama vauhdikas tekeminen jatkuu akuuttien käytännönasioiden hoitamisen lomassa. Ei käy aika tylsäksi, mutta meinaa taas tämä bloginpitäminen kärsiä. Nyt äkkiä paluu viime viikonloppuun, ennen kuin on jo seuraava käsillä...

**

Pinskun synttäreitä juhlittiin maanantaina, ja edeltävä viikonloppu vietettiin hyvin pitkälti neidin toivomalla tavalla. Kaavaan kuului buffet-tyyppinen aamiainen lauantaina (jota meillä kutsutaan meriaamiaiseksi ;), shoppailu Campi Bisenzion (Firenzen lähellä) i Gigli -ostoskeskuksessa (ja etenkin sen Hollisterissa), kaiten sushi -lounas samaisessa paikassa (sushista on tullut ihan koko perheen lempiruokaa, Patunkin), parhaan italialaisen kaverin Emman yökylävierailu, yhteinen tyttöjen shoppausretki Pisaan vielä illalla, pitkä kylpy ja yöleffa ja myöhäiset aamu-unet sekä puuhailua kaverin kanssa. Sunnuntaina iltapäivällä lähdettiin viemään Emma kotiinsa Piombinoon (reilun tunnin matkan päähän), ja samalla saatiin kiva road trip etruskirannikolle ja tähän jo antiikin aikana toimineeseen satamakaupunkiin. Piombinossa pikaiset saitsarit ja kahvit, sitten takaisin kotiin ja illalliselle. Vauhtia riitti siis viikonloppunakin.

iGiglissä

Kaiten-sushipaikoissa voi valita mieleisensä liukuhihnalla pyörivistä annoksista.
Tämä kuva on itse asiassa Pisan Asuka-sushista, mutta lauantainen
i Giglin Kikko toimi ihan samalla periaatteella.

Kakkukin tuli nautittua ja koska myös Dominik oli yökylässä,
saatiin melkein kekkerit aikaiseksi

Tauolla Piombinossa. Taustalla näkyvä saari on Elba, jonne Piombinosta pääsee lautalla tunnissa.

Maanantaina otettiin perinteiset onnittelulaulut ja aamiaiset sänkyyn, ja jatkettiin tavallista arkipäivää. Synttäripäivän illalliseksi neiti toivoi makaronilaatikkoa, sitä syötiin. 12 vuotta tuli täyteen leppoisasti, ainakin jos aiempien vuosien kaverisynttärihulabaloohon vertaa. Ikä ja viimevuotisesta pienentynyt kaveripiiri johtivat nyt tähän tilanteeseen, mutta kun isoista juhlista säästyneet rahat päätettiin käyttää kalliimpiin lahjoihin, oli lopputulos kaikille win-win. Viikonloppu oli ihan mahtava myös (eräille nimeltämainitsemattomille) puurtajille: paljon kivaa ohjelmaa, hyvä fiilis ja iloiset ihmiset. Kyllä tällä pohjustuksella on hyvä lähteä kulkemaan kohti seuraavaa etappia, teini-ikää. Onnea vielä kerran Pinskulle, huippupimulle!

Päivänsankari ja osa lahjoista - osa avataan viikon päästä (tästä lisää myöhemmin).

Tyytyväinen typy toiveviikonlopun tunnelmissa

Cucina povera

Olen jo aika moneen otteeseen maininnut, että italialainen keittiö perustuu muutamiin, rakkaudella valittuihin ja laadukkaisiin raaka-aineisiin: pihviä ei tarvitse kuorruttaa kastikkeella, kun se on hyvää ilmankin; pelkkä öljy riittää hyvin pastakastikkeeksi; leipää ei tarvitse voidella kun se on rapeaa ja tuoretta ja niin edelleen. Näillä mennään silloin, kun on varaa valita. Mutta…

Panzanella ja perunamuusi-jauhelihalaatikko. Tähteistä kaikki.

Menneiden – ja miksei nykyistenkin – taloudellisesti niukkojen vuosien aikana italialaiset mammat kehittyivät loistaviksi aterioiden tyhjästä nyhjääjiksi, eli kaivettiin kaapin pohjalta sitä, mitä sattui löytymään ja taiottiin siitä ateria. Ruuaksi kelpasivat niin kuivahtanut leipä kuin lähes mätänevät tomaatit, edellispäivän tähteet ja muut termin “laadukas” ulkopuolelle helposti tipahtavat ainekset. Muutama esimerkki*:

• Pizza – tyypillinen täkäläinen versio sisältää VAIN tomaattia ja mozzarellaa, mutta päällehän voi heitellä mitä vaan sattuu kaapista löytymään
• Minestrone-keitto – vihanneksia, pastaa ja EHKÄ jotain lihaa
• Pasta aglio e olio – valkosipulia ja pastaa, ehkä persiljaa tai jotain muuta yrttiä, päälle tuoretta paremesania (jos on)
• Pasta frittata – tähteeksi jäänyttä pastaa munakkaan sisällä 

Onhan näitä nähty myös muualla; pyttipannut, paellat ja paistettu riisi, mitä näitä nyt on, joten italialainen köyhä keittiö ei sinänsä ole mikään juttu. Mutta syy siihen, miksi kirjoitin tämän kaiken, löytyy toscanalaisesta cucina poveran herkusta nimeltä panzanella. Se on nykyisin trendikästä tarjottavaa myös ravintoloissa ja koostuu seuraavista aineksista:

Vaaditaan

• kuivahtanutta leipää
• pehmenneitä tomaatteja
• (puna)sipulia
• viinietikkaa
• öljyä
• suolaa ja pippuria 

Lisäksi, jos löytyy

• kurkkua
• yrttejä esim. basilikaa
• tonnikalaa, persiljaa, keitettyjä munia, ks. yksi versio reseptistä täältä 

Ohje lyhyesti: pehmennä leipä vesi-viinietikkaseoksessa jonkin aikaa, purista ylimääräiset nesteet pois. Pilko mukaan muut ainekset, mausta, ja buon appetito!

Tätä muuten syötiin meillä tänäänkin. Toimii! Ja kukkaro kiittää!

(Ja näköjään meni reilut 2,5 vuotta kun päästiin resepteihin asti tässä blogissa. )

* Lisää listoja (ja reseptejä!) kertovat muun muassa amerikanitalialainen Vincent Scordo ja Toscanassa asuva Kyle Phillips

Hyvät ja huonot uutiset

Heipparallaa ja jee, paluu normaaliin elämään on tapahtunut! Hetken näyttää vievän toi 40 kohdan todo-listan purku, mutta kyllä se tästä. Aloitetaan menneiden (ja aika lailla myös tulevien) tapahtumien kiriminen lyhyestä uutiskatsauksesta:

Hyviä uutisia

Saatiin viimein meidän Suomen-koti myytyä joulukuussa. Kauan se kesti, mutta ihan hyvään lopputulokseen päästiin. Suosittelen lämpimästi Kotijoukkuetta jos ilmenee tarvetta asunnonvälitykseen: kärsivällisyyttä riittää, kommunikaatio toimii ja muutenkin kaikki eteni hyvässä hengessä. Huh, helpotusta!

Tuleva kotipaikkakunta on Suomen Turku ja muuttoaikataulu joskus heinäkuun puolivälin tietämillä, ehkä. Asuntoa ei vielä ole, mutta onhan tässä vielä aikaa. Ja kiitos miettimästä - ihan hyvillä fiiliksillä ollaan. Jotenkin on tullut sellainen olo, että tämä projekti on nyt nähty. Ihanaa on ollut ja varmasti lähdetään toistekin matkaan, jos sellainen mahdollisuus vielä eteen tulee. Italialla tulee aina olemaan paikka sydämessä, ja kyllähän täältä monta asiaa tulee kaipaamaan. Suomea ei vieläkään ole ikävä, mutta kokonaisuuden kannalta tuntuu, että kesällä on hyvä aika palata. Vaikka merimies tuleekin sitten vähän myöhemmin perässä.

Lapset pääsevät jatkamaan opintietään englanniksi, eli aloittavat elokuussa Turun kansainvälisessä koulussa. Mah-ta-vaa! Veikkaan, että helpottaa paluuta aika tavalla, kun ympärillä säilyy kansainvälinen meininki ja luokalla on ehkä joku muukin ipana, jolla on samanlaisia kokemuksia takana. Eikä se kielitaidon ylläpitokaan mikään huono juttu ole.

... sitten, tasapainon vuoksi muutamia...

Huonoja uutisia

Pinskulle ei tullut ikätovereita kouluun nyt keväällekään. Uusia oppilaita kyllä aloitti, mutta nuorempien luokassa. Tässä onkin yksi iso syy siihen, miksi tuntuu niin hyvältä lähteä takaisin. Urheasti neiti jaksaa, mutta ilman muuta elämä olisi kivempaa jos olisi bestis tai edes tosi hyvä kaveri luokalla. Onneksi niitä pystyy sentään tapaamaan viikonloppuisin, tai edes joskus.

En saanut havittelemaani tutkijakoulupaikkaa, mutta eipä saanut moni muukaan. Tiukassa on pestit, joten eteenpäin jatketaan apurahojen turvin. Onneksi on into ja kiinnostus kohdillaan, muuten vois vähän mietityttää onko tää nyt mitään fiksujen ihmisten hommaa näillä palkkioilla. Mutta toistaiseksi siis kaikki ihan ok!
 
... ja koska kukaan ei halua jäädä kurjalle mielelle, loppuun vielä...

Hyviä uutisia

Meillä on vielä koko kevät ja puoli kesääkin täällä! Suunnitelmia on vaikka minkälaisia: pitää koluta ne loputkin näkemättä jääneet paikat ja nauttia lumesta, auringosta, valosta, lämmöstä, rannoista ja ihan kaikesta. Ja odotetuista vieraista, joita saapuu taas tänne meitä ilahduttamaan. Elämä ei näyttäis olevan yhtään hassumpaa myöskään vuonna 2015!

Täältä tähän.

Empiirinen koe

Ollaan tässä viime viikkoina tehty epätieteellistä koetta siitä, millaiset vaikutukset "jonkun" kyvyttömyydellä arvioida tutkimustyöhön käytettävä aika realistisesti on standardiperheen elämään. Havaintoja tähän mennessä:

• Jossain huomaamattomassa välissä lapset ovat kasvaneet niin isoiksi, että ne suoriutuu monesta arkiaskareesta ihan ilman äidin apua. Esikoiselle ei ole mikään ongelma käydä itsekseen paperikaupassa ostamassa puuttuvia koulutarvikkeita, ja pian 10-vuotias "vauvelikin" osaa tarvittaessa tehdä voileivän, mikäli nälkä yllättää.

Näköjään kuopus osaa nykyään myös lukea iltasatunsa itse *taputtaa puutuneita käsiään*

• Merimies on osoittautunut sangen kelvoksi emännäksi. Viikonloppuna syötiin niin erinomaista kana-feta-parsapiirakkaa, etten ole moista ennen maistanut. Myös ruokalistojen suunnittelu ja kaupassakäynti onnistuu vaivatta (tätä jälkimmäistä on tosin harjoiteltu jo piiiiitkkäään).
• Hereilläoloaikaan saa mukavasti puoli tuntia lisää peliaikaa (lue: työaikaa) jättämällä erillinen aamulenkki väliin ja ottamalla koira mukaan lasten koulutaipaleelle. Tosin tämä puolituntinen saattaa toisinaan tärveltyä siihen, että sitä pistää ajatuksissaan avaimet juuri siihen taskuun, jossa ne eivät todellakaan pysy, ja sitten kotiin tultua palaa takaisin samoja jälkiä avaimia etsimään, pettyy ja jälleen ilahtuu, kun tuloksettoman keikan jälkeen takkia riisuessaan vilkaisee puhelinta (joka on koko reissun ajan ollut siinä erikoisvahvisteisessa kännytaskussa, josta mikään ei tipu ja josta puhelinta ei juuri jaksa kaivella esille liikkellä ollessaan) ja huomaa, että koululta on tunti sitten tullut viesti, että "avaimet on täällä".
• Toisaalta työskentelyaikaa lisää näppärästi myös se, että luopuu pitkien yöunien ylellisyydestä ja tahkoo flown voimin 4-6 tunnin unosilla. Tällä tavoin yhdestä kaskytneljätuntisesta saa helposti taiottua kaksi työpäivää. 
• Ja taas toisaalta, vahvasti iltavirkun puolison hoitamat iltarutiinit saattavat johtaa siihen, että koko perheen unirutiini heittää häränpyllyä. Okei, ehkä lukuisilla viime päivien vapailla on myös osuutensa siihen, että myös esiteinit menevät nukkumaan siinä puoli yhden-yhden kieppeillä, ja nukkuvat kymmeneen-yhteentoista. Paitsi tänä aamuna, jolloin arki raastoi peittojensa alle piiloutuneet perheenjäsenet (myös sen tutkijan) väkisin pystyyn kello seitsemän (haukotus).
• Myös spanieli saattaa stressaantua. Kun tutkimusapulaisen vaativat hommat valvottavat pitkälle yöhön, voi päivällä vähän väsyttää. Normaalista kello 6:20 herätyksestä on tullut ihan mahdoton ajatus, sillä silloinhan koiranunet on vielä ihan kesken!
• Moni ns. normielämään kuuluva homma saattaa jäädä tekemättä: alet kiertämättä, blogi pitämättä. Patu kulkee jo toista päivää vanhan koulupuvun harmaissa housuissa, kun kaikkien uusien sinisten housujen polvet on puhki, eikä kukaan ehdi kauppoihin etsimään uusia, saatikka paikkaamaan vanhoja. Tai no, yritin kyllä, mutta eihän ne pikaisesti tehdyt korjaukset kestäneet edes yhtä päivää. Kengät sentään ehdin lankata tänä aamuna, kun tingin hieman hesarin luvusta (josta on muuten myös tullut tapa).

Onneksemme voimme todeta, että valoa on näkyvissä tunnelin päässä, ja empiirinen koe pian päättymäisillään (kolme viikkoa alkuperäisen deadlinen jälkeen). Sitten odottaakin suhteellisen monta tekemättä jäänyttä tehtävää, joten eiköhän tämäkin viikko saada aika sutjakasti kulutettua. Blogiin ajateltujen aiheiden lista on sekin pitkä, joten pysykää kuulolla, ehkä tästä vielä päästään uuteen nousuun. Olette ajatuksissa, pus!

ps. Pinskulla sentään menee somessa vähän paremmin, nyt aukesi blogin lisäksi myös kaverin kanssa ylläpidettävä vlogi. Digimami diggaa!

Ja tapahtui niinä päivinä...

Joulukuu on todellakin ollut mallia "entinen elämä", eli tekemistä on riittänyt, mutta aikaa niiden raportoinnille ei. Pahoitteluni jälleen. Viime tippaan menee, mutta tässä joulukuu pikakelauksella ennen Uuden Vuoden aloitusta:

Kuun alku kului joulusäätöjen kanssa, vaikka ehdinkin jo marraskuussa kehuskella puolalaiselle kaverilleni Oktawialle, kuinka olen kerrankin ajoissa hankintojen suhteen ja tilannut suurimman osan lahjoista netistä. Kiitos, Italian Amazon, säästit monta tuntia! Mutta silti - kuten aina - tuli vielä mieleen vaikka minkälaisia tarpeita ja ne jokavuotiset joulukirjeetkin piti ehtiä kirjoittaa. Ja käydä pari-kolmetuhatta kuvaa läpi kuvakirjoja varten. Ja varmistaa joululoman kohde, ja hiihtolomankin siinä samalla (koska kuvakirjaa kootessa tuli ihan hillitön halu nähdä Mont Blanc, koska Euroopan korkein köysiradan kannatinpylväs tuli nähtyä viime hiihtolomalla, ja "korkeimpien" listan seuraavana oli Mont Blancilla sijaitseva korkein hissiasema. 2016 sitten vissiin Matterhornille ;P). Joulutorttujakin leivottiin, kun merimies toi Suomen-reissultaan tuliaisiksi luumuhilloa. Paikallinen pasta sfogliata eli valmis voitaikina taipui torttuihin vallan mainiosti! Hyviä tuli ja nopeasti meni.

Leipurit hommissa. Ei paljon tarvinnut äidin autella.

Rooman keikka vaati myös muutaman päivän, ja lisäksi piti hommata juhlavaatteet (ekaa kertaa ikuisuuksiin!) ja istua neljä tuntia kampaajalla, jotta kahdeksan kuukautta vailla hoitoa ollut kuontalo saatiin kuosiin. Vaihdoin kampaajaa ja tutustuin hurmaavaan sisilialaista alkuperää olevaan Danielaan, jonka kanssa pääsin paitsi treenaamaan pitkästä aikaa italiaa, myös laajentamaan käsitystäni italilalaisista ja heidän tavoistaan. Tästä teen vielä joku päivä postauksen, pysykää kuulolla!

Pinskun näytelmäryhmä esitti spektaakkelinsa Robina Hood ja esiintymisjännityksestä huolimatta esitys meni upeasti, etenkin pääosassa loistaneen tyttäremme osalta. Kyllä siitä vielä näyttelijä tulee.

Brittihuumorilla terästetyssä Robin Hoodissa nähtiin myös kosinta.

Lasten koululla järjestettiin vanhempaintoimikunnan vaalit, ja kuinka ollakaan musta tais tulla 4/5/6-luokkien edustaja tähän porukkaan. Ei pitänyt, mutta kun kukaan muu ei innostunut, niin... Odotettavissa on siis tuttuja organisaattorin tehtäviä pitkin kevättä, naamiaisten järjestämistä ja niin poispäin. Hyvä puoli tässä on, että koululla näyttää taas pitkästä aikaa olevan hyvä pöhinä ja tiivistyvät suhteen vanhempien taholta, joten en valita.

Syyslukukausi päättyy vasta tammikuun loppupuolella, joten lapset eivät kirmanneet joululomalle todistukset kourassaan. Ehtivät kyllä viimeistellä energia-aiheisen tutkimusjakson ja vaikka mitä askarteluja taas, vaikka kuussa oli vain 13,5 koulupäivää. Vuoden vikana koulupäivänä vastavalittu vanhempaintoimikunta järjesti kivat joulujuhlameiningit, ja itse kuskasin vielä lasten luokkatoverit luistelemaan tavallista aiemmin päättyneen päivän jälkeen. Kruunattiin homma kermavaahtokaakaoilla ja donitseilla, ja sitten alkoikin olla jo ihan lomafiilikset!

Aamupäivällä kajahti hienosti Jingle bells ja muutama muukin joululaulu

Iltapäivällä treenattiin luistelua. Melkein keskenämme saatiin olla.

Loma tuli meikäläisellekin todelliseen tarpeeseen, sillä kaikki liikenevä aika - myös joulukuun yön pikkutunnit - menivät järjestyksessä toisen artikkelin parissa. Ihan valmista ei tullut, vaikka niin oli tarkoitus, mutta hyvään vaiheeseen työ eteni silti. Loppiasviikolla sitten viimeistellään.

Työn tuoksinassa työpöytäkin laajeni välillä lattialle.
Spanielin mielestä keskityin kylläkin liikaa papereihin (huomaa syyttävä katse).

Joululomalle suuntasimme Dolomiittien San Martino di Castrozzaan, joka osoittautui pienestä empimisestä huolimatta aivan erinomaiseksi valinnaksi. Pittoreski kylä, upeat vuoret, hyvät palvelut ja mainio hotelli takasivat onnistuneen loman. Lumitilanne oli tosin kehno, mutta päästiin silti mäkeen kolmena päivänä. Muulloin reippailtiin hotellin viereisessä kuusimetsässä, pelattiin joulun hittipeliä Scrabblea, syötiin, nukuttiin päiväunia ja lepäiltiin. Jouluaattona saatiin tunnin privaattisauna, valittavana oli sekä suomalainen että turkkilainen, uima-altaat ja kaikki - kyllä kelpasi! Pukkia ei tänä vuonna tullut, koska paljastimme viimein lapsille, että me ne lahjat ostetaan. Mikä johti siihen, että etenkin Patu oli superinnoissaan lahjojen ostamisesta ja kulutti surutta vähäisiä pennosiaan meidän lahjoihin omatekemiensä kukkaroiden ja muiden lisäksi. Täysi tuki teorialle siitä, että ihmiset ovat onnellisimmillaan syödessään, matkustaessaan ja lahjoittaessaan (sorry en nyt löydä tätä linkkiä, mutta luin tämän mut vakuuttaneen uutisen tässä pari päivää sitten)!

Komeat maisemat! Kylä on lähes 1500 metrin korkeudessa, eikä edes vielä huipulla.
Mainio hotellimme oikealla.

Eka nousu. Mikäs siinä, auringonpaisteessa.

Sisko ja sen veli Passo Rollen rinteessä. Ei ollut ruuhkaa.

Spanieli villinä ja vapaana lähimetsässä - hetki ennen karkuteille lähtöä.
Löytyi sentään tuntia myöhemmin, eikä sen jälkeen enää lenkkeillyt vapaana...

Lahjakasa. Kuulemma "parhaat lahjat ikinä", sanoivat!

Patu panosti myös pakkauksiin.

Sunnuntaina pakattiin auto täyteen ja jakauduttiin parin tunnin ajon jälkeen. Matkasin Pinskun ja jouluvieraaksi saapuneen siskoni kanssa päiväksi Milanoon shoppailemaan, ja sitten iltajunalla kohti Pisaa ja seuraavia Suomi-vieraita vastaanottamaan. Laatuseurasta on siis saatu nauttia koko loma, ja vielä jatketaan! Nyt vuodenvaihteen illallista kokoamaan, ja kuplivaa nauttimaan...

Iloista vuodenvaihdetta ja onnea vuodelle 2015! Cincin!

Iloa itsenäisyydestä

Blogi ei nyt pysy elämän tahdissa sitten yhtään. Onneksi Pinsku on sentään pitänyt perheen tiedotustoimintaa ilahduttavasti hengissä. Scusi.

Saatiin tänä(kin) vuonna kunnia juhlia itsenäisyyspäivää Suomen Rooman suurlähetystössä. Koska suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikulalla on ihastuttavan Merja-vaimonsa kanssa vähän parempaa seuraa varsinaisena juhlapäivänä, järjestetään Italian kemut paria päivää etuajassa. Siksi suuntasimme Via Carissimi kolmeenkymmentä torstai-iltana, 4.12. Tällä kertaa myös mulla oli mahdollisuus liittyä arvokkaaseen juhlajoukkoon, kun merimiehen kollegan täysi-ikäinen tytär oli sopivasti maisemissa ja valmiina ottamaan hoitoonsa sekä ipanat että koiran. Iso kiitos Sonjalle!

Lähetystön kuusi sai juhlatuulelle.

Hienot juhlat oli. Etenkin suomalaiset makuelämykset pororullista saaristolaisleivällä köllötelleeseen loheen saivat mielen poreilemaan. Seura oli hyvää ja tunnelma lämmin. Mikäs siinä juhliessa! Ja peri-italialaiseen tapaan juhlien virallisesti päättyessä klo 21 ei kenelläkään ollut vielä kiire pois... maassa maan tavalla :)

Koska oltiin Roomaan asti päästy, otettiin tilaisuudesta ilo irti ja jäätiin sinne vielä toiseksi yöksi. Perjantaipäivä ja lauantaiaamu kulutettiin vahvassa turistiroolissa. Merimiehen valitsema hotelli oli mitä parhain tukikohta moiseen (suosittelen, etenkin huonetta 601!), ja muutenkin oli mukavaa saada vaeltaa nähtävyyksissä ihan kaksistaan, ilman tavanomaisia valituksia tylsyydestä (?!). Hieno reissu! Ohessa muutama makupala nähdystä:

Näkymä Via Venetolla sijainneen hotellimme ikkunasta.
Ehkä ei uskoisi, mutta kuvaa otettaessa myös satoi kaatamalla.

Vatikaanin Pietarinkirkko on paitsi upea, myös val-ta-va.
Sen rinnalla Helsingin tuomiokirkon nimeäminen suurkirkoksi tuntuu lähinnä vitsiltä.

Näkymä Pietarinkirkon kupolista Pietarinaukiolle.
Sateisesta aamupäivästä huolimatta kirkkoon oli puolen tunnin jono, myös tätä kuvaa otettaessa.

Italian kuninkaan Vittorio Emanuele II:n muistoksi 1900-luvun alussa rakennetun Vittoriano-monumentin hepat näkyivät meidän huoneen ikkunasta. Ne oli pakko käydä tsekkaamassa lähempääkin.

Vittorianon terassilta oli hienot näkymät kohti Forum Romanumia ja Colosseumia

Colosseum nähtiin tällä kertaa myös sisäpuolelta. Onhan se vaikuttava.

Roomaa ei rakennettu päivässä, eikä sitä päivässä näekään. Mutta taas ollaan muutama palanen viisaampi. Ihana kaupunki!

Kilpailu kovenee

Perheessämme on toinenkin blogisti! Pinsku aloitti jokin aikaa sitten blogin, johon pääset alla olevaa kuvaa klikkaamalla.

Joulukuussa blogista löytyy muun muassa joulukalenteri. Siitä vaan joulutunnelmaa hakemaan!