Paluu

Hei vaan! Pikkasen on ollut haipakkaa viime aikoina. Pakko palata kaaauuuuaas menneisyyteen...

Matka Suomeen alkoi perjantaina kolme viikkoa sitten, ja viikkoa myöhemmin Finnlinesin lautta kolahti Helsingin satamaan. Reitti oli suunniteltu rauhaisaksi, jotta pääkin ehtisi muutokseen mukaan. Ihminen tarvitsee siirtymäriittejä, tiedättehän. Jälkikäteen ajatellen oltaisiin ehkä voitu ajella vähän pidempiä päivämatkoja ja yöpyä kussakin kohteessa pari yötä, jotta olisi jäänyt aikaa rentoutumisellekin. Vaan hyvä näinkin. Upeita paikkoja nähtiin ja lystiä pidettiin. Kirjoja ehtii lukea sitten pimeinä syysiltoinakin (tai vaikkapa näinä vuoden 2015 ennätysviileinä kesäpäivinä).

1. etappi Lerici - Desenzano del Garda, Italia. Reilut 200 km, pari tuntia ajoa.

Viimeinen vilkaisu Lericiin (tällä kertaa)

Lericistä lähdettiin 10.7. aamupäivällä (taas yhtenä) helteisenä päivänä. Auto oli helppo pakata, sillä matkatavarat oli karsittu minimiin - tarkoitus oli täyttää auto tuliaisilla (lue: viinillä) matkan varrella. Gardalle suhattiin tuttuun tapaan Parman kautta ja saavuttiin perille vähän lounasajan jälkeen. Aiemmista kerroista poiketen majoituttiin järven länsipuolelle Desenzano del Gardaan, suhteellisen isoon - lähes 30 000 asukkaan - viehättävään kaupunkiin. Pikaisen tsekkauksen perusteella voisin käydä toistekin, tosin itäpuolen rannat olivat mielestäni parempia. Mutta hotellissa oli uima-allas, joten saatiin siellä hyvin matkapölyt karistettua. Lämpöä riitti myös Gardalla. Ja kauniita maisemia.

Piilosilla iltakävelyllä

Ihana taivas, eikä tyttökään hullumpi ole

Satama aamulenkin aikaan

Aamiainen meikäläisen makuun, kuohuvalla tottakai.
(Huomaa Patun herkkulautanen taustalla. Kukin taaplaa tyylillään :)

2. etappi Desenzano del Garda - Bregenz, Itävalta. Reilut 400 km, ajoa reilut 4 tuntia.

Halusin nähdä matkalla Bodenjärven, jonka rantaviiva ulottuu kolmen valtion alueelle, ja merimiehellä oli asiaa itävaltalaisen Billa-kauppaketjun maustehyllylle. Niinpä päätettiin majoittua Bregenziin Itävallan puolelle, jonne kiepsautettiin Sveitsin (ja parin tunnelin) kautta, koska ei haluttu maksaa sekä Sveitsin että Itävallan moottoritiemaksuja. Hyvät oli tiet.

Sveitsissä pysähdyttiin levähdyspaikalla ihailemassa Alppeja.

Kevyet rajamuodollisuudet Itävaltaan tullessa. Siis ei rajamuodollisuuksia.

Bregenz on kiva pikkukaupunki, josta jälleen ehdittiin nähdä vain ripaus. Koska oli lauantai, menivät kaupatkin kiinni jo kuuteen mennessä, eivätkä ne olleet sunnuntaina auki lainkaan. Outoa oli Italian vapaaseen menoon tottuneelle. Itävallassa myös kohdattiin reissun ensimmäiset pussikaljoittelijat, joista lasten piti ihan erikseen kysyä, mitä puuhaavat. Ei ollut tullut moista kolmeen vuoteen Italian puolella vastaan. Järvi oli kaunis ja jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi siinä mielellään pulahtanut tai vaikka ottanut risteilyn vastarannalle. Ja Itävalta tietysti aina ihana, siisti, arvokas, rauhallinen, kotoisa.

Haaveilemani järvilaiva ja tyylikästä itävaltalaista arkkitehtuuria taustalla.
Edelleen päästiin yli 30 asteen.

Hyvin hoidettua nurmikkoa, jollaista Italian puolella oli edeltävinä viikkoina ollut tarjolla niukalti.
Spanieli tykkäs. Mutta siitä ei sitten tykännytkään, että unohdettiin sen kuivamuonapussi hotelliin.

Itävallan hotellin aamiainen oli taas erinomaista tasoa. Kuohuvalla tottakai.

3. etappi Bregenz - Rust, Saksa. Reilut 200 kilometriä, kolmisen tuntia.

Seuraava majoituskohde oli pieni kolmentuhannen hengen kylä lähellä Ranskan rajaa ja Strasbourgia. Kyläpahasen vetonaula on Euroopan toiseksi suurin huvipuisto Europa-Park (vuoristorataihmisille vahva suositus!), jonka vuoksi mekin sinne päädyimme, kahdeksi yöksi. Mitään muuta nähtävää Rustissa ei ollutkaan, mutta komeita omakotitaloja ja luontoa oli riittämiin. Tuli piipahdettua pikaisesti myös Schwarzwaldin metsissä, sillä pitihän spanielillekin tarjota oma huvipuistonsa. Rustissa jouduttiin myös uudelleenarvioimaan italialaiseksi lipsuneita ruokailuaikojamme, sillä normi-illallisaikaan kahdeksan jälkeen auki oli enää italialainen ravintola. No, hyvät oli pizzat täälläkin ja palvelukin hoitui vielä italiaksi. Toimi jotenkin paremmin kuin meikäläisen saksa.

Jälleen yksi vaivaton rajanylitys.

Rustin kukkapuskien merkkaus. Tässä ollaan about ydinkeskustassa.

Myös majatalomme lähimaastossa oli hyvä lenkkeillä.
Hyväkäytöksiset koirat viilettivät pelloilla vapaana samaan tapaan kuin Sveitsissä ja Itävallassa.

Europa-Parkissa vierähti koko maanantai. Hauskaa oli, ja jonot Italian jälkeen maltilliset. Muutenkin kaikki toimi saksalaisen organisoidusti. Se vasta oli mukavaa! Myös taivaan peittäneet pilvet tuntuivat pitkästä aikaa ihan virkistäviltä.

4. etappi Rust - Luxemburg City, Luxemburg. Vajaa 300 km, noin kolme tuntia.

Kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Luxemburgissa, joten päätettiin ottaa sen samanniminen pääkaupunki viimeiseksi yöpymiskohteeksemme. Ilmasto viileni samalla kotimaisiin lukemiin, mutta muuten oli kyllä upea kohde. Niin siisti, vauras, tyylikäs. Rahasta ei selkeästi ole pulaa, ja jos about kaikissa muissa maissa (etenkin Italiassa ja Kreikassa) on joka puolella myytävänä-kylttejä ja ränsistyneitä rakennuksia, korjataan ja ehostetaan Luxemburgissa senkin edestä. Jännästi pankkisektori pärjää taantumassakin...

Opasteet kolmeen maahan: Luxemburgiin, Belgiaan ja Saksaan. Kaikki on niin lähellä.

Luxemburgin "alakaupungin" viehättävä Grund, kuin pikkukylä keskellä kaupunkia.
Luxemburgin korkeuserot ovat näkemisen arvoisia sinänsä. Huikeita, jopa pelottavia siltoja!

Grundin taloja lähellä majapaikkaamme.
Ei uskoisi, että sitä ollaan yhdessä Euroopan tärkeimmistä keskuksista, aivan ytimen tuntumassa.

Gëlle Fra, kultainen rouva, 1. maailmansodan muistomerkki hallitsee "yläkaupunkia".

Myös puistot ovat luxemburgilaisen (lue: saksalaisen) säntillisiä, hoidettuja.

Sanoinko jo, ettei uskoisi olevan keskellä merkittävää kaupunkia? Aamulenkillä Alzette-joen varrella.

Todella pieni talo Clausenin kaupunginosassa.

Ihastuttava design-hotellimme La Pipistrelle. Suosittelen!

Nuoriso lempipuuhassaan uuvuttavan kaupunkikierroksen jälkeen.
Olisin voinut kuvata myös tyylikkään huoneemme ovettoman
vessan ja kylppärin, mutta taisi olla juuri varattuna :P

Myös Luxemburgista ehdimme nähdä vain vilauksen, mutta hotellille spanielia rokottamaan tulleen eläinlääkärin* mukaan päivä on "neljän kadun" keskustan näkemiseen ihan tarpeeksi. Ehkä kaupungin tarjonta tosiaan tuntuu vaatimattomalta, jos on muuttanut kaupunkiin New Yorkista. Syynä Dr Shenfeldin uudelleensijoittautumiseen oli kuulemma rauhallinen ja yltäkylläinen elämänlaatu - uskon tämän helposti, sillä rokotussessioon kulutettiin noin tunti eikä kiire ollut minnekään. Hyvin ehti kertoa kaupungin päänähtävyydet ja suositella ravintolat. Tykkään tyylistä :)

Vaikka eurooppalaisuus näkyi läpi kaupungin, englantia kuuli siellä täällä ja ranska oli selkeästi pääkieli, saattoi kaupungissa selkeästi aistia myös saksalaisen jämäkkyyden. Hinnat eivät olleet niin pilvissä kuin kuvittelin, mutta ajanpuutteen vuoksi meidän shoppailut oli kyllä aika rajoittuneet. Tilanne korjattiin (onneksi?) jo seuraavana päivänä, matkan viimeisellä osuudella.

5. Etappi Luxemburg - Travemünde (- Helsinki) 700 km, noin 7 tuntia.

Viimeinen ajopäivä oli tarkoituksella matkaltaan muita reilusti pidempi, sillä lautta Suomeen lähti vasta puoliltaöin ja hotellilta oli kuitenkin kirjauduttava ulos jo puolilta päivin. Joten eikun liikenteeseen. Tankata olisi muuten kannattanut Luxemburgin puolella, mutta maa vaihtui Saksaksi niin nopeasti, että jäi meiltä väliin (mutta ei diesel kallista Saksankaan puolella ollut). Alkumatkasta ihailtiin Mosel-joen laakson viinitarhoja, myöhemmin bongattiin moottoritien varrelta muun muassa Kölnin tuomiokirkon tornit (kaukaa, mutta tunnistettavasti).

Päivän ensimmäinen pit stop otettiin Oberhausenissa, jossa vierailtiin (omien sanojensa mukaan) Euroopan suurimmassa kauppakeskuksessa CentrO Oberhausenissa. Muuten hyvä, mutta meidän suksiboksilla varustettu BMW ei mahtunut keskuksen parkkihalliin sisään ja lämpötilat olivat taas hellelukemissa. Siispä merimies jäi spanielin kanssa lenkkeilemään, kun me lasten kanssa yritettiin pikapikaa hoitaa ihan välttämättömät Hollister, Abercrombie & Fitch ja Starbucks-ostokset sekä löytää Saturnin elektroniikkaliike, joka tarjosi säästöpuuskassani bongaamaani Miele-imuria kolmanneksen edullisemmin kuin Suomessa. Ja hoituihan ne, ihan nopsaa kahdessa tunnissa. Tuli hoodit tutuiksi merimiehelle ja spanielille...

Mosel-joki vauhdissa kuvattuna.

Ekat ostokset tehty!

Toinen välipysähdys otettiin jossain hevosenhajuisessa pikkupaikassa, jossa täydennettiin jo hyvin kertynyttä viinikokoelmaamme saksalaisilla valkoviineillä. Vaan olisipa sitä ehtinyt Travemündessakin, jonka tax free -putiikki yllätti edullisuudellaan. Mukavasti olivat vielä pistäneet rinnalle Suomen ja Ruotsin hinnat noin niinkuin vertailun tueksi. No, vähään aikaan ei kaiketi tarvi Alkossa pyörähtää...

Travemünden Hafenhausilla oltiin puoli yhdentoista maissa. Laivaan päästiin noin tuntia myöhemmin.

Katso merta. Nyt sen voi jo turvallisesti sanoa ilman väärinymmärryksiä.

Kolmenkymmenen tunnin laivamatka sujui niin mukavasti kuin kolmenkymmenen tunnin laivamatka nyt voi sujua. Palvelut laivalla olivat melko vaatimattomat, mutta riittävät. Pieni hytti palveli hyvin, telkkarista näkyi lapsia kiinnostavaa ohjelmaa ja luettavaa oli riittävästi, ruokakin ihan syötävää. Spanieli pääsi ulkoilemaan kahdelle kannelle, joilta löytyi hiekkalaatikot isompia tarpeita varten. Merivesi huuhteli hyvin muualle suunnatut roiskeet. Ihan ok matka, mutten kyllä ihan joka kuukausi tekisi.

Ja kotimaa, se saapui horisonttiin synkkänä ja  myrskyisenä perjantaiaamuna 17.7. Hyvältä tuntui silti, vaikka pallo on vähän hukassa vielä kahden viikonkin jälkeen. Tästä lisää piakkoin!

* Ekinokokkoosi-rokotus pitää antaa max. 5 pv ennen Suomeen saapumista, siksi tämäkin eksoottinen eläinlääkärikokemus.

Tipittömällä

Espanjassa ollessa piti tarkistaa, mikä olikaan maan tippauskäytäntö. Nettilähteideni mukaan: sama kuin Suomessa, tai Italiassa. Eli ei tarvitse tipata, saa toki, mutta usein esimerkiksi pyöristäminen lähimpään tasasummaan on ok ja jo enemmän kuin tarpeeksi. Saman tiedonhakusession aikana törmäsin myös mielenkiintoiseen Italiasta kertovaan blogipostaukseen, jonka sisältö on pakko jakaa, niin osuvasti se kiteytti paikalliset tavat. Meitsin näkövinkkelistä muokattuna:

Kuinka ollakaan, näköjään 8/11 vinkeistä liittyy ruokailuun. Only in Italy.

1. Tipit

Italiassa ei tarvitse murehtia tippaamisesta, sillä palvelu on yleensä huomioitu jo maksussa, joka lisätään laskuun nimellä coperto (e pane) tai servizio. Coperto (kattausmaksu) on havaintojeni mukaan tavallisin, ja ilmoitettu ruokalistassa. Yleensä 2-4€/hlö, tai harvemmin prosenttiosuus loppusummasta.

2. Liput

Bussi-/ratikkalippuja saa harvemmin ostettua kuljettajalta, tosin ainakin Pisassa ja Livornossa se onnistuu kyllä, mutta korkeammalla hinnalla. Tiuhaan sijoitetut tupakkakaupat (tabaccheria) lippuja sen sijaan myyvät, samoin lehtikioskit (edicola) - ainakin Milanossa. Ja liput, niin bussissa, junassa kuin ratikassakin, pitää leimata! Junissa leimauslaitteet sijaitsevat laiturilla, junaan noustua on siis jo liian myöhäistä.

3. Siesta

Ei siis kulje nimellä siesta, vaan "tauko", pausa. Ihan en kyllä ymmärrä alkuperäisen artikkelin tuohtumusta moisesta termivirheestä, tauko kuin tauko. Monet virastot ja pikkuliikkeet pitävät tämän parin-kolmen tunnin tauon iltapäivällä, mutta isot liikkeet jättävät sen useimmiten väliin. Lisäksi kaikilla (pikku)liikkeillä pitää olla (?) vähintään yksi viikottainen lepopäivä, jonka käsittääkseni voivat valita itse. Esim. meidän kotikadulla suurin osa liikkeistä on kiinni sunnuntaisin, mutta pasticceria (konditoria) pitää lepopäivän keskiviikkoisin ja pizzeria tiistaisin.

4. Ruoka-aikojen noudattaminen

Tämä on erittäin olennainen pointti. Todellakin lounas syödään 12 ja 15 välillä (tai 12.30 ja 14 välillä, riippuu paikasta), päivällinen aikaisintaan klo 19 alkaen. Siinä välissä ei taatusti saa ruokaa, paitsi jostain kahviloista ja pikaruokapaikoista, tai lähempänä päiviällisaikaa aperitivoja baareista (niitä kyllä suosittelen). Kannattaa siis rytmittää ruokailut näiden mukaan. Jännästi sitä on itselläkin ruokarytmi muuttunut italialaiseksi, vaikka harvemmin ulkona syödäänkin. Merimiehelle tämä hivenen myöhäisempi rytmi tuottaa jatkuvasti ongelmia, kun kello on jo muutenkin tunnin jäljessä Suomesta: aamulla klo 9 töihin tullessa kotimaiset kollegat aloittelevat jo lounaalle menoa (tai vähintäänkin suunnittelevat sitä), täällä lounaalta palatessa klo 14 suomalaiset ovat jo kotiin lähdössä. Tehokasta, yhteistä työaikaa on siis vähemmän kuin äkkiseltään uskoisi.

5. Passiivinen palvelukulttuuri

Suomalaiseen mentaliteettiin sopivasti täällä(kään) ei juuri palvella, vaan asiakkaalle annetaan oma rauha niin ravintolassa kuin myymälöissäkin. Ravintoloissa juomat harvemmin kaadetaan laseihin, yleensä pullo kannetaan pöytään ja ruokailijat saavat itse kaataa sitä omassa tahdissaan. Kysyttäessä palvelua kyllä saa, usein oikein lämminhenkistäkin. Passiivisuus ei siis ole merkki palveluhaluttomuudesta.

6. Peperonipizza yhdellä peellä

Ei ole pepperonipizza vaan paprikapizza. Jos tulista salamia haluat, etsi listalta salame piccante. Älä myöskään oleta löytäväsi kinkku-ananaspizzaa, vaikka listalla olisi yli 80 erilaista variaatiota (kuten meidän kantiksessa). Ananas ei kuulu italialaiseen pizzaan, mutta esim. ranskalaiset perunat tai nakit kyllä. Outoa, mutta totta.

7. Oikeasta ruokailukaavasta kiinni pitäminen

Ravintoloissa italialaiset ovat rentoja, tai ainakin niissä kansankuppiloissa, joissa itse vierailen. Yllä selitinkin jo juomasysteemin, mutta muutenkaan ravintolassa ei tarvitse stressata. Vaikka listalla on antipastot, primot, secondot ja dolcet, syö mitä huvittaa. Itse otan usein antipaston ja pääruuan ja skippaan muut, mutta on ihan yhtä ok ottaa vain alkuruoka ja jälkkäri, kukaan ei tule katsomaan pahalla silmällä. Eikä sekään haittaa jos lapsilla on meno päällä, kyllä italialaiseen ravintolaan ääntä mahtuu. Keskity nauttimaan!

8. Tilaus ja maksu

Ulkona syödessä tilaus ja maksu vaatii vähän pelisilmää, sillä käytäntöjä on monenelaisia. Monissa kahviloissa, joissakin itsepalveluravintoloissa ja esim. Autogrilleillä mieti ensin, mitä haluat, mene sen jälkeen kassalle ja kerro tilauksesi, maksa, ja ryhmity sen jälkeen jonoon (joka italialaisittain on todnäk rivi) tiskille, esitä kuittisi kahvilatyöntekijälle ja selitä uudestaan mitä tilasit. Sen jälkeen odota tilaustasi ja siirry paikallesi. Joissakin paikoissa voit tehdä tilauksen joko pöydässä tai tiskillä ja maksaa lähtiessäsi. Myös ravintoloissa voit toisinaan joutua siirtymään kassalle maksamaan ennen poistumistasi, sillä tarjoilija ei välttämättä tuo laskua pöytään... seuraa siis mitä muut tekevät ja toimi samoin, tai kysy "scusi, si paga o si ordina prima?", kuten lähdeartikkelissani mainitaan. Harvemmin väärästä toiminnasta rankaistaan, paitsi noissa Autogrilleissä jne joissa tyhjänpanttina seisovat työntekijät eivät yleensä edes liikahda, ennen kuin näytät niille kuitin. Ei, vaikka voisivat hyvin liikkua samalla kassalle ottamaan tilauksen vastaan. Suattaap mennä tovi jos toinenkin siinä odotellessa.

9. Kahvi ruuan kanssa

Kahvi ei ole ruokajuoma (mutta juoko joku muka muutenkaan cappuccinoa spaghettin kanssa kuten alkuperäisessä artikkelissa ehdotettiin???). Kahvit, mielellään espresso, otetaan ruuan päätteeksi. Cappuccinoa ei juoda klo 11 jälkeen, iltapäivällä maitokahvia halajava voi valita sen sijaan esim. caffe macchiaton, joka on poliittisesti korrekti vaihtoehto. Turisteille nämäkin etikettikömmähdykset kyllä sallitaan, stressiä on turha tästäkään ottaaa.

10. Hedelmien ja vihannesten koskettelu paljain käsin

Supermarketeissa on aina tarjolla muovihanskoja, jotka kädessä hedelmät pitäisi pussiin poimia. Toreilla myyjät laittavat hedelmät pussiin, älä tee sitä itse. Meidän kotikadun pikkukaupassa, joka tavallaan on yhdistelmä supermarkettia ja torikauppaa, ei hanskoja ole, enkä aina jaksa odottaa että tulisivat palvelemaan, joten olen ronskisti itse hedelmät pussiin sullonut, ja vielä ollaan kavereita. Joustavuus toimii tässäkin.

Bonusnumero 11. Parmesan

Parmesania käytetään usein pastan päällä. Ei kuitenkaan KOSKAAN kalapastan päällä. Tai no, tästäkin on monta mielipidettä. Mutta periaatteessa näin pitäisi toimia, jos nyt oikeaa italialaista haluaa leikkiä.

Espanjaan palatakseni, huomasin taas, kuinka syvälle italialaiset tavat ovat jo meikäläisiin juurtuneet. Jotenkin kaikki poikkeamat niistä saivat aikaan ihmetystä. Hämmentävän tunteen sai aikaan myös tämä edellämainittu lista, joka todellakin tuntui niin tutulta. Näin se homma toimii! Saas nähdä, mitä kaikkea Suomeen palattuamme ihmetellään...

Tumpeloinen

Vaikka useimmiten liikunkin kohtuullisen mielelläni mukavuusalueeni laitamilla, kuuluu autoilu Italiassa siihen reviiriin, jolle olen astunut yllättävän vastentahtoisesti. Tilannetta helpotti hieman keväällä hankittu ei-niin-kallisarvoinen kakkosauto, jonka kanssa olen uskaltautunut ajelemaan jopa Luccaan saakka. Silti syke nousee edelleen jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi istahtaa ratin taakse ja ajaa jonnekin ruuhkan, yksisuuntaisten, kaikista mahdollisista väleistä puikahtelevien mopojen, heijastimettomien jalankulkijoiden ja kapeiden katujen keskelle, taikka - herra paratkoon - parkkeerata auto taskuun jonnekin niistä kapeista kaduista. Huhheijaa.

Mutta koska tässä ollaan aikuisia, ja jonkinsorttisia esimerkkejä lapsille, olen pyrkinyt osoittamaan, että pelkonsa voi voittaa. Sitäpaitsi, alkoihan Patukin puhua koulussa vaikka se aluksi jännittikin. Niinpä olen syksyn mittaan pikkuhiljaa lisännyt ajokilometrejä, ja saanut mahtavaa kannustusta kotijoukoilta. Ja vain muutamia tumpelotööttäyksiä liikenteessä ;)

Rehellisesti sanoen, lisääntyneeseen autoiluun on kyllä hyvä syykin. Pinskun torstainen teatteri sijaitsee sellaisen matkan päässä, jota ei hevin muulla keinolla taiteta. Autoillenkin tuohon naapurikunnan pitäjään menee parikymmentä minuuttia - puoli tuntia, ruuhkista riippuen. Teatteri alkaa viideltä, ja merimies saapuu Pisaan vasta kuuden maissa, joten ratkaisu on aika selvä: autoiltava on. Matka on onneksi suhteellisen helppo, vain kapeat kadut aiheuttavat joskus jännittäviä tilanteita. Ja missäänhän ei tietenkään ole myöskään katuvaloja, eikä jalankulkijoilla/pyöräilijöillä niitä heijastimia, tai mitään näkyvyyttä parantavia systeemeitä missään.

Teatterimatkan viimeinen tienpätkä on niin kapea, että toivoa sopii ettei kukaan tule vastaan.
Kuva eiliseltä by Pinsku, mulla oli kädet ratissa :)

Varovaisesti sitä muutenkin on ajettava, sillä Italiassa ei yli viisivuotiaaseen autoon saa kaskoa (joka muuten myös Italiassa kulkee nimellä kasko* ihan koolla kirjoitettuna, mikä on sangen harvinaista - se on täällä vierasperäinen kirjain). Ilmankos vähän joka auto on kuhmussa ja naarmuilla - mitä niitä korjailemaan. Liikennettä täällä on joka tapauksessa enemmän kuin Suomessa, joten tilanteitakin tulee eteen enemmän. Varsinkin jos sataa - silloin kaikki pyöräilijät ja mopoilijat hyppäävät autoihinsa, ja liikenne on aivan varmasti jumissa.

Kyllä ei ole mitään valitettavaa suomalaisista ruuhkista, tämän Italia-kokemuksen jälkeen. Toiset huomioon ottavista ajotavoista sen sijaan... no, se olkoon toinen tarina.


* Kaskohan tulee espanjan sanasta casco, joka tarkoittaa paitsi kypärää, myös laivan runkoa. Suomi24:n oivan keskustelupalstan mukaan: "Vakuutusta laivalle, (ei lastille) eli "laivan rungolle". Autoissa sama logiikka, eli vakuutetaan auton "runkoa" (ei matkustajia, lastia eikä ulkopuolisia vahinkoa kärsineitä)." Myös Saksassa puhutaan kaskosta, tai cascosta, samoin Tanskassa ja näköjään myös Puolassa c:llä, ainakin jos Wikipediaan on uskominen. Ettäs tiedätte.

Huvipuistossa

Huvipuistokäynti kuulunee jokaisen lapsen lempiaktiviteetteihin. Meidän lapsia on tänä kesänä hemmoteltu tällä saralla, sillä Suomessa ollessaan kävivät kaksi kertaa Linnanmäellä ja viikko sitten pääsivät vielä Gardalandiin täällä Italiassa. Se olikin jo toinen kerta kyseisessä huvipuistossa, viime vuonna vierailtiin siellä koulun kanssa.

Koko päivä vielä edessä, jeejee!

Huvipuistohinnat ovat täällä samalla tasolla kuin Suomessa. Gardalandin päivälippu maksoi netistä hankittuna aikuisilta 34 €, alle 10-vuotiailta 30 €. Lintsillä näköjään 35 € iästä riippumatta. Sattuneesta syystä en ole itse viime vuosina Linnanmäen ravintolatarjontaa testannut, mutta Gardalandin osalta täytyy kyllä kehua edullista ja laajaa valikoimaa. Siitä huolimatta monet tulevat puistoon eväslaukkujen kanssa - säästö se on pienikin säästö.

Jonotus alkoi jo automatkalla. 5 km ja 1,5 h. Kävellen olisit jo perillä?

Italiassa kun ollaan ja lomakautta eletään, olivat puiston jonot odotettavissa. Vajaan seitsentuntisen päivän aikana ehdittiin Patun kanssa neljään laitteeseen, joista kolmeen Gardaland Express -ohituspassilla (à 12 €). Merimies ja Pinsku onnistuivat käymään viidessä. Päivän pisimmät jonot olivat 90-minuuttisia. Koska tähän osattiin varautua, ei harmittanut. Suomalaiset kesäruuhkat saattavat tosin näiden Italian-kokemusten jälkeen tuntua lastenleikiltä. Jos jonotukselta haluaa välttyä, kannattaa suosia huonoa keliä ja syksyisempää aikataulua. Tai sijoittaa ohituspasseihin, joista kalleimmat irtosivat Gardalandissa viidelläkympillä ja tarjosivat nopeutettua jonotusta kaikkiin laitteisiin.

Raptoriin meno hieman jännitti ensikertalaista...

Gardalandissa on (mielestämme) kaksi laitetta ylitse muiden: Raptor ja Magic Mountain. Molemmissa käytiin ja innosta kiljuttiin. Sequoia Adventure oli jopa merimiehen mielestä häijy, kun suurin osa matkasta riiputtiin pää alaspäin. Silti oli kivaa, myös aikuisilla. Huvipuistokäynti kuulunee myös jokaisen aikuisen lempiaktiviteetteihin, ainakin meillä :)

Italian puistoista on nyt testattu Gardalandin lisäksi Rooman kupeessa sijaitseva Rainbow Magicland ja Ravennan Mirabilandia. Käsittääkseni top 3 vuoristoratahurjastelusta pitäville. Näkemättäkin on vielä monta, lähinnä vesipuistoa ja eläintarhaa. Luulenpa kuitenkin, että me suunnataan seuraavaksi Marina di Pisan Il Pineto parco avventura -puistoon. Uunituore seikkailupuisto vaatii pelkän istumisen ja kiljumisen sijaan aika lailla fysiikkaa, mikä sopii oikein hyvin alkusyksyn "nyt loppui löhöily" -teemaan. Lapset ovat näitä high ropeseja jo kouluretkillä Apenniineilla ja Sveitsissä treenanneetkin, pientä haastetta siis ilmassa...

Konebongarin suosikkipaikka

Hesari paljasti tänään pääkaupunkiseudun parhaat lentokonebongauspaikat. Harrastajan asiat eivät myöskään Pisassa ole yhtään hullummin, sen takavat paikallinen liike- ja sotilaslentokenttä. Tänään terassilla opiskellessani laskeskelin huvikseni* (ja tarkistin myöhemmin kentän sivuilta), että kentältä lähti viisi reittilentoa puolen tunnin sisään ja lisäksi pari yksityiskonetta. Aika vilinää.

Yks tän päivän bongauksista**

Konemelu ei silti juurikaan elämää häiritse. Kuten aiemmin rautatiepaikkakunnilla eläessäni, taustameteliin tottuu niin ettei sitä enää huomaa. Pisassakin lentokenttä on mielestäni enemmän hyödyksi kuin haitaksi - onhan se nyt ihan älyttömän näppärää matkata kentälle kotoa alle kymmenen minuuttia, selvitä muodollisuuksista nopeasti pienellä, mutta (italialaiseksi) melko hyvin organisoidulla kentällä, ja valita joku kiva kohde monien halpalentoyhtiöiden tarjoomasta.

Tällä hetkellä kentällä operoi 19 lentoyhtiötä, näin kesäaikaan kotimaisia kohteita on 11 ja ulkomaisia 59, isompiin lennetään vielä useammille kentille (esim. Lontoossa sekä Heathrowiin, Lutoniin, Gatwickiin että Stanstediin). Omien bongausteni perusteella aktiivisin toimija tuntuu olevan Ryanair, joka sen kun lisää reittejään, ja tavoittelee Pisassa kolmen miljoonan vuosittaisen matkustajan määrää vuoteen 2018 mennessä. Ja mikä parasta näin kuluttajan kannalta - aina kun Ryanair avaa uusia reittejään, juhlistetaan niitä roimilla hinnanalennuksilla.

Juuri nyt juhlitaan uutta Crotonen reittiä (kaupunki Etelä-Italiassa Calabriassa) ja sen kunniaksi irtoaisi lentoja esim. Osloon hintaan 19,60 € tai Pariisiin hintaan 22,99 € vielä torstaihin asti. Itse nappasin vastaavat lennot toukokuun lopussa päättyneen kampanjan myötä ja lentelin viime viikonloppuna Thessalonikiin ja takaisin hintaan 55,06 € (tästä lisää seuraavassa postauksessa). Vähän pisti mietityttämään, kun vertaa hintaa kesäkuiseen Espoo-Kupittaa -junalippuun, jonka Suomessa vieraillessani hankin hintaan 29,90 €. Pikkasen eri katteilla vissiin liikutaan.

Ilman koiraa tulisi varmaan hyödynnettyä noita edullisia lentoja enemmänkin, etenkin nyt kun keskeisimmät Pohjois- ja Keski-Italian nähtävyydet on jo kutakuinkin nähty. Etelään on pitkä automatka, joten lennot olis ihan pikantti vaihtoehto. Myös naapurimaiden tutkiminen onnistuisi helposti - kovin pitkää matkaahan näillä Ryanairin ja kumppaneiden palvelutasolla ei jaksaisi istua - ellei ole taskukokoa, kuten meikäläinen. Ei paljon ahtaat jalkatilat haittaa, kuulkaas. Jotain hyötyä kääpiökoosta!

Ryanair eiliseltä ja tiivistyvä tunnelma.

Seuraava pisalainen halpalento suuntautuukin sitten Lissaboniin, jonne tänään, viimeisimmän kampanjan houkuttelemana, ostin itselleni ja lapsille syyslomamatkan. Päästään Isabellaa tapaamaan, jee!

Tervetuloa myös tänne päin ystävät ja sukulaiset - lentoja on!

* "huvikseni" = mitäs sitä ei tekisi, jottei opiskella tarvitsisi...
** Jos kiinnitit huomiota epäilyttävän harvaan oliivipuuhun, niin minäkin. Keväiset puutarhurit päättivät sitten "vähän" karsia oksia. Oikeaoppisesti, oletan. Mut onhan toi säälittävä, toisaalta aika samaa sarjaa mun muiden puutarhan asukkien kanssa.

Uusi perheenjäsen

Toukokuussa merimiehellä paukahti rikki kaksi vuotta Italiassa eloa. Sen myötä jouduimme kohtaamaan muutamia verotuksellisia kiemuroita, joiden seurauksena luovuimme herran virka-autosta ja ostimme työmatkoja varten toisen, ketterän ja suhteellisen pienikulutuksisen*. Sellaisen, jota mäkin uskallan ajaa täällä - eilen tuli käytyä muun muassa Luccassa ja kaupassa. Hahaa!

"Danny" pesussa

Tulokas käytettiin eilen myös pesussa, sillä siitepölykausi se jatkuu aina vaan. Ei paljon kannata itse puunailla, kun autopesusta selviää edullisimmillaan neljällä eurolla. Täkäläiset autopesulat muuten viehättää mua tavattomasti - ilmaston etuja sekin, että pesu voidaan suorittaa taivasalla klaustrofobisen hallin sijaan.

Toivotaan monia onnellisia kilometrejä "Danny" the manin kanssa!

* Eikä muuten ollut mikään helppo nakki tuo auton valinta, meinas jo ihan stressin puolelle mennä - merimiehellä. Mutta nyt voidaan todeta, että hinta-laatusuhde oli kohdillaan.

Hei haloo

Kuten tiedetään, italiaanot ovat kovia puhumaan. Jos ympärillä ei satu olemaan sopivaa juttuseuraa, pölöttävät ne puhelimessa. Näin ainakin omien havaintojeni mukaan - yksinäinen, hiljaa kävelevä italialainen on ihan yhtä yleinen kuin bussissa tuntemattomalle vierustoverille jutusteleva suomalainen. Noin niinku suurinpiirtein.

Kännykkäliittymien penetraatio näyttäisi Italiassa olevan suunnilleen samaa tasoa kuin Suomessa: (IT) 160 vs. (FI) 172 liittymää sataa henkilöä kohden. Mutta siinä missä kotimaassa lankapuhelimet,  puhelinkopit ja maanteiden hätäpuhelimet ovat kadonneet lähes kokonaan, ovat ne täällä yhä voimissaan. Tai no, 35 lankapuhelinliittymää sataa henkilöä kohden (Suomessa 16) nyt ei enää mikään kovin korkea luku ole, mutta aika monet yritykset ja virastot luottavat yhä kiinteän linjan voimaan. Ystävällisesti niillä on usein tarjolla numero verde eli ilmaisnumero, johon soittaminen on tosin ilmaista vain siitä lankapuhelimesta. Mobiilimaksusta ja -numerosta kerrotaan nopeatempoisessa viestissä palvelunumeron alussa. Aika monta kertaa on tehnyt mieli antaa koko asian olla, sitten.

Muistatteko vielä nämä kapistukset?

Yllättävää kyllä pystyn nykyisin hoitamaan asiat kohtuuhyvin jopa puhelimitse (tyyliin siten, että  olen kirjoittanut käytettävät lauseet paperille ja siinä tapauksessa, että henkilö, jolle soitan ei esitä mitään aiheesta suuresti poikkeavia kysymyksiä). Tosin perhelääkärille lähettelen tekstiviestejä ja muutenkin asioin mieluummin meilitse tai muuten kirjoittamalla. Harmillista kyllä täkäläiset eivät ole mitenkään erityisen orientoituneita tähän tyyliin tapahtuvaan kommunikaatioon - meileihin ei vastata, tietoa ei löydy netistä vaan vain siitä numero verdestä, vaihtoehtoa puheluille ei vaan yksinkertaisesti anneta.

Ja mites ne liittymät sitten? Tulin itse hätäisenä hankkineeksi paikallisen TeliaSoneran eli TIMin prepaid-liittymän. Sekään ei muuten ole ihan vaan nopea R-kioskikeikka täällä, vaan jokaisen prepaid-liittymän hankkijan pitää todistaa henkilöllisyytensä passilla tai paikallisella henkkarilla. Tällä pyritään välttämään liittymän käyttö rikollisiin tarkoituksiin, mikä sinänsä on ihan hyvä homma. Saldon lataaminen onnistuu näppärästi esimerkiksi ruokakaupassa asioidessa (kassoilla on yleensä tarjolla sellaisia tasasummaisia latauslipukkeita) tai tupakkakaupassa. Ei netissä, ellet omista Italialaista luottokorttia (tietenkään). Ilmeisesti myös pankkiautomaatti saattaisi toimia tässä tarkoituksessa ja operaattoreiden liikkeet tietenkin. Latauspaikkojen määrän ymmärtää, kun vertailee kuukausisopimusten määrää prepaidin vastaaviin: Italiassa 20,5% vs. 79,5% kun Suomessa luvut ovat täysin toisinpäin: 90% vs. 10%. Mobiilikäytön hinnoittelusta en sitten osaakaan sanoa, kun Suomessa en vuosiin omaa puhelinlaskuani maksanut. Siltä kyllä tuntuu, että jatkuvasti saa olla uutta saldoa lataamassa. Eikä TIM ilmeisesti ole mikään halvin mahdollinen vaihtoehto. Mutta se vaihtamisen vaikeus, tiedättehän (joutuis ehkä puhumaan italiaa)... helpompaa valittaa asiasta täällä blogissa ja pulittaa maksut kiltisti :)

En tiedä koska totun handsfreetä käyttäviin, kadulla yksinään käveleviin ihmisiin. Täällä tottumiselle olisi kyllä hyvät mahdollisuudet, sillä "mielikuvituskaverilleen" höpöttävät ihmiset tuntuvat olevan lukuisampia kuin puhelin korvalla keskustelevat. Vielä kun ne oppis olemaan puhumatta autoa ajaessa, on nimittäin aika mielenkiintoisia tilanteita tullut vastaan kun kuskin keskittyminen "hieman" herpaantuu multitaskatessa. Mut hei, hyvät jutut ja silleen, kyllä ne nyt aina hiljaisuuden voittaa.

Että pronto vaan teillekin!

Luontopolulla

Eilisellä kotimatkalla "pinjapuistossa" törmättiin toukkajonoon:

Jono vs. Patun jalka

Tarkemmin sanoen, me Pinskun kanssa ei moista edes noteerattu, mutta luonnontutkijana aiemminkin kunnostautunut Patu huomasi tämän kummallisuuden ja huuteli meitä pysähtymään. Luuli ensin käärmeeksi, mutta sitten paljastui että jonossa oli 28 karvaista toukkaa matkalla jonnekin.

Olivat aika hauskoja, Pinsku niitä vähän tökki kepillä ja kun yksi erkani joukosta, alkoi koko jonon päät kääntyillä ja huhuilla kadonnutta kaveria. Kun jono katkesi, lähti ensimmäiseksi jäänyt etsimään uutta reittiä. Eteenpäin matkasivat toisiaan takapuoleen tökkimällä, päättäväisesti etenivät päämääräänsä - mikä sitten lieneekin.

Kotona näytettiin kuva ja selostettiin tarina merimiehelle, joka oli nähnyt aivan samanlaisen jonomuodostelman, samana päivänä. Tänään kerroin asiasta parille kaverille, joista toinen totesi että oli nähnyt saman näyn täällä viime vuonna näihin aikoihin, tehden samat havainnot jonokäyttäytymisestä.

Äsken oli pakko googlailla että mistä tässä nyt oikein on kysymys. Selvisi, että kyseessä on isokulkuekehrääjän toukka, jotka tuhoavat pinjapuita ja ovat myrkyllisiä sekä ihmisille että koirille. Eli kannattaa välttää, jos haluaa allergisilta reaktioilta ja ihoärsytykseltä välttyä. Toukkien tapana on kulkea jonossa, ja kun eräs tutkija pisti kaverit ympyräksi, kiersivät ne kehää viikon verran. Tämä tapahtui 1800-luvulla.

Isokulkuekehrääjää ei tavata Suomessa, mutta tiedättepähän nyt sitten mistä on kyse, jos vastaavanlaiseen ilmiöön Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa tai Keski-Aasiassa vieraillessanne törmäätte. Älkää koskeko.

Joululoma kuvina

Hyvää Uutta Vuotta!

Kotona ollaan taas, mu-ka-vaa. Nettiyhteydet oli reissun hotelleissa mitä oli, joten myös päivitysten suhteen oli pidettävä pakkolomaa. Tässä joulun ja uuden vuoden tunnelmia tiivistettynä kuvagalleriaan:

Pikkasen matkatavaraa. Seuraavaks pitää varmaan ostaa minibussi,
kun tämäkään suht. ruhtinaallinen tila ei enää näytä riittävän.

Valle d'Aostassa aamulenkkinäkymät oli huikaisevat.

Patu ja koira nauttivat lumileikeistä, joka päivä ja monta tuntia.

Rinteessä ei ollut ruuhkaa. Aurinkoa ja lunta kyllä. Ah.

Jouluaaton onnistunut puuro syntyi risottoriisistä.
Glögi puolestaan löytyi Ikeasta. Etsivä löytää!

Koska kuusta ei ollut, oli joulupukki kumonnut lahjat sängylle joulusaunan aikaan.

Paketeista paljastui mm. hienot tiimisukat

Lumisade alkoi joulupäivänä ja Tapaninpäivänä rinnekartta näyttikin sitten punaista.

Niinpä oli hyvä keskittyä lukemiseen, löhöilyyn ja legojen rakentamiseen.

Lauantaina 28.12. oli edessä siirtyminen itään.
Cavaleseen saatiin seuraksi myös ystävät Suomesta.

Matkalla maisemat poikkesivat aika lailla edellisviikon lumisista.

Autogrilliltä löytyi Pandan lakua ja Torinon liepeiltä
bongattiin auto Suomen rekkareissa. Sykähdytti.

Alpe Cermis oli meille tuttu jo viime vuodelta. Rinteissä väkeä oli Monterosaa enemmän,
lunta hyvin. Val di Fiemmen maisema oli komea, ei-niin-talvinen.

Tytöt tyytyväisinä.

Kuvassa uudenvuoden aaton laskujen jälkeinen paluu kämpille.
Ei tarvinnut lähteä liukurimäkeen, mutta hotellin uima-allas houkutti joka päivä.

Ja niin, sen verran oikaisua reissun päältä tekemiini päivityksiin, että Cavalesen hotellissa oli sekä kuivauskaappi että pussilakanat. Eikä Monterosan vikana laskupäivänä nautittu puuterista, vaan möykyteltiin kumpareissa ja jännitettiin ylimmän tason lumivyöryvaaraa. Sitä lunta tuli nimittäin pal-jon ja lisää vielä lauantaina kun lähdettiin. Dolomiiteilla sitten järkyttyneinä seurattiin uutisia lukuisista lumen alle hautautuneista laskijoista, ja oltiin tyytyväisiä että päästiin vähälumisempiin maisemiin. Onneksi meillä oli onni myötä (ja järki - kuka hullu edes lähtee offareille näillä varoituksilla?).

On noi vuoret vaan upeita paikkoja, tykkään!